Kurssikerta 7 – Mount Everestin huippu 8844 m

Vuoren lakea vallatessa pitää aina etukäteen päättää mihin aikaan mennessä huiputusyrityksestä on luovuttava. Jos kello on liikaa, pitää kääntyä suosiolla takaisin. Kurssin viimeisen työn deadline on myös raja, jota ei kannata koittaa ylittää.

Huipulle johtava harjanne on kuin veitsenterä, jonka reunan yli putoaa joko Tiibetiin tai Nepaliin. Harjanteen keskivaiheilla on Hillary Stepiksi kutsuttu kallioseinämä, jonka yli pitää päästä köysiviritelmillä. 

Kurssilla gis:n hallitsemista mitattiin itsenäisen kartan tekemisellä. Oman kartan luomisessa vaikeinta on sopivan aiheen tai teeman kuvaaminen, ja siihen sopivan materiaalin löytäminen (lähde: Johanna Lehtinen). Tein itse kartan aineisto edellä. Löysin Yhdysvaltojen kansallispuistoja esittävän aineiston, jonka yhdistin karttatasoon josta näkyi alkuperäisasukkaiden reservaatit.

Olin varma, että kansallispuistojen ja reservaattien sijainnin välillä olisi korrelaatiota. Ikonisen Yosemiten kansallispuiston nimi on tullut Miwok- heimon sanasta ‘Yohhe’meti’, mikä tarkoittaa “he jotka tappavat” tai “osa heistä on tappajia”, viitaten Yosemiten kansallispuiston alueella eläneeseen heimoon. Kun karttatasot viimein lataantuivat ja aukenivat eteeni, petyin hieman. Kansallispuistojen ja reservaattien välillä ei ollut niin suurta yhtäläisyyttä, kuin osasin odottaa. Kartasta (kuva 1.) kuitenkin näkee, että tiettyjen kansallispuistojen vieressä on reservaatteja. Esimerkiksi Crand Canyonin kansallispuiston tuntumassa on lukuisia alkuperäisasukkaille suunnattuja alueita. Hypoteesini mukaan kansallispuistoja perustaessa alkuperäisasukkaita on karkotettu mailtaan. On kuitenkin mahdollista, että entiset asukkaat on viety kauas kotikonnuiltaan, jolloin ilmiötä on hyvin vaikea tarkastella kartasta.  

Kuva 1. Yhdysvaltojen länsiosan kansallispuistot sekä reservaatit. Eri vihreän sävyt kuvaavat kansallispuistojen perustamisvuosia. Vanhimpina kansallispuistoina erottuvat Yosemite ja Yellowstone, joiden syntyhistoriaan liittyy jännitteitä ja konflikteja alkuperäisväestöjen kanssa. 

Ajattelin aluksi osoittaa oppimistani lisäämällä karttaan bufferit, jotka kuvaisivat kansallispuistoja, joiden läheisyydessä on reservaatteja. Lopputulos oli liian kompleksinen kartassa, jossa on muutenkin paljon pientä informaatiota.

Voin nyt väittää, että olen oppinut Qgis:n perusteet. Ero minun ja gis:n todellisen taitajan välillä on kuitenkin valtava.

Everestin huipulla ollaan vain hetki – kuvien oton jälkeen suunnataan heti alas vuorelta. Huipulle päästessä ollaan vasta puolessa välissä. 

Viimeinen kurssikerta ei tuonut niitä ylitsepääsemättömiä haasteita, joita odotin. Sääolot suosivat meitä tällä kertaa. Retkikuntamme jäsenet osoittivat myös kestävyytensä ja avuliaisuutensa joka tilanteessa. Kukaan ei paininut ongelmiensa kanssa täysin yksin, vaikka jokainen omin jaloin huipulle pääsikin. 

Blogi päättyy tähän. 23.3.2019 klo 14.23 – “Huippu saavutettu – olen uupunut, mutta onnellinen.”

