Mistä yhteisön kanta muodostuu?

Julkisessa keskustelussa toivotaan normatiivisilta yhteisöiltä selkeää  kantaa eettisiin kysymyksiin. Mutta mikä määrittää jonkin yhteisön kannan?  Yhteisön kantaa voidaan etsiä ainakin neljältä tasolta: yhteisön säännöistä tai säädöksistä, kannanotoista, toiminnasta ja keskusteluista. Eri tasojen normittavat kannat eivät välttämättä ole yhteneviä keskenään. Kuvaan tätä pohtimalla, mikä on evankelis-luterilaisen kirkon kanta samaa sukupuolta olevien parisuhteisiin.

Näin kirjoittaa blogin vieraileva kirjoittaja, kirkon kannanottojen opin ja etiikan suhdetta tutkiva Tuomas Hynynen.

Säädösten ja kannanottojen tasolla kirkko hyväksyy mutta erottaa

Kirkkoa koskee yleisen lainsäädännön lisäksi muun muassa Kirkkolaki ja Kirkkojärjestys. Lainsäädäntö ei nykyisellään salli samaa sukupuolta olevien parien vihkimistä. Kirkkokäsikirja ei tunne rekisteröidyn parisuhteen siunaamista. Näin kirkko tekee säädösten tasolla eron avioliiton ja rekisteröityjen parisuhteiden välille.

Toisaalta kirkko osoittaa säädösten tasolla hyväksyntää samaa sukupuolta oleville pareille. Kirkolliskokoukselle jätettiin vuonna 2002 aloite siitä, ettei rekisteröidyssä parisuhteessa elävä voisi toimia kirkon työssä. Aloite jätettiin raukeamaan. Kirkkoa koskee siis sama syrjimättömyyttä ja tasavertaisuutta koskeva lainsäädäntö kuin muutakin yhteiskuntaa.

2000-luvulla kirkko on laatinut hyvin perusteelliset kannanotot parisuhdekysymyksistä. Pastoraalinen ohje vapaamuotoisesta rukouksesta osoittaa rajattua hyväksyntää sallimalla rukoushetket, mutta toisaalta tekee selvän eron vihkimisen tai avioliiton siunaamisen ja parisuhteensa rekisteröineiden kanssa pidettävän rukoushetken välillä. Kannanotossaan Parisuhdelain seuraukset kirkossa piispainkokous muistuttaa hyväksynnän, ihmisarvon ja kunnioittavan kohtelun vaatimuksesta:

Kirkko liittyy käsitykseen kaikkien ihmisten ihmisarvosta. Kristillisessä uskossa ihmisarvo perustuu siihen vakaumukseen, että ihminen on luotu Jumalan kuvaksi. Täysi ihmisyys ei riipu yhteiskunnallisesta asemasta, saavutuksista, hyödyllisyydestä, rodusta, ei myöskään sukupuolisesta suuntautumisesta tai perhemuodosta. Jokaisella ihmisellä on arvo ja häntä on kohdeltava inhimillisesti, koska hän on Jumalan luoma.

Kirkko kutsuu hengelliseen yhteyteensä kaikkia ihmisiä. Kirkossa on tilaa perheille, yksineläville, eronneille ja seksuaalivähemmistöihin kuuluville. Kaikkiin ihmisiin on suhtauduttava avoimesti ja heitä on kohdeltava kunnioittavasti. Homoseksuaalien loukkaaminen sanoin tai teoin on vastoin lähimmäisen rakkauden periaatetta. (s. 129)

 Jakautunut kanta keskustelun ja toiminnan tasolla

Julkisessa keskustelussa suomalaisten näkemykset ovat jakautuneita sekä kirkon sisä- että ulkopuolella. Monet ”kirkon edustajat” ovat ilmaisseet tukensa uudelle avioliittolaille. Toiset odottavat että ”kirkon edustajat” sitoutuisivat tiukemmin ”kirkon viralliseen kantaan”. Keskustelun tasolla kirkon jäsenet ja työntekijät esittävät moniäänisiä ja keskenään ristiriitaisia näkemyksiä.

