Vuosi 2012 ja tasoituksen puolitus, viimeisen kerran…

Golfkauden 2012 loppu oli taistelua aikaa vastaan. Peli kulki ja tasoitus laski, mutta lumi tuli vähän liian aikaisin. Kaikkeni yritin, pienestä jäi kiinni ja lopulta oli takki aika tyhjä. Projektin onnistumisen raportointi jäi joiltain osin aika ylimalkaiseksi. Yleisön pyynnöstä palaan siis vielä kerran viime kauteen ja pohdin tavoitteita ja niiden saavuttamista.

Tärkein tavoite, eli tasoituksen puolitus jäi saavuttamatta. Edellisessä kirjoituksessani tammikuussa juhlin tasoituksen korjausta 5,2 -> 4,2. Tämä ilo jäi kuitenkin lyhyeksi, kun seuraavalla viikolla tarkastuksen tarkistuksen myötä tasoitus oli palannut 5,2 tasolle. Eipähän voi sanoa, että tavoite olisi saavutettu väärin perustein.

Vaikka lopullinen tulostavoite jäi saavuttamatta, tulokset paranivat selvästi. Tilastojen mukaan tulosten parantumisen syistä ei näyttäisi olevan epäselvyyttä.

kausi 2011  kausi 2012 10 viim. kierrosta
 FIR  52 % 51 %  50 %
 GIR  37 % 34 %  35 %
 up & downd  28 % 26 %  39 %
 sand save  13 % 10 %  30 %
 putit ka.  36  33.4 31.3
tulos ka. 86.8 85.7 83

Pitäisikö taulukosta peräti päätellä, että tasoitusta on pudotettu putterilla? Kauden 10 viimeisen kierroksen aikana myös toiminta viheriön ympärillä on parantunut. Aika yllättävästi sekä väylä- että griiniosumat ovat heikentyneet vuodesta 2011. Ehkäpä pitkän pelin treenin tulokset vaativat enemmän kypsyttelyä. Sehän nähään kaudella 2013.

Sen lisäksi, että pitkä peli ehkä kypsyy hitaammin, myös treeniin käytetty aika selittää varmasti jonkin verran puttaamisen korostumista tilastoissa. Kaudella 2012 treenasin yhteensä 680 tuntia (golftreeni 270 h, pelaaminen 270 h, fysiikka 140). Puttaamisen osuus kaikesta golftreenistä oli 43 %, eli vuoden aikana yhteensä 116 tuntia (keskimäärin 19 minuuttia päivässä). Vuoden alussa Jyry Peltomäki sanoi, että kehittyäkseni minun pitäisi putata n. 30 minuuttia päivässä. Tähän tavoitteeseen en näköjään ihan päässyt.

Jokohan olisi aika siirtää katse tulevaan kauteen 2013. Edellisen kauden (2012) tavoitteet ja niiden toteutuminen löytyvät tarkemmin sivulta Golftavoitteet 2012. Kauden 2013 tavoiteluonnokseen voi tutustua sivulla Golftavoitteet 2013.

This entry was posted in Golf. Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *