Fyysikkoseuran Pecha Kucha tapahtuman juontaa valoisa ja energinen Anne Liljeström.
Anne esittelee itsensä mielellään tähtitieteen sekatyöläiseksi. Lukion jälkeen hän opiskeli tähtitiedettä Helsingin yliopistossa ja maisterin paperit saatuaan aloitti tekemään väitöskirjaa nuorten tähtien ympärille muodostuvista protoplanetaarisista kiekoista. Annesta ei lopulta tullut tutkijaa, mutta hän on löytänyt paikkansa tieteen parissa. Urapolku on vienyt vapaasta tiedetoimittajasta Ursan tiedottajaksi. Juttuja hän on kirjoittanut mm. Tähdet ja Avaruus lehteen, Tiede-lehteen ja Helsingin sanomiin. Annen on voinut myös bongata Ylen Prisma Studiosta tai luennoimasta yliopistolla tiedeviestinnän tärkeydestä.
Tiedottajan työssä Anne pääsee tutustumaan alansa uusimpiin tutkimustuloksiin ja ajankohtaisiin tapahtumiin. Avaruusjutut eivät aina aukene ihan helposti tavalliselle tallaajalle ja Anne pyrkii kertomaan niistä hauskasti, epämuodollisesti ja lähestyttävästi. Annen tavoite on viilata kynnys tieteeseen tutustumiseen mahdollisimman matalaksi ja sytyttää kiinnostus ottaa itse lisää selvää. Hän painotta, ettei tieteen tarkasta ymmärtämisestä kannata ottaa liian suuria paineita vaan positiivinen suhtautuminen tieteeseen on tärkeintä.
Videolla Anne kertoo mm. miksi Pecha Kucha on niin hieno formaatti
Kaarle Juhani Hämeri (s. 18. heinäkuuta 1964 Espoo) on toiminut Helsingin yliopistossa aerosolifysiikan professorina vuodesta 2003 lähtien ja aloittaa Helsingin yliopiston kanslerina lokakuusta 2017 alkaen.
Kaarle aloitti fysiikan opinnot Helsingin yliopistossa vuonna 1984, valmistui filosofian maisteriksi vuonna 1991 ja aerosolifysiikan alalta filosofian tohtoriksi vuonna 1995. Väitöskirjatyössä hän tutki kokeellisesti höyryjen nukleaatiota itse rakentamallaan koelaitteistolla. Väitöskirja otsikkona oli Homogeneous nucleation in a laminar flow diffusion chamber. Kaarle toimi väittelyn jälkeen post doc -tutkijana Tukholman yliopistossa vuosina 1995–1996 ja Helsingin yliopisto nimesi hänet dosentiksi vuonna 1999.
Työurasta valtaosa on Helsingin yliopistossa, jossa hän toimi assistenttina, Suomen Akatemian projektitutkijana ja Suomen Akatemian nuorempana tutkijana useita jaksoja 1990-luvulla. Vuosina 1998–2000 hän toimi Helsingin yliopiston ympäristötutkimuksen koordinaattorina. Lisäksi Kaarle toimi Työterveyslaitoksen vanhempana tutkijana vuosina 2000–2002 ja hän on ollut Helsingin yliopiston Fysiikan laitoksen varajohtaja vuodesta 2010.
Työtehtävien ohella Kaarle on työskennellyt aktiivisesti useissa kansainvälisissä aerosolifysiikan tieteenalan järjestö- ja opetustehtävissä. Vuonna 2016 hänelle myönnettiin International Aerosol Fellow –tunnustus, kansainvälisestä toiminnasta aerosolitieteen edistämiseksi. Professoriliiton puheenjohtajana (2015-2017) Kaarle Hämeri on puhunut vahvasti tutkimuksen ja opetuksen puolesta ja edistänyt tiedeyhteisön ja muun yhteiskunnan vuorovaikutusta.
Tutkimus ja siihen perustuva opetus ovat olleet aina Kaarlelle tärkeitä: ”Parhaiten tutkimuksen ja opetuksen yhteys on toteutunut osaltani vuosittain järjestämissäni kansainvälisissä kesäkouluissa.”. Kaarle Hämeri on järjestänyt kansainvälisiä intensiivikursseja Hyytiälän tutkimusasemalla jo 13 vuonna, minkä lisäksi hän on pitänyt vastaavia kursseja myös Saksassa ja Kiinassa. Kursseilla hän on tuonut opetukseen uusia menetelmiä, joilla opiskelijoiden roolia oppimisessa ja vuorovaikutteisuutta on korostettu.
Tieteellisen julkaisutoiminnan ohella Kaarle Hämeri on kirjoittaja muun muassa Otavan vuosina 2010–2013 julkaisemassa lukion fysiikan Empiria-oppikirjasarjassa.
Meillä on kunnia saada Kaarle Suomen Fyysikkoseuran Pecha Kucha lavalle 29.9! Aiheena Yllättävä pienihiukkastutkimus. Ilmoittaudu fyysikkoseura.fi
Massiiviset tähdet päättävät päivänsä dramaattisesti. Niiden ulko-osat räjähtävät supernovana ja ydin luhistuu äärimmäisen tiheäksi pistemäiseksi kohteeksi. Syntyy singulariteetti, reikä aika-avaruudessa, jonka valtaisasta vetovoimasta ei säteilykään pääse pakenemaan.
Sissi Enestam innostui mustista-aukoista jo lapsena. Hän pohti maailmankaikkeuteen liittyviä filosofisia kysymyksiä ja haaveili tekevänsä havaintoja suurilla kaukoputkilla. Nyt näistä unelmista on tullut totta. Sissi tekee väistökirjaansa supermassiivisista mustista aukoista ja hän pääsee käyttämään Metsähovin observatorion 14 metristä radioteleskooppia.
Synnyttyään musta aukko alkaa imeä sisuksiinsa lähellä olevaa materiaa. Singulariteettiin katoaa niin tähtienvälistä ainetta kuin kokonaisia tähtiä. Mustat aukot voivat myös sulautua yhteen. Sulautuminen synnyttää paitsi entistä massiivisemman mustan aukon, myös gravitaatioaaltoja. Nämä Einsteinin ennustamat aika-avaruuden värähtelyt havaittiin ensimmäistä kertaa syyskuussa 2015 kun kaksi mustaa aukkoa törmäsi miljardin valovuoden päässä Maasta.
