Geoinformatiikan menetelmät 1, viimeinen kurssikerta

Viimeisellä eli seitsemännellä kurssikerralla pääsimme (tai jouduimme..) itse etsimään aineistot tuottamiimme karttoihin. Jo pelkän aiheen valitseminen oli vaikeaa, sillä on olemassa niin paljon mielenkiintoisia aiheita, joista voisi itse väsätä karttoja. Vaikean valinnan jälkeen oli vuorossa aineiston etsiminen, joka meinasi tuottaa melkoisen monille harmaita hiuksia.

Kuva 1. Lentokenttien ja yli 5 miljoonan asukkaan kaupunkien sijoittuminen.

Ilmailun olessa lähellä sydäntäni valitsin aiheekseni lentokenttien ja yli 5 miljoonan asukkaan kaupunkien sijoittumisen maailmassa. Harmikseni (toimivan) ilmailuaiheisen aineiston löytäminen (ilmaiseksi) oli hieman hankalaa, mutta pienen taistelun jälkeen löysin edes jotain.

Toimivan aineiston löydyttyä itse kartan tekeminen sujui jo kivuttomasti ja oli jopa kivaa. Lisäksi QGIS totteli tällä kertaa minua hyvin. Kaikenkaikkiaan olen teokseeni melkoisen tyytyväinen, vaikka ainahan jälkeenpäin löytääkin parennettavaa.

Kartasta nähdään, että hieman yllättäen lentokenttien määrä ei ole suurin Aasiassa, missä näyttäisi olevan kuitenkin paljon suuria kaupunkeja. Eniten lentokenttiä löytyy Länsi-Euroopasta, missä kuitenkin välimatkat suurimpien kaupunkien välillä eivät ole niin suuria, etteikö muutenkin kuin lentäen olisi mielekästä liikkua. Toisaalta Länsi-Eurooppa on tärkeä lentoliikenteen solmukohta, joten on ymmärrettävää että myös lentokenttiä on alueella silloin paljon.

Geoinformatiikan menetelmät 1, kuudes luento

Kuudennella kurssikerralla pääsimme hieman ulkoilemaan mukavassa helmikuisessa pikkupakkasessa. Pääasiassa porukka liikkui Kumpulan ja Arabian lähistöillä ja arvioi Epicollect5 -paikkatietosovelluksessa muun muassa kohteiden turvallisuutta ja viihtyisyyttä. Muutamat hurjat olivat jopa ehtineet Sörnäisiin asti keräämään kohteita.

Tämän lisäksi kurssikerralla oli tarkoitus tuottaa karttoja, joita voisi käyttää opetusmateriaaleina. Itse valitsin karttojeni teemaksi maanjäristykset maailmassa vuosina 2010-2019 ja tulivuoret Välimerellä ja Länsi-Aasiassa.

Kuva 1. Yli 7,5 magnitudin maanjäristykset vuosina 2010-2019.
Kuva 2. Voimakkuudeltaan 5,5-7,4 magnitudin maanjäristykset vuosina 2010-2019.

Maanjäristyskartat ovat mielestäni melko onnistuneita. Huomasin kuitenkin liian myöhään, että molemmista kartoista puuttuu pohjoisnuoli ja toisen kartan mittakaavassa on virhe. Onneksi virheistä oppii ja osaan olla seuraavalla kerralla huolellisempi.

Kuva 3. Välimeren ja Länsi-Aasian tulivuoret.

Kolmas karttani esittää Välimeren ja Länsi-Aasian tulivuoria, ja tässä kartassa on sentään pohjoisnuoli ja mittakaavakin edes suurinpiirtein oikein.  🙂

Geoinformatiikan menetelmät 1, viides luento

Viidennellä kurssikerralla pääsimme kertailemaan QGIS:in toimintoja ja työskentelemään pääasiassa itsenäisesti, mikä oli mukavaa vaihtelua muille kurssikerroille. Tutustuimme myös uuteen työkaluun, puskuvyöhykkeisiin eli bufferointiin ja sitä päästiinkiin heti käyttämään Helsingin lentokenttien meluvyöhykkeiden analysoinnissa.

Harjoittelimme bufferointia aluksi tutkimalla kuinka paljon Malmin lentoaseman lähettyvillä asuu ihmisiä. Itse kokosin tulokset seuraavaan taulukkoon:

Malmin lentoasema Asukkaiden määrä
1km säteellä lentokentästä 57631
2km säteellä lentokentästä 8897

Taulukosta nähdään asukkaiden määrä kilometrin ja kahden kilometrin säteellä Malmin lentoaseman kahdesta risteävästä kiitotiestä. Todellisuudessa nämä luvut ovat pienemmät, sillä Malmin lentoaseman niin sanottu “poikkibaana” eli toinen risteävistä kiitoteistä on suljettu.

Malmin jälkeen harjoittelimme vielä bufferointia Helsinki-Vantaan lentoaseman meluvyöhykkeillä. Homman tekeminen uudestaan olisi voinut tuntua jo helpolta, mutta QGIS meinasi olla tottelematon. Parin hermoromahduksen jälkeen homma kuitenkin alkoi sujumaan jo hyvin.

Lentomeluhommien lisäksi blogissa tuli miettiä omia QGIS-taitoja. Mielestäni QGIS:in käyttäminen ainakin perustoimintojen osalta tuntuu jo melko kivuttomalta. Uudemmat ja vaativammat jutut vaativat vielä varmasti uudelleen läpikäyntiä (ja monta hermoromahdusta..), mutta uskon oppivani vaikeammatkin toiminnot vielä.

Lähteet:

Malmin lentoasema,  https://efhf.fi/EFHF_LDG.pdf

Geoinformatiikan menetelmät 1, kolmas luento

Kolmannella kurssikerralla päästiin taas kerran QGIS-harjoitusten pariin.

Tällä kertaa ensimmäisenä tutkimuksen kohteena oli Afrikka, jota pääsimme pyörittelemään ja ihmettelemään QGIS:issä. Aineistossa oli muuan muassa tietoa melkoisen tarkasti Afrikan konflikteista, timanttilöydöksistä ja öljynlähteistä.

Kuten Tuuli Pfeifer blogissaan pohti, käyttämäämme Afrikka-aineistoa voisi käyttää esimerkiksi luonnonvarojen ja konfliktien korrelaatioiden analysointiin. Afrikka-aineistostamme nähtiin, että useassa maassa, jossa on rikkaat luonnonavarat, on myös konfliktien määrä suuri.

Seuraavana tehtävänä oli soveltaa Afrikka-aineistolla oppimiamme taitoja, ja väsätä kartta Suomen valuma-alueen tulvaherkkyydestä. Itselläni QGIS kaatui todella monta kertaa ja lopputulokseni taisi mennä lopulta niin pahasti penkin alle, että en rehellisesti edes kehtaa julkaista tekelettäni missään.

Lähteet:

Tuuli Pfeiferin blogi,  Kurssikerta 3 – QGIS-jumppa https://blogs.helsinki.fi/tpfeifer/