Lähteet:

http://www.yosemite.ca.us/library/origin_of_word_yosemite.html’

https://timeline.com/national-parks-native-americans-56b0dad62c9d

https://blogs.helsinki.fi/johanleh/

 

Kurssikerta 6 – Nelosleiri 8000 m, Death zone

Kova tuuli ja pureva pakkanen. Kylmä, mutta kirkas aurinko paistaa ohuiden yläpilvien läpi lumiselle kentälle. Tuuli on niin kylmä, että se saa sormet jäätymään heti, jos ottaa hanskat pois kädestä. Selvennykseksi lukijoille, emme ole Everestillä, vaan Kumpulan laaksossa keräämässä dataa toiseksi viimeisen kurssikerran esimerkkitapausta varten. Kuten Ilona Tuovinen kirjoittaa blogissaan, kurssikerran teemana oli itse tuotettu paikkatieto.

Esimerkkinä Arttu Paarlahti näytti kuinka itse kerättyä ja tuotettua dataa voi esittää karttana. Keräsimme Epicollect5- kännykkäohjelmaan omaa atribuuttitietoa koskien eri paikkojen viihtyvyyttä ja turvallisuutta. Lopuksi, syntynyt kartta interpoloitiin ‘heatmap’ tyyliseksi kartaksi, jotta attribuutti tieto kattaisi koko karttalehden, tyhjät kohdat mukaan lukien (lähde: Ben Nylanderin blogi).

Aamun reippailujen jälkeen gis-luokassa tuntui yhtä raskaalta hengittää, kuin Everestin Death zonen ohuessa ilmassa. Ilman tuuletusta gis-luokan ilma muuttuu niin vähähappiseksi, että aivotoiminta hidastuu ja väsymys alkaa painamaan. Ei ole ollenkaan tavatonta, että osa oppilaista näkee näkyjä. Usein näyt ja harhat liittyvät kummallisiin karttatasoihin tai ‘vääriin’ lukuihin attribuuttitaulukossa.

Vähähappisesta ilmasta huolimatta, tein yhden maanjäristyksiä kuvaavan kartan tunnin päätteeksi (kuva 1). Kartan tasot ja tiedot toin yhdestä internetin avoimesta maanjäristystietokannasta. Karttoja tekiessä piti itse tuoda karttatasot ja tiedot. Tämä oli hyvää alustusta ja harjoitusta omaan tiedon keruuseen.

Kuva 1. Yli kuuden magnitudin maanjäristykset ‘heatmappina’. Kartan tekijän kirjoitusvirheet on paikattu laiskasti Paintilla.

 Kuva 2. Itä-Aasian tulivuoret ja litosfäärilaattojen reunakohdat. Pienenä vivahteena kartan pohjalla on käytetty rinnevarjostuksen kaltaista korkeuksia esittävää karttatasoa.

Kuva 3. San Andreasin siirros, sekä Yhdysvaltojen länsirannikon voimakkaimmat maanjäristykset. Vuoden 1906 tuhoisa San Franciscon maanjäristys näkyy kartassa suurena mustana pisteenä.

Karttojen yhteisenä teemana on hasardit. Blogin lukijoille (mantsalaisille) on turhaa kirjoittaa mannerlaattojen saumakohtien yhteydestä tulivuorien ja maanjäristysten esiintymiseen. Mutta, kuten Eveliina Tammisto kirjoittaa omassa blogikirjoituksessaan, kyseiset kartat voisivat olla hyvää oppimismateriaalia niille, joille luonnonmaantieteelliset syy- ja seuraussuhteet ovat vielä tuntemattomia.

Toiseksi viimeinen kurssikerta tuntui melkein liian yksinkertaiselta. Olenko oppinut jotain? Onko minusta tullut liian koppava ihmeellisen ja haastavan gis:n edessä?

“Olimme unohtaneet, että vuorella on yhä valttikortti – että se suo onnistumisen vain omilla ehdoillaan. Sillä miten muutoin vuorikiipeily kykenee säilyttämään syvän viehätyksensä?” 

– Eric Shipton (1938), Upon That Mountain –

Viimeinen kurssikerta paljastakoot gis:n valttikortit. Muutenhan tämä tuntuu liian helpolta. Suuri kiitos omasta oppimisesta kuuluu niille kurssitovereilleni, jotka ovat vastaneet lukuisiin tyhmiin kysymyksiini, sekä niille, jotka ovat omilla hienoilla karttaesityksillään motivoineet minua tähtäämään korkeammalle.  Herkistely sikseen – viimeinen koettelemus odottaa.

Lähteet:

https://blogs.helsinki.fi/tuoilona/

https://blogs.helsinki.fi/tammieve/

https://blogs.helsinki.fi/nylanben/

Kirja: Jon Krakauer, “Jäätäviin korkeuksiin”, 1997

 

Kurssikerta 5 – Kolmosleiri 7300 m

Paitsi nousemisen myös laskeutumisen aikana tahdonvoimani on turtunut. Mitä pidempään kiipeän, sitä vähemmän tärkeältä päämäärä tuntuu minusta, sitä välinpitämättömämmäksi muutun itseäni kohtaan. Tarkkaavaisuuteni on herpaantunut, muistini heikentynyt. Henkinen uupumukseni on suurempi, kuin ruumiillinen väsymykseni. Aloillaan istuminen on kovin miellyttävää — ja sen vuoksi kovin vaarallista. Uupumisen aiheuttama kuolema — kuten paleltumiskuolema — on miellyttävä

–  Reinhold Messner, The Crystal Horizon –

 

Kurssikerta 5 ja itsenäisesti suoritettava tehtävä — istun gis-luokassa ja katson ruudulle piirtynyttä kuvaa Malmin lentokentästä. Tuntuu helpolta vain katsella muiden edistymistä. Päämääräni, gis:n opettelu, on tällä hetkellä vain etäinen ajatus.

Gis:n opettelussa, aivan kuten Everestin huiputtamisessa, ei ole matalaa kohtaa, josta aidan voisi ylittää. Tämä oli tärkein opetukseni tältä kurssikerralta. Vaikka tyhjän päiväinen istuminen olikin miellyttävää, oli minun pakko ruveta hommiin.

Teemana oli bufferit, eli puskurivyöhykkeiden tekeminen. Kuten Julia Salmi kirjoittaa blogissaan, puskurivyöhykettä voi käyttää kartoissa moniin eri tarkoituksiin. Kurssilla sitä käytettiin meluvyöhykkeiden kuvaamiseen, mutta sitä voisi hyvin käyttää esimerkiksi etäisyyksien ja saavutettavuuden (fyysisen tai ajallisen) kuvaamiseen. Analyysien tekemisessä se on varsin oivallinen työkalu.

Tekemieni buffereiden perusteella, Malmin lentokentän pahimmalla ‘melualueella’ on enemmän asukkaita, kuin Helsinki-Vantaan  vastaavalla alueella (taulukko 1). Nabila huomauttaa blogissaan, että puskurianalyysien lopputulokset voivat riippua hyvin paljon eri lähtöaineistoista ja työkalun käyttäjän taidoista.

Taulukko 1. Kömpelöhkö vertaus Helsinki-Vantaan ja Malmin lentokenttien melualueella asuvien ihmisten määristä.

Henkilökohtaisesti tämä oli raskain kurssikerta tähän asti. Huonosti nukutun yön jälkeen lähdemme kohti nelosleiriä. Kivisellä seinämällä pitää olla varovainen, ettei edellä olevien kiipeilijöiden lähettämät kivet iskeydy alempana oleviin kiipeilijöihin. Nelosleiri on jo niin kutsutulla ‘death zonella’ – yli 8000 m korkeudessa keskiverto ihminen menettää tajunsa muutamassa minuutissa ilman lisähappea tai kunnollista akklimatisoitumista. Ilman lisähappea death zonella aivotoiminta väistämättä hidastuu ja pienetkin fyysiset suoritukset tuntuvat suurilta ponnistuksilta. Seuraava kurssikerta jännittää, mutta samalla odotan sen tuomaa oppimista!

 

Lähteet:

https://blogs.helsinki.fi/nabila/

https://blogs.helsinki.fi/jhsalmi/

https://simple.wikipedia.org/wiki/Death_zone

Kirjalähde: John Krakauer, “Jäätäviin korkeuksiin” 1997

Kurssikerta 4 – Kakkosleiri 6400 m

Everestin rinteillä lojuu kymmeniä tonneja roskaa. Tyhjiä kaasupulloja retkikeittimistä, pakkauskääreitä, vessapaperia, ihmisten jätöksiä, tölkkejä. Roskien paljous on saanut useat tahot tekemään jotain Everestin kauneuden suojelemiseksi. Kiipeilijät joutuvat maksamaan mikäli he eivät tuo tarpeeksi roskia vuorelta palatessaan. Monet kiipeilijät kuitenkin maksavat mielummin sakot, koska roskaamisesta perittävä summa on heille naurettavan pieni. Koin itse neljännen kurssikerran jälkeen herätyksen karttojen kauneuden säilyttämiseksi. Kartat samoin, kuin Everest ansaitsee enemmän, kuin useat ihmiset ovat valmiita tarjoamaan.

Kuva 1. Alkuperäinen ruotsinkielisten osuuksia kuvaava kartta. Kartta sai blogin kirjoittajan paneutumaan kartan ulkoasuun vaikuttaviin seikkoihin. 

Kuva 2. Paranneltu versio ruotsinkielisten osuuksista pääkaupunkiseudulla. Harmoniset värit ja esteettinen yksinkertaisuus helpottavat kartan lukua. 

Muotoseikat hetkeksi sivuun. Kurssikerralla tutustuttiin rasteriaineistoon ja ruudukoilla esitettyyn aineistoon. Kuten Iina Rusanen toteaa blogissaan, pistemuotoinen aineisto on tarkinta ja sillä saa hyvin kuvattua aluerajoista riippumattomia ilmiöitä. Saamamme aineisto oli jopa rasteriaineistoksi hyvin tarkkaa. Attribuuttitiedoista löytyi jokaisen rakennuksen asukasmäärät sekä asukkaiden äidinkielet. Ruotsinkielisten sijoittumista pääkaupunkiseudulla kuvaava kartta (kuva 2) on hyvä esimerkki informaation tarkkuudesta. Luokkia voisi olla enemmän, jotta kartasta ei paljastuisi pelkästään ruutuja, joissa asuu alle kymmenen ihmistä. Kartasta voi muun muassa löytää Fazerin kartanoa vastaavan ruudun, jonka ruotsinkielisten määrä on 80 -100%. Kartasta voi kuitenkin tulkita, että esimerkiksi Kauniaisissa ruotsinkielisten osuus on muuta Pääkaupunkiseutua suurempi.

Ensimmäisestä kartasta innostuneena, päätin tehdä toisenkin kartan (kuva 3). Kartta kuvaa yli 65 vuotiaiden prosentuaalisia osuuksia Helsingin kantakaupungin eri alueilla. Halusin haastaa itseäni lisäämällä karttaan myös maankäyttöä kuvaavia värejä. Taustavärit sotkevat hieman, mutta kartasta hahmottuu silti kaikki tarpeellinen. Kartan legendan teksti on hieman harhaan johtava, koska kartasta ei käy ilmi eläkeläisten, vaan yli 65 vuotiaiden osuudet. Kartta esimerkiksi väittää valheellisesti, että tasavallan presidentin virka-asunto toimii kotina eläkelläiselle.

Kuva 3. Helsingin eläkeläisten osuudet esitettynä yhdessä maankäyttötyyppien kanssa. Karttaa piristää myös tiet, jotka on merkitty valkoisilla viivoilla. 

Kurssikerran loppupuolella valmistelimme aineistoa seuraavaa kertaa varten. Arttu painotti, että ennen seuraavaa kertaa pitäisi levätä kunnolla. Reitistä kolmosleirille tulee fyysisesti ja psyykkisesti raskas. Varusteet on laskettu ja huollettu ennen tulevaa koitosta. Kakkosleiri on myös viimeinen paikka syödä kunnolla. Sen jälkeen pitää turvautua sissiruokiin ja patukoihin. 

