Perusasioiden äärellä

Täällä sitä nyt ollaan, Geoinformatiikan menetelmät 1-kurssilla. Suunnitelmat tälle keväälle olivat ehkä hieman toisenlaiset, mutta… Koska QGIS on aukko sivistyksessäni ja koska monilla jatkokursseilla oletetaan, että QGIS on jo hallussa, päätin osallistua tälle ikään kuin paikkatietoasioiden peruskurssille ja perehtyä asiaan kunnolla ja ajan kanssa. Perusasioiden kertaaminenkaan ei kuulemma ole koskaan pahasta.

Ensimmäisen neljän tunnin jälkeen fiilikset ovat kaksijakoiset. QGIS:n käyttöliittymä tuntuu näin alkuun hieman karulta, ehkä vähän sekavaltakin. Toisaalta jos verrataan vaikkapa lähes paniikinomaiseen ensitapaamiseen ArcGIS Pron kanssa, niin tunnelma oli melko leppoisa. Logiikka tuntui paikoin jollain tapaa (ainakin ihan vähän) intuitiiviselta. Esimerkiksi karttatulosteen tekeminen oli lähes mukavaa ja perustoiminnot tuntuivat löytyvän jopa ilman ohjeita. Toivoa siis on!

Näin ensimmäisellä kerralla strategianani oli vain seurata, mitä ope teki ja näytti. Oli ehkä helpompi keskittyä, kun ei yrittänytkään itse sählätä samaan aikaan samaa tehtävää. Toki strategian valintaan vaikutti myös se, että käytettävissäni ei ole kuin läppärin pienehkö näyttö. Positiivinen fiilis tuli lisäksi jo siitäkin, että joku oikeasti selitti ja näytti asioita eikä tarvinut yrittää itsekseen yritys-erehdys-metodilla. Ei tarvinut siis hakata päätä seinään eikä kirosanojakaan toistaiseksi kuultu (vrt. esim. Remote sensing-kurssin ekat harkat). Tehtävien askarointi jäi nyt pääosin seuraavaan päivään, mutta onneksi oli hyvät ohjeet.

Itse asia ei sisältänyt valtavasti uutta, tehtiin karttoja. Ekassa tehtävässä visualisoitiin typpikuormaa Itämeren rantavaltioissa (kuva 1). Ketään ei varmaan yllätä, että tämänkin kartan perusteella suurimmat päästöt tulevat Puolasta. Näin jälkikäteen kävi mielessä, että ehkä olisi voinut visualisoida toisin. Ainakin syvyyskäyrät häiritsevät jotenkin. Ne olisi ehkä voinut jättää pois, en tiedä onko niillä kovin paljon lisäarvoa tällaisessa mittakaavassa ja etenkin kun niistä ei käy ilmi absoluuttiset syvyysarvot mitenkään.

Kuva 1. Valtioden osuus (%) Itämeren koko typpikuormasta

Toisessa tehtävässä sai valita eri vaihtoehdoista. Csv-aineistojen tuomista netistä ja joinaamista toiseen aineistoon on tullut harvemmin tehtyä. Tätä oli siis pakko kokeilla. Päätin, että minua kiinnostaa vesistöjen osuus kuntien pinta-alasta. Eikun hakemaan tietoja Maanmittauslaitoksen sivuilta . Sieltähän ne löytyivätkin (Maanmittauslaitos 2020), mutta vaativat hieman jatkojalostusta excelissä, jossa laskin absoluuttisista pinta-aloista %-osuudet. QGIS:n help-tiedosto kertoi, miten csv-taulukko liitetään olemassaolevaan kuntatiedostoon. Klik-klik –>  valmista! Juu ei. Kartalla oli hämmentävän paljon kuntia, joista tieto näytti puuttuvan kokonaan.

Kohtuullisen aivojumpan jälkeen kävi ilmi, että kuntanumero (jota käytin aineistojen liittämisen avainkenttänä) oli kunta-aineistossa kokonaisuudessaan 3-numeroisessa muodossa (esim. 009 tai 076), hakemassani MML:n aineistossa taas alle sadan olevat kuntanumerot olivat 1- tai 2-numeroisia (esim. 9 tai 76). Siksi näille kunnille ei siis tullut tietoja csv-taulukosta. Näppäränä päätin korjata asian tekemääni csv-taulukkoon, mutta jostain syystä lisäämäni nollat hävisivät, kun toin aineiston QGIS:in. Kunnan nimeä taas ei voinut käyttää avainkenttänä, koska csv-tiedostossa ääkköset muuttuivat oudoiksi merkeiksi. Eipä auttanut kuin editoida kunta-aineiston kuntanumeroita ja poistaa niistä ylimääräiset nollat. Johan alkoi dataa löytymään! Sinänsä olisi hauska jatkon kannalta tietää, miksi nuo ääkköset käyttäytyivät noin oudosti csv-tiedostossani, esimerkiksi kaimalla (Korpi 2021) ei vastaavaa ongelmaa ollut.

Tämän jälkeenkin oli muutama kunta, joille tietoja ei tullut taulukosta (kuva 2). Tälle lienee selitys eri-ikäiset aineistot: harjoituksen kunta-aineisto on vuodelta 2015 ja käyttämäni MML:n aineisto vuodelta 2020. Vuoden 2015 aineistossa on kuntia, jotka ovat kuntaliitosten myötä lakanneet olemasta eikä niille siis löydy vastaavaa riviä MML:n aineistosta. Jos olisi jaksanut jumpata viimeisen päälle, niin olisin yhdistänyt kunta-aineistossa nuo kuntageometriat kuntaliitosten mukaan, mutta tässä vaiheessa alkoi laiskottaa. Tai sitten olisi voinut fiksuna etsiä MML:n sivuilta alunperinkin vastaavat tilastot vuodelta 2015…

Kuva 2. Vesipinta-alan osuus (%) kunnan pinta-alasta.

PS. Vesialueen pinta-alaan on summattu sekä meri- että makeanveden alueet.

Lähteet

Korpi Sanna (2021) <https://blogs.helsinki.fi/sakorpi/>

Pinta-alat kunnittain 1.1.2020. Maamittauslaitos (2020). 19.1.2021  <https://www.maanmittauslaitos.fi/sites/maanmittauslaitos.fi/files/attachments/2020/01/Vuoden_2020_pinta-alatilasto_kunnat_maakunnat.pdf>

 

2 kommenttia artikkeliin ”Perusasioiden äärellä”

  1. ”Sinänsä olisi hauska jatkon kannalta tietää, miksi nuo ääkköset käyttäytyivät noin oudosti csv-tiedostossani, esimerkiksi kaimalla (Korpi 2021) ei vastaavaa ongelmaa ollut.”

    Voisin vielä tähän tarkentaa että taisi meillä sama ongelma lopulta ollakin, koska siis ääkkösongelma ilmeni kun halusi yhdistää .csv:n ja kuntapohjan. Sen takia yhdistin ensin kaksi .csv:tä keskenään jonka jälkeen sain tehtyä kuntapohjan ja .csv:n yhdistämisen numeroilla eivätkä ääkköset häirinneet. Eli kaksi .csv-tiedostoa tajusivat hyvin toistensa ääkköset mutta kuntapohja jostain syystä ei vaikka senkin piti olla UTF-8 merkistöllä. Jotain hämärää tässä vielä on!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *