Ilmastonmuutos ja yksilö

Meillä on kiire jos aiomme pitää maapallon elinkelpoisena. Välttääksemme arvaamattoman ja ihmisille epäsuotuisan ilmaston maailman pitää muuttua hiilineutraaliksi vuoteen 2050 mennessä. Hallitustenvälinen ilmastonmuutospaneeli IPCC julkisti lokakuussa uusimman raporttinsa, jossa se peräänkuulutti ripeitä toimia, sillä nykyisillä päästövähennyksillä ei tavoitteeseen päästä. Vaikka päästöt ovat ennätyslukemissa tällä hetkellä, ne pitäisi saada tasaantumaan ja kääntymään laskuun jo seuraavan kahden vuoden kuluessa.

Ideaalimaailmassa ilmastonmuutos saataisiin tehokkaasti hillittyä kansainvälisillä päästösopimuksilla ja mekanismeilla, mutta edistys on ollut tähän mennessä hidasta. Puolassa parhaillaan käynnissä olevilta neuvotteluilta toivottiin nykyisten päästövähennyssitoumuksien kiristämistä, mutta etenkin Yhdysvaltojen ja Saudi-Arabian vastustuksen ansiosta tämä vaikuttaa epätodennäköiseltä.

Koska aika on käynyt vähiin, ratkaisuja on alettu etsiä myös muualta. IPCC:n raportin julkaisemisen jälkeen moni artikkeli onkin korostanut, että vaikka poliitikoilla ja muilla päättäjillä on suurin vastuu, yksittäinenkin ihminen voi vaikuttaa esimerkiksi kulutustottumustensa kautta. Useampi taho on todennut, että tietyillä valinnoilla voi olla huomattavakin vaikutus omiin kasvihuonepäästöihimme, kuten vaikkapa naudanlihan syömisen vähentämisellä.

Kulutuskäyttäytymisemme tärkeydestä huolimatta äänestäminen – ja poliittinen vastuu laajemmin – nostetaan oikeutetusti esille tärkeimpänä vaikuttamiskanavanamme. Vaikka kuluttaisi kuinka hiilineutraalisti, on tärkeää lähettää poliitikoille lisäksi suora viesti siitä, että välittää millaista politiikkaa he ovat ajamassa tulevaisuutemme suhteen.

Ilmastonmuutoksesta puhuttaessa keskustelu käydään yleensä joko yksittäisten ihmisten tai isojen yhteisöjen kautta. Hyppy yksilön ja usein kasvottomalta tuntuvien suurten kollektiivisten toimijoiden tai ryhmien välillä voi tuntua turhan isolta harppaukselta. Ei siis ole ihme, jos monelle voi herätä epäily, että onko minun yksittäisillä teoillani sittenkään merkitystä lopputuloksen kannalta.

Emme kuitenkaan ole vain yksittäisiä ihmisiä valtiossa, yksi ääni miljoonista. Todellisuudessa kuulumme useisiin erikokoisiin yhteisöihin, joissa meillä on monenlaisia rooleja. Usein meillä on näiden roolien puitteissa mahdollisuus vaikuttaa myös kyseisen yhteisön kasvihuonepäästöihin. Tämä näkökulma jää lähes aina puuttumaan ilmastonmuutoksesta keskusteltaessa, vaikka se on mielestäni todella tärkeä.

Jos mietimme rooliamme esimerkiksi työyhteisön jäsenenä, on usein helpompi arvioida riskiä jonkin päästöjä vähentävän toimen toteutumatta jäämisestä ilman meidän panostamme. Otetaan esimerkiksi vaikkapa keskitason johtaja kauppaketjussa. Ketju on hiljattain alkanut miettiä mahdollisuutta siirtyä uusiutuvan energian käyttäjäksi ja johtajan teot voivat olla ratkaisevia kollektiivisen päätöksen tekemisessä. Työpaikoilla moni meistä voi roolistamme riippumatta olla mukana innovoimassa energiatehokkaampia työskentelytapoja tai hankintamalleja. Tai ajatellaan vaikka henkilöä, joka toimii paikallisessa urheiluseurassa tai kuorossa. Hän voi olla osaltaan vaikuttamassa esimerkiksi ulkomaille suunnattavien matkojen määrään ja kohteisiin.

Esimerkkejä päästöjen vähentämiseen liittyvistä ratkaisuista, joita teemme yhdessä muiden kanssa tai muiden puolesta, löytyy joka puolella. Nämä voivat olla myös toteutua lähipiirissä, kuten vaikkapa kaveriporukan lomakohteen valitseminen tai suvun juhlien tarjoilujen valitseminen. Tällaisten päätösten yhteenlasketut päästövaikutukset voivat olla huomattavat.

