Parempi myöhään kuin ei milloinkaan!

No siinäpä heti alkuun elämäni motto. Myöhästyminen on ollut osa minua aina ja viimeiset, melko suuretkin, muutokset elämässäni ovat saattaneet karsia joitakin aiemmin elämääni merkittävästi vaikeuttaneita piirteitä pois, mutta tämä pitää pintansa. Olen myöhässä. Aina. Tapanani onkin ollut sanoa, että “I’m always late but worth the wait”, mutta rehellisesti, tämän QGIS blogin suhteen en ehkä lähtisi tuota allekirjoittamaan…

Ensimmäisestä tammikuun puolenvälin luentokerrasta on vierähtänyt jo viikko, jos toinenkin, mutta onneksi minulla on timanttinen muisti. Toisaalta sanotaan, että aika kultaa muistot. En tiedä riittääkö kaksi viikkoa varsinaisesti ajaksi, jossa muistot kultaantuvat, mutta muistan, että ensimmäisen luentokerran jälkeen lähdin tunnilta itsevarmana siitä, että tämän minä opin. Tuntui niin helpolta. Kaksi viikkoa riittää siis ainakin itsetunnon täydelliseen tuhoutumiseen. Ja nyt kun tuota silloin aikaansaatua karttaa katselee, on tilanne todella ollut, kuten kaikilla aloittelijoilla useimmiten, eli luulot ovat ovat olleet taitoja huomattavasti suuremmat. Mutta ennen kuin vuodatan tänne kyyneliä, haluan kertoa erään neljän tunnin mittaisen menestystarinan.

Kyse oli siis ensimmäisestä kerrasta QGIS ohjelman kanssa. Ekat kerrat harvemmin kestävät noin montaa tuntia, saati saavat aikaan voimakasta itsetunnon kasvamista, mutta QGIS oli erilainen. Alkutunnista kertailimme paikkatiedon perusteita, mutta sen jälkeen hommat lähtivät käyntiin QGISin kanssa. Lopputuloksena syntyi kartta Itämeren alueen typpipäästöistä (Kuva 1).

Kuva 1. Itämeren rannikkovaltioiden typpipäästöt. Hyvät värit eivät tällä kertaa aivan riitä korvaamaan informaation aiheuttamaa hämmennystä.

 

 

 

 

 

 

 

 

Tuntihan oli juuri sellainen, mitä sen tietysti oli siinä kohtaa pakkokin olla ja kuten tulen myöhemmin huomaamaan, ihan näin mukavasti ei valitettavasti mennä koko talvea. Oletusarvo ilmeisesti on, että meistä tulisi itsenäisiä. Mutta olihan se nyt mukavaa, kun oikeastaan ei tarvinnut kuin seurata ja tehdä apinana perässä. Jostain syystä sillä ensimmäisellä kerralla QGIS myös halusi toimia kanssani yhteistyössä. Se ei kaatunut tai muuten kiukutellut, vaan teki kaiken, mitä minä pyysin, heti sen jälkeen Arttu oli kertonut, miten se tehdään. Kaikki voivat varmasti jo tässä kohtaa päätellä miksi tuntui hommat niin helpolta… Jostain käsittämättömästä syystä kuitenkin kuvittelin olevani lähes luonnonlahjakkuus. Se johtui ehkä siitä, että osasin muutaman kerran neuvoa vierustovereitani. No ainakin todistettavasti kerrankin kuuntelin tarkkaavaisesti ja seurasin ohjeita. Mutta myönnän myös rehellisesti, että juuri muuta kuin se, miten ohjelma avataan,ei tainnut ensimmäisen kerran jäljiltä jäädä syvämuistiin.

Myönnän myös tässä kohtaa, että olen käynyt hieman virkistämässä muistiani ahkerien ja aikataulussa tehtäviään tekevien luokkatoverieni blogeissa. Johtuen siitä, että oma karttani aiheutti minulle lähinnä hämmennystä. Visuaalisesti kartta on toki ihan kohtuullisesti onnistunut; sävyt kulkevat kivasti tummasta vaaleaan ja muut valtiot erottuvat omana värinään. Toki hieman hämmentävä on tuo valtioiden rajavärinä käyttämäni neonkeltainen. Ehkä siinä kohtaa oli jo kiire kotiin. Itämeren syvyyskäyrät näkyvät ihan hyvin ja ovat myös legendassa selkeät. Siihenpä se sitten jääkin. Toki legendan avulla voi päätellä, että valtioiden värisävy tummenee typpipäästöjen kasvaessa. Mutta mitä nuo päästömäärät ovat? Millilitroja, prosentteja, gallonia vai täysperävaunurekallisia? No, siitähän nyt kukaan ei ota selvää ainakaan tuosta minun tekemästäni kartasta. Joten siitä pieni miinus. Onneksi Vivi Tarkan blogia lukiessa huomasin, että  hän oli onnistunut tekemään huomattavasti informatiivisemman legendan omaan karttaansa ja päättelin, että myös minun kartassani olevat luvut, joihin on vielä jostain syystä eksynyt hieman ylimääräisiä nollia perään, ovat prosenttiosuuksia Itämereen valuvista typpipäästöistä.

Voimme siis havaita, surkeasta legendasta huolimatta, että Puola on itämeren alueen typpipäästöjen suurin tuottaja. Teollisuusvetoisen taloutensa ollessa siihen varmasti merkittävin syypää. Jotenkin yllätyin, että Ruotsi ja Venäjä tuottavat typpipäästöjä saman verran, mutta Maiju Karhun blogia lukiessani tajusin vasta ajatella, miten suuri ero maiden rantaviivan pituudessa on. Tämä tuo päästömääriin hieman suhteellisuutta, jolloin toki Venäjän suhteellinen osuus kasvaa, kun rantaviivaan nähden päästöt ovat suuret. Huomioitavaa on myös Viron osuus päästöihin, joka on alueen pienin, Latvian ollessa naapurivaltiona Suomen kanssa samoissa lukemissa.

Vivi Tarkan blogia lukiessani eksyin myös hänen lähteenään toimineelle Itämeren oppimispolku -sivustolle. Harhautuminen sivustolle viivästytti jälleen tämän blogitekstin julkaisua, mutta oli erittäin informatiivinen ja mielenkiintoinen. Vahva suositus siis kyseiselle sivustolle, linkkaan sen myös tuohon alle. Mutta eiköhän tämä ollut tässä. Seuraavaksi viime viikon blogitekstin pariin!

-Satu

Lähteet:

  • Tarkka, Vivi. 2018. Viitattu 2.2.2018. QGIS ja ensimmäinen kerta https://blogs.helsinki.fi/vivitark/
  • Karhu, Maiju. 2018. Viitattu 2.2.2018. Kurssikerta1 https://blogs.helsinki.fi/maikarhu/
  • Itämeren oppimispolku. Viitattu 2.2.2018. http://itamerenoppimispolku.fi/

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *