Pyöräilijän paras henkivakuutus on autoilija, joka ei aja päälle

En ole tässä blogissa ottanut kantaa mihinkään pyöräilypoliittisiin asioihin, mutta tulkoon nyt tähän asiaan muutos.

Viime lauantaina (11.4.2015) autoilija ajoi Espoossa pyöräilijän päälle pyörätien jatkeella. Iltalehden mukaan ”[h]enkilöauto oli ajanut Kirkkojärventietä Espoonväylän suunnasta, kun se kääntyi vasemmalle Espoonkadulle. Samasta suunnasta ajanut polkupyöräilijä ajoi pyörätieltä suojatielle, jossa auto ja pyöräilijä törmäsivät.”

Onnettomuus tapahtui siis tässä kohtaa (havainnollistuksen teille tarjosi Google Maps sekä allekirjoittanut Microsoft Paintin avustuksella):

kirkkojarventie

Pyöräilijä ajoi kevyen liikenteen väylää pitkin suoraan ja oli ylittämässä pyörätien jatketta (ei siis suojatietä, kuten IL ensin asian ilmaisi; sittemmin uutiseen korjattiin oikea käsite), autoilija tuli samasta suunnasta ja kääntyi vasemmalle. Tieliikennelain 14 § 2 mukaan ”risteyksessä kääntyvän ajoneuvon kuljettajan on väistettävä risteävää tietä ylittävää polkupyöräilijää, mopoilijaa ja jalankulkijaa”. Tässä sama tilanne Otso Kivekkään ansiokkaassa kuvitetussa risteyspyöräilyn pikaoppaassa, kohta 5D, ensimmäinen ruutu.

Onnettomuus oli siis yksiselitteisesti autoilijan syy. Nimenomaan autoilijan, ei auton. Auto itsessään on eloton asia, se ei aja kenenkään päälle, vaan autoa ohjastava henkilö ajaa.

Huomattakoon myös, että kyseessä on nelikaistainen tie. Autoilijalla on siis ollut erittäin hyvin aikaa havainnoida suoraan edessään olevaa suojatietä/pyörätien jatketta.

Onnettomuudesta uutisoi Iltalehden lisäksi Ilta-Sanomat, Helsingin Sanomat ja Metro. Pieni katsaus uutisointiin:

Pyöräilijän kypärättömyys

Ennen minkään muun yksityiskohdan julkaisemista kaikki neljä lehteä mainitsivat uutisissaan, että pyöräilijällä ei ollut kypärää.

Ilta-Sanomat nosti tämän peräti otsikkotasolle: ”Pyöräilijä loukkaantui vakavasti kolarissa Espoossa – Poliisi: Kypärä olisi auttanut”. Tämän lisäksi kypärättömyys mainitaan myös ingressissä ja leipätekstissä, yhteensä siis kolmesti alle 80 sanan uutisessa.

Kypärättömyydestä on vielä tänään (15.4.) maininta jokaisessa uutisessa.

Päivitys 16.4. klo 11.38: Unohdin kirjoittaa auki, että Suomessa ei – vastoin yleistä harhaluuloa – ole lailla säädettyä velvollisuutta käyttää kypärää. Kyseessä on suositus. Pyöräilijä ei siis ole rikkonut Tieliikennelakia tai mitään muutakaan säädöstä tai säännöstä.
Asiasta on kirjoittanut perusteellisemmin Kaupunkifillari-blogissa Marjut Ollitervo.

Väistämisvelvollisuus sen sijaan on lailla säädetty sääntö.

”Pyöräilijä jäi auton alle”

On tyypillistä, että kevyen liikenteen ja autoliikenteen onnettomuuksista uutisoidessa häivytetään autoilijan roolia – jalankulkija tai pyöräilijä vain jää auton alle, tai korkeintaan jalankulkija tai pyöräilijä ja auto törmäävät. Autoilijasta ei yleensä puhuta (vrt. auto), eikä varsinkaan niin, että autoilijalla olisi ollut aktiivinen rooli tapahtuneessa. Asiat vain tapahtuvat.

Espoon-onnettomuuden uutisointi havainnollistaa tätä retoriikkaa erinomaisesti.

IS: ”Pyöräilijä jäi henkilöauton alle”
HS: ”Polkupyöräilijä jäi henkilöauton alle”
Metro: ”Polkupyöräilijä jäi henkilöauton alle”
IL: ”auto ja pyöräilijä törmäsivät”
Metro: ”osalliset törmäsivät”

Iltalehti on ainoa, joka saa hieman pisteitä muista sanavalinnoistaan. Otsikkona on ”Auto törmäsi pyöräilijään – polkupyöräilijä loukkaantui vakavasti”. Tässäkin tosin toimijana on auto, ei autoilija, mutta sentään ilmaistaan eksplisiittisesti, kuka törmäsi kehenkin; leipätekstissä kylläkin törmäys vain tapahtui ilman sen kummempia erittelyjä. Laimeita pisteitä irtoaa autoilija-sanan käytöstä ingressissä: ”Autoilija ja polkupyöräilijä kolaroivat”. Taaskaan ei nosteta esille, kuka törmäsi kehenkin.

Onnettomuuden aiheutti väistämisvelvollinen autoilija

Onnettomuuden syystä, ts. autoilija laiminlöi liikennesääntöjen noudattamisen, ei kerrota yhdessäkään uutisessa. Yksi ainoakaan lehti ei ole päivittänyt uutistaan tähän mennessä niin, että siinä mainittaisiin väistämisvelvollisen auton kuljettajan osuus tapahtuneeseen. Sen sijaan joka ikisessä uutisessa on maininta siitä, että pyöräilijällä ei ollut kypärää, ja että kypärä olisi suojannut pyöräilijää vakavammilta vammoilta.

Helsingin Sanomien tämänpäiväinen pääkirjoitus on otsikoitu ”Kypärä on halpa henkivakuutus”. Tekstissä todetaan, miten ”[h]iljaisessa vauhdissa kypärä suojaa päätä hyvin auton töytäistessä”. ”Auton töytäistessä” (huomatkaa diminutiivi törmäämiselle) eli ”kun auto töytäisee” – otetaan siis annettuna, että auto kyllä ”töytäisee”.  Kirjoitus päättyy jo tutuksi tulleeseen lausahdukseen: ”Poliisin mukaan [Espoon-onnettomuuden pyöräilijän] vammat olisivat olleet selvästi lievemmät, jos pyöräilijä olisi käyttänyt kypärää.”

Kypärällä ei ollut osuutta onnettomuuteen, autoilijan huolimattomuudella oli. Kaikkein todenmukaisin kommentti tähän onnettomuuteen toisin sanoen olisi:
”Pyöräilijälle ei olisi tullut mitään vammoja, jos autoilija olisi noudattanut väistämisvelvollisuuttaan.”

Tämän(kin) onnettomuuden uutisointi on journalistisesti kritiikitöntä ja ala-arvoista ja lisäksi liikennekulttuurisesta näkökulmasta vaarallista. Tämänkaltaisella uutisoinnilla ylläpidetään sitä käsitystä, että pyöräilijä väistää aina ja että pyöräilijä on lähtökohtaisesti syypää. Kumpikaan näistä ei pidä paikkaansa. Marjut Ollitervo kirjoitti Kaupunkifillari-blogissa hyvin siitä, miten huonot ovat liikennesääntömme ja miten vieläkin huonompaa on niistä uutisointi. Ylen uutisen mukaan autoilija on kahdessa tapauksessa kolmesta syyllinen onnettomuuteen, jossa osapuolina ovat autoilija ja pyöräilijä. Syynä ennen muuta huono väistämissääntöjen tuntemus: ”Liikenneturvan mukaan autoilijat luulevat usein, että pyörä on aina väistämisvelvollinen. Todellisuudessa esimerkiksi kääntyvä ajoneuvo, auto tai pyörä, väistää aina suoraan menevää liikennettä.”

HS:n pääkirjoitus havainnollistaa hyvin, mikä liikennekulttuurissamme on pielessä. Sen lisäksi, että koko juttu käsittelee kypäränkäyttöä, eikä mainitse sanallakaan moottoriajoneuvojen kuljettajien väistämisvelvollisuudesta tai velvollisuudesta olla vaarantamatta liikennettä, tekstissä lausutaan tosiasian lailla seuraavaa:
”Helsingissä pyörällä liikkuvat tietävät oikein hyvin, ettei kypärä tee ohitukseen pienempää turvamarginaalia.
Surulliset uutiset vahvistavat toivetta, että kypärää käyttävien osuus kasvaisi.”

Pääkirjoituksessa ei puhuta sanallakaan syistä, jotka johtavat pyöräilijöiden turvattomuuteen liikenteessä. Kypärä määritelmällisesti auttaa (jos auttaa) siinä vaiheessa, kun onnettomuus on jo tapahtunut. Kypärä nimenomaan ei ole mikään talismaani, joka luo pyöräilijän ympärille turvavälin. Turvavälin jättää (tai vaarallisen usein on jättämättä) toisen ajoneuvon kuljettaja.

Minut on viimeksi sunnuntaina ohitettu vaarallisen läheltä, ja annankin (etenkin moottori)ajoneuvojen kuljettajille neuvoksi vähimmäisvaatimuksen: jos ohitusetäisyys on sellainen, että pyöräilijä yltäisi koskettamaan ajoneuvoasi kurkottelematta, odota turvallisempaa ohitushetkeä. Ihanteellisimmillaan tulisi soveltaa samaa turvaväliä kuin moottoriajoneuvojenkin kanssa. Eli jos arvioisit turvavälin liian pieneksi moottoriajoneuvoa ohittaessa, väli on liian pieni myös pyöräilijän turvalliseen ohittamiseen.

Kaikkein turvallisinta ja sujuvinta liikenne olisi kaikille osapuolille, jos jalankulkijat, pyöräilijät ja moottoriajoneuvot kulkisivat jokainen omalla tontillaan. Surulliset uutiset eivät siis vahvista toivetta, että kypärää käyttävien osuus kasvaisi, vaan toivetta – suorastaan vaatimusta – että toimiva ja selkeä infra lisääntyisi.

Surulliset uutiset myös vahvistavat toivetta, että toivottoman monimutkaista ja epätarkoituksenmukaista liikennesäännöstöä selkiytettäisiin.

Lisäksi surulliset uutiset vahvistavat toivetta, että liikennesäännöistä ja pyöräilypolitiikasta ei uutisoitaisi ala-arvoisesti, virheellisesti ja harhaanjohtavasti.

Turvallista matkaa.

Päivitys 17.4.2015: Vastaukseni kommentteihin venyi niin pitkäksi, että julkaisin tekstin omana kirjoituksenaan.

PS. Olen laittanut uutisoinnista palautetta Iltalehdelle, Ilta-Sanomille ja Helsingin Sanomille (Helsingin Sanomille kahtakin reittiä). Palautteeseen ei ole reagoitu.

PS2. Tämä ei ole kypärävastainen kirjoitus. On sanomattakin selvää, että kypärästä voi olla ratkaisevaa hyötyä, jos pyöräilijä syystä tai toisesta kaatuu pahasti. Tämän kirjoituksen tarkoituksena on kritisoida sitä, miten huomiota kiinnitetään kohtuuttoman paljon kypäränkäyttöön ja kohtuuttoman vähän onnettomuuksien ennaltaehkäisyyn ja turvalliseen liikenneinfraan kaupungissa.

51 thoughts on “Pyöräilijän paras henkivakuutus on autoilija, joka ei aja päälle”

  1. Blogikirjoituksessasi on yksi suuri ongelma! Sinä et voi päättää kuka on syyllinen onnettomuuteen. Se päätöksen tekee poliisi tutkimuksissaan tai tarvittaessa oikeuslaitos. Ennen sitä perustuslain mukaan kaikki ovat syyttömiä!
    Pahimmassa tapauksessa syyllistyt itse rikokseen syyttämällä autoilijaa onnettomuuden aiheuttajaksi…
    Oikeassa olet siinä että iltapäivälehdillä olisi paljon tarkistamisen varaa otsikoinnissa tai jutuissa joita kirjoittavat, mutta pyräilijöille tapahtuneet onnettomuudet eivät ole ainoa aihealue missä mennään pieleen.

  2. Totta, juridisen syyllisyyden toteaa siihen valtuutettu taho, esim. oikeuslaitos. Huomattakoon, että en käytäkään tekstissäni sanaa ”syyllinen” (paitsi suorassa lainauksessa Ylen uutisesta). Onnettomuus on kuitenkin yksiselitteisesti aiheutunut autonkuljettajan virheestä, mikäli Iltalehti tai Metro ei ole kertonut tapahtuneesta jotain dramaattisen virheellistä: kääntyvä ajoneuvo väistää risteyksessä aina suoraan risteystä ylittävää.

    Muihin uutisoitaviin aiheisiin tämä blogikirjoitus ei edes yritä ottaa kantaa, sillä ne eivät ole tämän tekstin aiheena.

  3. Kiitos loistavasta kirjoituksesta! Itseäni riepoo aivan sama epäkohta. Iltapäivälehtien lööppimetsästyksessä tämän “kiireessä siteeraamisen ilman mitään kriittistä pohdintaa”-tyylisen newsfeedin vielä jotenkin suo sormiensa läpi menevän. Mutta että Hesarin PÄÄkirjoituksessa. Surullista, niin surullista.

  4. Yksiselitteisesti ei kukaan ole aiheuttanut mitään, ennen kuin tuomioistuin on asiasta antanut tuomion. Asiaan saattaa vaikuttaa seikkoja, joista lehdillä ja bblogisteilla ei ole mitään tietoa.

    Tämän blogin kirjoituksen kaltaista toimintaa nimitetään sivistysmaissa lynkkaamiseksi. Lynkkaamisella on pelottava kaiku. Tuntuu, että se on nykyisin yleistymässä; tämäkin kirjoitus edistää lynkkausmentaliteettia, tuomitsemista ennen tutkimista.

  5. Hyvä kirjoitus, kypärän käyttö ei todellakaan estä autoiljoiden (tai muiden tiellä liikkujien) huolimattomuutta liikenteessä.

    Mutta. Kypärän käyttöä ei saa sotkea siihen, miten siitä uutisoidaan.

    Jos tässä tilanteessa pyöräilijällä olisi ollut kypärä päässä, hän todennäköisesti olis selvinnyt lievillä vammoilla. Jossain toisessa tapauksessa jopa hengissä.

  6. Juho, kyllä autoilija on ajanut pyöräilijän päälle jo ennen kuin tuomioistuin antaa päätöksensä. Jo Poliisi instituutiona voi todeta näin käyneen.

