Physics Days 2018 and where do we go from here?

Text and interviews: Emilia Kilpua

Physics Days have long traditions gathering together physicists working in Finland. The days have been organised since 1948 when the first meeting was held in Helsinki. Back then Physics Days occurred less frequently but since 1972 they have been an annual event.

Physics Days 2018

The 52nd meeting of the Finnish Physical Society was organised on March 21-23, 2018, in Turku. On Wednesday morning participants started to gather to Logomo, a modern conference centre with industrial atmosphere, just a few hundred meters from the Turku railway station.

The chair of the board of the Finnish Physical Society Rami Vainio opened the meeting. After Rami’s welcoming words Risto Ojajärvi from the University of Jyväskylä was awarded the Young Physicist Prize 2017, which is the Finnish Physical Society’s award for the best master’s thesis of the year. In his talk Risto focused on the key question of his thesis whether flat band materials can be room temperature superconductors. The opening plenary talk was given by Selma de Mink from the University of Amsterdam. She took us on an exciting journey through turbulent lives of massive stars.

Selma de Mink at the Logomo Teatteri stage. She gave a really enticing opening plenary talk.

As during the previous years, Physics Days 2018 continued with parallel and plenary sessions, poster sessions and exhibition. The other standard events during the days included the Annual Meeting of the Finnish Physical Society, division meetings and the Studia Generalia. And of course, the reception and conference dinner.

Rami Vainio (right) and fellow member Paul Hoyer (left) celebrating at the reception Organized at City Hall of Turku

Engaging school kids

This year a special school student session was organized on Thursday afternoon at the Logomo’s Teatteri auditorium. The event was a big success. Over 150 high high-school students from Turku and nearby communities participated. The students asked actively

questions from the speakers and both students and teachers were really enthusiastic about this opportunity. Minnamari Saloaro was one of the main organizers of the event. The board of the Finnish Physical Society asked the program committee to consider arranging some activity for the high school students. ”In the program committee we considered this as a great opportunity to enhance the good collaboration between the schools and the university” Minnamari explains ”The school student session also gave the high-school students a chance to participate in a real physics conference and see yet another part of researchers’ work.

The session included three ten-minute talks, which were given by master and PhD students at the University of Turku. The talks were related to the research these students have carried out and they covered topics like simulations in the product development, materials research for spintronics and medical physics. The session ended with an impressive and explosive science show given by the University of Turku Tiedepaukku-team. Minnamari mentions that the team gave a really good take-home message for the high school students “Behind all the fancy things and magic tricks you have seen on this that stage, there is science, explanations and a lot of hard work from physicist and other scientists”.

Explosive science show by Tiedepaukku-team

Minnamari strongly recommends that a school student session should be taken as a standard event at Physics Days: ”We should always seize the opportunities to show young people what physics is really about and what physicists and other scientists really do. This way we can motivate kids and affect their attitudes towards science and get them interested in physics”. As suggestions for possible future improvements she mentions having speakers at different stages of their studies and research career and having a slightly longer session allowing to show more experimental and practical things. She also thinks that the event would obtain even more interest if advertised more widely.

Seeing the Invisible

Physics Days carry traditionally a theme that aims at bridging across the fields. Examples of the past themes include “Dimensions of the Universe” (Turku, 2008), ”Physics on the crest of a wave” (Espoo, 2009), ” Sharing methods, exchanging ideas” (Helsinki, 2011), ”Light” (Joensuu, 2012), “Exploration and Discoveries“ (Helsinki, 2015), and  Physics in Society” (Aalto, 2017). This year the theme was “Seeing the Invisible”.

The theme was highlighted both in Studia Generalia talk given by professor emeritus Mauri Valtonen from the University of Turku and in Conference Dinner speech by Laura Juvonen, executive director from Technology Industries of Finland. What could be a better example of seeing the invisible than the recent discovery of gravitational waves opening a new window on the studies of the Universe. Laura Juvonen emphasized in her dinner speech how important it is for scientists to advertise their research and communicate their results more actively to the wider public.

Some of the presentations had also paid special attention to directly capture the theme, such as analysing works of art by scientific methods to be authenticated or to unveil additional information, using EISCAT 3D measurements to reveal basic properties of the ionosphere and highlighting often the hidden work of coding in astrophysics studies. It would be actually great to see the selected theme to be captured more widely in the abstracts. Something to think for the upcoming years.

