Pääsin mukaan Hyvän sään aikana -podcastiin, jossa Silja Annila haastatteli minua yksilön roolista ilmastonmuutoksen ratkaisemisessa ja “ilmastokestävästä taloudesta”. Ohessa muutamia nostoja keskusteluistamme, koko jakson voi kuunnella tästä.
Kun puhutaan kestävästä kuluttamisesta, on yhä tärkeää muistuttaa, että arjessamme ei juuri löydy sellaista hetkeä, jolloin emme ympäristön näkökulmasta kuluttaisi: kaikki tuotteet ja palvelut, joita käytämme, kuluttavat energiaa ja luonnonvaroja. Ruoan ympäristövaikutukset muodostuvat muun muassa ruoan tuottamisesta, kuljettamisesta ja valmistamisesta. Liikkuessamme kulutamme tieverkostoa ja liikennevälineitä, ja kotona kuluu jatkuvasti muun muassa lämmitys- ja sähköenergiaa sekä vettä. Vaikka usein kulutus kytketään kaupassa tehtäviin valintoihin, elintarvikkeiden merkintöihin ja vaatteisiin, muodostuu kulutuksemme siis huomattavasti laajemmasta skaalasta arjen toimintoja.
Usein myös ajatellaan yksilön roolia kapeasti vain kuluttajana, eli tuotteiden ja palveluiden käyttäjänä joka ostopäätöksillään voi vaikuttaa ympäristön tilaan. Toinen yksilölle helposti annettava rooli on kansalaisen rooli, jossa yksilö voi käyttää valtaa äänestämällä. Yksilö voi kuitenkin vaikuttaa monissa muissakin rooleissa – esimerkiksi päättäjän, virkamiehen, kauppiaan, taloyhtiön osakkaan tai asiantuntijan roolissa. Ruokapiirit, kaupunkiviljely ja energian pientuotanto hämärtävät kuluttajan ja tuottajan välistä rajanvetoa, ja kansalaisuus voi laajentua äänestämisen ulkopuolelle esimerkiksi vaihtoehtoisten talousmallien tai kansalaisaktivismin kautta.
Yksilö onkin osa useita erilaisia yhteisöjä, joissa on mahdollista myös haastaa vallalla olevia sosiaalisia ja kulttuurisia normeja. Esimerkiksi yhteisöllinen asuminen voi haastaa ajatusta siitä, kuinka paljon henkilökohtaista tilaa kotona tarvitaan. Veganismin ympärille muodostuneet yhteisöt voivat tukea ruokavalion muutoksessa: tarjota vertaistukea sekä konkreettisia oppeja, joiden avulla yksilö voi navigoida kaupassa tai vastata perheen ennakkoluuloihin. Erilaisilla yhteisöllisillä keinoilla on myös edistetty uusiutuvan energian käyttöönottoa kodeissa: ihmiset ovat esimerkiksi vierailleet toistensa luona oppimassa energiajärjestelmistä. Omissa tutkimuksissamme olemme havainneet, miten esimerkiksi puhtauden ja lämpöön liittyvän mukavuuden normit ovat vahvasti sosiaalisesti määräytyneitä – ja tämä heijastuu siihen, kuinka paljon kodeissa esimerkiksi pestään pyykkiä tai millainen on kodin “oletuslämpötila”. Viime aikoina esimerkistä käy keskustelu kasvomaskeista ja se, miten maskien näkyminen joukkoliikenteessä ja julkisilla paikoilla ohjaa maskien käytön yleistymistä ja niiden käytön hyväksyttävyyttä.
Keskustelemme podcastissa myös rahasta: vastuullisesta sijoittamisesta ja päästökompensaatioista. Vastuullinen sijoittaminen on yksi osa “ilmastokestävää taloutta” – kun rahaa sijoittaa ilmaston tai ympäristön kannalta vastuulliseen kohteeseen, rahaa ei myöskään tule käytettyä arkiseen kulutukseen. Tässäkin on kuitenkin tärkeää muistaa, että vaikka yksilön toimet ovatkin tärkeitä, niin se, mihin esimerkiksi suuret eläkeyhtiöt ja muut suursijoittajat sijoittavat vaikuttaa monikymmenkertaisesti.
Samoin kompensaatio tulee olemaan keskeisessä osassa hiilineutraalisuuspyrkimyksiä. Keskeistä kuitenkin on, että ensisijaisesti pyritään vähentämään päästöjä, ja vasta sitten kompensoimaan “välttämättömät” päästöt. Kompensaatio ei saa olla omantunnon puhdistusmekanismi. Kaiken kaikkiaan keskeistä “ilmastokestävässä taloudessa” tulisi olla pyrkimys vähentää kulutusta, ei kompensoida sitä. Tähän liittyen suosittelen vilkaisemaan myös tämän Julia Steinbergerin esityksen siitä, mitä hyvinvointi planeetan rajoissa voisi tarkoittaa.