    Sen lisäksi pidän uskomattomana urpoiluna käydä edes puimaan tätä asiaa oikeuskäsittelyn kannalta. Käsittääkseni ei edes ole kyseenalaista, missä kyseinen onnettomuus tapahtui, kumpi jätti noudattamatta väistämisvelvollisuuttaan ja mikä lopputulema oli.

    Ymmärtääkseni tieliikennelaki ei tunne seikkoja, jotka muuttaisivat väistämisvelvollisuutta, se on aika yksiselitteinen. Väistämisvelvollisuutta ei poista esimerkiksi häikäisevä aurinko, nautittu olut, viereisellä kevyen liikenteen väylällä kulkeva vetävännäköinen vastakkaisen sukupuolen edustaja, kuljettajan niskan fyysiset rajoitteet tai muu vastaava liikenteestä sinänsä erillinen tekijä. Blogisti myös ansiokkaasti juuri selitti sinulle, kenen kuuluu tilanteessa väistää.

    Näkemykseni mukaan tässäkin artikkelissa on tukeuduttu useaan (huonosti aiheesta kirjoittaneeseen) tietolähteeseen, jotka eivät nähneet tarpeellisiksi avata aihetta muuten kuin uhria syyllistämällä. Se että blogisti käänsi syyllisyyden pois uhrista, ei tarkoita, etteikö autoilija olisi syyllinen. Nythän syyllinen on automaattisesti kypärää käyttämätön, tieliikennelakia noudattanut pyöräilijä.

  7. Vakavan loukkaantumisen aiheuttava onnettomuus on pyöräilijälle hengenvaarallinen myös kypärän kanssa, vaikka se ilman kypärää onkin vielä vaarallisempi. Kuolonkolareissa pyöräilijän vammat ovat yleensä niin pahoja että henki olisi lähtenyt kypärästä riippumatta.

    Siksi olisi ensiarvoisen tärkeää jokaisessa aihetta käsittelevässä uutisjutussa mainita, että autoilijalla oli tilanteessa väistämisvelvollisuus.

    Väistämisvelvollisuuden toteaminen ei ole syytös tai tuomio ketään kohtaan. Onnettomuuden syyllisyyteen voi vaikuttaa monikin seikka, mutta väistämisvelvollisuuden osalta tuo kuvailtu tilanne on täysin yksiselitteinen ilman tulkinnanvaraa.

  8. En ymmärrä, miksi pyöräilijän rikkeestä ei saisi puhua jo otsikossa. Autoilija teki todennäköisesti huolimattomuusvirheen, mutta pyöräilijä jätti tahallisesti käyttämättä kypärää. Toisen rikos oli vakavampi, mutta toisen taas tahallinen. Autoilijoiden virheitä ei koskaan pystytä täysin estämään, joten mikään määrä närkästystä ei estä näitä onnettomuuksia tapahtumasta tulevaisuudessa. Kypärä kuitenkin auttaa niistä useimmissa. Kypärästä muistuttaminen on siis hyödyllisempää kuin sanoa autoilijoille, että älä tee virheitä. Turvaväleistä ja varovaisuudesta pitää toki myös autoilijaa muistuttaa.

    Jos humalassa oleva autoilija ajaisi väärin ajaneen pyöräilijän yli, uskoisin että otsikossa mainittaisiin rattijuopumus vaikka syy olisi pyöräilijän. Kaikkien osapuolten vahinkoon (ja sen vakavuuteen) myötävaikuttaneet virheet on syytä mainita, eikä auta heittäytyä pyörämarttyyriksi. Omalla työmatkallani (pyörällä) Helsingin keskustan läpi ajavat ihmiset tasapuolisen huonosti kulkuvälineestä riippumatta ja ajoittain vastoin sääntöjä. Huono sääntely ei ainakaan asiaa auta.

  9. Kai muistit lähettää tämän kirjoituksen onnettomuuden uhrille? Hänelle tulisi varmaan hyvä mieli, kun tietäisi että paha autoilija se tässä ainoastaan virheen teki eikä hän lainkaan, vaikka ei käyttänytkään kypärää. Sen pysyvän aivovamman kanssa olisi varmasti kivempi elää, kun nämä syyllisyyskysymykset olisivat selvillä.

  10. Tämäkin varmaan kävisi IS:n ja poliisin logiikalla otsikoksi:
    “Mies loukkaantui vakavasti ammuskelussa Espoossa – Poliisi: Luotiliivi olisi auttanut”

  11. No tietysti otsikko olisi tyyliin

    ”Mies ryntäsi luodin tielle – Poliisi: Luotiliivi olisi auttanut”

    Kypärän käyttäminen on suositus. ‘Rike’ on samaa luokkaa kuin se, ettet vaihda motarilla Tapiolan ja Kuittarin liittymän välillä sille oikeanpuoleiselle kaistalle. ‘Lynkkaaminen’ taas tarkoittaa, että autoilija roikkuisi siitä kulman lyhtypylväästä.

    Isoin syyllinen tähän on kuitenkin tienpitäjä, ajoneuvo on laitettu ajamaan tien vasenta puolta. Ei autoilija sinne katso, ja jos katsoo, alitajunta häivyttää pyöräilijän näkymättömiin. Irlannissa hurjastelessa ei ollut yksi eikä toinen kerta kun auto hävisi näkyvistä, sittä kyllä katsoi että tuleeko ketään, mutta kuuttakymppiä kohti syöksyvä auto jäi yksinkertaisesti näkemättä “väärällä puolella” tietä.

  12. “Yksin öisen puiston ylittänyt nainen joutui peniksen töytäisemäksi. Vammoilta oltaisiin vältytty jos nainen olisi ottanut taksin.”

  13. Samalla lailla auto-onnettomuuksista uutisoidaan turvavyön käyttämättömyydestä joten eipä tästä kannata hernettä nenään ottaa. Syyllisyyteen ottaa kantaa oikeuslaitos, pelastuslaitos totesi että turvavaruste olisi saattanut auttaa.

    Mutta huonosti tunnetaan liikennesääntöjä molemmin puolin. Tänään pyörätien jatketta suhelsi työmatkapyöräilijä parinkympin vauhtia ilman se suurempia väistämisaikeita. Keskellä suoraa katuosuutta joten väistämisvelvollisuus on selvää kuin vesi.

    No eipä siinä, onneksi samassa paikassa tietämättömien tai kapinallisten fillaristien osuus on noin 60% joten osasin varautua ja nopeutta oli vain vajaa 30. Ystävällinen tööttäys joka kirvoitti kansainvälisen käsimerkin tältä sankarilta joka ehkä jonkun toisen autolijan osuessa kohdalle olisi vainaa.

  14. Sami toteaa, että ” Autoilija teki todennäköisesti huolimattomuusvirheen, mutta pyöräilijä jätti tahallisesti käyttämättä kypärää.” Onko jossain toteen näytetty, että kyseessä oli juuri huolimattomuusvirhe eikä esim. välinpitämättömyys tai kännykän käyttö ajaessa? Autoilijat laiminlyövät täälläpäin hyvin usein vilkunkäytön. Osa näistä(kin) johtuu varmasti huolimattomuudesta, iso osa on silkkaa välinpitämättömyyttä. Siinä on ero. Ja kyllä, kypäräkin voi jäädä laittamatta päähän vahingossa. Olen itse liian monta kertaa lähtenyt pyörällä liikenteeseen ilman kypärää, pelkkä pipo päässä. Aamulla kiireessä olen kuvitellut, että minulla on päässäni sekä kypärä että pipo, kun todellisuudessa olen pukenut vain kypärän.