Future directions

 An important question is how to keep Physics Days as an efficient channel connecting physicists in Finland and how to increase the number of participants? Today everyone is busy and have their calendars full of meetings and other duties. International collaborations are emphasized but we should also keep national ties strong. At Physics Days you will meet physicists working in the same and neighbouring fields all over Finland and also learn what physicists in the other fields do. The social aspect is important part of the days. More established physicists meet the people they studied with but who then continued to different fields and places. Young physicists will get a chance to present their work for a larger audience and integrate within the community.  Besides, at Physics Days you learn about the cutting-edge research internationally. Each year there are many participants from abroad and in particular many plenary talks are given by renowned international speakers.

New things are actively tried. Participating to a conference in Finland can be surprisingly pricy and for these reasons the participation fee has been kept modest. This year the fee for undergraduates was lowered and the fraction of young researchers increased considerably. In 2017 when Physics Days were organised in Helsinki by the Aalto University each parallel session had also a few invited international speakers. The scientific organising committee aimed at finding the speakers that covered as broadly as possible the interest of the participants.  It is, however, not an easy task to find the right balance with the educated audience having diverse expertise, in particular in parallel sessions where most talks are shorter.

I also asked for visions and ideas from Rami Vainio on how should we improve Physics Days in the future: “Besides an event where you hear the latest results in your own field from your close colleagues, Physics Days is also one of the few, if not the only broad conference on physical sciences one annually attends. Therefore, an important function of the days is to get an annual update on physics at large, which emphasizes the role of the plenary talks as well as scene-setting invited talks in the parallel sessions. However, we should also think about ways to better involve our physicists who are working in the industry and students aspiring to work there. The days could also bring together employers and graduates and soon-to-be graduates in a more systematic manner. I also agree with Minnamari that involving the high-schools or even secondary schools should be annually on the agenda.”


Tiede – Tutkimus – Tarina, powered by Pecha Kucha

Teksti: Emilia Kilpua

Suomen fyysikkoseura juhli 70-vuotista taivaltaan perjantaina 29.9 Tiede – Tutkimus – Tarina, powered by Pecha Kucha tapahtuman merkeissä Tutkijoiden yönä. Tilaisuus järjestettiin Helsingin yliopiston päärakennuksen pienessä juhlasalissa. Tunnelma oli tiivis ja paikka ääriään myöten täynnä. Lähes 250 fysiikasta innostunutta kuulijaa saapui paikalle. Puheita seurattiin suorana live-striimin kautta myös useissa muissa yliopistokaupungeissa fyysikkoseuran järjestämissä tapahtumissa. Tilaisuuden juonti Ursan tiedottaja, TV:stäkin tuttu Anne Liljeström. Illan aikana nähtiin kahdeksan puhujaa ja kahdeksan ainutlaatuista tarinaa. Kalvot vaihtuivat 20 sekunnin välein ja Anne lopetti puheet armotta sorsapillin pärähdykseen.

Ensimmäisenä lavalle nousi Kari Enqvist.  ”Tiede on lapio, jolla tieto kaivetaan esiin” hän julisti. Elämäntarkoitus jäi kuulijoille kuitenkin arvoitukseksi. Taina Kurki-Suonio kertoi, että fuusio on tulevaisuuden ja tähtien energiaa ja muistutti että olemme kaikki tähtien lapsia. Ilpo Vattulainen kehotti nuoria tekemään vaikeita juttuja ja Merli Juustila kertoi valloittavasti Tiedemarssin tarinan. Väliajalla oli tarjolla kuohuviiniä ja postereita. Toisen setin ensimmäinen puhuja Hanna Vehkämäki vertasi pienhiukkasten muodostumista rikkihapon ja dimetyliiniamiinin kohtalokkaaksi rakkaustarinaksi. Syksy Räsänen valotti kuulijoille standradimallin upeutta ja Sissi vei meidät kierrokselle galakseihin. Illan päätti Helsingin yliopiston uusi kansleri Kaarle Hämeri. Hän asteli lavalle kitara kainalossa ja veti kaksi ensimmäistä kalvoaan rocktähden elkein. Ilta jatkui Thirsty Scholars-pubissa ja tiedediskossa Dubrovnikissa.

Fyysikkoseura kiittää kaikkia tapamaan osallistuneita, juontajaa, puhujia ja posterin pitäjiä onnistuneesta illasta!

Puhujakohtaiset tallenteet ja muutamia kuvia tapahtumasta alla (kuvaaja

Kari Enqvist – Totuuden jälkeinen aika

Taina Kurki-Suonio – Fuusio, tulevaisuuden energiaa?

Ilpo Vattulainen – Elämää tietokoneissa

Merli Juustila – #siksiTiede

Hanne Vehkamäki – Molekyylien kosiomenot

Syksy Räsänen – Higgs ja maailmankaikkeuden synty

Sissi Enestam – Aktiivisen galaksin ytimessä

Kaarle Hämeri – Yllättävä pienhiukkastutkimus

Kari Enqvist: Tiede on lapio (kuva Timo Martola)
Taina Kurki-Suonio, Olemme kaikki tähtien lapsia (Kuva Timo Martola)
Science Basement posteri (kuva Timo Martola)
Kaarle Hämeri ja kitari (kuva Timo Martola)
Illan Pecha Kucha puhujat (kuva Emilia Kilpua)

Pecha Kucha juontajaesittely: Anne Liljeström

Teksti: Emilia Kilpua

Fyysikkoseuran Pecha Kucha tapahtuman juontaa valoisa ja energinen Anne Liljeström.

Anne esittelee itsensä mielellään tähtitieteen sekatyöläiseksi. Lukion jälkeen hän opiskeli tähtitiedettä Helsingin yliopistossa ja maisterin paperit saatuaan aloitti tekemään väitöskirjaa nuorten tähtien ympärille muodostuvista protoplanetaarisista kiekoista. Annesta ei lopulta tullut tutkijaa, mutta hän on löytänyt paikkansa tieteen parissa. Urapolku on vienyt vapaasta tiedetoimittajasta Ursan tiedottajaksi. Juttuja hän on kirjoittanut mm. Tähdet ja Avaruus lehteen, Tiede-lehteen ja Helsingin sanomiin. Annen on voinut myös bongata Ylen Prisma Studiosta tai luennoimasta yliopistolla tiedeviestinnän tärkeydestä.

Tiedottajan työssä Anne pääsee tutustumaan alansa uusimpiin tutkimustuloksiin ja ajankohtaisiin tapahtumiin. Avaruusjutut eivät aina aukene ihan helposti tavalliselle tallaajalle ja Anne pyrkii kertomaan niistä hauskasti, epämuodollisesti ja lähestyttävästi. Annen tavoite on viilata kynnys tieteeseen tutustumiseen mahdollisimman matalaksi ja sytyttää kiinnostus ottaa itse lisää selvää. Hän painotta, ettei tieteen tarkasta ymmärtämisestä kannata ottaa liian suuria paineita vaan positiivinen suhtautuminen tieteeseen on tärkeintä.

Videolla Anne kertoo mm. miksi Pecha Kucha on niin hieno formaatti

Pecha Kucha puhujaesittely: Kaarle Hämeri – Yllättävä pienhiukkastutkimus

Teksti: Taina Ruuskanen

Kaarle Juhani Hämeri (s. 18. heinäkuuta 1964 Espoo) on toiminut Helsingin yliopistossa aerosolifysiikan professorina vuodesta 2003 lähtien ja aloittaa Helsingin yliopiston kanslerina lokakuusta 2017 alkaen.

Kaarle aloitti fysiikan opinnot Helsingin yliopistossa vuonna 1984, valmistui filosofian maisteriksi vuonna 1991 ja aerosolifysiikan alalta filosofian tohtoriksi vuonna 1995. Väitöskirjatyössä hän tutki kokeellisesti höyryjen nukleaatiota itse rakentamallaan koelaitteistolla. Väitöskirja otsikkona oli Homogeneous nucleation in a laminar flow diffusion chamber. Kaarle toimi väittelyn jälkeen post doc -tutkijana Tukholman yliopistossa vuosina 1995–1996 ja Helsingin yliopisto nimesi hänet dosentiksi vuonna 1999.

Työurasta valtaosa on Helsingin yliopistossa, jossa hän toimi assistenttina, Suomen Akatemian projektitutkijana ja Suomen Akatemian nuorempana tutkijana useita jaksoja 1990-luvulla. Vuosina 1998–2000 hän toimi Helsingin yliopiston ympäristötutkimuksen koordinaattorina. Lisäksi Kaarle toimi Työterveyslaitoksen vanhempana tutkijana vuosina 2000–2002 ja hän on ollut Helsingin yliopiston Fysiikan laitoksen varajohtaja vuodesta 2010.