 

Lähteet:

https://blogs.helsinki.fi/iinarusa/

http://www.mounteverest.net/expguide/route.htm

https://yle.fi/uutiset/3-10259552

 

Kurssikerta 3 – Ykkösleiri 6100 m – 6400 m

Mikä saa vuorikiipeilijät vaarantamaan henkensä vuorella, jonka rinteillä makaa jäätyneitä ruumiita? Yksi vuorikiipeilijöiden yleisimmistä vastauksista kuuluu: “koska se on siellä”. Ryhmämme fuksit antavat lähes yhtä tyhjentäviä vastauksia, kun heiltä kysyy syytä digitaalisten karttojen luomiseen. Vastaus on usein: “koska on pakko”.

Kolmannella kurssikerralla käsittelimme Qgis:n aineistoja. Afrikan luonnonvaroja ja konflikteja kuvaavan kartan (kuva 1) luominen edellytti aineistojen liittämistä ja yhdistelyä.

Kuva 1. Afrikan luonnonvarat ja konfliktit. Luonnonvarojen esiintymisellä on korrelaatiota konfliktien kanssa, mutta kaikissa maissa korrelaatio ei päde.

Afrikan kartasta puuttuu maiden elintasoa kuvaava aineisto. Arvokkaiden luonnonvarojen kuvaaminen kartalla yhdessä konfliktien kanssa on hyvä idea, mutta se ei ota huomioon eri maiden välistä elintasoeroa. Eroja elintasoissa voi tarkastella esimerkiksi internetin käyttäjämäärää kuvaavien tilastojen avulla. Internetin laajamittainen käyttäminen edellyttää hyvää infrastruktuuria, mikä on merkki elintason korkeammasta asteesta. Käänteisesti konfliktien suuri määrä heikentää varmasti infrastruktuurin laatua (lähde: Juho Kaupin blogi – “Juhon Blogi”).

 

Kuva 2. Suomen valuma-alueet sekä niiden tulvaindeksit ja järvisyys esitettynä koropleettikartassa. Mitä tummempi alue, sitä suurempi alueen tulvaindeksi. Suurimmat tulvaindeksit löytyvät Etelä-Suomesta ja Pohjanmaalta. 

Toinen kurssikerran kartoista kuvaa Suomen valuma-alueita (kuva 2.) Alueiden järvisyydellä ja tulvaindeksillä ei ole positiivista yhteyttä toisiinsa. Järvien määrän voisi kuitenkin kuvitella laskevan tulvariskiä, koska ne toimivat vesivarastoina (lähde: Vilma Kaukavuoren blogi). Suurimmat tulvaindeksit esiintyvät suhteellisen tasaisilla valuma-alueilla, kuten Pohjanmaalla. Siellä jokiin valuu suurelta alueelta vettä, mikä mäkisemmillä alueilla jakautuisi monien uomien kesken.

Mount Everestin ykkösleiri sijaitsee lumisessa laaksossa yli 6000 m korkeudessa. Yöllä teltassa voi kuunnella, kun railot aukevat lumipatjan alla. Gis-luokka on kuin teltta Everestin rinteellä. Sisällä on lämmin, mutta luokan ulkopuolella on hyytävän kylmää. Hiljaisina hetkinä illalla, voi herkimmät kuuntelijat aistia, kuinka tietokoneet puhisevat kuin vuoristotuuli ja raksuttavat kuin pienet vastasyntyneet railot.

 

Lähteet:

https://blogs.helsinki.fi/vilmakau/

https://blogs.helsinki.fi/juhokaup/

http://www.mounteverest.net/expguide/route.htm

 

 

 

Kurssikerta 2 – Khumbun laaksojäätikkö 5500 m – 6100 m

Everestin Nepalin puoleisella rinteellä, lähellä perusleiriä, sijaitsee suuri laaksojäätikkö, ‘Khumbu’. Jyrkän rinneprofiilin takia jäätikkö virtaa nopeasti, synnyttäen syviä railoja. Railojen yli on viritetty köysi -ja tikasviritelmiä, joita pitkin kiipeilijät kulkevat matkalla huipulle. Khumbun jäätikkövirtaa voi pitää yhtenä vaarallisimmista esteistä Mount Everestillä. Laaksojäätikön railojen ylittämistä ei voi suoraan verrata toisen kurssikerran sisältöön. Eri karttaprojektioilla työskenteleminen kuulosti paljon pahemmalta, kuin kymmenien metrien syvyisten railojen ylittäminen hataroilla tikkailla. Ihminen onneksi tottuu kaikkiin ajatuksiin, jopa kaikista hurjimpiin.

