Koolla ei ole väliä – mutta ei ole määrälläkään eli mistä puhumme kun puhumme pienpainatteista?

pieni
Pienpainate-sana johtaa helposti ajatukset ihan ulapalle. Onko se semmoinen hyvin pienikokoinen kirja? Vai kenties vähäinen sivumäärä onkin se ratkaiseva tekijä? Ah, mutta toisaalta kyse voikin olla painosmäärästä? Tai kenties kyse on siitä, että painetaan teksti oikein pienellä? Tai kaikki nämä yhdessä ja samassa julkaisussa? Totuus on, että koolla ei ole väliä. Ei myöskään muilla yllä mainituilla tekijöillä. Mutta miksi sitten puhumme pienpainatteista, jos sillä koolla ei ole väliä?

 

 

Ephämääräiset ephemerat

Selvyyden vuoksi olisi ehkä syytä käyttää jotain ihan muuta sanaa kuin pienpainate. Maailmalla käytetään paljon käsitettä ephemera. Se tulee kreikan kielestä ja tarkoittaa suunnilleen aineistoa, jota ei ole tarkoitettu pitkäaikaiseen käyttöön. Ephemera-sana ei vaan suomenkieliselle avaa asiaa yhtään vaan asia säilyy ephämääräisenä. Ruotsissa käytettiin pitkään (ja Suomessa yhä toisella kotimaisella) sanaa småtryck, mistä luultavasti pienpainate-sana on meille käännetty. Sittemmin Ruotsissa Kungliga Biblioteketissä on siirrytty puhumaan vardagstryckistä, siis arkipainatteista.

Mielestäni voisimme ottaa jälleen mallia vanhasta emomaastamme Ruotsista, ja vaihtaa käsitteeksi arkipainate. Sillä sitä pienpainatteet oikeastaan ovat. Arkisia painatteita, joiden informaatioarvo sinänsä voi olla hyvinkin lyhytaikainen. Kollegani puhuu usein pienpainatteista ”arjen aarteina” ja sitä ne kieltämättä parhaimmillaan ovatkin, kauniita kuvastoja, esitteitä, postikortteja jne. Totuuden nimissä kaikki pienpainatteet eivät tunnu aarteilta, mutta säilytämme toki nekin.

Koska laki sanoo niin

Kulttuuriaineistolain mukaan pienpainatteita ovat mm. mainokset, esitteet ja hinnastot sekä muut niihin verrattavat painotuotteet. Edelleen lain mukaan pienpainatteita tulee luovuttaa Kansalliskirjaston vapaakappaletoimistolle 2 kappaletta (Kansalliskirjaston lisäksi pienpainatteita säilytetään Turun yliopiston kirjastossa), kun kirjoja, lehtiä, nuotteja ja karttoja ja muita vastaavia julkaisuja tulee luovuttaa 6 kpl. Käytännössä vapaakappaletoimistoon tulee usein pienpainatteitakin 6 kpl, sillä jos meillekin on ajoittain vaikeaa erottaa mikä on pienpainate ja mikä ei, ei ole mikään ihme sen olevan hankalaa painopaikoille ja julkaisijoillekin. Pienpainatteita ovat mm.:

pienpainate

Romaani/novellikokoelma/väitöskirja/jne ei ole koskaan pienpainate. Ei vaikka siitä olisi painettu vain 100 kappaleen painos. Ei vaikka se olisi painettu minikirjaksi. Ei vaikka sen tekstiä voisi lukea vain suurennuslasilla. Painomäärältään vähäisiin julkaisuihin on mahdollista hakea luovutusmäärän pienennystä, mutta pienpainatteiksi ne eivät sillä muutu.

Mitä ei tarvitse luovuttaa – eli tietomäärältä vähäiset

Lain mukaan vapaakappaleiden luovutusvelvollisuus ei koske pienpainatteita, joiden tiedollinen tai kuvallinen ”sisältö on erityisen vähäinen”. Esimerkiksi vain tyhjiä sivuja sisältävät muistikirjat ovat tällaisia, samoin lomakkeet, kirjepaperit ja -kuoret ja käyntikortit. Näitäkin meille kyllä luovutetaan tasaiseen tahtiin paperinkeräysastiamme täytteeksi. Tarroja ei tarvitse luovuttaa, sillä ne eivät säily, mikä on harmi. Etikettejä, käärepapereita ja pakkausmateriaaleja ei tarvitse luovuttaa, koska ne eivät ole julkaisuja (tiedollisen ja kuvallisen sisällön määräkin lienee vähäinen). Perhejuhlien kutsuja (häät, hautajaiset, syntymäpäivät jne) valmistutetaan yhä useammin digipainoissa, mutta ne eivät kuulu vapaakappalevelvollisuuden piiriin, koska ne eivät ole julkaisuja. Epäilemättä näitä perhejuhlien kutsuja joku tulevaisuudessa haluaisi tutkia ja siksipä kinastelemme kollegan kanssa niiden säilyttämisestä luultavasti vielä muutaman vuoden…

Vapaakappaleiden elektroninen luovutus kasvussa

"A Digital Library" by Eric Hackathorn. Licensed under CC BY-NC-SA 2.0

A Digital Library” by Eric Hackathorn. Licensed under CC BY-NC-SA 2.0

Kansalliskirjaston saamien e-kirjojen ja -lehtien määrä on kasvanut voimakkaasti viime vuosina. Vapaakappaletoimiston vuonna 2015 saamien e-kirjojen määrä ylitti tilastoissa ensi kertaa saatujen painettujen kirjojen määrän (kuva 1). Tilastoitujen e-kirjojen määrä oli noin 12 % suurempi kuin painettujen. Lisäksi on huomioitava, että e-kirjoja koskevassa vapaakappaletilastossa eivät ole mukana sellaiset elektroniset kirjat, jotka saadaan Kansalliskirjastolle suoraan sen ylläpitämien julkaisuarkistojen kautta – näissä on mm. väitöskirjoja ja valtionhallinnon julkaisuja. Painettujen kirjojen vapaakappaletilasto sisältää myös kaikki painetut väitöskirjat ja valtionhallinnon julkaisut.

Kannattaa huomata, että nämä luvut poikkeavat jonkin verran Kansalliskirjaston vuosittain julkaisemista kotimaisen julkaisutuotannon vuositilastoista, koska saaduissa vapaakappaleissa on aina jonkin verran myös edellisinä vuosina julkaistuja nimekkeitä.

Vapaakappaleina saadut painetut ja e-kirjat

Kuva 1

Myös elektronisesti luovutettujen lehtien määrä on kasvussa. Vapaakappaletoimisto kohdisti vuonna 2013 voimakkaasti resursseja tämän aineistotyypin saantiin ja Kansalliskirjastolle luovutettiin tuolloin runsaasti myös aikaisempina vuosina ilmestyneitä e-lehtien numeroita. Vuoden 2014 määrä on tästä syystä selvästi pienempi kuin edellisenä vuonna, mutta viime vuonna nähtävissä oli jo huomattavaa kasvua (kuva 2).

Vapaakappaleina saadut e-lehdet

Kuva 2

Kaikki vapaakappaleina saadut e-kirjat ja -lehdet samoin kuin muu elektroninen vapaakappaleaineisto (verkkoarkisto, e-musiikki) ovat tekijänoikeuslain (404/1961, 16 b §) mukaisesti asiakkaidemme käytettävissä ainoastaan tarkoitukseen varatuilla työasemilla Kansalliskirjastossa sekä muissa vapaakappalekirjastoissa (Turun, Jyväskylän, Itä-Suomen ja Oulun yliopistojen kirjastot ja Åbo Akademin kirjasto) sekä Kansallisessa audiovisuaalisessa instituutissa ja Eduskunnan kirjastossa. Aineistoja ei ole mahdollista kopioida tai lähettää edelleen.

Kansalliskirjasto saa kulttuuriaineistolakiin (1433/2007) perustuen vapaakappaleet kaikista Suomessa julkaistuista painotuotteista, kuten kirjoista ja lehdistä. Myös elektroniset julkaisut on Kansalliskirjaston pyynnöstä luovutettava jos niiden ohjelmallinen kerääminen esimerkiksi verkkoharavoinnilla ei ole mahdollista. Elektroninen luovutus toteutetaan suurten toimijoiden kanssa yleensä SFTP-yhteyttä käyttäen, pienempiä eriä luovuttaville on käytössä verkkolomake, jolla julkaisut voi lähettää Kansalliskirjastolle. Elektronisella luovutuksella ei voi korvata painettuja vapaakappaleita.

Lehtien tilastoinnista

sanomalehtiKansalliskirjaston lehtitilastot vuodelta 2014 ovat ilmestyneet. Niitä ja muita tämän vuosituhannen tilastoja voit tarkastella osoitteessa http://www.kansalliskirjasto.fi/fi/julkaisuala/tilastot.html

Kansalliskirjasto on kerännyt eriteltyjä tilastoja Suomessa ilmestyvistä painetuista sanoma- ja aikakauslehdistä 1940-luvulta lähtien. Tilastot saadaan laskemalla ne vapaakappaleena saatavista nimekkeistä.

Sanomalehdiksi lasketaan 1-7 kertaa viikossa ilmestyvät ajankohtaisiin aiheisiin keskittyvät lehdet. Eli ne jotka Kansalliskirjasto mikrokuvaa ja käsittelee digitointi- ja konservointikeskuksessaan Mikkelissä. Loput ovat sitten aikakauslehtiä, joiden tyyppikirjo on valtava. Kansalliskirjasto kuvailee kansallisbibliografiaan väljin kriteerein sekä kauppojen lehtihyllyistä tutut nimekkeet että pienelle piirille levitettävät erikoislehdet. Niinpä tilastoissa näkyvä aikakauslehtien määrä saattaa vaikuttaa häkellyttävän suurelta (90-luvulla oltiin lähellä 6000 nimekettä ja lukema on yhä yli 4000) ja kansainvälisessä vertailussa onkin sitä. Suomessa ei ole niin pientä kerhoa, ettei se julkaisisi toiminnastaan jotenkuten taitettua paperinippua, johon tiedotteiden lisäksi naputellaan mielipidekirjoitus ja elämänkerta ties mistä ja kestä.

Tilastot eritellään ilmestymistiheyden, kielen ja lehtityypin mukaan. Näin voimme seurata esimerkiksi viikoittain ilmestyvien aikakauslehtien selviytymiskamppailua ja nähdä, miten muiden kuin suomen- ja ruotsinkielisten sanomalehtien määrä kehittyy. Sanomalehdistä haluamme vielä eritellä sen, miten moni on ilmaisjakelussa ja miten moni paikallislehti.

Kaikki tiedämme sen, miten vilpittömälläkin mielellä tehdyt tilastot valehtelevat, johdattelevat ja manipuloivat. Niihin on aina sisäänkirjoitettu taustaolettamia, jotka vaihtelevat eri aikakausina. Meillä se näkyy varsinkin siinä, että aineistonrajauskriteerit muuttuvat ajan kanssa Unescolta saatavien periaatteiden mukaan sekä myös resurssisyistä. ”Fennican historialliset kerrostumat” on työporukoissa yleistynyt käsite, mutta eri aikakausien kerrostuminen pätee kaikkiin muihinkin tietokantoihin – olivat ne kirjastoissa tai missä vain tehtyjä.130912_ajatuskuva

Perustrendiä eivät rajauskriteerien muutokset kuitenkaan muuta. Printtilehtien määrä on laskenut tasaisesti. Vaikka digitaalisena syntyneitä lehtiä on yhä vähän, on verkkoon siirtyminen syönyt painettujen elinmahdollisuuksia. Toisaalta pienille erikoisalojen toimijoille on tietysti helpompaa levittää artikkelisisältö vaikka omilta verkkosivuilta kuin maksaa painatuksesta. Sanomalehtien tilanteesta puhutaan usein kun päivitellään printtimedian tilaa. Niiden määrä on tullut 90-luvun alusta alas noin neljänneksen. Aikakauslehtien kultakausi oli vuosituhannen vaihteessa, josta on tultu suunnilleen sama määrä alas.