Työtehtävien ohella Kaarle on työskennellyt aktiivisesti useissa kansainvälisissä aerosolifysiikan tieteenalan järjestö- ja opetustehtävissä. Vuonna 2016 hänelle myönnettiin International Aerosol Fellow –tunnustus, kansainvälisestä toiminnasta aerosolitieteen edistämiseksi. Professoriliiton puheenjohtajana (2015-2017) Kaarle Hämeri on puhunut vahvasti tutkimuksen ja opetuksen puolesta ja edistänyt tiedeyhteisön ja muun yhteiskunnan vuorovaikutusta.

Tutkimus ja siihen perustuva opetus ovat olleet aina Kaarlelle tärkeitä: ”Parhaiten tutkimuksen ja opetuksen yhteys on toteutunut osaltani vuosittain järjestämissäni kansainvälisissä kesäkouluissa.”. Kaarle Hämeri on järjestänyt kansainvälisiä intensiivikursseja Hyytiälän tutkimusasemalla jo 13 vuonna, minkä lisäksi hän on pitänyt vastaavia kursseja myös Saksassa ja Kiinassa. Kursseilla hän on tuonut opetukseen uusia menetelmiä, joilla opiskelijoiden roolia oppimisessa ja vuorovaikutteisuutta on korostettu.

Tieteellisen julkaisutoiminnan ohella Kaarle Hämeri on kirjoittaja muun muassa Otavan vuosina 2010–2013 julkaisemassa lukion fysiikan Empiria-oppikirjasarjassa.

Meillä on kunnia saada Kaarle Suomen Fyysikkoseuran Pecha Kucha lavalle 29.9! Aiheena Yllättävä pienihiukkastutkimus. Ilmoittaudu

Pecha Kucha puhujaesittely: Sissi Enestam – Aktiivisen galaksin ytimessä

Teksti: Emilia Kilpua

Massiiviset tähdet päättävät päivänsä dramaattisesti. Niiden ulko-osat räjähtävät supernovana ja ydin luhistuu äärimmäisen tiheäksi pistemäiseksi kohteeksi. Syntyy singulariteetti, reikä aika-avaruudessa, jonka valtaisasta vetovoimasta ei säteilykään pääse pakenemaan.

Sissi Enestam innostui mustista-aukoista jo lapsena. Hän pohti maailmankaikkeuteen liittyviä filosofisia kysymyksiä ja haaveili tekevänsä havaintoja suurilla kaukoputkilla. Nyt näistä unelmista on tullut totta. Sissi tekee väistökirjaansa supermassiivisista mustista aukoista ja hän pääsee käyttämään Metsähovin observatorion 14 metristä radioteleskooppia.

Synnyttyään musta aukko alkaa imeä sisuksiinsa lähellä olevaa materiaa. Singulariteettiin katoaa niin tähtienvälistä ainetta kuin kokonaisia tähtiä. Mustat aukot voivat myös sulautua yhteen. Sulautuminen synnyttää paitsi entistä massiivisemman mustan aukon, myös gravitaatioaaltoja. Nämä Einsteinin ennustamat aika-avaruuden värähtelyt havaittiin ensimmäistä kertaa syyskuussa 2015 kun kaksi mustaa aukkoa törmäsi miljardin valovuoden päässä Maasta.

Kun materiaa kertyy tarpeeksi syntyy supermassiivinen musta aukko, jonka massa saattaa olla jopa kymmenien miljardeja Auringon massoja. Tällaisia jättiläisiä löytyy useimpien galaksien ytimistä, myös oman Linnunratamme keskustasta. Sissi tutkii miten mustan aukon massa vaikuttaa aktiivisen galaksiytimen ominaisuuksiin. Kun materia syöksyy supermassiiviseen mustaan aukkoon valtavalla vauhdilla se lähettää voimakasta säteilyä radioaalloista gammasäteilyyn. Tutkimus auttaa myös ymmärtämään nuoren maailmankaikkeuden kehittymistä ja galaksien muodostumista.

Aktiivisen galaktisytimen keskeltä löytyy supermassiivinen musta-aukko (Image credit: NASA / Dana Berry, SkyWorks Digital)

Sissi ei päätynyt jatko-opiskelijaksi ihan sitä tavallisinta polkua. Hän vietti jo 17-vuotiaana vuoden Yhdysvalloissa. Valkolakin saatuaan Sissi aloitti lukemaan fysiikkaa Los Angelsissa Kalifornian yliopistossa ja jatkoi sieltä parin vuoden päästä Skotlantiin Glasgow’n yliopistoon lukemaan astrofysiikkaa. Maisterin paperit hän sai Ranskasta Strasbourgin yliopistosta. Kesätöitä hän on tehnyt sekä Euroopan avaruusjärjestö ESA:n että Yhdysvaltain avaruusjärjestö NASA:n leivissä.

Millaista on siis aktiivisen galaksin ytimessä? Tule kuuntelemaan Sissiä Pecha Kucha illassa 29.9! Ilmoittaudu


Pecha Kucha puhujaesittely: Syksy Räsänen – Higgs ja maailmankaikkeuden synty

Teksti: Emilia Kilpua

Miten maailmankaikkeus sai alkunsa, miten se kehittyy ja mikä on sen lopullinen kohtalo? Näitä kysymyksiä kosmologi Syksy Räsänen pohtii työkseen. Hänen tutkimuksen pelikenttänä on siis vaatimattomasti koko maailmankaikkeus. Uransa aikana Syksy on työskennellyt Higgsin kentän, kosmisen mikroaaltotaustan ja kosmisen inflaation parissa, tutkinut kosmisia magneettikenttiä, galaksien muodostaman rakenteen vaikutusta universumin laajenemiseen, sekä tutkaillut ylimääräisiä ulottuvuuksia säieteoriaan pohjautuen. Lista kuulostaa lähes epätodelliselta, mutta tutkimus pohjautuu teoreettisen työhön ja havaintoihin.

Syksy väitteli Helsingin yliopistosta vuonna 2002, jonka jälkeen hän on kiertänyt maailmaa tutkijatohtorina Oxfordin yliopistossa, CERNin hiukkastutkimuskeskuksen teoriayksikössä ja Geneven yliopiston kosmologiaryhmässä. Kesällä 2010 Syksy palasi Helsingin yliopistolle tuuraamaan Kari Enqvistiä yliopistonlehtorina, jossa hän on parhaillaan yliopistotutkijana.

Tällä hetkellä Syksy keskittyy tutkimaan maailmankaikkeuden rakenteita, kuten galakseista muodostuvia rihmastoja, seinämiä ja onkaloita. Erityisesti häntä kiinnostaa miten nämä rakenteet vaikuttavat maailmankaikkeuden laajenemiseen ja valon kulkuun. “Maailmankaikkeus on laajentunut kiihtyvällä tahdilla viimeisten muutamien miljardien vuosien ajan” Syksy kertoo. “Rakenteet voivat mahdollisesti selvittää mistä tämä kiihtyminen johtuu”. Kiihtyvän laajenemisen havaitsi ensimmäistä kertaa kaksi eri tutkijaryhmää vuonna 1998 käyttämällä apunaan kaukaisia tyypin Ia supernovapurkauksia. Kolme tutkijaa jotka työskentelivät näissä tiimeissä saivat löydöstään fysiikan Nobelin palkinnon vuonna 2011. Minkälainen loppu maailmankaikkeuttamme siis odottaa? ”Koska emme ymmärrä laajenemista viimeisten miljardien vuosien ajalta, emme tiedä mitä tulevaisuudessa käy” Syksy selventää.

Galaksirihmastoa Millennium-simulaatiossa, joka on ajettu Max Planck
Instituutin supertietokoneilla Saksassa.

Tutkimustyön ohella Syksy on erittäin ansioitunut tieteen popularisoijana. Hän pitää aktiivisesti yleisöluentoja ja kirjoittaa fysiikasta kansantajuisesti. Tällä hetkellä hänen mietteitään kosmologiasta pääsee lukemaan Kosmokseen kirjoitettua-blogista URSA:n sivuilta. Tavanomaisten popularisointi -aktiviteettien lisäksi Syksy on myös ollut mukana erikoisemmissakin projekteissa. Hän käsikirjoitti yhdessä ohjaaja Davide Giovanzanan kanssa sirkusesityksen maailmankaikkeuden historiasta. Suosittu Tanssiteatteri Hurjaruuth esitti joulun 2013 aikoihin Talvisirkus Kosmoksen, jossa kuljettiin läpi maailmankaikkeuden historia nykypäivästä alkuräjähdykseen.  ”Törmäsimme Daviden kanssa Arkadia-kirjakaupassa. Hän oli tehnyt Kvanttisirkuksen Turussa, ja juttelimme, että kosmologiastakin voisi ammentaa sirkukseen, ja ryhdyimme sitten vain tekemään.” Syksy kertoo. Hän on lisäksi konsultoinut peliyhtiö Remedylle aikamatkailua Quantum Break peliin ja yliopistolla humanistit voivat osallistua Syksyn luennoimalle ”Fysiikkaa runoilijoille”-kurssille. Syksy saikin vuonna 2014 arvostetun J. V. Snellman-palkinnon ansiokkaasta tieteellisen tiedon välittämistyöstään.

Syksy Räsänen ja Talvisirkus Kosmos rakenteilla (Helsingin yliopiston arkisto)

Katso videolta kun Syksy kertoo tarkemmin tutkimuksestaan ja antaa ohjeita nuorille siitä miten tullaan fyysikoksi.

“Kiehtovinta tutkimuksessa on se, että voi toimia luovasti  ja että ei ole mitään ennalta määrättyä polkua jota kulkea.”

Syksy from Emilia Kilpua on Vimeo.

Syksy kertoo Suomen Fyysikkoseuran järjestämässä Pecha Kucha tapahtumassa 29.9 aiheesta Higgs ja maailmankaikkeuden synty. Ilmoittaudu fyysikkoseura


Pecha Kucha puhujaesittely: Merli Juustila – #siksiTiede

Teksti: Taina Ruuskanen

Merli on nuori kärkipolven fyysikko ja tohtorikoulutettava, joka on ehtinyt tehdä hengästyttävän paljon muutakin kuin nörtteillä yliopiston käytävillä. Innostus tähtitieteeseen toi hänet yliopistolle, mutta hän vaihtoi ilmakehätieteisiin pelastaakseen maailman joka on tässä ja nyt, sen sijaan että selvittäsi kaukaisen avaruuden ihmeitä. Hänen väitöskirjatutkimus keskittyy energialähteiden riskianalyysiin niiden koko elinkierron osalta. Viikonloppuisin hän on taikuri, merenneito tai vampyyri eli larppaaja. Aktiivisuus ei rajoitu vaihtoehtoisiin todellisuuksiin, hän myös parantaa maailmaa yhteiskunnallisissa tehtävissä. Opiskeluaikana Merlin sukunimen ollessa vielä Lahtinen, hän toimi Helsingin yliopiston ylioppilaskunnassa (HYY), ainejärjestöissä Resonanssi ja Meridiaani, tiedekuntajärjestössä Matlu sekä ainejärjestöjen edunvalvontajärjestössä (HYAL). Hän työskenteli tutkimusavustajana  yliopistolla sekä ammattiliiton opiskelija-asiamiehenä, josta tie on vienyt ammattiliitto Loimun valtuuston puheenjohtajaksi.

Tällä hetkellä Merli työskentelee, väitöskirjatutkimuksensa ohessa, Future Earth Suomen tiedesihteerinä. Future Earth Suomi on globaalimuutostutkimuksen kansalliskomitea, joka edistää Suomessa harjoitettavaa monitieteistä ja yhteiskunnallisesti vaikuttavaa globaalimuutostutkimusta. Keväällä 2017 Merli järjesti Helsingissä March for Science tiedemarssin, joka nosti tieteen- ja tutkimuksen tapetille ympäri maailmaa. Tämä työ jatkuu edelleen ja Merlillä on myös paljon kiinnostusta tiedeviestinnän suuntaan.  Harrastuksiin on kuulunut myös aktiivinen bloggaaminen yhteisöblogi Nörttitytöissä, jonka tiedeosiota Merli päätoimittaa.

Merli Juustilan kehittämä kurssi “Fyysikkona työelämässä” on osa Helsingin yliopiston Fysiikan laitoksen työelämäopintoja. ”Luonnontieteiden ja fysiikan osaamiselle on tarvetta yhteiskunnan kaikilla osa-alueilla, kurssin on kehitetty valmentamaan fyysikoiksi valmistuvia vastaamaan tähän haasteeseen.”

Merlin unelma on työskennellä tieteen ja politiikan risteyksessä, juuri siellä missä maailmasta tehdään parempi! Tervetuloa kuuntelemaan hänen tarinaansa Tutkijoiden yönä Pecha Kucha tapahtumaan. Ilmoittaudu





Pecha Kucha puhujaesittely: Hanna Vehkamäki – Molekyylien kosiomenot

Teksti: Minna Palmroth

Hanna Vehkamäki on laskennallisen aerosolifysiikan professori Helsingin yliopistossa. Hän tutkii hiukkasryppäiden ja jääkiteiden muodostumista ilmakehässä. Hanna on mallintaja, eli hänen työnsä on kehittää menetelmiä hiukkasrykelmien muodostumisen ymmärtämiseksi. Nämä pikkuiset hiukkasryppäät ovat usean eri ilmakehätieteen tutkimuskohteen ytimessä. Esimerkiksi ilmastonmuutoksessa niillä on suuri rooli joka tunnetaan kuitenkin hyvin huonosti ja niiden käyttäytyminen on ymmärrettävä taisteltaessa ilmansaasteita vastaan. Keskeisen työnsä vuoksi Hanna on ilmakehätieteiden raskaan laskennan primadonna, hänet tunnetaan kaikkialla maailmassa ilmakehätieteilijöiden parissa.

Hanna väitteli Helsingin yliopistosta vuonna 1998, ja työskenteli sen jälkeen Lontoossa. Hanna on yksi niistä harvoista henkilöistä, jotka ovat onnistuneet Euroopan arvostetuimman rahoituksen saavuttamisessa, ei vain kerran – vaan kahdesti. Euroopan tutkimusneuvosto myöntää kovan kilpailun jälkeen monivuotisen rahoituksen vain parhaille hakijoille, ja Hanna on onnistunut sekä aloittelevien että kokeneiden tutkimusryhmänjohtajien sarjoissa.

Hanna on aktiivinen ja pidetty opettaja ja opetuksen kehittäjä, ja hän on merkittävästi vaikuttanut Helsingin yliopiston fysiikan opetuksen uudistumiseen. Suoraviivaisella tarmollaan Hanna vaikuttaa myös yhteiskunnassa tekemällä ilmakehän hiukkasryhmien käyttäytymistä tunnetuksi. Hannan hieno keksintö on Aerosolijuna, jonka kyydissä hän matkusti kollegansa kanssa Euroopan halki pitämässä luentoja yliopistokaupungeissa! Mukava tapa yhdistää tiede, matkailu, kansainvälinen vaikuttaminen ja verkostoituminen, sekä tieteen popularisointi. Tyttöjen ja naisten innostaminen fysiikan pariin on Hannalle tärkeää ja aerosolijuna edisti myös tätä asiaa.

Suomen Fyysikkoseura tarjoaa tajunnanräjäyttävän Pecha Kucha puheillan, jossa iloksemme olemme saaneet Hannan lavalle puhumaan molekyylien kosiomenoista! Tule kuuntelemaan Hannaa Tutkijoiden yönä 29.9. Helsingin yliopiston Pieni juhlasali, 29.9. klo 20 – ilmoittaudu

Pecha Kucha puhujaesittely: Ilpo Vattulainen – Elämää tietokoneissa

Teksti: Emilia Kilpua ja Ilpo Vattulainen

Ilpoa kiinnosti jo lapsena luonto. Näin jopa siinä määrin, että hän oli kerran tutkimusretkillään vähällä kadota suonsilmäkkeeseen. Tästä kokemuksesta Ilpo ei masentunut vaan seikkailu sytytti kipinän ymmärtää ja tutkia entistä tarkemmin ympäröivää maailmaa. Lukion jälkeen Ilpo opiskeli yliopistolla fysiikkaa, mutta väitöksen kynnyksellä hän päättikin keskittyä lapsuutensa rakkauteen biologiaan. Ilposta tuli siis biofyysikko.

Mikään käytännön biologi Ilpo ei kuitenkaan ole. Omien sanojensa mukaan hän ei erota toisistaan harakkaa ja varista, eikä hänen tunnistamiaan sieniä kannata syödä. Ilpo keskittyy teoriaan ja numeeristen mallien kehittämiseen ja soveltamiseen. Tieteellinen laskenta onkin Ilpon toinen intohimo. Yläasteikäisenä Ilpo myi moponsa, jotta sai ostettua sen ajan tykeimmän tietokoneen ja koodasi konekielellä omia pelejä. Nykyään Ilpo kertoo katselevansa kateellisena, kun ryhmän muut jäsenet koodaavat massiivisille supertietokoneille, kun hän itse joutuu kirjoittamaan raportteja ja hoitamaan muita ryhmänjohtajan velvollisuuksia.

