Syksystä alkaen joukko monenikäisiä ja monitaustaisia ihmisiä on viikoittain harjoitellut Kouvolassa toukokuussa esitettävää oopperaa Viimeiset kiusaukset. Erilaisin vireystiloin olemme perjantai-iltaisin kokoontuneet musiikkiopistolle laulamaan. Talvesta kevääseen yhä intensiivisemmät ja paneutumista vaativat harjoitukset ovat vieneet jokaiselta myös viikonloppuisin runsaasti aikaa. Musiikkiopiston palkattu vakioväki, ulkopuoliset vuokratut ammattilaiset sekä ilmaista vapaaehtoistyötä tekevät oopperakuorolaiset paneutuvat itseään säästämättä yhteiseen projektiin.
Millainen sosiaalinen muodostelma kuoro on? Miksi vaivalloiseen ja aikaa vievään projektiin liitytään jopa ilmaiseksi?
Sooloilun ja yhteistoiminnan rajalla
Kuorolaisen on laulettava stemmaansa toisten kanssa rohkeasti ja samalla liikuttava näyttämöllä kyläläisenä, painajaisen henkilönä tai jopa abstraktina hallana. Puolittain tekeminen paljastuu epäpuhtaana harmoniana ja epävakuuttavana roolihahmona. Toimintaa määrittävät omien intressien ja halujen lisäksi ryhmän sisäiset ja kirjoittamattomat säännöt. Kuorolaisena itsensä toteuttaminen ja sooloilu eivät ole rajatonta.
Paneutumattomuus ja ajoittaiset liialliset ihmissuhteiden ylläpidot sekä omien asioiden päivittämiset pulinoineen hillitään napakasti. Toiset eivät ole vain ympäristönä omille yksilöllisille intresseille ja päämäärille. Jokainen suhteuttaa ja kohtuullistaa omat tavoitteensa yhteisiin tavoitteisiin. Kuorolainen on yhteisöllisyyden filosofian käsittein ryhmäsuuntautuneen minä-tilaisen (ryhmätoimintaa) sekä me-tilaisen yhteistoiminnan (yhteisötoimintaa) rajalla.
Ei täyttä yhteisötoimintaa
Vaikka kuoron toiminta täyttää me-tilaisen yhteistoiminnan ehtoja, kuorosta ei kuitenkaan tunnu tulevan täyden me-tilaisen yhteistoiminnan paikkaa, jossa toiminnasta on muodostunut osallistujille päämäärä sinänsä. Kuorolaisia eivät sido yhdeksi kokonaisuudeksi yhteiset ideologiset ja katsomukselliset merkitykset, eivätkä myöskään selkeät institutionaaliset rakenteet niitä ylläpitävine rooleineen.
Kuoro ei organisoidu sellaista pitempiaikaista ja pysyvää toimintaa varten, jota suunnataan osallistujaa sitovilla yhteisillä selkeillä normeilla ja arvoilla. Osallistujien välille ei useinkaan ehdi syntyä vahvoja sidoksia, joiden psyykkinen arvo olisi osallistujille itseisarvoista ja jopa arjessa merkityksellistä pääomaa.
Sosiaalinen pääoma, ihmissuhteiden rakentaminen ja ylläpitäminen viihtymisen ohella, sinänsä tärkeinä toiminnan edellytyksinä, eivät ole kuoron perustehtävä. Yhdessäolo on pääasiassa vain väline produktion toteuttamiseksi. Katsomukselliset asiat kuuluvat yksityisen minän piiriin.
Rakenteet ja roolit ovat kuorossa epävirallisia, arvot ja normit usein parhaiten vain toiminnassa nähtävissä. Ihmissuhteiden ylläpitämiselle ja niiden kehittämiselle pitemmällä tähtäimellä ei ole aikaa toiminnan projektiluontoisuuden vuoksi. Kuorolaiset ovat lisäksi ”epätodellisia” tarinaa kertoessaan ja illuusiota luodessaan. Onko roolihahmolla aitoja päämääriä ja keinoja toimiessaan? Rakentuuko illuusion varaan täyttä aitoa toimijuutta ja yhteisöllisyyttä?
Sooloilua ryhmässä
Kuorolaisen toiminta vaikuttaa ryhmäsuuntautuneelta minä-tilaiselta toiminnalta, jossa omiin päämääriin pyritään ryhmän tuella. Kuoro tuntuu mahdollisimman järkevältä keinolta toteuttaa yksilöllisiä henkilökohtaisia intressejä sekä päämääriä. Toimintaan halutaan siksi usein liittyä jopa ilmaiseksi.
Arkeen voi saada lisää merkityksiä ja syvyyttä sekä vähentää ulkopuolisuuden tunnetta. Esiintymistarvetta voi myös hyväksytysti tyydyttää. Omaa laulutaitoa voi kehittää ilmaiseksi mukavassa ympäristössä. Kokemus kuorossa ehkä auttaa ymmärtämään itseä ja omaa tulevaisuutta paremmin ja yhdessä tekeminen voi lisätä omia resursseja ohjata elämää. Ihmissuhteita voidaan kuitenkin, vaikka vaivihkaa myös hoitaa, tapaamalla kuorossa itselle tärkeitä ihmisiä.
Sooloilun iloa ei voi viedä kuorolaiselta täysin. Hänen on voitava toteuttaa toiminnassa myös omia intressejään. Yksilöllisten intressien ja päämäärien täysin huomiotta jättäminen värittää toiminnan pakoksi, suorittamiseksi ja velvollisuudeksi. Järkevänä ihmisenä kuorolainen etsisi itselleen sopivamman ja antoisamman harrastuksen. Tämä kertoo minä-tilaisesta toiminnasta ryhmässä. Jos toimintaympäristö ei tyydytä itseä tarpeeksi, sitä on mahdollista vaihtaa ilman suurtakaan uhrauksen tunnetta.
Vapaaehtoisuus ja hyväntahtoisuus perustana
Vapaaehtoista ja hyväntahtoisuusperustaista yhteistoimintaa on hankala sanktioida rangaistuksin. Ohjaaja ja kuoronjohtaja eivät voi käyttää pakkovaltaa määräten liian suorasti sooloilevaa kuorolaista. Suora vallankäyttö voisi tuhota vapaaehtoisuuden ilmapiirin, luottamuksen ja yhteisten intressien syntymisen sekä niiden jatkumisen. Huono kohtelu voisi romuttaa projektin, jos osallistuminen arvioitaisiin pakoksi ja toimijuutta tunnuttaisiin kavennettavan liiaksi.
Hyväntahtoisuuden, vapaaehtoisuuden ja luottamuksen on siis säilyttävä. Kuoronjohtaja ja ohjaaja voivat vain toimia kärsivällisesti, hyväntahtoisesti sekä ainoastaan luottamalla kuorolaisten haluun ja kiinnostukseen olla edelleen mukana. Toiminnasta vastuussa olevien ainoa strategia sitouttaa osallistujat on luoda illuusio kuorolaisille siitä, että hän on tärkeä ja kiinnostavakin ihmisenä intresseineen ja kuorossa toimiessaan.
Praksis mahdollistaa ihmeen
Sooloilu ja ryhmätoiminta uppoutuvat laajempaan tapahtumiseen (praksis). Esityksessä syntyy vahvoja tunteita osallisuudesta, välittömyydestä, syvästä tapahtumisesta sekä täydestä ihmisyydestä. Oopperan rakennetut ja harjoitellut puitteet mahdollistavat tämän mystisen ihmeen jälleen tapahtua. Tunnemme jälleen olevamme itseämme suurempien asioiden äärellä ja tämä Suuri Kokemus on tärkeä syy osallistua toimintaan.
Ihme saattaa tapahtua myös kuulijassa. Menneiden ihmisten elämä ja toiminta on ikuistettu muotoon, joka tapahtumisena samansuuntaisena on toistettavissa ja välitettävissä koettavaksi. Musiikilla ja henkilöhahmoilla välitämme menneisyyden elettyä elämää. Rikas inhimillinen toiminta iloineen ja suruineen voi aikojen yli siirtyä tähän päivään. Jaetussa mystisessä tapahtumisessa myös kuulijassa mahdollistuu oivallusten ja ajattelun muutos. Elämä saattaa saada uusia merkityksiä. Tämä lahjan kokemus voidaan viedä arkeen osaksi omaa toimintaa sekä edelleen lahjana toisille.
Marko Ikonen TM, tohtorikoulutettava. Kirjoittaja tutkii moraalisen toiminnan, yhteistoiminnan perusteita sekä auttamisen, erityisesti työnohjauksen käsitteellisiä lähtökohtia.