Tilastointimetodeista sen verran, että niitä on muutettu. Aiemmin tilastot hankittiin hankalasti merkitsemällä lehden varastotietueeseen kyseisen vuoden tilastokoodi ja ajamalla lukemat tuona vuonna ilmestyneistä lehdistä sen avulla. Nykyään käytämme erillistä tilastointijärjestelmää, jolle olemme antaneet nimen Leka (vapaakappaletoimistolla on jännä viehtymys työkaluakronyymeihin). Leka saa nimeketiedot Fennicasta ja siihen merkitään yksinkertaisen täpän avulla kukin lehti kunakin vuonna vastaanotetuksi.

lekaKeräämämme tilastot eivät jää pelkästään talon sisään, vaan ne julkaistaan mm. Tilastokeskuksen ja Unescon tilastollisissa vuosikirjoissa.

Verkkolehtien keräämisestä

Verkkolehdet – tässä yhteydessä ei puhuta näköislehdistä – ovat lehden verkkosivuja, joihin laitetaan valikoitu osa artikkelisisällöistä. Tarkalleen ottaen nyt puhutaan siis lehtien verkkosivujen keräämisestä: laajalevikkisiä digitaalisena syntyneitä lehtiä on Suomessa vielä melko vähän.Verkkolehtiä on kerättävä huomattavasti tiuhempaan kuin stabiilimpia verkkosivuja. Päivittäisten sanomalehtien verkkosivuja kerätäänkin kerran päivässä; viikkolehtiä ja vain muutaman kerran viikossa ilmestyviä sanomalehtiä kerran viikossa. Lisäksi monet aikakauslehdet julkaisevat juttujaan niin, että niitä kannattaa kerätä kuukausittain.verkkolehti5

Verkkolehtiä on monenlaisia. On säännöllisesti artikkeliaineistoa tuottavia sanomalehtiä, näytejuttuja eli verkkovinkkauksia tarjoavia aikakauslehtiä ja sitten kirjava joukko yhteisöjen tiedotuslehtiä sekä firmojen asiakaslehtiä, jotka ilmestyvät vain muutaman kerran vuodessa ja laitetaan näköislehtenä omille verkkosivuille. Viimeksi mainittuja ei kerätä edes kuukausittain, sillä aktiivinen keruu olisi kovalevytilan tuhlausta. Mainitut saadaan talteen myös vuosittaiskeräyksellä.

verkkolehti21Lisäksi lehtien verkkosivujen sisällön laajuus vaihtelee paljon. Mikään tilausmaksulla toimiva sanomalehti ei tänä päivänä laita kaikkea sisältöään vapaasti luettavaksi. Monien verkkosivut koostuvat erilaisista paperi- tai näköislehden markkinointia tukevista tärpeistä. Jotkut maakuntalehdet laittavat yleisön tiedottamisen kannalta kriittisiä juttuja tai sitten juttujen lyhennelmiä. Usein vapaasti luettavat jutut ovat varsinaisen jutun nopeasti kokoon kyhättyjä luonnostelmia, joista ilmestyy täydennetty versio seuraavan päivän paperilehdessä. Joidenkin tekniikka on laittaa jutusta muutama ensimmäinen rivi tai sitten sallia muutaman jutun vapaa luku viikossa. Jotkut pitäjälehdet taas eivät laita julkisesti näkyville kuin tärkeimpiä kunnallisia tiedotteita. Ilmaisjakelulehdet toki laittavat kaiken näkyviin, mutta niiden jutut ovat tunnetusti lyhyitä.

verkkolehti11Nämä aiheuttavat haasteen Kansalliskirjaston käyttämälle keräyskone Heritrixille. Joidenkin lehtien tapa sallia muutama juttu vapaasti viikossa voidaan ohittaa, mutta jos sivuilla on vain pari riviä tekstin alkua per juttu, se on hankalampi juttu. Maksumuuri on koetettava ohittaa yhteistyöllä kustantajien kanssa. Kulttuuriaineistolaki edellyttää, että verkkojulkaisijan tulee mahdollistaa verkkoaineiston haku ja tallentaminen tai luovuttaa aineisto Kansalliskirjastolle, jos aineistoa ei voi hakea ja tallentaa ohjelmallisesti. Maksumuurien myötä lehdet ovat uskaltaneet laittaneet sivuilleen entistä enemmän ja laadukkaampia artikkeleita, näin muurien ylittäminen on käynyt entistä tarpeellisemmaksi.

verkkolehti8Verkkolehtien sisällöt ovat kehittyneet vuosien varrella. Valta- ja maakunnallisilla lehdillä on viikonloppupainoksensa. Lähes joka lehdellä on nykypäivänä omat bloginsa. Lisäksi sivuilla on muutakin sisältöä kuin artikkeleita: merkittävimmät valtakunnalliset lehdet ovat synnyttäneet omat nettiteeveensä, joihin laitetaan lyhyitä haastatteluja ja viihdesisältöjä. Jotkut taas eivät perusta omaa kanavaa vaan lainaavat sisältönsä Youtubelta. Yleisesti sivuille sijoitetaan myös suoralinkkejä muiden yhtiöiden sisältöihin: TV-oppaita, verkkokauppoja, työpaikanvälitystä, deittipalveluita ja tietenkin mainoksia.

verkkolehti13Tämän kaiken takia Heritrixin keräystulokseen ei voi aina luottaa, harava ulottuu aina vain muutaman linkin taa. On keskusteltu, voitaisiinko kerätä lehtien artikkeleita pelkästään RSS-syötteiden avulla. Tällä tavalla saataisiin varmemmin itse jutut ilman joutavia tuplia (sama juttuhan on sivuilla usein useana linkkinä) ja tilaa vievää mainossälää. Näin säästettäisiin verkkotilaa. Samalla menetettäisiin kuitenkin itse sivunäkymä. Kaikki lehdet eivät myöskään tarjoa RSS-syötettä.

verkkolehti15Verkkolehdet tarjoavat sisältöjään myös mobiiliversiona, joka on käytännössä sama lehti laitenäytön kokoon sovitettuna. Näillä näkymin mobiiliversioiden kerääminen tuskin toisi suurta lisäarvoa.

verkkolehti4Lehdet kerätään erillisten linkkilistojen avulla. Päivittäin kerättävien linkit lainattiin aiemmin Kansalliskirjaston omista tietokannoista (Suomasta ja Fennicasta), sittemmin on käytetty Sanomalehtien liiton linkkilistaa. Harvemmin kerättävien listaa on täytynyt ylläpitää käsin. Tällä hetkellä päivittäin kerätään noin 40 lehden verkkosivuja, viikoittain noin 240:n ja kuukausittain 120:n.

verkkolehti16

Lähes kaikki verkkolehdet tarjoavat ostettavaksi digitaalista näköislehteä. Noiden keräämiseen verkkoharavalla ei kaikissa tapauksessa ole tarvetta, koska on olemassa tahoja joista lehtiä voidaan kerätä keskitetysti. Kustantajan avatessa meille maksumuurinsa, voimme toki kerätä näköislehdet yhtälailla.

verkkolehti18Kansalliskirjaston tehtävänä on ohjelmallisesti hakea ja tallentaa yleisön saatavilla olevaa verkkoaineistoa tietoverkoista. Verkkoaineistoa kerätään eri tavoin. Vuosittain tehdään kaikkien .fi- ja .ax-päätteisten verkko-osoitteiden haravointi, joka siis periaatteessa kerää kaiken mitä suomalaisessa netissä on (pois lukien toki kaupallisten tuottajien .com-osoitteet). Toiseksi joka vuosi tehdään teemakeräyksiä erilaisten merkittävien tapahtumien yhteydessä (mm. vaalien ja suurten urheilutapahtumien). Verkkolehtiä on kerätty päivittäin/viikoittain/ kuukausittain vuodesta 2009.verkkolehti17

Verkkolehdet kuten muutkin kerätyt ja luovutetut aineistot ovat asiakaskäytössä ainoastaan vapaakappaletyöasemilla, joita on Kansalliskirjaston lisäksi muissa vapaakappalekirjastoissa, Eduskunnan kirjastossa sekä Kansallisessa audiovisuaalisessa instituutissa.

verkkolehti19

Jari Heikkinen

Hei me muutetaan!

Kaisa Leka suunnitteli Vapaakappaletoimistolle hienon muuttokortin!

Kaisa Leka suunnitteli Vapaakappaletoimistolle hienon muuttokortin!

1.6.2015 alkaen Kansalliskirjaston vapaakappaletoimisto toimii Vallilan Teollisuuskadun sijasta Helsingin keskustassa. Muuttoa pois Teollisuuskadulta suunniteltiin jo ennen kuin Helsingin yliopisto myi kiinteistön Helsingin kaupungille v. 2012.

Puoli miljoonaa vapaakappaletta 7000 asiakkaalta

Vapaakappaletoimistoon tulee vuosittain n. 3000 lähetystä, joista suurimmat ovat 2-3 lavan kokoisia ja pienimmät kirjekuoren. Vuoden aikana n. puoli miljoonaa kappaletta erilaisia julkaisuja kulkee kauttamme. Suurin osa näistä jatkaa matkaansa toisiin vapaakappalekirjastoihin melko pian lajittelun jälkeen, mutta jokaisesta julkaisusta 1 kpl kulkee monen käsiparin kautta ennen Kansalliskirjaston kansalliskokoelmaan päätymistään.

Vapaakappaletoimiston asiakasrekisterissä on yli 7000 erilaista julkaisualan toimijaa: painotuotteiden valmistajia, kustantajia ja julkaisijoita, kuntia ja virastoja, tallenteiden valmistajia jne.

Saamme yhä joiltain postia nimellä ”Helsingin yliopiston kirjasto” (välillä myös nimellä Kansallisarkisto) vaikka kirjaston nimi muuttui lailla Kansalliskirjastoksi jo v. 2006 ja v. 2010 muut HY:n kirjastot yhdistyivät Helsingin yliopiston kirjasto –nimen alle. Toivottavasti osoitteenmuutostiedotuksen myötä myös nimemme muuttuu oikeaksi kaikkiin vapaakappalelähetyksiin, sillä keskustassa naapuristamme löytyvässä Helsingin yliopiston kirjaston pääkirjastossa tuskin ilahdutaan, jos kirjalavoja tuodaan vahingossa heille. Ja vapaakappaleiden lähettäjätkin haluavat epäilemättä lähetyksensä saapuvan oikeaan paikkaan.

Muuton jälkeen maan alla ja Topeliassa

Muuton jälkeen vapaakappaletoimisto toimii Seepra- ja Kettu-kortteleissa, osittain maan alla ja osittain päällä. Kaikki suuret vapaakappalelähetykset tulee toimittaa 1.6. alkaen autolla Kluuvin tunnelin kautta maan alla toimivaan vastaanottoon. Julkisilla kulkuvälineillä pieniä vapaakappalelähetyksiä tuovat saavat tuoda lähetykset meille Topeliaan.

Vaihdamme Teollisuuskadun kalseat korttelit Helsingin keskustan arvokkaaseen arkkitehtuuriin toukokuun lopussa. Jätämme haikeat hyvästit Vilijonkalle, Hattivatille, Muumipeikolle, Pikku Myylle, Hemulille, Haisulille, Tiuhtille ja Viuhtille. Siis Teollisuuskatu 23:n kokoushuoneille. Mitkähän nimet keksimme Topeliassa meitä odottaville huoneille?

Vapaakappaletoimiston yhteystiedot 1.6. alkaen löytyvät täältä.