Jotta kurssi saadaan käännettyä tarpeeksi nopeasti, ilmastotalkoisiin tarvitaan mukaan kaikenlaisia yhteisöjä. Väitänkin, että kollektiivisten toimijoiden päästöihin vaikuttaminen niiden jäseninä on usein tärkein vaikuttamiskanavamme ilmastonmuutosta ajatellen.

Marginaalinen osallistuminen

Kun tietyllä tavalla toimiminen ei näytä olevan lopputuloksen kannalta merkittävää, on vaikea nähdä syytä olla toimimatta sillä tavoin. Otetaan esimerkiksi yksittäinen viime hetken päätös lentää tai matkustaa junalla: reittilentokone nousee kiitoradalta, vaikka yksi istuin olisi tyhjänä.

Filosofisia termejä käyttääkseni, kun yksilön osallistuminen tai panos kollektiiviseen haittaan on ylideterminoitu (overdetermined) sanan normatiivisessa merkityksessä, yksilön teot tai tekemättä jättämiset eivät ole välttämättömiä tai riittäviä lopputuloksen normatiivisten ominaisuuksien kannalta. Yhdestä lisämatkustajasta voi koitua hieman lisäpäästöjä, sillä lentokone on yhden matkustajan verran painavampi, mutta ero näiden päästöjen välillä ei ole normatiivisesti merkittävä. Tässä mielessä päästöt, jotka aiheutuvat päätöksestä matkustaa (junalla tai lentokoneella) tai olla matkustamatta ovat ylideterminoituja: yksittäisen matkustajan päätökset eivät – muista päätöksistä irrallisina – vaikuta päästöihin.

Osallisuusvastuu, käsite jonka esittelin edellisessä kirjoituksessani, voi auttaa meitä hahmottamaan vastuumme myös tällaisissa tapauksissa. Christopher Kutz (2000) esittää kaksi tekijää, jotka yhdessä voivat selittää vaatimusta omasta ja toisten ihmisten vastuusta myös ylideterminoiduissa tapauksissa. Ensimmäinen näistä on se, että vahinkoa aiheuttava joukko on uhrin näkökulmasta katsottuna selkeä: esimerkiksi ihmiset, kuten saastuttajat, joiden elämäntapa aiheuttaa haittaa. Toinen on luonteeseen perustuva symbolinen vastuu: keitä me olemme, mitä me siedämme, mihin suostumme olemaan yhteydessä, assosioitumaan. Vaikka teoillamme ei välttämättä ole vaikutusta lopputulokseen, ne kertovat siitä, mitä me arvostamme. Tässä ei ole kyse jostain ylevämielisestä tinkimättömyydestä tai puhtoisena pysymisestä hinnalla millä hyvänsä. Sen sijaan osallisuusvastuu voi saada meidät pohdiskelemaan omia arvojamme ja se voi kannustaa meitä vastuullisuuteen yhteisessä toiminnassamme.

Osallisuusvastuu on mielestäni tärkeä käsite ilmastonmuutoksen aiheuttamia haittoja tarkasteltaessa. Ensinnäkin tiettyihin kollektiivisiin projekteihin liittyvät yksittäiset tekomme ovat joskus normatiivisesti ylideterminoituja. Yksittäiset päästötekomme vaikuttavat lisäksi vuosi vuodelta vähemmän, mikäli kollektiivista ratkaisua ei löydetä, sillä ilmastopäästöt kumuloituvat. Lisäksi monet yksilön aiheuttamista päästöistä kuuluvat marginaalisen osallistumisen piiriin, kuten vaikka edellä mainittu viime hetken päätös ottaa juna tai reittilento.

Osallisuusvastuumme liittyy olemassa oleviin käytäntöihin: sosiaalisiin rakenteisiin, identiteetteihin ja rooleihin. Laajemmin sanottuna ilmastonmuutoksessa vastuumme kohteena ovat kollektiiviset projektit ja rakenteet, jotka johtavat korkeisiin päästöihin ja niistä aiheutuviin haittoihin. Vastuumme perustana taas on osallistuminen projekteihin ja sosiaalisiin järjestelmiin, jotka ylläpitävät ja luovat näitä rakenteita. Järjestelmä, jossa elämme, ei ole syntynyt tyhjästä, eivätkä asiat vain satu olemaan niin, että korkeat kasvihuonekaasupäästöt ovat väistämättömiä. Vaikka meitä ennen tulleet sukupolvet ovat suurimmaksi osaksi luoneet rakenteet ja järjestelmän, me ylläpidämme ja muokkaamme sitä. Tuomalla osallisuusvastuuta julkiseen keskusteluun järjestelmällinen ja kollektiivinen perspektiivi voi tulla tutummaksi ja hyväksyttävämmäksi yksilötasolla.