Kun materiaa kertyy tarpeeksi syntyy supermassiivinen musta aukko, jonka massa saattaa olla jopa kymmenien miljardeja Auringon massoja. Tällaisia jättiläisiä löytyy useimpien galaksien ytimistä, myös oman Linnunratamme keskustasta. Sissi tutkii miten mustan aukon massa vaikuttaa aktiivisen galaksiytimen ominaisuuksiin. Kun materia syöksyy supermassiiviseen mustaan aukkoon valtavalla vauhdilla se lähettää voimakasta säteilyä radioaalloista gammasäteilyyn. Tutkimus auttaa myös ymmärtämään nuoren maailmankaikkeuden kehittymistä ja galaksien muodostumista.
Aktiivisen galaktisytimen keskeltä löytyy supermassiivinen musta-aukko (Image credit: NASA / Dana Berry, SkyWorks Digital)
Sissi ei päätynyt jatko-opiskelijaksi ihan sitä tavallisinta polkua. Hän vietti jo 17-vuotiaana vuoden Yhdysvalloissa. Valkolakin saatuaan Sissi aloitti lukemaan fysiikkaa Los Angelsissa Kalifornian yliopistossa ja jatkoi sieltä parin vuoden päästä Skotlantiin Glasgow’n yliopistoon lukemaan astrofysiikkaa. Maisterin paperit hän sai Ranskasta Strasbourgin yliopistosta. Kesätöitä hän on tehnyt sekä Euroopan avaruusjärjestö ESA:n että Yhdysvaltain avaruusjärjestö NASA:n leivissä.
Millaista on siis aktiivisen galaksin ytimessä? Tule kuuntelemaan Sissiä Pecha Kucha illassa 29.9! Ilmoittaudu fyysikkoseura.fi
Miten maailmankaikkeus sai alkunsa, miten se kehittyy ja mikä on sen lopullinen kohtalo? Näitä kysymyksiä kosmologi Syksy Räsänen pohtii työkseen. Hänen tutkimuksen pelikenttänä on siis vaatimattomasti koko maailmankaikkeus. Uransa aikana Syksy on työskennellyt Higgsin kentän, kosmisen mikroaaltotaustan ja kosmisen inflaation parissa, tutkinut kosmisia magneettikenttiä, galaksien muodostaman rakenteen vaikutusta universumin laajenemiseen, sekä tutkaillut ylimääräisiä ulottuvuuksia säieteoriaan pohjautuen. Lista kuulostaa lähes epätodelliselta, mutta tutkimus pohjautuu teoreettisen työhön ja havaintoihin.
Syksy väitteli Helsingin yliopistosta vuonna 2002, jonka jälkeen hän on kiertänyt maailmaa tutkijatohtorina Oxfordin yliopistossa, CERNin hiukkastutkimuskeskuksen teoriayksikössä ja Geneven yliopiston kosmologiaryhmässä. Kesällä 2010 Syksy palasi Helsingin yliopistolle tuuraamaan Kari Enqvistiä yliopistonlehtorina, jossa hän on parhaillaan yliopistotutkijana.
Tällä hetkellä Syksy keskittyy tutkimaan maailmankaikkeuden rakenteita, kuten galakseista muodostuvia rihmastoja, seinämiä ja onkaloita. Erityisesti häntä kiinnostaa miten nämä rakenteet vaikuttavat maailmankaikkeuden laajenemiseen ja valon kulkuun. “Maailmankaikkeus on laajentunut kiihtyvällä tahdilla viimeisten muutamien miljardien vuosien ajan” Syksy kertoo. “Rakenteet voivat mahdollisesti selvittää mistä tämä kiihtyminen johtuu”. Kiihtyvän laajenemisen havaitsi ensimmäistä kertaa kaksi eri tutkijaryhmää vuonna 1998 käyttämällä apunaan kaukaisia tyypin Ia supernovapurkauksia. Kolme tutkijaa jotka työskentelivät näissä tiimeissä saivat löydöstään fysiikan Nobelin palkinnon vuonna 2011. Minkälainen loppu maailmankaikkeuttamme siis odottaa? ”Koska emme ymmärrä laajenemista viimeisten miljardien vuosien ajalta, emme tiedä mitä tulevaisuudessa käy” Syksy selventää.
Galaksirihmastoa Millennium-simulaatiossa, joka on ajettu Max Planck Instituutin supertietokoneilla Saksassa. http://wwwmpa.mpa-garching.mpg.de/galform/virgo/millennium/
Tutkimustyön ohella Syksy on erittäin ansioitunut tieteen popularisoijana. Hän pitää aktiivisesti yleisöluentoja ja kirjoittaa fysiikasta kansantajuisesti. Tällä hetkellä hänen mietteitään kosmologiasta pääsee lukemaan Kosmokseen kirjoitettua-blogista URSA:n sivuilta. Tavanomaisten popularisointi -aktiviteettien lisäksi Syksy on myös ollut mukana erikoisemmissakin projekteissa. Hän käsikirjoitti yhdessä ohjaaja Davide Giovanzanan kanssa sirkusesityksen maailmankaikkeuden historiasta. Suosittu Tanssiteatteri Hurjaruuth esitti joulun 2013 aikoihin Talvisirkus Kosmoksen, jossa kuljettiin läpi maailmankaikkeuden historia nykypäivästä alkuräjähdykseen. ”Törmäsimme Daviden kanssa Arkadia-kirjakaupassa. Hän oli tehnyt Kvanttisirkuksen Turussa, ja juttelimme, että kosmologiastakin voisi ammentaa sirkukseen, ja ryhdyimme sitten vain tekemään.” Syksy kertoo. Hän on lisäksi konsultoinut peliyhtiö Remedylle aikamatkailua Quantum Break peliin ja yliopistolla humanistit voivat osallistua Syksyn luennoimalle ”Fysiikkaa runoilijoille”-kurssille. Syksy saikin vuonna 2014 arvostetun J. V. Snellman-palkinnon ansiokkaasta tieteellisen tiedon välittämistyöstään.
Syksy Räsänen ja Talvisirkus Kosmos rakenteilla (Helsingin yliopiston arkisto)
Katso videolta kun Syksy kertoo tarkemmin tutkimuksestaan ja antaa ohjeita nuorille siitä miten tullaan fyysikoksi.
“Kiehtovinta tutkimuksessa on se, että voi toimia luovasti ja että ei ole mitään ennalta määrättyä polkua jota kulkea.”
Merli on nuori kärkipolven fyysikko ja tohtorikoulutettava, joka on ehtinyt tehdä hengästyttävän paljon muutakin kuin nörtteillä yliopiston käytävillä. Innostus tähtitieteeseen toi hänet yliopistolle, mutta hän vaihtoi ilmakehätieteisiin pelastaakseen maailman joka on tässä ja nyt, sen sijaan että selvittäsi kaukaisen avaruuden ihmeitä. Hänen väitöskirjatutkimus keskittyy energialähteiden riskianalyysiin niiden koko elinkierron osalta. Viikonloppuisin hän on taikuri, merenneito tai vampyyri eli larppaaja. Aktiivisuus ei rajoitu vaihtoehtoisiin todellisuuksiin, hän myös parantaa maailmaa yhteiskunnallisissa tehtävissä. Opiskeluaikana Merlin sukunimen ollessa vielä Lahtinen, hän toimi Helsingin yliopiston ylioppilaskunnassa (HYY), ainejärjestöissä Resonanssi ja Meridiaani, tiedekuntajärjestössä Matlu sekä ainejärjestöjen edunvalvontajärjestössä (HYAL). Hän työskenteli tutkimusavustajana yliopistolla sekä ammattiliiton opiskelija-asiamiehenä, josta tie on vienyt ammattiliitto Loimun valtuuston puheenjohtajaksi.
Tällä hetkellä Merli työskentelee, väitöskirjatutkimuksensa ohessa, Future Earth Suomen tiedesihteerinä. Future Earth Suomi on globaalimuutostutkimuksen kansalliskomitea, joka edistää Suomessa harjoitettavaa monitieteistä ja yhteiskunnallisesti vaikuttavaa globaalimuutostutkimusta. Keväällä 2017 Merli järjesti Helsingissä March for Science tiedemarssin, joka nosti tieteen- ja tutkimuksen tapetille ympäri maailmaa. Tämä työ jatkuu edelleen ja Merlillä on myös paljon kiinnostusta tiedeviestinnän suuntaan. Harrastuksiin on kuulunut myös aktiivinen bloggaaminen yhteisöblogi Nörttitytöissä, jonka tiedeosiota Merli päätoimittaa.
Merli Juustilan kehittämä kurssi “Fyysikkona työelämässä” on osa Helsingin yliopiston Fysiikan laitoksen työelämäopintoja. ”Luonnontieteiden ja fysiikan osaamiselle on tarvetta yhteiskunnan kaikilla osa-alueilla, kurssin on kehitetty valmentamaan fyysikoiksi valmistuvia vastaamaan tähän haasteeseen.”
Merlin unelma on työskennellä tieteen ja politiikan risteyksessä, juuri siellä missä maailmasta tehdään parempi! Tervetuloa kuuntelemaan hänen tarinaansa Tutkijoiden yönä Pecha Kucha tapahtumaan. Ilmoittaudu fyysikkoseura.fi
Hanna Vehkamäki on laskennallisen aerosolifysiikan professori Helsingin yliopistossa. Hän tutkii hiukkasryppäiden ja jääkiteiden muodostumista ilmakehässä. Hanna on mallintaja, eli hänen työnsä on kehittää menetelmiä hiukkasrykelmien muodostumisen ymmärtämiseksi. Nämä pikkuiset hiukkasryppäät ovat usean eri ilmakehätieteen tutkimuskohteen ytimessä. Esimerkiksi ilmastonmuutoksessa niillä on suuri rooli joka tunnetaan kuitenkin hyvin huonosti ja niiden käyttäytyminen on ymmärrettävä taisteltaessa ilmansaasteita vastaan. Keskeisen työnsä vuoksi Hanna on ilmakehätieteiden raskaan laskennan primadonna, hänet tunnetaan kaikkialla maailmassa ilmakehätieteilijöiden parissa.
Hanna väitteli Helsingin yliopistosta vuonna 1998, ja työskenteli sen jälkeen Lontoossa. Hanna on yksi niistä harvoista henkilöistä, jotka ovat onnistuneet Euroopan arvostetuimman rahoituksen saavuttamisessa, ei vain kerran – vaan kahdesti. Euroopan tutkimusneuvosto myöntää kovan kilpailun jälkeen monivuotisen rahoituksen vain parhaille hakijoille, ja Hanna on onnistunut sekä aloittelevien että kokeneiden tutkimusryhmänjohtajien sarjoissa.
Hanna on aktiivinen ja pidetty opettaja ja opetuksen kehittäjä, ja hän on merkittävästi vaikuttanut Helsingin yliopiston fysiikan opetuksen uudistumiseen. Suoraviivaisella tarmollaan Hanna vaikuttaa myös yhteiskunnassa tekemällä ilmakehän hiukkasryhmien käyttäytymistä tunnetuksi. Hannan hieno keksintö on Aerosolijuna, jonka kyydissä hän matkusti kollegansa kanssa Euroopan halki pitämässä luentoja yliopistokaupungeissa! Mukava tapa yhdistää tiede, matkailu, kansainvälinen vaikuttaminen ja verkostoituminen, sekä tieteen popularisointi. Tyttöjen ja naisten innostaminen fysiikan pariin on Hannalle tärkeää ja aerosolijuna edisti myös tätä asiaa.
Suomen Fyysikkoseura tarjoaa tajunnanräjäyttävän Pecha Kucha puheillan, jossa iloksemme olemme saaneet Hannan lavalle puhumaan molekyylien kosiomenoista! Tule kuuntelemaan Hannaa Tutkijoiden yönä 29.9. Helsingin yliopiston Pieni juhlasali, 29.9. klo 20 – ilmoittaudu fyysikkoseura.fi.