Karttaprojektioiden vertailu ei onneksi mennyt sille matemaattiselle tasolle, jota aluksi pelkäsin. Laskutoimituksien suorittaminen qgis:llä onnistui koko retkikunnaltamme pääosin hyvin. Jälleen šerpamme näytti esimerkkiä ja me seurasimme perässä. Opin paljon pelkästään seuraamalla Artun mallia. Kurssikerran kartoissa (kuvat 1 ja 2) vertailtiin eri projektioiden aiheuttamia vääristymiä suhteessa Suomessa vakiintuneeseen ETRS89- koordinaattijärjestelmään (lähde: Joonatan Huhdanpään blogi, “The journey”). Tulokset olivat varsin huikeita. Mercator- projektion (kuva 1) aiheuttama pinta-alan vääristymä oli suurimmillaan 700% luokkaa.

Kuva 1. Pinta-alan vääristymä Mercator- projektiossa. Mitä pohjoisemmaksi mennään, sitä suuremmaksi vääristymä muuttuu. Vääristymän arvot on ilmoitettu kunnittain.
Kuva 2. Vääristymä Van der Grinten- projektiossa. Pinta-alan vääristymisen arvot on ilmoitettu kunnittain.

Van der Grintenin- projektioissa (kuva 2.) vääristymä on pienempi, kuin Mercatorin pojektiossa. Pitää kuitenkin huomioida, että kuvan 2. kartassa luokat ovat harvemmassa, kuin kuvan 1. kartassa. Van der Grintenin projektion vääristymä näyttää kartoista päätellen kulkevan hieman diagonaalisesti.

Kuva 3. Van der Grinten- projektio. Projektiossa on pyritty muodon ja pinta-alan vääristymisessä kompromissiin.

Harjoituskerran karttaesimerkit olivat hyvä muistutus siitä, että oikeata karttaprojektiota valittaessa tulee olla hyvin tarkka, aivan kuten Sara Saastamoinen totesi omassa blogissaan (29.1.2019).

Railoja ylittäessä, pitää muistaa kiinnittää turvaköydet. Pitää olla myös nopea irrottamaan itsensä köydestä, jos lumivyöry uhkaa. Töiden tekeminen ilman tallentamista on kuin syvän railon ylittämistä ilman kiinnitettyä turvaköyttä. Joskus šerpamme, Arttu varoittaa kohdista, joissa Qgis saattaa kaatua. Joitain railoja peittää kuitenkin paksu lumikerros, joka voi arvaamatta romahtaa. 

 

Lähteet: 

https://blogs.helsinki.fi/saasara/

https://blogs.helsinki.fi/joonatah/

https://en.wikipedia.org/wiki/Khumbu_Icefall

 

 

 

Kurssikerta 1 – Everest base camp 5364m

Monien mielestä Mount Everest on jo kesytetty vuori. Huipulle pääsee kunhan on tarpeeksi rahaa. Kokemattomatkin kiipeilijät ovat huiputtaneet maailman korkeimman vuoren  osana kalliita pakettimatkoina toimivia retkikuntia. Mutta kuten muutkin korkeat vuoret, Mount Everestkin saattaa olla hyvin arvaamaton. Näillä ajatuksilla ryhmämme aloitti Qgis:n opettelun.  Monet aikaisempien vuosikurssien retkikunnat olivat jo ottaneet haltuun Qgis:n käytön. Kiipeilyn tavoin, monet ovat jääneet siihen koukkuun. Osalle gis on jäänyt elämäntavaksi ja jopa ammatiksi. Everestin lumivyöryjen ja myrskyjen tavoin, tiedostimme matkamme riskit. Koneet saattavat kaatua kriittisinä hetkinä ja  mielenterveys järkkyä vuoristotaudin tavoin. Emme olleet onneksi yksin. Mukaamme lähti tuttu šerpa, Arttu Paarlahti.  Hän oli auttanut meitä edellisellä ‘vuorella’, CorelDraw – ohjelman opiskelussa. Edellinen vuori oli kuitenkin paljon matalampi, kuin nykyinen. Ensimmäinen kurssikerta onneksi todisti, että CorelDrawissa on samoja elementtejä, kuin Qgis:ssä. Mount Hoodin huiputtamista ei voi kuitenkaan verrata Everestiin.