Osallisuusvastuu jäsentymättömien kollektiivien osana, kuten kuluttajina, ei perustu päätökselle saastuttaa tai osallistua ilmastonmuutoshaittoihin. Sen sijaan se perustuu osittaiselle osallistumisintentiolle (quasi-participatory intention) osallistua kuluttajayhteiskuntaan; elämäntapaan, jonka ennustettavina, vaikkakin tahattomina seurauksina ovat liialliset kasvihuonekaasupäästöt.

Vaikka osittainen osallistuminen voi ensi kuulemalta kuulostaa ad hoc -käsitteeltä, läheisempi tarkastelu paljastaa, että se ei ole. Kutz pohtii, kuinka helppoa on keksiä esimerkkejä täysin harkitusta osallistumisesta kollektiiviseen pahaan, kuten kansanmurhaan, jossa osallistumisen vääryys ”resonoi toiminnassa, tarkoituksessa ja luonteessa”. Hän vertaa tätä tapauksiin, joissa pahuus on ”enemmänkin elettyä kuin tehtyä”, koska tärkeimmät syyt osallistua ovat kuuliaisuus ja olosuhteet. Syynä voisivat olla myös tavat tai normit.

Tahattomien kollektiivisten haittojen tapauksessa vapautamme helposti itsemme vastuusta juuri siksi, että emme tarkoittaneet aiheuttaa haittaa. Mielestäni osallisuusvastuussa on kyse yksilöiden kollektiivisissa yhteyksissä kohtaamien monimutkaisten moraalisten todellisuuksien ymmärtämisestä. Siinä on kyse havahtumisesta yhä enemmän toisistamme riippuvaisiin elämiimme liittyviin epämiellyttäviin tosiseikkoihin ja siihen, mitä se tarkoittaa meidän oman vastuullisuutemme ja muiden vastuullisina pitämisen kannalta. Väitän, että monien maailmanlaajuisten epäkohtien ollessa kyseessä emme tahallisesti edistä pahuutta, vaan usein elämme siinä. Tällainen osallisuusvastuu voi olla moitittavaa tai osittain moitittavaa, tai joskus vain toimijan omiin tekoihinsa kohdistuvaa katumista, johon ei liity moitteita muilta.

 

Lähteet:

Hormio, Säde (2017) Marginal participation, complicity, and agnotology: What climate change can teach us about individual and collective responsibility. PhD thesis, University of Helsinki.

Kutz, Christopher (2000) Complicity: Ethics and Law for a Collective Age. Cambridge University Press, Cambridge.

 

Valokuva: Helsinki–Vantaan lentoaseman terminaali 2 nähtynä näköalaterassilta, CC BY 4.0 Antti Leppänen

Osallisuusvastuu ilmastonmuutoksesta

Maapallon ilmasto muuttuu ennennäkemättömällä vauhdilla. Lämpötilan muutokset, joissa kesti ennen tuhansia vuosia, tapahtuvat nyt vuosikymmenissä. Nämä nopeat muutokset ovat ihmisten aiheuttamia. Erityisen huolestuttavaa on, että ilmastotutkijoiden mukaan maailman keskilämpötila nousee neljä astetta vuosisadan loppuun mennessä, jollemme ripeästi muuta toimintatapojamme. Neljä astetta on maapallon keskiarvo, joten paikoittain lämpötila nousee paljon enemmän. Esimerkiksi Välimeren kesistä voi tulla yhdeksän astetta lämpimämpiä. Metsäpalojen riski kasvaa, ja myös Amazon on vaarassa palaa. Kaksi kolmasosaa maailman suurimmista kaupungeista voi joutua veden alle meren pinnan noustessa.

Muutokset voivat myös tapahtua nopeammin kuin on ennustettu. Neljän asteen keskilämpötilan nousu voi tapahtua jo seuraavan 50–60 vuoden aikana, missä tapauksessa ilmastonmuutos ei tule olemaan ongelma vain tuleville sukupolville, vaan koskettaa myös meitä jo täällä olevia. Lämpötilan nousun tasoittumisesta neljään asteeseen ei ole takeita, koska erilaiset palauteilmiöt ja ryöstäytymispisteet vaikeuttavat muutosten ennustamista. Maailmanpankki on monien muiden tahojen ohella varoittanut, että yhteiskunnat eivät välttämättä ehdi sopeutua neljä astetta lämpimämmän maapallon tuomiin muutoksiin tarpeeksi nopeasti. Tämän takia näin suurta keskilämpötilan nousua tulee välttää.

Käsittelen väitöskirjassani ilmastonmuutosta esimerkkitapauksena systemaattisesta vahingosta, joka on syntynyt kollektiivisen toiminnan tahattomana sivuvaikutuksena. Tällaisten vahinkojen ja haittojen kohdalla kausaalinen yhteys yksittäisen toimijan ja lopputuloksen välillä on usein epäselvä tai mahdoton osoittaa tarkasti. Kysymykseni kuuluukin, voiko yksilö olla vastuussa tällaisista haitoista, ja jos voi, niin miten?

Suuri osa ihmisten toiminnasta on nykyään kansainvälistä tai se sisältää maailmanlaajuisia näkökohtia, oli kyse sitten kaupankäynnistä, tieteestä, rahoituksesta, politiikasta, kulttuurista tai urheilusta. Teknologinen kehitys on helpottanut kansainvälistä kanssakäymistä. Ihmisten yhteistyö on saanut uusia muotoja varsinkin kuluneen vuosisadan ja viimeisten vuosikymmenten aikana. Monimutkaisten sosiaalisten ja taloudellisten rakenteiden takia voimme jopa olla osallisena kollektiivisessa toiminnassa, jota emme tunne tai jota emme hyväksyisi. Ei ole aina selvää, mistä kaikesta tarkalleen ottaen olemme vastuussa, ja institutionaaliset ja sosiaaliset käytännöt voivat hämärtää asiaa entisestään.

Osallisuusvastuu (complicity) on osallistumista, osallisuutta tai yhteyttä väärään tekoon tai kollektiivisesti aiheutettuun haittaan. Osallisuusvastuu nousee kulttuurisista ja oikeudellisista toimintatavoistamme, jotka linkittävät toimijan muiden tekemiin vahinkoihin tai haittoihin, jotka ovat syntyneet kollektiivisen toiminnan ohessa.

Esitän väitöskirjassani, että ilmastonmuutos ei ole ongelma vain kollektiivisille toimijoille, vaan myös yksilöille pääosin sen takia, että olemme erilaisten kollektiivien jäseniä ja osia. Yksilöllisen vastuumme voi ymmärtää kahdella eri tavalla: mistä olemme yksilöinä suoraan vastuussa ja mistä olemme kollektiivien kautta vastuussa. Meillä voi siis olla sekä suoraa vastuuta että jaettua osallisuusvastuuta. Lisäksi kollektiivisilla toimijoilla voi olla kollektiivista vastuuta. Kollektiivisilla toimijoilla tarkoitan järjestäytyneitä, integroituneita, jäsentyneitä kollektiiveja, joilla on jaettu päämäärä tai tavoite, eetos, ja joilla on yleensä roolit ja hierarkia. Järjestymättömillä kollektiiveilla tarkoitan joukkoa ihmisiä, joita yhdistää jokin seikka.

Täten yksilöiden moraaliselle vastuulle ilmastonmuutoksesta on kolme mahdollista lähdettä: suora vastuu, osallisuusvastuu kollektiivisten toimijoiden jäseninä ja osallisuusvastuu järjestymättömien kollektiivien osana. Kukaan yksilö ei ole vastuussa ilmastonmuutoksesta sinänsä, mutta yksilö voi olla vastuussa esimerkiksi vakavan haitan riskin kasvattamisesta. Joihinkin ihmisiin soveltuu kaikki kolme lähdettä, joihinkin ei mikään niistä. Verrattain rikkaista ihmisistä puhuessamme kuitenkin lähes jokainen on osallisuusvastuussa ilmastonmuutoksen aiheuttamista haitoista järjestymättömien kollektiivien osana, ja moni myös kollektiivisten toimijoiden jäseninä. Osallisuusvastuu onkin tärkein vastuumme ilmastonmuutoksessa.

Vaikka keskitynkin tutkimuksessani yksilöihin ja heidän osallisuusvastuuseensa, en kuitenkaan kiellä kollektiivisten toimijoiden kollektiivista vastuuta toimia ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Osallisuusvastuussa sosiaaliset rakenteet ja tavat tuovat ihmiset jaetun vastuun piiriin. Kollektiivisella vastuulla on myös toinen vahvempi merkitys, kollektiivisten toimijoiden vastuu. Hallitukset ja Yhdistyneiden kansakuntien kaltaiset kansainväliset järjestöt eivät ole ainoita oleellisia kollektiivisia toimijoita ilmastonmuutosta tarkasteltaessa. Myös yrityksillä, yhtiöillä, järjestöillä ja muilla kollektiivisilla toimijoilla on merkitystä. Niidenkin tulisi tehdä toiminnastaan niin hiilineutraalia kuin mahdollista. Lisäksi haittaa ovat toimillaan aiheuttaneet yritykset, jotka ovat tuottaneet harhaanjohtavaa tietoa ilmastonmuutoksesta tavoitteenaan jarruttaa säätelyä päästöjen vähentämiseksi, ja niiltä voi perustellusti vaatia kompensaatiota.

 

Lähteet:

Hormio, Säde (2017) Marginal participation, complicity, and agnotology: What climate change can teach us about individual and collective responsibility. PhD thesis, University of Helsinki.