Ilpoa kiinnosti jo lapsena luonto. Näin jopa siinä määrin, että hän oli kerran tutkimusretkillään vähällä kadota suonsilmäkkeeseen. Tästä kokemuksesta Ilpo ei masentunut vaan seikkailu sytytti kipinän ymmärtää ja tutkia entistä tarkemmin ympäröivää maailmaa. Lukion jälkeen Ilpo opiskeli yliopistolla fysiikkaa, mutta väitöksen kynnyksellä hän päättikin keskittyä lapsuutensa rakkauteen biologiaan. Ilposta tuli siis biofyysikko.
Mikään käytännön biologi Ilpo ei kuitenkaan ole. Omien sanojensa mukaan hän ei erota toisistaan harakkaa ja varista, eikä hänen tunnistamiaan sieniä kannata syödä. Ilpo keskittyy teoriaan ja numeeristen mallien kehittämiseen ja soveltamiseen. Tieteellinen laskenta onkin Ilpon toinen intohimo. Yläasteikäisenä Ilpo myi moponsa, jotta sai ostettua sen ajan tykeimmän tietokoneen ja koodasi konekielellä omia pelejä. Nykyään Ilpo kertoo katselevansa kateellisena, kun ryhmän muut jäsenet koodaavat massiivisille supertietokoneille, kun hän itse joutuu kirjoittamaan raportteja ja hoitamaan muita ryhmänjohtajan velvollisuuksia.
Konkreettista hyötyä ei Ilpon tutkimukselta puutu. Hänen johtamansa noin 30 laskennallisen biofyysikon ryhmä mallintaa ilmiöitä, jotka auttavat löytämään parempia hoitokeinoja useisiin sairauksiin. Alan kiehtovuus on myös sen poikkitieteellisyydessä. Tutkimus risteilee fysiikan, biologian, kemian ja tieteellisen laskennan rajapinnoilla.
Ilpo nousee lavalle Suomen Fyysikkoseuran järjestämässä Pecha Kucha tapahtumassa Tutkijoiden yönä 29.9. Aiheena on Elämää tietokoneissa. Tervetuloa!
Videolla Ilpo pohtii alaansa ja polkua tutkijaksi.
Koleratoksiini-proteiinin sitoutuminen solukalvoon. Kuva: Sami Rissanen (Ilpo Vattulaisen tutkimusryhmä (TTY)).
Taina Kurki-Suonio esittelee olevansa ”fuusikko” eli fuusiota tutkiva fyysikko. Fuusiossa kevyet atomiytimet sulautuvat siististi yhteen. Energiaa syntyy puhtaasti ja polttoainevarat ovat käytännössä ehtymättömät. Kestävä ratkaisu siis yhä kasvavaan energiatarpeeseen. Fuusiota ei kuitenkaan ole ihan vaivatonta valjastaa hyötykäyttöön. Ensin yli satamiljoona-asteinen plasma pitäisi saada vangittua mahdollisimman pitkään voimakkaiden magneettikenttien avulla. Mutta plasma on siitä ärsyttävää ainetta, että se ei tahdo pysyä millään paikoillaan. Tainan suuri unelma onkin kesyttää mini-Aurinko.
Mutta miten Tainasta tuli fuusikko? Omien sanojensa mukaan hänen uransa alun suuret päätökset tekivät miehet ja sattuma. Rakkaus luonnontieteisiin syntyi jo lapsena rakennusmestari-isän kannustamana. Kun lukioaikainen poikaystävä dumppasi Tainan hän päätti muuttaa Rovaniemeltä Helsinkiin. Siellä tuore kemianopiskelija istui vahingossa fysiikan cumlaude luennolle ja jäi kerrasta koukkuun. Maisterivaiheessa Taina lähti uteliaisuuttaan Yhdysvaltoihin Massachusettsin teknilliseen korkeakouluun. Tuore sulhanen siirtyi samoihin aikoihin uudelle mantereelle tekemään väitöskirjaa Teksasin yliopistoon Austiniin. Taina seurasi perässä ja innostui kirjoittamaan oman väitöskirjansa plasmapohjaisista hiukkaskiihdyttimistä. Pian huippuyliopistoista soiteltiin Tainalle, että tuletko meille töihin. Ja niin Taina päätyi tutkijatohtoriksi aurinkoiseen Kaliforniaan, Berkeleyn yliopistoon. Siellä hän aloitti työt fuusion parissa.
Nykyään Taina on alansa huipulla. Hänen johtama tiimi Aalto-yliopistolla on kehittänyt maailman parhaimman koodin mallintamaan kaikista kuumimpia ioneita, joita syntyy sekä fuusioreaktioissa, että plasmaa kuumentaessa. Nämä ”kiihkeät kaverit” pitäisi saada ehdottomasti vangittua, koska ne tekevät muuten melkoista tuhoa fuusioreaktorin sisäseinille. Lähes törmäyksettöminä kuumat ionit seuraavat uskollisesti magneettikentän pienimpiäkin mutkia, mikä tekee mallinnuksesta erityisen haastavaa.
Mutta jos se Tainasta on kiinni tulevaisuudessa maailma pyörii fuusion voimalla! Hän nousee lavalle Fyysikkoseuran järjestämässä Pecha Kucha tilaisuudessa 29.9. Ilmoittaudu fyysikkoseura.fi
Videolla Taina kertoo tarkemmin alastaan ja miksi fuusiotutkimukseen kannattaa nyt panostaa
Helsingin yliopiston professori Kari Enqvist on Suomen tunnetuin kosmologi ja tieteen popularisoija. Karista voi hyvällä syyllä todeta legendaarisesti “hän ei esittelyjä kaipaa”. Leipätyökseen Kari tutkii varhaista maailmankaikkeutta, maailmankaikkeuden kosmista mikroaaltokohinaa, ja inflaatioteoriaa. Paitsi että Kari on maailmalla tunnettu teoreetikko, hän työskenteli myös Euroopan avaruusjärjestön kosmista mikroaaltosäteilyä tutkivan Planck-satelliitin parissa.
kuva: Veikko Somerpuro
Kari väitteli vuonna 1983, ja sen jälkeen hänellä on ollut useita arvostettuja asemia Suomessa ja maailmalla, esimerkiksi CERN:issä ja Tanskassa. Tuotteliaana tutkijana hänet valittiin Suomen Akatemian akatemiaprofessoriksi vuonna 2010. Akatemiaprofessori on yksi korkeimmista suomalaisen tieteenharjoittajan kunniapaikoista. Kari on myös pidetty opettaja, hän luennoi esimerkiksi kvanttimekaniikkaa ja suhteellisuusteoriaa.
Hengästyttääkö? Eipä siinä vielä kaikki! Nimi Kari Enqvist herättää tuntemuksia myös niiden alojen edustajissa, jotka eivät kosmologiasta ole koskaan kuulleetkaan. Kari on tieteen supertähti. Hän kirjoittaa uupumattomalla tahdilla kirjoja, blogeja ja kolumneja tieteestä, sen asemasta ja maailman menosta. Kun Kari sanoo jotakin, se vaikuttaa. Hänen hyväntahtoisen ironian sävyttämä tyylinsä hymyilyttää tutkijapiireissä, mutta sivaltaa niitä jotka luottavat kyseenalaistamatta ennemmin uskomuksiin kuin tutkittiin tietoon. Kerran hän käräytti selvännäkijän suorassa lähetyksessä. Kestoaiheita ovat tieteellisen maailmankuvan ja uskonnon väliset ristiriidat sekä tunneperäisen päätöksenteon kritisointi.
Suomen Fyysikkoseura on ylpeä saadessaan Karin pecha kucha -lavalle Tutkijoiden yönä 29.9. Tule kuuntelemaan, mitä Karilla on sanottavana totuuden jälkeisestä ajasta! Helsingin yliopiston Pieni juhlasali, 29.9. klo 20 – ilmoittaudu fyysikkoseura.fi
Kesän koittaessa vuonna 1911 leskirouva Emma Weisellillä oli aihetta juhlaan. Hän oli nyt kasvattanut kaikki seitsemän lastaan ylioppilaiksi, kun nuorimmainen Kallekin oli saanut lakkinsa Joensuun klassillisessa lyseossa. Huikea elämäntyö vähävaraisen suurperheen äidiltä aikana, jolloin vain reilu prosentti ikäluokasta suoritti ylioppilastutkinnon.
Lapsuutensa sisarussarja oli viettänyt Joensuun lähellä Utrassa, jossa perheen isä Johannes Weisell työskenteli sahan konttoristina. Johannes tunnettiin matemaattisesti lahjakkaana, hän luki paljon matemaattis-luonnontieteellistä kirjallisuutta ja kirjoittelipa itsekin maapalloa ja maailmankaikkeutta kuvailevia artikkeleita paikalliseen sanomalehteen. Humanistiset kulttuuriharrastukset kiinnostivat häntä vähemmässä määrin, politiikka ei lainkaan. Weisellien koti oli siis sivistyskoti luonnontieteellisellä painotuksella.
Kun Johannes Weisell kuoli vuonna 1904, lapsista kaksi vanhinta oli jo lähtenyt kotoa ja kaksi seuraavaa juuri lähdössä. Perheen esikoinen, Väinö, eteni pankinjohtajaksi ja varakkaana miehenä auttoi perhettä rahallisesti. Hannasta tuli filosofian kandidaatti ja kieltenopettaja. Hannes opiskeli lakia ja toimi ensin asianajajana, sitten Iisalmen pormestarina ja lopuksi Valtiokonttorin johtajana. Minna päätyi kartanon emännäksi Kiukaisiin naituaan nuorena Kaarle Collanin, josta tuli sittemmin ministeri ja Turun ja Porin läänin maaherra. Vaikuttavat elämänpolut siis heilläkin, syrjäisen sahan konttoristin lapsiksi. Elettiin aikaa, jolloin luokkarajat murtuivat Suomessa rymisten ja sosiaalinen nousu onnistui yhä useammalta.
J. V. Snellmanin 100-vuotispäivänä 12.5.1906, yhdessä kymmenientuhansien muiden suomalaisten kanssa, perheen lapset palauttivat yksissä tuumin sukunsa nimen suomenkieliseksi. Eivät kuitenkaan aivan alkuperäiseksi Väisäseksi, jonka nimen heidän isoisänsä isä Josua oli menettänyt Oulun triviaalikoulussa, vaan Väisäläksi, suvun Kiuruvedellä sijainneen kantatilan mukaan.
Kolmen veljeksen koulutie
Johanneksen kuoltua Emma muutti Joensuuhun mukanaan perheen kolme nuorinta poikaa, Vilho, Yrjö ja Kalle, jotka olivat tuolloin 14-, 12- ja 10-vuotiaita. Muutto helpotti lasten koulunkäyntiä, kun koulumatka lyheni. Vilho ja Yrjö saivat koulussa erinomaisia arvosanoja useimmista aineista; sen sijaan Kalle, joka sittemmin yliopisto-opinnoissa edistyi veljeksistä parhaiten, sai koulussa heikonpuoleisia arvosanoja. Ehkäpä lyseon kielipainotteinen opetusohjelma ja liian helpot matematiikan kurssit eivät motivoineet häntä tunnolliseen opiskeluun.
Matematiikassa kaikki kolme opiskelivat jo kouluaikana koulukurssin yli meneviä tietoja. Varsinkin Yrjö, joka kertoi muun opiskelunsa jääneen aivan hunningolle, kun hän seitsemäsluokkalaisena sai käsiinsä 1500-sivuisen oppikirjan Differential- und Integralrechnung. Yrjö kiinnostui jo kouluaikana myös tähtitieteestä ja määritti tarkan kellonajan kotipihallaan tekemiensä mittausten perusteella – radion aikamerkkejähän ei tuohon aikaan vielä ollut, kun ei ollut radiotakaan.
Vilho muutti Joensuusta Helsinkiin opiskelemaan syksyllä 1908, Yrjö vuotta myöhemmin ja Kalle syksyllä 1911. Kaikki kolme ottivat pääaineekseen matematiikan, laajoiksi sivuaineiksi fysiikan ja tähtitieteen.
Keisarillinen Aleksanterin-yliopisto oli tuohon aikaan pohjoismaiden suurin: opiskelijoita oli parituhatta. Määrä oli jyrkässä kasvussa, ja Suomessa yliopistossa opiskeli suurempi osuus ikäluokasta kuin useimmissa muissa Euroopan maissa.
Vilho ja Yrjö valmistuivat filosofian kandidaatiksi 1912 ja menivät pian sen jälkeen naimisiin. Perheen elättämiseksi välttämättömät ansiotyöt viivyttivät heillä sitten väitöskirjan valmistumista ja veivät (väliaikaisesti) pois akateemisesta maailmasta. Se harmitti matematiikan professori Ernst Lindelöfiä, joka oli toivonut lahjakkaista veljeksistä matematiikan tutkijoita.
Mutta olihan vielä kolmas Väisälä. Lindelöf kutsui Kallen puhutteluun, vaati tätä jatkamaan opintoja täydellä teholla kandidaatin tutkinnon jälkeen ja kielsi menemästä naimisiin liian aikaisin. Vanhapoika-Lindelöfin naimiskielto nauratti Kallea, vaan tekipä tämä kuitenkin väitöskirjan pikaiseen tahtiin kuten professori toivoi, ja astui avioonkin vasta saatuaan itse professorin viran.
Kallesta matemaatikko ja oppikirjojen tekijä
Aprillipäivänä 1916 Kalle Väisälä väitteli tohtoriksi. Väitöskirja käsitteli viidennen asteen yhtälöiden ratkaisemista. Huomionarvoista on, että useimmat muut oppilaansa Lindelöf ohjasi omalle alalleen funktioteoriaan, mutta ei Kallea. Ilmeisesti hän piti Kallea niin lahjakkaana, että katsoi tämän sopivaksi tienraivaajaksi laajentamaan Suomessa tehtävän matematiikan tutkimuksen alaa algebran suuntaan.
Seuraavina vuosina Kalle julkaisi useita merkittävää kansainvälistä huomiota herättäneitä tutkimuksia. Hän loikki ketterästi matematiikan alalta toiselle etsiessään kiinnostavimpia aiheita. Elantonsa hän ansaitsi opettamalla matematiikkaa yliopistossa ja Teknillisessä korkeakoulussa, sekä Lindelöfin järjestämillä matka-apurahoilla.
Vuonna 1918 Suomen sisällissota katkaisi hetkeksi akateemisen pohdiskelun. Vilho ja Yrjö pysyttelivät erossa taisteluista, mutta Kalle liittyi punaisten miehittämässä Helsingissä maanalaiseen suojeluskuntaan. Kun Hangossa maihin nousseet saksalaiset lähestyivät Helsinkiä pohjoisesta, Kalle osallistui joukkonsa mukana tulitaisteluihin eteläisimmän Helsingin vapauttamiseksi suomalaisvoimin.
Syksyllä 1919 Kalle kutsuttiin matematiikan professoriksi Tarton yliopistoon, ja hetken epäröityään hän otti työn vastaan. Väisälän veljeksistä nuorin oli näin edennyt professoriksi ensimmäisenä, 26-vuotiaana.
Kielitaistelu kuumensi tuohon aikaan tunteita Helsingissä, sillä opiskelijoiden enemmistö oli suomenkielisiä, mutta opettajista valtaosa käytti ruotsia. Vankasti suomalaismielinen Kalle ei ollut aktiivisesti politikoinut asialla opiskeluaikanaan, mutta nyt hänellä oli mahdollisuus toimia itse paremmin. Muutamassa kuukaudessa hän opetteli viron kielen ja antoi Tartossa kaiken opetuksensa alusta lähtien viroksi. Tämä kasvatti hänen suosiotaan opiskelijoiden parissa ja herätti tyytyväistä ihmettelyä laajemminkin.
Jo parin vuoden kuluttua isänmaa ja äidinkieli kuitenkin kutsuivat Kallea palvelukseensa. Kielitaistelun velloessa kaksikielisessä Helsingin yliopistossa kummankin kielen kiivaimmat puolustajat perustivat Turkuun erikseen ruotsinkielisen ja suomenkielisen yliopiston. Kun Turun Suomalainen Yliopisto aloitti toimintansa kesällä 1922, Kalle Väisälä aloitti sen matematiikan professorina.
Kalle oli pidetty ja kehuttu opettaja, mutta hänen tutkimusaktiivisuutensa hiipui Turussa. Opetuksen järjestäminen lähes yksin vei paljon aikaa, samoin yhteiskunnallinen vaikuttaminen, sivutyö vakuutusyhtiö Tarmossa sekä perheenisän velvollisuudet. Kalle nimittäin avioitui vuonna 1923 Eeva Kukkolan kanssa, ja pariskunta sai kuusi lasta.
Sotavuosina Kalle kiinnostui matematiikan kouluopetuksesta. Se oli hänen mielestään vanhakantaista, epäkäytännöllistä ja lasten kehitystasoon nähden liian teoreettista. Saadakseen omakohtaista kokemusta aiheesta hän tarjoutui sijaisopettajaksi Munkkiniemen yhteiskouluun, jota hänen lapsensakin kävivät – perhe oli juuri talvisodan alla muuttanut Helsinkiin Kallen saatua professuurin Teknillisestä korkeakoulusta.
Vuosina 1945–1950 Kalle julkaisi keskikouluun ja lukioon tarkoitetut oppikirjat algebrasta, trigonometriasta ja geometriasta. Ne nykyaikaistivat voimakkaasti matematiikan opetusta Suomessa ja saavuttivat suuren suosion; yhteensä kirjoja painettiin noin 800 000 kappaletta, joten niitä voi hyvin sanoa Kalle Väisälän elämäntyön laajimmin vaikuttaneeksi osaksi. Lisäksi hän osallistui voimakkaasti yhteiskunnalliseen keskusteluun matematiikan tuntimäärien lisäämiseksi ja teknisissä opinnoissa tarvittavien aiheiden, kuten differentiaali- ja integraalilaskennan, lisäämiseksi lukion oppimäärään.
Yrjöstä geodeetti ja tähtitieteilijä
Yrjö Väisälä rakasti tähtiä, ja toisesta opiskeluvuodestaan alkaen hän työskenteli havainnontekijänä yliopiston observatoriossa tähtitieteen professori Anders Donnerin apulaisena. Hänen tehtäviinsä kuului Suomen virallisen ajan määrittäminen. Myöhemmin Yrjö kertoi työn opettaneen häntä tekemään mahdollisimman tarkkoja havaintoja, ja suureen tarkkuuteen pyrkiminen leimasikin hänen koko myöhempää uraansa.
Kihlauduttuaan Martta Levannon kanssa Yrjö tarvitsi lisää tuloja perheen perustamiseen. Hän pestautui veljensä Vilhon tavoin magneetikoksi Meteorologiseen keskuslaitokseen (nykyinen Ilmatieteen laitos). Tehtävänä oli kartoittaa magneettikentän maantieteellistä vaihtelua maassamme. Talvisin työtä oli niukasti, mutta kesäkaudet Yrjö matkusti ympäri Suomea mittauksia tekemässä. Niinpä kesähäiden järjestäminen jäi morsiamen vastuulle. Martta lähetti kutsukortin myös Yrjölle ja kirjoitti sen taakse kysymyksen, ehtisikö sulhanen poiketa omissa häissään. No ehtihän Yrjö sentään: pari vihittiin asiaankuuluvin menoin Kuhmoisissa elokuussa 1913.
Yrjö työskenteli kolme vuotta hyväpalkkaisena vakuutusmatemaatikkona, mutta kyllästyi ”markkojen ja pennien laskemiseen”. Kun Suomeen sitten perustettiin Geodeettinen laitos (nykyään osa Maanmittauslaitosta), hän pääsi sinne geodeetiksi. Ja taas Yrjö reissasi kesät ympäri Suomea, nyt kolmiomittauksia tekemässä.
Työn ohessa Yrjö rakenteli kaukoputkia. Putkeen tarvittavien peilien muotoa mitattiin valmistusvaiheessa valonsäteiden heijastusten avulla, mutta valon interferenssi häiritsi mittauksia. Yrjö keksi kääntää ongelman apukeinoksi: hän kehitti ”kahden raon keinoksi” kutsumansa menetelmän, joka perustui kahden valonsäteen muodostaman kirkkaan keskimmäisen interferenssiviivan paikan määrittämiseen. Keinon avulla peilien muoto saatiin määritettyä kymmenisen kertaa aiempaa tarkemmin. Idean paperille kirjaamisesta syntyi myös niin mainio väitöskirja, että Yrjö vihittiin primustohtoriksi vuoden 1923 promootiossa.
Seuraavana vuonna Yrjö Väisälä nimitettiin Turun Suomalaisen Yliopiston fysiikan professoriksi. Hänen aloitteestaan yliopistoon perustettiin pian tähtitieteenkin oppituoli, jonka Yrjö otti myös hoitaakseen. Hän rakenteli Turkuun kaukoputkia ja tähtitorneja sekä yliopistolle että Turun Ursalle, ja käytti niitä erityisesti pikkuplaneettojen etsimiseen. Vuonna 1938 Turun tähtitorni löysi yli sata uutta pikkuplaneettaa jättäen kakkoseksi siihenastisen maailmanmestarin Heidelbergin. Ennätysten tehtailu toi Yrjölle mainetta, jota hän käytti hyväkseen hakiessaan rahoitusta uusiin havaintolaitteisiin ja niiden tarvitsemiin rakennuksiin. Kun rahahanat usein olivat tiukalla, Yrjö rahoitti tieteellisiä hankkeitaan omista varoistaankin.
Jatkosodan jälkeen Yrjö perusti uuden observatorion Tuorlaan, ja tähtitornin lisäksi sinne rakennettiin optinen laboratorio. Nuorena keksimänsä kahden raon keinon pohjalta Yrjö oli nimittäin kehittänyt valon interferenssiin perustuvan huipputarkan menetelmän pituusmittojen vertailuun. Keksinnön tärkein sovellus oli Lohjanharjulle Nummelaan vuonna 1932 mitattu 864 metrin pituinen perusviiva, joka toimi Suomen kartoittamisessa kolmiomittausten kiinnekohtana. Nummelan perusviivaa pidetään edelleen maailman tarkimpana. Tekniikan kehittyminen ei ole asiaa muuttanut, sillä mittaustarkkuutta rajoittaa ensisijaisesti ilmakehän fysiikka, jonka Yrjö otti nerokkaasti huomioon.
Yrjö Väisälä perusti Turkuun Tuorlan observatorion vuonna 1952
Suomessa Yrjö Väisälä tunnetaan tähtitieteilijänä ja optisten instrumenttien rakentajana, mutta maailmalla hän on ehkä kuuluisin geodesian kehittäjänä. Hän nimittäin keksi tähtikolmiomittauksen, jossa kolmion kaksi kulmaa ovat mittauspisteitä maanpinnalla ja kolmantena kulmana on korkealla ilmassa oleva valonlähde tai tekokuu. Menetelmässä maanpintapisteiden välillä ei tarvitse olla suoraa näköyhteyttä kuten perinteisessä kolmiomittauksessa, mikä mahdollisti paljon suurempien etäisyyksien mittaamisen.
Yrjö Väisälän hengästyttävän monipuolinen ja ansiokas tieteellinen ura sai suurimman kunnianosoituksensa, kun hänet vuonna 1950 valittiin Suomen Akatemian jäseneksi. 58 vuotta kestäneen tutkijanuransa aikana hän julkaisi 35 tieteellistä artikkelia. Yrjö Väisälä keskittyi laatuun, ei määrään.
Yrjö Väisälä 1950-luvun alussa
Vilhosta meteorologi ja kasvuyrittäjä
Voidakseen mennä naimisiin kihlattunsa Aino Blomqvistin kanssa Vilho Väisälä tarvitsi vakituisen työn. Sen hän sai Meteorologisesta keskuslaitoksesta. Siellä oltiin aloittamassa Suomen magneettista kartoitusta, ja laitoksen johtaja Gustaf Melander pestasi Vilhon työn johtajaksi. Kyseessä oli vaativa tehtävä nuorelle ja kokemattomalle filosofian kandidaatille. Vilhon mieltymykset ja kyvyt kuitenkin sopivat täydellisesti monipuoliseen työhön, joka käsitti tehtäviä mittalaitteiden suunnittelusta ja valmistuksesta kenttämittauksiin ja tulosten matemaattiseen käsittelyyn.
Ennen ensimmäistä mittauskesää Melander lähetti Vilhon pikakurssille Pavlovskin magneettiseen observatorioon Pietarin lähelle. Pavlovskista tuli hänelle tuttu matkakohde ja tärkeä yhteistyötaho Suomen itsenäistymiseen asti.
Meteorologinen keskuslaitos oli perustanut kaupungin ulkopuolelle Pasilaan aerologisen havaintoaseman, joka sai nimen Ilmala. Aerologialla tarkoitetaan niin kutsutun vapaan ilmakehän eli maanpinnan vaikutusalueen yläpuolella olevan ilmakehän tutkimusta. Ilmalassa vapaata ilmakehää mitattiin pääasiassa leijojen avulla, joten paikalliset alkoivat kutsua sitä leija-asemaksi.
Vilhon työtilat sijaitsivat alusta alkaen Ilmalassa ja 1916 hänet nimitettiin aseman johtajaksi. Sen jälkeen hänen kiinnostuksensa alkoi siirtyä magnetismista meteorologiaan. Hän laajensi alan osaamistaan opettamalla meteorologiaa yliopistossa ja tuli puolivahingossa johtaneeksi keskeisen ilmakehän käyttäytymistä kuvaavan yhtälön, joka nykyään tunnetaan Bruntin–Väisälän taajuutena. Englantilainen meteorologi David Brunt johti saman kaavan pari vuotta myöhemmin, mutta ymmärsi ensimmäisenä sen yleispätevän teoreettisen merkityksen ja teki sen laajasti tunnetuksi.
Ilmalassa Vilho kehitti leijoja ja niihin ripustettavia havaintolaitteita niin, että 1920-luvulla leijoilla saatiin lämpötila-, ilmanpaine- ja kosteusmittauksia noin viiden kilometrin korkeudesta. Leijojen ohella käyttöön otettiin myös vedyllä täytettäviä palloja, jotka toimivat tyynelläkin säällä eivätkä tarvinneet vaarallista ohjausvaijeria. Pallon huonona puolena oli, että se putosi puhjettuaan kauas lähetyspaikasta, jolloin havaintolaite ja sen mittaukset joutuivat usein hukkaan. Ranskassa, Saksassa ja Neuvostoliitossa virisi ajatus, että mittaustulokset voisi välittää pallosta maanpinnalle radiotekniikan avulla.
Vuonna 1931 Karjalankannakselta löytyi omituinen härpäke, joka oli ilmeisesti lentänyt kaasupallon kyydissä itärajan takaa punaisen hämärän maasta. Kun laite päätyi Vilho Väisälän käsiin, tämä tunnisti sen heti ilmakehän radioluotaimeksi – ja totesi, että osaisi itse tehdä paremman. Useita teknisiä keksintöjä vaatinut kehitystyö valmistui keväällä 1936. Laitteensa markkinoinnin itsevarma Vilho oli aloittanut jo edellisenä vuonna Maailman ilmatieteellisen järjestön WMO:n kokouksessa Varsovassa.
Maailmassa oli tuolloin kehitetty jo noin 15 vastaavantyyppistä radioluotainta. Väisälän RS 11 -luotain kasvatti kuitenkin suosiotaan nopeasti, koska se oli yhtä hyvä kuin parhaat kilpailijat, mutta paljon kevyempi ja halvempi. Laitetta valmistamaan Vilho perusti yrityksen, joka sittemmin pudotti ä-pisteet nimestään pois ja tunnetaan siis nykyisin Vaisala oy:nä.
Toinen maailmansota keskeytti vientikaupan, mutta kun puolustusvoimat oppi käyttämään radioluotausta sääpalvelunsa tukena, se osti niitä tuhatkunta vuodessa. Sodan jälkeen Väisälän yhtiö palasi vientimarkkinoille ja nopeaan kasvuun. 1950-luvulla yritykseen perustettiin tutkimusosasto, minkä jälkeen tuotekehitys ei enää ollut yksin Vilhon harteilla, vaikka tämä sitä edelleen aktiivisesti tukikin. Nykyään Vaisala on noin 1600 työntekijän huipputeknologiayhtiö, joka valmistaa laajaa valikoimaa sää- ja ympäristöalan mittalaitteita.
Yhtiönsä menestyksestä huolimatta Vilho itse ei milloinkaan ryhtynyt päätoimiseksi liikemieheksi. Sen sijaan hän siirtyi 1948 Ilmatieteellisestä keskuslaitoksesta Helsingin yliopistoon meteorologian professoriksi. Ennen eläköitymistään hän ehti toimia professorina kymmenen vuotta ja laajensi sekä kehitti voimakkaasti meteorologian opetusta yliopistossa. Oppiaineen kasvua auttoivat ratkaisevasti Väisälän yhtiön avokätiset lahjoitukset.
Vilho Väisälä vuonna 1958
Lopuksi
Kalle Väisälä kuoli 75-vuotiaana syyskuussa 1968. Vuotta myöhemmin menehtyi hänen veljensä Vilho ja kaksi vuotta sen jälkeen Yrjö.
Väisälät tekivät kukin kansainvälisesti merkittävän tieteellisen uran ja antoivat myös arvokkaan panoksen suomalaisen yhteiskunnan kehittämiseen. Kallen oppikirjatyö palveli kokonaisten sukupolvien matematiikan opiskelua. Yrjön perustama Tuorlan observatorio toimii edelleen Turun yliopiston tähtitieteen osastona, ja hänen ansiostaan asteroidivyöhykkeellä kiertää iso liuta suomalaisia nimiä. Yrjö perusti nuorena miehenä myös tähtiharrastajien yhdistyksen Ursan, jolla on tänä päivänä noin 18 000 jäsentä. Vilhon perustama Vaisala oy maailman markkinajohtaja sääluotaimissa ja merkittävä vientiyritys Suomessa.
Vähän ennen kuolemaansa Vilho lahjoitti osan Vaisalan osakkeista Suomalaiselle tiedeakatemialle. Niistä muodostettiin Vilho, Yrjö ja Kalle Väisälän rahasto, joka jakaa vuosittain apurahoja ja palkintoja veljesten edustamien tieteenalojen eli matematiikan, tähtitieteen, fysiikan, meteorologian ja geofysiikan tutkijoille.
Väisälän veljeksistä lähemmin kiinnostuneille suosittelen akateemikko Olli Lehdon seikkaperäistä ja vetävästi kirjoitettua kirjaa Oman tien kulkijat – Veljekset Vilho, Yrjö ja Kalle Väisälä. Se on toiminut tämänkin kirjoituksen tärkeimpänä lähteenä.