 

Kuva 1.  Kartta Itämeren maiden typpipäästöistä. Puolan typpipäästöt ovat määrällisesti suurimmat maatalouden aiheuttaman kuormituksen takia.

Ensimmäiset haparoivat askeleet kohti vuoren huippua lähtivät šerpan jälkiä seuraten. Arttu näytti meille vaihettain kuinka yksinkertainen kartta luodaan. Pohjoisnuoli ja mittakaava olivat hänen sanoistaan päätellen vähintäänkin yhtä tärkeitä, kuin lisähappi ja jääraudat – ilman niitä karttaa ei saisi unohtaa. Ensimmäinen kartta qgis:llä (Kuva 1.) ylitti odotukseni. Kartta oli visuaalisesti hieno. Upea sää – Everestin huippu näkyy perusleiriin kirkkaana.  Kartan avulla saattaa tehdä jopa yksinkertaisia analyysejä! Huipulle on kuitenkin pitkä matka.

Puolan typpipäästöt ovat Itämeren maista suurimmat. Kuten Alex Naumanen kirjoitti blogissaan, (no memes here) Puolan typpipäästöt johtuvat pääasiassa sen kuormittavasta maataloudesta. Puolan joet laskevat Itämereen, kuljettaen samalla suuret määrät viljelyssä ja karjataloudessa huuhtoituneita ravinteita.  Saksan joet laskevat myös Pohjanmereen, jolloin Itämereen kohdistunut kuormitus koko maan päästöistä vähenee. Sama pätee Venäjään, jonka suuret joet laskevat Mustaanmereen.  Lotta Lehtola pohtii blogissaan jätevesien puhdistuksen heikkouksia Puolan ja Venäjän kaltaisissa maissa. Tämä on varmasti totta, mutta typpipäästöjen suuruuteen vaikuttaa ennen kaikkea ‘teollistunut’ maatalous ja ravinteiden liiallinen käyttäminen viljelyssä.

Toisen kartan (kuva 2.) piti Artun ohjeiden mukaan esittää jotain yksinkertaista Suomen kuntia koskevaa tietoa. Jotkut akklimatisoituivat haastavempien tehtävien parissa, mutta minä pyrin pysymään lähellä base campia, muutamien muiden luotettavien kiipeilijöiden (mainittakoot mm. Edvin Väänänen) luona. Testasimme varusteita pitkään, sillä molemmat tiesivät, että pienillä mutta varmoillakin askelilla pääsisi huipulle.

Kuva 2. Kesämökkien määrä Suomessa kunnittain vuonna 2015. Pohjoisesta Suomesta erottuvat selkeästi Oululaisten kesämökkialueina pidetyt Kuusamo, Pudasjärvi ja Rovaniemi. Saimaan ja muun järvi-Suomen alueella on huomattavia mökkikeskittymiä, kun taas Pohjanmaalla kesämökkejä on vähemmän.

Ensimmäisen kurssikerran jälkeen tunnelmat olivat ristiriitaiset. Kaikki oli mennyt toistaiseksi hyvin, mutta aavistin tulevan olevan rankempaa. Ylpeänä esittelin faijalle ensimmäistä gis- luonnostani. Facetime- puhelu kotiin Mount Everestin base campiltä. Faija ei ollut täysin vakuuttunut. “Vielä ei olla huipulla” ja jalat tuli hänen neuvojensa mukaan pitää maassa.