Tutkija Maarit Hytönen muistuttaa, että kannanottojen laatiminen on hidasta ja kannanotot ovat usein kompromisseja (Kirkko ja nykyajan eettiset kysymykset, s. 50). Vaikeissa kysymyksissä ei ehkä koskaan saada riittävää konsensusta, jotta kirkon kanta voitaisiin ilmaista julkisesti. Siksi kirkon kanta on usein luettavissa toiminnan tasolta: paikallistason työntekijät eivät voi jäädä odottamaan kannanottojen ja mietintöjen valmistumista (s. 38).

Toiminnan tasolla keskeisin hyväksynnän osoitus lienee Sateenkaaritoiminta. Seksuaalivähemmistöjä ei käsittääkseni ole rajattu minkään seurakunnallisen toiminnan ulkopuolelle. Toiminnan tasolla kirkko siis osoittanee hyväksyntää, joskin yksittäisten työntekijöiden asenteet vaihtelevat. Moni vähemmistöihin kuuluva pelkää aivan aiheellisesti sitä, miten kirkon työntekijä heihin suhtautuu.

Kirkon kanta?

Kirkon kanta eettisiin kysymyksiin on huomattavasti moniselitteisempi kuin ”synti – ei synti” tai ”hyväksyvä-tuomitseva”. Yksittäisten käskyjen tai kieltojen sijasta kirkko kannanotoissaan kutsuu ihmisiä ymmärtämään eettisten kysymysten merkityksiä, toimimaan oikeudenmukaisuuden hyväksi, ja rakentamaan yhteyttä eri tavoin ajatteleviin.

Kirkon kanta samaa sukupuolta oleviin pareihin on pääosin hyväksyvä: tätä tukee liittyminen yleisen lainsäädännön syrjintäkieltoihin, seurakuntien sateenkaaritoiminta ja rukoushetkien mahdollisuus. Toisaalta kirkko haluaa tehdä selkeän eron heteroavioliiton ja rekisteröidyn parisuhteen välillä. Keskustelun tasolla kirkon kanta näyttäytyy hyvin ristiriitaisena yksittäisten työntekijöiden, herätysliikkeiden ja muiden toimijoiden ilmaistessa erilaisia näkemyksiään.

Tulevaisuudessa kanta voi muuttua sekä säädösten, kannanottojen, keskustelun että toiminnan tasoilla. Säädökset ja kannanotot laatii pieni edustuksellinen joukko, usein äänestämällä. Toiminnan tasolla uudet toimintamuodot tai rajojen kokeilu voi luoda muutospaineita säädösten tasolle. Pappi voi esimerkiksi kokeilla, aiheuttaako rekisteröidyn parisuhteen siunaaminen sanktiota tuomiokapitulin taholta, vai osoittaako kapituli ”hiljaista hyväksyntää”. Julkisen keskustelun tasolla kirkko on aina moniääninen.

Samaan aikaan kun kirkko yhteisönä muotoilee kantaansa eri tasoilla, osa jäsenistä äänestää jaloillaan. Kirkon säädökset, kannanotot, toiminta ja julkinen keskustelu eivät ehkä vaikutakaan ihmisten käsitykseen seksuaalisuudesta vaan ihmisten käsitykseen kirkosta.

Yhteisön kanta?

Yhteisön kanta muodostuu siis sääntöjen, kannanottojen, toiminnan ja keskustelun tasoilla. Yhteisön kanta eri tasoilla voi olla keskenään ristiriitainen ja moniääninen. Sääntöjen taso ohjaa usein kannanottojen ja toiminnan tasoa, mutta samaan aikaan toiminnan ja keskustelun tasot voivat luoda muutospaineita yhteisön kannanottoihin ja sääntöihin.


Kirjoittaja Tuomas Hynynen on 36-vuotias Lopen kirkkoherra, joka valmistelee väitöskirjaa opin ja etiikan suhteesta ev.lut.kirkon kannanotoissa. Hän harrastaa s-kirjaimella alkavia asioita: sudokua, soutua, sulkapalloa ja sosiaalietiikkaa.