Päätin elää päiväni täydesti – tuli jälleen tuote

Saatamme toistuvasti päättää elää täyttä elämää. Suunnittelemme tulevasta päivästä täysin erilaisen ja muista eroavan. Työ, opiskelu, ansaittu vapaa-aika kuntosalilla, kävelylenkki tai muut vapaa-ajan aktiviteetit ovat entistä antoisampia ja rentouttavampia. Myös ihmissuhteet ovat ehompia ja täydempiä. Päätämme yrittää elää täydesti tulevan päivän jokaisen hetken, ja päivästä tuli taas suoritus ja tuote. Työ ja opiskelu olivat yhtä raskaita kuin ennenkin. Uuvuimme, vaikka koetimme virkistyä, eivätkä Ihmisetkään tuottaneet iloa. Teinkö jotakin väärin? Miksi elämänhallinta ja täyden elämän pyrkimykset romuttuvat niin helposti? Mistä käsin toimijuutemme viime kädessä määrittyy? Esitän asiaan muutamia huomioita praktisen syllogismin näkökulmasta. Keskeistä ovat päämäärien ja niitä toteuttavien keinojen harkinta ja valitseminen sekä toimijan kokonaisasenne toimintaansa.

Ulkoiset ja sosiaaliset olosuhteet elämäni tuotteistajana

Jos fyysiset elämän jatkamisen edellytykset ovat kunnossa, eikä tarvitse taistella valosta, raikkaasta ilmasta, ruoasta, eivätkä niukat resurssit romuta elämänhallintaamme tai kavenna valintojamme, tärkeäksi täyden elämän nitistäjäksi nousee sosiaalinen ympäristö. Olemme osana spontaania yhteistoimintaa ja aikaansaatua yhteistoimintaa ja vapautemme toimia voi rajoittua. Toiset ihmiset ovat usein jo toimineet ja jo vaikuttaneet meihin. Teemme työtämme, opiskelemme, harjoitamme liikkeitä kuntosalilla sekä toteutamme ihmissuhteitamme usein meille valmiiksi annetuissa sosiaalisissa puitteissa, joiden rajoissa voimme asettaa hieman rajoitetusti henkilökohtaisia päämääriä ja keinoja päämääriin.

Spontaanissa yhteistoiminnassa kietoudumme satunnaisesti ja ajoittain toistemme intresseihin. Neuvottelemme, annamme tilaa toisille ja luovumme usein pelkästään omista päämääristä, keinoista ja intresseistä, jotta yhteiselämä onnistuisi. Jos emme myönny ja teemme asioita toisin, joudumme vakuuttamaan toiset motiiveistamme ja perustelemaan toimintaamme. Intresseistä, päämääristä sekä keinoista neuvottelu tuottaa identiteettien vaikutelmien näyttämön, jossa vakuutamme kelpoisuuttamme toisille.

Minuutemme profilointi- ja markkinointityö on tärkeää identiteettimme muodostumisessa ja ylläpitämisessä. Valtaan, statukseen, vakuuttavuuteen pyrkivässä tunnetyössä voimme vierottua itsellemme tärkeistä asioista. Hyväksynnän, pätemisen, arvostuksen, kunnian, maineen, syyllisyyden ja häpeän tunteet vaativat työstämistä. Mitä oikeasti haluamme? Valpas reaktiivinen statushaasteisiin vastaaminen saattaa viedä kaiken energian ja jostain syystä kauaksi itsestämme.

Spontaani yhteistoiminta voi olla tehotonta, eivätkä intressimme yhdisty tarpeeksi yhteistyötä varten. Esimies, opettaja tai valmentaja voi toimia silloin meitä kohtaan niin, että hän saa meidät toimimaan yhdessä pitkäjännitteisesti, ponnistellen, osittain ehkä myös tahdonvastaisesti. Aikaansaadussa yhteistoiminnassa organisaatio ja instituutio tarjoavat päämääriä, arvoja, normeja sekä suosituksia sopivista keinoista tavoitella hyvänä pidettyjä asioita. Toimintamme voi määrittyä esimerkiksi työssä ja opiskelussa, jopa kuntosalilla, melko paljon ulkopuoleltamme. Meidät halutaan mukaan toimijoina ja vapautemme toimia kuitenkin säilyy. Onko tuotteistava elämäntapa siis itse aiheutettua?

Tuotteistan elämäni – toiminta praktisen syllogismin valossa

Voisinko tuotteistaa itse elämäni valitsemalla päämääriä ja keinoja jotenkin väärin? Praktinen syllogismi käsitteellistää yksilön tavoit-teellista toimintaa:

  1. Päämääräpremissi: A tahtoo / haluaa, että q.
  2. Keinopremissi: A tietää /uskoo, ettei q, ellei p.
  3. Johtopäätös: A alkaa toimia (että) p.

A toimijana uskoo asiantilan q olevan omien intressiensä mukainen ja hän toivoo sen toteutumista. A uskoo voivansa suorittaa teon tai toiminnan p, jolla hän uskoo saavan aikaan (sen että) q. Päämääräpremissi ilmaisee A:n tahto- ja halutilan ja keinopremissi ilmaisee A:n maailmaa koskevan subjektiivisesti hänelle toden tietouskomuksen. Harkinnan johtopäätös toteutuu käytännön toimintana. Keskeistä on haluaminen, tahtominen, harkinnan pohjalla oleva tieto sekä harkitsemisen taito.

Millainen tahto ja halu ohjaavat meitä päämäärien ja keinojen valinnassa? Elämän voisi tuotteistaa esimerkiksi kilpailuhenkisyydellä, joka ohjaisi asettamaan intressimme ja muotoilemaan päämäärämme niin, että toistuvasti hakeutuisimme suorittamaan näyttäviä sankaritekoja ja vakuuttamaan itsemme sekä muut omasta täydellisyydestämme. Jokin muu motivaatioperusta voisi tuottaa lepoa ja tasa-arvoa ja avata meidät elämän moninaisuuden näkemiselle.

Motivaatioperustan ja omien intressien tiedostaminen voisi olla tärkeää. Kaikki päämäärämme eivät ehkä ole edes mahdollisia ja tavoittelemme saavuttamattomia unelmia ja toiveita. Meiltä voi puuttua kokonaisvisio hyvästä elämästä ja päivittäiset mieltymykset, halut sekä toisten intressit riepottelevat meitä. Ehkä päämäärämme ovat ristiriitaisia, liian abstrakteja ja rajattomia. Keinot päämääriin saattavat olla myös harkitsemattomia ja tehottomia. Tiedon sijasta saatamme luulla ja uskoa väärin. Omat kyvyt ja resurssit toimia saattavat olla myös riittämättömät. Harkinnan tiedostaminen ja realistisuus tuntuisi nousevan oleelliseksi asiaksi.

Tiedostava suhde toimintaan – täyttä elämää

Olemme saaneet tehokkuuden sekä nopeuden tartunnan, ja elämästä on tullut projekti määräaikoineen. Ehkä täytyisi vain hidastaa ja olla läsnä tekemisessä paremmin. Täytyisi harjoittaa mielen ”psykohygieniaa” ja taistella mieleen tunkeutuvia tuotteistavia voimia vastaan. Puskemme päämääriä suoraan ja pyrimme malttamattomasti ohittamaan keinojen läpi elämisen. Päämääristä tulee tuotteita ja projektien lopputuloksia, joihin hengästyneenä pyrimme.

Samalla tekemisellä voi siis olla tuotemerkitys tai sitten maailmaa avaava ja meitä ihmisenä ruokkiva näkökulma. Samoja asioita voi tehdä tuottaen tai harjoittaa käytäntönä. Jos keinoteoilla ei ole merkitystä, toimintamme tuntuu latistuvan yksiulotteiseksi. Myös asioiden aikaansaamistavalla on arvo. Täyden elämän kokemus saattaa tulla siitä, että paneudumme itse tekemiseen, koska käytännöksi muuttuneeseen toimintaan voimme sijoittaa enemmän merkityksiä. Samaa asiaa erilaiset elämäntaito-oppaatkin ohjeistavat: ole läsnä fyysisesti ja läsnä mielessäsi. Paneudutaan tekemiseen meitä inhimillisesti kehittävinä mahdollisuuksina. Ei pyritä päämääriin suoraan suorittaen ja niihin kurottaen, vaan nautitaan keinoista sinänsä ja syvennetään ihmiselämän merkityksiä toiminnassamme. Tärkeää ei ole ainoastaan mitä teemme, vaan myös miten teemme.


Ikonen_MarkoMarko Ikonen, TM, tohtorikoulutettava. Kirjoittaja tutkii moraalisen toiminnan, yhteistoiminnan perusteita sekä auttamisen, erityisesti työnohjauksen käsitteellisiä lähtökohtia.

Author: Marko A J Ikonen

Sosiaalietiikan tohtorikoulutettava // Doctoral student of Social Ethics Teologinen tiedekunta // Faculty of Theology Helsingin yliopisto // University of Helsinki Lukion uskonnon, psykologian ja filosofian opettaja Työnohjaaja (STOry)