Konkreettista hyötyä ei Ilpon tutkimukselta puutu. Hänen johtamansa noin 30 laskennallisen biofyysikon ryhmä mallintaa ilmiöitä, jotka auttavat löytämään parempia hoitokeinoja useisiin sairauksiin. Alan kiehtovuus on myös sen poikkitieteellisyydessä. Tutkimus risteilee fysiikan, biologian, kemian ja tieteellisen laskennan rajapinnoilla.

Ilpo nousee lavalle Suomen Fyysikkoseuran järjestämässä Pecha Kucha tapahtumassa Tutkijoiden yönä 29.9. Aiheena on Elämää tietokoneissa. Tervetuloa!

Videolla Ilpo pohtii alaansa ja polkua tutkijaksi.

Koleratoksiini-proteiinin sitoutuminen solukalvoon. Kuva: Sami Rissanen (Ilpo Vattulaisen tutkimusryhmä (TTY)).

Kuvat videossa: Ilpo Vattulainen

Pecha Kucha puhujaesittely: Taina Kurki-Suonio, Fuusio – tulevaisuuden energiaa?

Teksti: Emilia Kilpua

Taina Kurki-Suonio esittelee olevansa ”fuusikko” eli fuusiota tutkiva fyysikko. Fuusiossa kevyet atomiytimet sulautuvat siististi yhteen. Energiaa syntyy puhtaasti ja polttoainevarat ovat käytännössä ehtymättömät. Kestävä ratkaisu siis yhä kasvavaan energiatarpeeseen. Fuusiota ei kuitenkaan ole ihan vaivatonta valjastaa hyötykäyttöön. Ensin yli satamiljoona-asteinen plasma pitäisi saada vangittua mahdollisimman pitkään voimakkaiden magneettikenttien avulla. Mutta plasma on siitä ärsyttävää ainetta, että se ei tahdo pysyä millään paikoillaan. Tainan suuri unelma onkin kesyttää mini-Aurinko.

Mutta miten Tainasta tuli fuusikko? Omien sanojensa mukaan hänen uransa alun suuret päätökset tekivät miehet ja sattuma. Rakkaus luonnontieteisiin syntyi jo lapsena rakennusmestari-isän kannustamana. Kun lukioaikainen poikaystävä dumppasi Tainan hän päätti muuttaa Rovaniemeltä Helsinkiin. Siellä tuore kemianopiskelija istui vahingossa fysiikan cumlaude luennolle ja jäi kerrasta koukkuun. Maisterivaiheessa Taina lähti uteliaisuuttaan Yhdysvaltoihin Massachusettsin teknilliseen korkeakouluun. Tuore sulhanen siirtyi samoihin aikoihin uudelle mantereelle tekemään väitöskirjaa Teksasin yliopistoon Austiniin. Taina seurasi perässä ja innostui kirjoittamaan oman väitöskirjansa plasmapohjaisista hiukkaskiihdyttimistä. Pian huippuyliopistoista soiteltiin Tainalle, että tuletko meille töihin. Ja niin Taina päätyi tutkijatohtoriksi aurinkoiseen Kaliforniaan, Berkeleyn yliopistoon. Siellä hän aloitti työt fuusion parissa.

Nykyään Taina on alansa huipulla. Hänen johtama tiimi Aalto-yliopistolla on kehittänyt maailman parhaimman koodin mallintamaan kaikista kuumimpia ioneita, joita syntyy sekä fuusioreaktioissa, että plasmaa kuumentaessa. Nämä ”kiihkeät kaverit” pitäisi saada ehdottomasti vangittua, koska ne tekevät muuten melkoista tuhoa fuusioreaktorin sisäseinille. Lähes törmäyksettöminä kuumat ionit seuraavat uskollisesti magneettikentän pienimpiäkin mutkia, mikä tekee mallinnuksesta erityisen haastavaa.

Mutta jos se Tainasta on kiinni tulevaisuudessa maailma pyörii fuusion voimalla! Hän nousee lavalle Fyysikkoseuran järjestämässä Pecha Kucha tilaisuudessa 29.9. Ilmoittaudu

Videolla Taina kertoo tarkemmin alastaan ja miksi fuusiotutkimukseen kannattaa nyt panostaa