  15. Sami. Ei ole rikos jättää käyttämättä kypärää. Suomessa ei ole kypäräpakkoa. Ja kypärä olisi hyödyllisempi autoillessa, kävellessä tai kotona.

  16. Nerokkaita puolustuksia Samilla. Mistä tiedät ettei autoilija jättänyt tarkoituksella väistämättä koska luulee että hänellä on etuajooikeus tai kuten yleensä autoilijat puolustelevat, että tyhmä se on joka ei autoa väistä.

    Samoilla perusteilla voisi sanoa että pyöräilijä teki huolimattomuusvirheen kun kypärä unohtui kotiin.

  17. Tuosta törmäämisestä…

    En tiedä tarkkaan kyseisen tapahtuman kulkua, mutta onhan mahdollista että pyöräilijä törmäsi autoon. Siihen ei käsittääkseni vaikuta se kenen etuajo-oikeus oli kyseessä. Juurikin tuollaisissa tilanteissa kun käy monesti niin, että auto kaartaa pyörän eteen ja pyöräilijä törmää autoon. Tässä tapauksessa siis pyöräilijä on saattanut törmätä auton vasemmanpuoleiseen kylkeen. Veikkaisin että juuri kyseisestä tilanteesta johtuen toimittajat kirjoittavat että: “Auto ja pyöräilijä kolaroivat”. Toki vika on autoilijan, mutta itse törmäystilanne ei välttämättä ole toimittajan tiedossa.

    Hyvä kirjoitus silti, ja paljon hyviä pointteja.

  18. Minulla on uudehkona autoilijana muodostunut sellainen käsitys autoilukulttuurista, että siinä “hidastelu” eli toisten autoilun hidastaminen on kauhea faux pas. Tämä liikenneturvallisuutta rapauttava sosiaalinen normi omaksutaan teillä hyvin nopeasti ajokortin saamisen jälkeen. (Ainakin minulle se tuli selväksi.) Tästä näkökulmasta olen miettinyt ehkä varsin yleistä onnettomuustyyppiä, jossa vasemmalle kääntyvä autoilija ajaa saman tien suojatiellä (tai pyörätiellä) jonkun yli.

    Vasemmalle kääntyminen ilman ohjaavia liikennevaloja on usein hieman hankalaa, koska pitää etsiä riittävä aukko vastaantulevassa autoliikenteessä ja sitten mennä siitä ripeästi. Tien tukkeeksi jääminen olisi jos ei vaarallista niin piinallisen, punastuttavan noloa. Kiire päästä pois vastaantulijoiden kaistalta ja ajaa “sujuvasti” on painostava, ja kevyen liikenteen tarkkailu, jota ajo-opetuksessa kyllä teroitetaan, siihen nähden sivuseikka.

    No, tämä on vain omaa kelailuani. Olisi kiintoisaa tietää, mitä liikennepsykologit tästä ajattelevat. Ilmiö olisi minusta sukua moottoriteillä vallitsevalle lain ja järjen vastaiselle normille, jonka mukaan vasemmalla kaistalla ei saa haitata ylinopeutta ajavien matkantekoa vaan kiireisemmän takaa tullessa on väistettävä oikeanpuoleiselle kaistalle piittaamatta erityisemmin kaistanvaihdon turvallisuudesta. Tässäkin tingitään perustavanlaatuisesta turvallisuudesta “sujuvuuden” nimissä.

  19. Hyvä kirjoitus. Lehtien asenteellisuus on maankattavaa, otsikot voisivat olla mistä tahansa maakunta- tai paikallislehdestä.

  20. Kirjoittaja on lähestynyt asiaa erittäin neutraalisti huomioiden kaikki tiedossa olevat faktat. Näihin nojaten autoilija ei noudattanut väistämisvelvollisuutta. Tämän sanominen ei ole lynkkaamista. Ihmiset, jotka näkevät tai haluavat nähdä kyseisen tai samaan tyyliin kirjoitetun tekstin negatiivisessa valossa, saavat itsensä näyttämään autoilijan puolustajalta. Mielestäni kissan nostaminen pöydälle on hienoa varsinkin näin maltillisesti toteutettuna.

  21. Kiitos erinomaisesta kirjoituksesta.

    Hattu päässä tai ilman pyöräily ei ole rike. Siksi siitä ei myöskään voi saada rangaistusta. Kypärän käyttäminen ei ole pakollista, vaan suositus. Älkää uskoko minua. Lukekaa itse lähteet, jotka löytyvät täältä. Turvavyön käyttäminen sen sijaan on pakollista. Väistämisvelvollisuuden noudattaminen on myös pakollista.

    Jännää että mediat jättävät kirjoittamatta autoilijan toiminnasta, koska “se olisi syyllistämistä”, eivätkä he voi tinkimättömän journalistisen etiikkansa nimissä ottaa syyllisyyteen kantaa, mutta kypärättömyydestä kirjoittaminen ei olekaan syyllistämistä. Yhtä hyvin mediat voisivat kirjoittaa: “Pyöräilijän vammat olisivat olleet merkittävästi lievemmät, jos autoilija olisi noudattanut väistämisvelvollisuuttaan.” Saman verran siinä syyllistetään tai ei syyllistetä ketään.

  22. Kyseisen onnettomuuden näin osittain tien toiselta puolelta. Osittain siksi että kuulin auton renkaan vinkunan, sellaisen mikä kuuluu kun mutkaan ajetaan joko kaasuttaen tai ylipäänsä liian lujaa. Käännyin katsomaan ja näin kuinka auto osuu pyöräilijään ja pyöräilijä lentää maahan tavaroitten kolistessa ympäriinsä. Auto etenee törmäyksen jälkeen vielä noin kymmenen metriä ennenkuin pysähtyy, tuulilasi rikki.
    En voi olla varma kuuluiko renkaan vinkuna kyseisestä autosta mutta sellainen vaikutelma ainakin minulle jäi. Kenties oli kiire ehtiä kääntymään pienestä raosta vastaan tulevien autojen välistä tai muuten vaan ei viitsinyt hyvää vauhtia hiljentää. Tai sitten olen väärässä.
    Olin jo ryntäämässä apuun mutta käännyin etsimään puhelinta autosta ja laittamaan ovia lukkoon ja siihen mennessä paikalla oli jo usea auttamassa ja soittamassa joten jäin sivusta seuraajaksi tilanteeseen.
    Itsekin pyöräilyä harrastavansa käytän kyllä kypärää mutta ymmärrän käyttämättä jättämisenkin. Oma valinta.
    Taksi XYZ Espoo.

  23. Kuvan mukaan ko. risteystä ei ole muutettu nykyisen lain mukaiseksi, jossa jatkettu pyörätie aina erotetaan suojatiemaalauksesta. Tälle on olemassa viiden vuoden siirtymäaika vuoden 2015 loppuun asti, joten Helsingin kaupunki on tässä nyt vitkutellut viimeiseen asti. Koska suojatietä ja pyörtien jatketta ei ole maalauksin erotettu, kohdassa on suojatie, mutta siirtymäajan ansiosta sitä voidaan vielä käsitellä pyörtien jatkeena. Ks. http://www.polkupyoraily.net/wiki/Liikennes%C3%A4%C3%A4nn%C3%B6t

    Autoilijaa voi olla mukava syyttää, mutta tuossakin risteyksessä on kolme liikennemerkkiä, jotka autoilijan on muun liikenteen lisäksi havainnoitava. Kriittisintä kohdassa on, että tällä siirtymäajalla tuon suojatien pyörätien jatkeeksi muuttava liikennemerkki on hyvin kaukana (se merkki missä on kävelijän ja pyöräilijän kuva, joka osoittaa kadun pyörätieksi).

    Tilanne on erityisen ongelmallinen väistämisen kannalta, jos polkupyöräilijä ajaa suojatien yli. Lähtökohtaisesti autoilijan on väistettävä kääntyessään risteävää liikennettä. Jos autoilija katsoo, että kyseessä on suojatie (joka esim. tässä vallitsevassa siirtymäajassa on ihan looginen teko, koska vanhaa merkintätapaa ei enää opeteta), sen yli pyöräilevä yllättää nopeudellaan autoilijan taatusti. Autoilija joutuu ajamaan kahden kaistan yli päästäkseen risteykseen, joten pyöräilijä voi olla vielä useiden kymmenien metrien päässä autoilijan aloittaessa kääntymisen. Jos autoilijalle ei ole käynyt “nukahdusta”, on hyvin todennäköistä, että pyöräilijä on nopeudellaan onnistunut autoilijan näkökulmasta ilmaantumaan suojatielle ns. tyhjästä. On hyvin vaikea väistää, jos et ole pystynyt toista havainnoimaan. Voisin jopa väittää omista autoilu- ja pyöräilykokemuksista, että tässä on juurikin käynyt näin. Kyllä pyöräilijälläkin on vastuunsa havainnoida muu liikenne, vaikka hänellä oikeus olisikin ajaa suoraan yli.

    Mediaa ja infraa voi kritisoida loputtomiin, mutta tuskin kukaan autoilija erityisesti haluaa ajaa pyöräilijöiden päälle. Ihmiset ovat erehtyväisiä, joten kolareita tapahtuu varmasti. Tämän takia autokoulussa opetetaan, että liikenteessä ei saa jääräpäisesti pitää omista “oikeuksistaan” kiinni, vaan on pyrittävä minimoimaan vahingot. Olisi hienoa, jos tämä sama opetettaisiin pyöräilijöillekin.

  24. No minä en autoilijana erityisesti analysoi kääntyessäni onko kyseessä suojatie vai pyörätien jatke vaan lähtökohtaisesti väinstän aina kaikkea mikä siellä valkoisella viivastolla liikkuu. Analysointi on jopa mahdotonta koska tavanomaisten liikennemerkkien lisäksi pitäisi vielä ehtiä pohtimaan missä on pyörätien merkki ja minne se vaikuttaa. Autoilija on tuossa tyrinyt, se on melko selvää.

    Kypärän käyttö on kirjattu lakiin olkoonkin vain suosituksena mutta ei se muuta sitä tosiasiaa että lakitekstiin kirjatun turvavälineen käyttö olisi auttanut.

  25. Laurin kommentti oli minusta tärkeä. Minulla on jo vuosikausien ajokokemus, mutta olen silti huomannut, että joskus muun liikenteen “painostus” tuntuu todella voimakkaana. Sekä autoillessa että pyöräillessä tulee joskus otettua turhia riskejä, ettei joutuisi muiden tienkäyttäjien vihaamaksi. Ehkä sääntöjen ja syyllisyyden sijaan pitäisi eniten korostaa sitä, ettei yksinkertaisesti tarvitse olla niin kiire.

  26. Voihan se olla että trikoonisse ajoi ylinopeutta sinne auton alle…

    Ja juu, lain mukaan ei ole pakko käyttää kypärää, se on totta. On vain typerää pyöräillä ilman kypärää, mutta hei: ei tyhjä lato kattoa kaipaa :)

  27. Pyöräilijä on myös ajoneuvon kuljettaja, jota sitoo yhtä lailla vaatimus noudattaa liikenteessä riittävää varovaisuutta ja tilanteeseen sopivaa nopeutta.

    Kun tutkinta on kesken, poliisi ei anna edes medialle yksityiskohtia tapauksesta. Voi hyvin olla niinkin, että pyöräilijä on tullut risteykseen liian suurella tilannenopeudella autoilijan kuolleesta kulmasta, ja on ajanut lisäksi auton kylkeen. Väistämisvelvollisenkaan päälle ei saa ajaa tahallaan eikä edes huolimattomuuttaan.

    Minulle opetettiin autokoulussa, että moottoripyöräilijän paras henkivakuutus on se, että mieltää olemansa näkymätön. Sama pätee pyöräilyssäkin.

    Blogaaja voisi nyt mennä peilin eteen ja käydä syvän kehityskeskustelun itsensä kanssa. Oliko tämä juttu ihan aikuisten oikeasti tasapuolinen ja kirjoittamisen arvoinen?

  28. Taas alkaa autoilijoiden perinteinen vastuunpako. Kun ei voida vedota autoilijan olleen oikeassa, niin inistään että pyöräilijän olisi kumminkin pitänyt väistää.

    Ei sekään varmasti ehdoin tahdoin alle ajanut.

  29. Minusta tämä kommentti on varsin validi: “Pyöräilijä on myös ajoneuvon kuljettaja, jota sitoo yhtä lailla vaatimus noudattaa liikenteessä riittävää varovaisuutta ja tilanteeseen sopivaa nopeutta.”

    Tilannenopeus risteysalueella tuppaa unohtumaan pyöräilijöiltä. Jotenkin siellä satulassa mielletään että pyörällä saa ajaa tilanteeseen kuin tilanteeseen niin lujaa kuin sillä pääsee.

    Mutta edelleen aiheeseen, kypärän käyttö olisi pelastuslaitoksen mukaan parantanut fillaristin asemaa. Tuossa ei oteta kantaa syyllisyyteen, sen tekee oikeuslaitos.

  30. Laurin ja Hamin kommentteihin autoilijoiden painostuksesta:

    Ajokorttia ei pitäisi myöntää ihmiselle, jonka itsetunto on niin huono, että hän mieluummin vaarantaa ihmisen hengen kuin joutuu “punastuttavan noloon” tilanteeseen.

    Painostuksen ei saa koskaan antaa vaikuttaa itseensä siten, että alkaa ajamaan vaarallisesti. Jos joku esimerkiksi roikkuu takapuskurissa kiinni, oikea toimintatapa on vähitellen hidastaa niin kauan, että takana roikkuja joko jättää turvavälin tai menee ohi. Jos minä pystyn tekemään sen pyörällä, kun takana roikkuu bussi (myönnettäköön, että vaatii erityistä kylmähermoisuutta ja skarppaamista) kyllä siihen autoilijakin pystyy, kun vähän yrittää.

  31. Marjut: “Laurin ja Hamin kommentteihin autoilijoiden painostuksesta: Ajokorttia ei pitäisi myöntää ihmiselle, jonka itsetunto on niin huono, että hän mieluummin vaarantaa ihmisen hengen kuin joutuu ”punastuttavan noloon” tilanteeseen.”

    Amen. Siinä vaiheessa on jotain pahasti pielessä, jos toimiessaan liikenteessä maltillisesti ja turvallisesti toimiikin muka väärin. Jokainen voi mielessään palata niihin autokoulun opetuksiin reaktioajoista ja jarrutusmatkojen pituuksista jne. Sikäli luulis ymmärtävän rauhallisen ajotavan merkittävyyden. Kyse on ihmisten terveydestä, viime kädessä hengestä.

    Turvallisten tilannenopeuksien, etäisyyksien ja ajotavan noudattaminen pätee luonnollisesti myös pyöräilijöihin.

    S. Bergenheim: “Ylen uutisen mukaan autoilija on kahdessa tapauksessa kolmesta syyllinen onnettomuuteen, jossa osapuolina ovat autoilija ja pyöräilijä. Syynä ennen muuta huono väistämissääntöjen tuntemus.”

    Molemmista ‘ryhmistä’ löytyy parannettavaa, mutta yleisesti ottaen voisi olla paikallaan jonkun sortin laajempikin kampanja kevyeeseen liikenteeseen liittyvien sääntöjen tunnetuksi tekemiseksi. Takavuosien ‘jos otat, et aja’ tyyliin tms. Siinä esim. hokema, joka on aika monelle tainnut jäädä mieleen. Pyöräily kun kaiketi on Suomessa/Helsingissä vielä ‘lapsen asteella’, mutta samalla kovasti yleistymään päin.

  32. Itse pyöräilen paljon. Silti tämä teksti herätti minussa ajatuksia.
    1. Kuvan tiemerkintöjen perusteella kyseessä ei suinkaan ole ollut pyörätien jatke, sillä suojatien viivat vaikuttaisivat yhtenäisiltä. Suojatien edessä olevat valkoiset ruudut varoittavat autoilijaa töyssystä. Tällöin syy ei olisikaan autoilijan.
    2. Mielestäni lehtiä on turha syytellä siitä, että ne painottavat kypärän käytön merkitystä. Se voi saada useampia ihmisiä käyttämään kypärää ja sitä kautta pelastaa heidän henkensä. Itse holhousyhteiskuntaa vastustavana en näe tilannetta jossa saisimme liikenneonnettomuuksien (muista puhumattakaan) määrän nollaan. Tällöin on hyvä että onnettomuuksiin varaudutaan.
    3. Vaikka vika olisikin ollut autoilijan, fakta on että me pyöräilijät vedämme kolarissa lyhyemmän korren. Suosittelen kaikille tienkäyttäjille ympäristön havainnointia ja “kyllä se väistää” asenteen pois jättämistä.
    4. Itse olen huomannut pyöräilijöiden monesti olevan teiden vaarallisimpia suhaajia jotka vähät välittävät liikennesäännöistä. Esimerkkinä punaisita valoista ajetaan, ei edes “keltaisilla” vaan useita sekunteja myöhässä ja vaihdetaan sitten jalkakäytävälle tai kevyenliikenteenväylälle.
    Ei mulla kai muuta tällä erää.

  33. Hollannissa 2010 kovaa ajanut kääntyvä autoilija keilasi neljä nuorta pyöräilijää. Heille ei onneksi käynyt juuri kuinkaan. Mutta mitä seuraa, kun autoilija ajaa pyöräilijän päälle Hollannissa?

    – Poliisi syyttää autoilijaa holtittomasta ja vaarallisesta ajamisesta –> ajokortti hyllylle
    – Paikallisen lehden nettisivuille vyöryy vihaisia kommentteja autoilijaa kohtaan
    – Lehdessä on useita artikkeleita onnettomuudesta, joka käsitellään perusteellisesti
    – Varomaton autoilu nousee keskustelun pääaiheeksi
    – Lehti tekee julkisen kyselyn, mitä paikkoja ihmiset pitävät vaarallisina, ja julkaisee tulokset aukeaman kokoisena artikkelina
    – Poliisi lisää valvontaa
    – Valtakunnallinen liikenneasiantuntija kutsutaan arvioimaan onnettomuusristeyksen turvallisuutta
    – Kaupunki raportoi, että toimenpiteisiin turvallisuuden parantamiseksi on jo ryhdytty
    – Lehden entinen päätoimittaja kirjoittaa vihaisen artikkelin holtittomasta ajamisesta, “liikenneurpoista” ja autoilijasta, joka “melkein tappoi” neljä nuorta pyöräilijää
    – Autoilijan pitää suorittaa turvallisen ajamisen kertauskurssi, joka maksaa hänelle 800 euroa ja jonka takia hänen on otettava 3 päivää töistä vapaata. Jos autoilija reputtaa kurssin, hän menettää ajokorttinsa lopullisesti.

    Mitä seuraa, kun väistämisvelvollinen autoilija ajaa pyöräilijän päälle Suomessa, ja pyöräilijä saa vakavia vammoja?
    – Lehdissä uutisoidaan, että pyöräilijällä ei ollut kypärää
    – Hesarin pääkirjoitus saarnaa kypärän käyttämisestä
    – Kansalaiset kilvan saarnaavat kypärästä ja että “pyöräilijän kannattaa aina väistää, koska pyöräilijään sattuu enemmän”.

    Myös Hollannissa tapahtuu vaarallista autoilua. Se on kuitenkin harvinaista, koska sitä ei siedetä ja siitä tulee seuraamuksia.

  34. Kiitos tästä kirjoituksesta. Olin toissapäivänä kolarissa, joka tapahtui samoin; kääntyvä auto ajoi päälleni. Tämä kirjoitus sanallistaa sen asenneilmapiirin, joka kolaripaikalla oli, ja joka tuntuu edelleen pahemmalta kuin fyysiset vammat. Poliisit, ambulanssihenkilökunta ja ohikulkijat olivat tietysti helpottuneita siitä, ettei käynyt pahemmin ja että minulla oli kypärä. Puhe pysytteli kuitenkin siinä, miten onnekasta kypärän käyttöni oli, ja miten järkyttävää on se, että ihmiset eivät aina käytä kypärää. Paikalle tullutta kypärätöntä puolisoani syyllistettiin ja holhottiin: Missäs tämän kypärä on? Sovitaanko, että tämä jatkossa käyttää kypärää? Kukaan ei holhonnut autoilijaa. Tuliko käytettyä vilkkua? Miksi ei tullut katsottua ennenkuin kääntyi? Miksi tilannenopeus oli sellainen, että ei ehtinyt jarruttaa? Sovitaanko, että jatkossa ei ajeta ihmisten päälle?

  35. Kirjoitus kuvastaa hyvin sitä mentaliteettia, missä pyöräilyfanaatikot elävät. Tässä jutussa ei ole epäselvyyttä onnettomuuden aiheuttajasta, eikä toisaalta siitäkään että kypärän käyttäminen olisi luultavasti vaikuttanut merkittävästi saatujen vammojen laatuun.

    Kysymykseni kuuluukin, miksi asiasta on tarpeen kirjoittaa fanaattinen kirjoitus jonka ainoa sisältö on “AUTOILIJA ON JÄLLEEN SYYLLINEN! AUTOILIJAT KURIIN!”? Vähentääkö tämä kirjoitus jotenkin samankaltaisia onnettomuuksia vastaisuudessa? Auttaako autoilijoiden jatkuva syyllistäminen ja pyöräilijöiden näennäisen loputtomien oikeuksien korostaminen korjaamaan auton ratin takana istuvien kuljettajien asennoitumista liikenteeseen? Auttaako “me vastaan ne” -ajattelun lietsominen asiaa?

    Minä sekä ajan autolla että pyöräilen, yleensä fiiliksen mukaan. En suostu ottamaan autoilijana vastaan sitä kollektiivista syyllisyyttä mitä useat pyöräfanaatikot huutavat. Toisaalta pyöräilijänä koen suunnatonta häpeää siitä että sinänsä hienon harrasteen ja hyötyliikunnan suosiota aktiivisesti haitataan muutamien varsin äänekkäiden fanaattisten aktivistien toimesta.

  36. Saiskos näihin heittoihin viitettä perään “Myös Hollannissa tapahtuu vaarallista autoilua. Se on kuitenkin harvinaista, koska sitä ei siedetä ja siitä tulee seuraamuksia.”

    Käyn itse kyseisessä maassa säännöllisesti enkä ole huomannut siellä kuvaamaasi ilmiötä. Pyöräilyinfra on siellä merkittävästi parempi ja auttaa osaltaa ns. turhien onnettomuuksien välttämisessä. Ihmisiä ne autoilijat kuitenkin sielläkin ovat, joskus on kiire ja autoja on paljon. Ja ruuhkassa tapahtuu, enemmän kun meillä täällä.

    Pyöräily on siellä kuitenkin leppoisampaa. Vaikka joskus olen ollut auton – anteeksi autoilijan – kyydissä joka on blokannut vahingossa fillaristin reitin ei synny huutoa saati keskisormen esittelyä. Anteeksipyytävä hymy sen sijaan kuuluu tapoihin.

  37. ‘Käyn itse kyseisessä maassa säännöllisesti enkä ole huomannut siellä kuvaamaasi ilmiötä.’

    Siis mitä ilmiötä? Että vaarallinen ajaminen on siellä harvinaista (tietysti suhteessa siihen, mitä se on Suomessa)? Eli olet huomannut, että Hollanissa esiintyy yhtä paljon varomatonta autoilua kuin Suomessa? Ajetaanko sielläkin järjestään kolmion takaa pyöräilijän eteen? Käännytäänkö sielläkin järjestään pyöräilijän eteen?

    Minäkin olen käynyt Hollannissa. Puolestani en huomannut sellaista ilmiötä kuin varomaton autoilu.

    ‘Saiskos näihin heittoihin viitettä perään ”Myös Hollannissa tapahtuu vaarallista autoilua. Se on kuitenkin harvinaista, koska sitä ei siedetä ja siitä tulee seuraamuksia.”’

    Hollannin pyöräilyturvallisuus suhteessa muihin maihin, no vaikkapa tässä.

    Pyöräilyn turvallisuus johtuu tietysti muistakin asioista, kuten infrasta. Mutta puhuinkin vaarallisesta autoilusta. Vaikka pyöräilyinfra olisi miten hieno, autolla on silti mahdollista ajaa vaarallisesti, kuten tuossa yllä linkkaamassani Hollannin tapauksessa. Pyörätiet ja ajoradat risteävät väistämättä.

    Ja korrelaatio ei tietysti ole sama kuin kausaliteetti. On teoreettisesti mahdollista, että pyöräilyn turvallisuudella ja autoilijoiden liikennesääntöjen noudattamisella ei ole mitään tekemistä keskenään. Tai että varomattomalla ajamisella ei ole mitään tekemistä sen kanssa, kuinka sosiaalisesti hyväksyttyä se on.

  38. Marjut, kommenttisi kuvastaa hyvin tätä keskustelua. Kun itse pyöräilen, ei minulla ole tällaisia ongelmia: “Ajetaanko sielläkin järjestään kolmion takaa pyöräilijän eteen? Käännytäänkö sielläkin järjestään pyöräilijän eteen?”

    Ja on hienoa että olet päässyt käymään Hollannissa. Ajapa muutamaan kertaan maa läpi moottoritietä niin näet että ei siellä sen kummemmin autoiljat aja kuin täällä. Liikennettä on paljon ja välillä meno hirvittää.

    Kaupungeissa meno on toista mutta se johtuu suurelta osin nähdäkseni siitä että infra on parempaa, kadut rakennetaan siten että +50 vauhti ei ole mahdollista ja kulttuuri on _molemmin_puolin_ kehittyneempää. Ja katsopa noita kuvia linkittämässäsi liitteessä. Työmatkapyöräilyä leppoisalla vauhdilla puku päällä. Ei teryleenifillarointia sykemittaria ja yhteiskuntaa vastaan :)

    Olemme alussa tässä fillarikulttuurin kasvamisessa mutta siinä ei auta toisen osapuolen yksipuolinen syyllistäminen eikä ksekisormen heiluttelut.

  39. Ajapa muutamaan kertaan maa läpi moottoritietä niin näet että ei siellä sen kummemmin autoiljat aja kuin täällä.

    Mitä tekemistä moottoriteillä on näiden Espoon ja Hollannin tapausten kanssa? Ajetaanko pyörällä moottoritiellä?

    Ja katsopa noita kuvia linkittämässäsi liitteessä. Työmatkapyöräilyä leppoisalla vauhdilla puku päällä.

    Niin?

    Olemme alussa tässä fillarikulttuurin kasvamisessa mutta siinä ei auta toisen osapuolen yksipuolinen syyllistäminen […]

    Eli mitä pitäisi sanoa silloin, kun toinen osapuoli on syyllinen onnettomuuteen? Tätä ei saisi sanoa ääneen? Edes hänen väistämisvelvollisuuttaan ei saisi sanoa ääneen? Toistakin osapuolta pitäisi syyllistää tasapuolisuuden nimissä? Vaarallisen ajamisen julkinen paheksuminen nimenomaan auttaa, kuten Mark Wagenbuur tuossa videolla selvittää.

    […] eikä ksekisormen heiluttelut.

    Ja mitä tekemistä keskisormen heiluttelulla oli näiden tapausten kanssa? Alkaa jo olla niin olkiukkoilua, etten käytä tähän enempää aikaani.

  40. Hyvä kirjoitus, hyviä pointteja. Kommenttiosiosta on havaittavissa joidenkin (autoilijoiden?) epätoivoinen tarve kaikesta huolimatta syyllistää pyöräilijää tapahtuneesta. Väistämissäännöt ovat heille epäoleellisia. Kun asenneilmapiiri on tämä ja näillä asenteilla mennään ratin takana, on aivan selvää, että pyöräilykypärän käytön tarvetta ei voi liikaa korostaa. Vahinkoja sattuu, vaikka autoilija olisi miten huolellinen. Siinä on jo kestämistä ja pyöräilykypärälle tarvetta. Tämän lisäksi onnettomuuksia valitettavasti aiheutuu epäkypsien asenteiden seurauksena. Voidaanko näihin asenteisiin vaikuttaa? Itse en ota sitä riskiä, ettei voi. Siksi käytän pyöräilykypärää, aina.

  41. Nimimerkit “Minä” ja “masa” levittävät nyt erheellistä ja vaarallista virhekäsitystä siitä, että paikassa ei ole pyörätien jatketta.

    Pitää paikkansa, että nykyisessä tieliikenneasetuksessa ei enää säädetä, että pyörätien jatkeen ja suojatien yhdistelmän voisi merkitä koko leveydeltään suojatiemaalauksella.

    MUTTA: TLA:ta muuttanut asetus 625/2010 määrää voimaantulostaan seuraavaa: “Asetuksen voimaan tullessa voimassa olleiden säännösten mukaan töyssyistä varoittavia liikennemerkkejä ja tiemerkintöjä sekä pyörätien jatkeen tiemerkintöjä saa käyttää vuoden 2017 loppuun.”

    Toistan: 31.12.2017 asti tienkäyttäjä EI VOI päätellä, että koska ajoradalla on pelkkä suojatiemaalaus, niin siinä ei olisi myös pyörätien jatketta. Erillisen pyörätien jatkeen merkinnän puuttumisen taakse on aivan turha paeta vastuuta.

    Lisäksi nimim. “masa”:n kannattaa huomata, että velvollisuus väistää risteävää tietä ylittävää liikennettä (TLL 14 § 2. mom) ei millään tavalla riipu siitä, onko kyseisessä kohdassa lainkaan suojatietä, pyörätien jatketta tms. härpäkkeitä. Kääntyvän ajoneuvon kuljettajan väistämisvelvollisuutta ei voi selitellä pois sillä, että pyörätienjatketta ei olisi.

    “Autoilijaa voi olla mukava syyttää, mutta tuossakin risteyksessä on kolme liikennemerkkiä, jotka autoilijan on muun liikenteen lisäksi havainnoitava. – – Jos autoilijalle ei ole käynyt ”nukahdusta”, on hyvin todennäköistä, että pyöräilijä on nopeudellaan onnistunut autoilijan näkökulmasta ilmaantumaan suojatielle ns. tyhjästä. On hyvin vaikea väistää, jos et ole pystynyt toista havainnoimaan.”

    Jos havainnoitavaa on liikaa, niin onkohan silloin tilannenopeus ihan kohdillaan? Tuossa kohdassa taitaa olla vieläpä erillinen kaista kääntyville, joten siinä voi mainiosti *pysäyttää* ajoneuvon ja rauhassa katsoa ympärilleen.

    Jos ei pysty havainnoimaan johonkin suuntaan, josta voisi tulla väistettäviä ajoneuvoja, niin sitten ei pidä ajaa sinne. Jos tuossa kohdassa on mahdotonta vasemmalle kääntyessään tehdä riittäviä havaintoja, niin sitten käy kauempana tekemässä U-käännöksen, jolloin vaikea vasemmalle kääntyminen muuttuu vähemmän vaikeaksi oikealle kääntymiseksi.

    “Voisin jopa väittää omista autoilu- ja pyöräilykokemuksista, että tässä on juurikin käynyt näin.”

    Minä voin omasta autoilu- ja pyöräilykokemuksestani (ikävä kyllä nykyään jälkimmäistä kaupungissakin enemmän), että havainnoida kyllä ehtii – jos oman tilannenopeutensa ja ajotapansa sovittaa liikenneympäristöön (tämähän ei voi olla ongelma, kun kerta pyöräilijöidenkin tilannenopeuden perään huudeltiin) ja oikeasti katsoo, niin kummasti kolareita sattuu vähemmän.

    Nimim. “Anonyymi” kirjoittaa: ‘Kysymykseni kuuluukin, miksi asiasta on tarpeen kirjoittaa fanaattinen kirjoitus jonka ainoa sisältö on ”AUTOILIJA ON JÄLLEEN SYYLLINEN! AUTOILIJAT KURIIN!”? Vähentääkö tämä kirjoitus jotenkin samankaltaisia onnettomuuksia vastaisuudessa? Auttaako autoilijoiden jatkuva syyllistäminen ja pyöräilijöiden näennäisen loputtomien oikeuksien korostaminen korjaamaan auton ratin takana istuvien kuljettajien asennoitumista liikenteeseen? Auttaako ”me vastaan ne” -ajattelun lietsominen asiaa?’

    Ilmeisesti Anonyymi viittaa eri kirjoitukseen, tai sitten on jättänyt huomaamatta tämän kirjoituksen tärkeimmät pointit. Kirjoitus ei ole fanaattista, tai muunkaanlaista autoilijoiden syyllistämistä, vaan selvimmin kritiikki kohdistuu siihen, miten onnettomuuksista ja niihin johtaneista syistä uutisoidaan. Miten voi olla autoilijoiden syyllistämistä tai sellaisen peräämistä jos vaatii, että väistämisvelvollisen ajaessa toisen, vähemmän panssaroidun kulkijan päälle/eteen uutisoidaan väistämisvelvollisuutta rikotun? Vai pitäisikö autojenkin välisissä kolareissa jättää uutisoimatta, että esim. kuorma-auto ajoi yllättäen kolmion takaa henkilöauton eteen?

  42. TV:ltä erittäin tärkeä korjaus tuohon pyörätien jatke -asiaan. Lyhyesti: missä kevyen liikenteen väylä tai pyörätie, siellä pyörätien jatke. Siinä se. Tähän asiaan ei vaikuta se, minkälaiset merkinnät tien pinnassa on.

    Tämän enempää en kuluta tilaa tämän kirjoituksen kommenttiosiossa. Julkaisin vastaukseni kommentteihin omana kirjoituksenaan. Toivottavasti se selkiyttää tämän kirjoituksen pointtia.

  43. Marjut, sun aika on kaikesta päätellen aivan korvaamattoman arvokasta joten ollaan samaa mieltä että tähän ei kannata sitä enää käyttää. Edelleen tämän tapauksen syyllisyyden päättää sitten aikanaan oikeuslaitos ja edelleen pelastuslaitoksen mielestä kypärä olis ollut paikallaan. Ja niin edelleen.

  44. Näistä onnettomuuksien uutisoinneista on aika turha moittia lehdistöä koska ne lähes poikkeuksetta tehdään poliisin päivittäistiedotteen pohjalta. Toimittajilla ei yleensä, isompia onnettomuuksia lukuunottamatta, ole aikaa soitella tarkempia tietoja. Poliisin tiedote on varsin suppea ja niissä ei yleensä oteta kantaa syyllisyyskysymyksiin. Sen sijaan turvalaitteiden käyttämättömyys todetaan varsin usein.

  45. Merida, käsittääkseni toimittaja on kuitenkin se, joka päättää, mitä saatavillaolevista tiedoista kirjoitetaan ja mitä ei. Toisinsanoen, vaikka poliisin päivittäistiedotteessa todettaisiin vaan onnettomuuden tapahtuneen ja se, ettei toinen osapuoli käyttänyt kypärää, niin tämä ei pakota journoa uutisoimaan onnettomuuden tapahtuneen ja toisen osapuolen jättäneen käyttämättä kypärää. Ymmärrän ajansäästön ja tehokkuuden olevan nykyään tärkeää, mutta ainakin aika-ajoin kovasti media huutelee lehdistönvapauden ja journalistisen harkinnan perään – tällöin media ottaa myös vastuun siitä, mitä ja miten tuo esille.

    Toinen asia on sitten se, että onko poliisin toimintatapa liikenneturvallisuuden kannalta tarkoituksenmukainen, jos uutisoidaan ainoastaan nuo mainitut. Minusta ei. Luonnollisesti poliisi ei tuomitse ketään syyttömäksi tai syylliseksi, mutta toisaalta ei mikään näytä estävän kertomasta, että käytettävissä olevien tietojen mukaan auton kuljettaja jätti noudattamatta väistämisvelvollisuuttaan ja tätä epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

  46. Odotan sitä päivää kun joku 3-5v lapsi ajaa polkupyörällä suojatien jatkeelta oikealta tulevan auton alle ja todetaan, että lapsi oli väärässä ja autoilija oli oikeassa. Kaikki tietävät että laki on huono, mutta eikö sitä nyt pystytä muuttamaan ennenkuin joku lapsi kuolee?

Comments are closed.