Edustuksellisen demokratian yhtenä ongelmana pidetään sitä, ettei kansa voi vaikuttaa asioihin. Vaaleilla valituista edustajista tulee helposti ammattipoliitikkoja, jotka vieraantuvat arjesta ja valitsijoidensa ongelmista.
Suomessa demokratiavajeen täyttäjäksi on luotu kansalaisaloite. Kun 50 000 kansalaista on jonkin tärkeänä pitämänsä asian takana, eduskunnan on otettava kantaa ehdotukseen. Toistaiseksi vain avioliittolain muutosta ajanut liike on onnistunut saamaan ehdotuksensa laiksi.
Demokratiavajetta on pyritty paikkaamaan myös suorilla kansanäänestyksillä. Ison-Britannian brexit-äänestys oli alun perin David Cameronin vaalitaktinen keino pysyä vallassa, mutta tulos, johon hän ei ollut varautunut, pakotti hänet luopumaan paikastaan pääministerinä ja puoluejohtajana.
Brexit-äänestyksessä mutkikkaat asiat muotoiltiin kahdeksi vaihtoehdoksi. Euroopan unionin jäsenyyden jatkumista kannattaneet eivät kyenneet tiivistämään kantaansa kyllä-vaihtoehdoksi, joka olisi ollut kyllin houkutteleva verrattuna ei-leirin markkinoimaan kokonaisprotestiin. Vastaavia ei-sanan voimannäyttöjä on sittemmin tunnistettu niin USA:n ja Itävallan presidentinvaaleissa kuin Italian perustuslain muuttamista koskeneessa äänestyksessäkin.
Kun myöntöä ja kieltoa ryhtyy pohtimaan käsitteellisesti, paljastuu, kuinka epäsuhtainen pari ne ovat.
Ei ja kyllä näyttävät päällisin puolin olevan brexit-tyyppisissä äänestyksissä kaksi toistensa kanssa yhdenveroista vaihtoehtoa, joista äänestäjät saavat valita mieleisensä. Kun myöntöä ja kieltoa ryhtyy pohtimaan käsitteellisesti, paljastuu, kuinka epäsuhtainen pari ne ovat. Kyllä tarkoittaa sitoutumista annettuun vaihtoehtoon, sen myönteisiin puoliin ja käytännössä ilmi tulleisiin puutteisiin. Ei voi kyllään verrattuna vaikuttaa ryhdikkäältä, torjuuhan se epäkohdat ja sanoutuu niistä irti. Siihen ei kuitenkaan sisälly mitään, jolla kyllä-vaihtoehto voitaisiin korvata sisällöllisesti.
Jos asioita halutaan saada aikaan, ei riitä, että sanotaan ei. On sanottava myös kyllä. Se merkitsee suostumista epätäydellisyyteen ja vajavuuteen. Siksi on vaikeampi sanoa kyllä kuin ei.
On myös tilanteita, joissa on helppo sanoa kyllä mutta vaikea sanoa ei. Yhdenmukaisuuden paine, halu miellyttää, toive toteuttaa auktoriteetin tahtoa, pyrkimys olla erottumatta joukosta ja pysyä sen jäsenenä tai tarve säilyttää kasvonsa voivat johtaa siihen, että ei-sanan sanominen tulee lähes mahdottomaksi. Tuntuu, että on välttämättä kuljettava virran mukana jo senkin vuoksi, ettei oma ei vielä sisällä vaihtoehtoa sille, että muut sanovat kyllä.
Tilanteen muotoileminen valinnaksi, joka on ratkaistava sanomalla kyllä tai ei, on harvoin kaikki seikat huomioon ottava kuvaus tarjolla olevista mahdollisuuksista. Kansanäänestysten järjestäminen tällaisen asetelman varaan ei siksi ole demokratian laajentamista.
Kirjoittaja Jaana Hallamaa on Helsingin yliopiston sosiaalietiikan professori .