Kurssikerralla 6 harjoiteltiin geokoodaamista pyörien Kumpulan alueella GPS-paikantimen kanssa. Periaatteessa hienointa oli astua opettajan saappaisiin ja opetella hyödyntämään niin GPS-laitteen helppoutta omien paikkatietojen tuottamiseen kuin hyödyntää jo olemassa olevaa tietoa opetuksen havainnollistamiseen. Pyörimme ryhmäni kanssa ympäri ämpäri Kumpulaa ja Arabiaa bongaillen bussi- ja ratikkapysäkkejä, eli kovin olennaisesta tiedosta ei ollut kyse, mutta yhtälailla opetustyössä voi hyödyntää samaa menetelmää maastossa. Kuvassa 1 näkyy harhailemamme reitti pysäkkejä bongaten. Melko hyvin pisteet pitivät paikkansa, mutta jossain kohdin pisteiden sijainti näyttää olevan jo rakennusten kohdilla. Myös korkeuden mittaus antoi ihan omia tuloksiaan. Mitä tästä opimme: ei kannata sokeasti luottaa GPS-laitteisiin 🙂
Kuva 1. Bussi- ja ratikkapysäkkien bongausta.
Mutta itse asiaan! Maantieteen opettaja ei voi pärjätä ilman kartta-aineistoja ja on hienoa demonstroida kartoilla litosfäärilauttojen saumakohtien merkitsevyyttä vulkanismin kannalta. Perinteinen paperikartta luokkahuoneessa ei ehkä annan yhtä hyvää visuaalista informaatiota nuorelle oppijalle kuin nyt ahkeroidut MapInfon mestariteokset.Tuotetun kartan avulla voidaan havainnollistaa saumakohtien sijainteja sekä alueilla esiintyviä ilmiöitä loistavasti. Opettamisen kannalta ihanaa on myös, miten helposti tietoa sai vietyä kartalle haluamastaan aineistosta. Suuria kikkailuja ei vaadittu, mikä pienentää kynnystä käyttää opetuksessa itsekin tuotettuja karttoja. Minni Aalto tuumaili blogissaan samallaisia asioita: “Tämän viikon itsenäistehtävämme oli loppujen lopuksi teknisesti melko simppeli ja pidin lähestymistavasta, jossa mietimme karttojen esittämistä opetusmielessä.”. Kerrankin siis jotain, mistä opettajaopiskelijatkin kokevat hyötyvänsä. Minni oli blogissaan tehnyt eri hazardeista karttoja, ja olikin mielenkiintoista huomata itsekin, miten hyvin hänenkin tekemät kartat esimerkiksi meteoriittiaineistosta toimivat todellisina mielenkiinnon herättäjinä aihetta ajatellen.
Itse valitsin aiheeksi ensisijaisesti tulivuoret, ja mikä olisikaan hienompi alue lähteä tutkimaan tulivuorten sijaintia kuin Japani. Tein aluksi kartan (Kuva 2) kaikista Japanin tulivuorista. Kartassa ei siis oteta huomioon niiden aktiivuutta. Kartta tuo esille tulivuorien valtavan määrän Japanissa, joka kertoo Japanin sijainnista Tyynenmeren tulirenkaassa, Maa sijaitsee tuliperäisellä ja kolmen mannerlaatan yhtymäkohdassa. Laadukkaat aineiston löytäminen on kuitenkin melkoinen haaste. Alueella on yhteensä noin 160 tulivuorta, omalla kartallani näkyy 112. Täydellistä tarkkuuta en nyt saavuttanut, mutta tässä tilanteessa kyseinen tieto ei ole olennainen. Pääasia on osoittaa oppilaille Japanin sijainti tulivuorten ja maanjäristyksien suhteen herkällä alueella.
Kuva 2. Tulivuoret Japanissa.
Seuraavaksi tein kartan koko maailmassa tapahtuvista tulivuoren purkauksista. Aineiston ongelmallisuus tuli jälleen uudelleen esille. Viimeisimmät tulivuorenpurkaukset on kategorisoituna yhteen 1964vuoden jälkeen tapahtuneisiin purkauksiin. Tuoreempaa kategoria vaihtoehtoa ei ollut saatavilla. Päätin kuitenkin, että ’64 on oikein hyvä vuosi ja kelpaa hyvin opetustilanteeseeni, joten tein kartan tästä. Kartalla haluan havainnollistaa oppilaille tulivuorien sijaintia maailmassa, sekä myös tuoda vertaisalueita Japani esimerkkiin. Japanissa sijaitsee arviolta 10% maailman tulivuorista. Helsingin yliopiston geotieteiden ja maantieteen laitoksen sivuilta löytyi myös havainnollistava kuva litosfäärilaattojen sijainnista, ja oppilaat voisi laittaa pohtimaan näiden kahden kartan eroja ja yhteneväisyyksiä pienissä ryhmissä. Tulivuoria tavataan myös kuumien pisteiden (hot spot) alueilla, joten hyvä on verrata karttatulosta myös näiden sijaintiin. Kartasta näkee hyvin Tyynenmeren tulirenkaan alueen, jossa tapahtuu 90% maailman maanjäristyksistä, ja siellä sijaitsee 75% (452) maailman tulivuorista.
Kuva 3. Aktiiviset tulivuoret maailmalla v.1964-
- Kuva 4. Litosfäärilaattojen saumakohdat (Helsingin yliopisto)
Kolmannen kartan (kuva 6) kohdalla siirryin maanjäristyksiin. Valitsin maailman mittakaavassa kaikki 1964-vuoden jälkeen tapahtuneet maanjäristykset, jotka ovat olleet yli 8 richterin suuruisia. Eli rajasin aineiston hyvinkin pieneksi, koska noin suuria maanjäristyksiä ei onneksi ole ollut montaakaan. Kartasta näkyy juurikin se, mitä halusin : Japani nousee jälleen esille kartassa, vaikka aineisto on rajattu hyvin pieneksi.
Kuva 6. Yli 8richterin maanjäristykset maailmalla, v.1964-
Tein vielä lopuksi yhden kaikkia näitä tietoja havainnollistavan kartan (kuva 7), jossa näkyy nyt punaisella kaikki 1964vuonna ja sen jälkeen aktiiviset tulivuoret Japanissa, keltaisella hiljaisina pysyneet tulivuoret ja vihreällä maanjäristykset. Japanin tulivuorista kolmas osa on aktiivisia tulivuoria. Maanjäristysten keskukset ovat usein merellä.
Kuva 7. Japani. v.1964-aktiiviset tulivuoret punaisella, keltaisella muut tulivuoret, vihreällä yli 8richterin maanjäristykset v.1964-.
Karttojen teko oli hyvin mielekästä tällä kertaa, ja ymmärsin ehkä nyt vasta kurssin käytännöllisyyden opettajuuden kannalta. Kurssikerran aikana oli kuitenkin aika kiire ja Google Earth tarkasteluihin en enää ehtinyt. Kuten myös huomaa, ei legendojen tekokaan ollut hallussa näiden symbolien kanssa. Ei makeaa mahan täydeltä.
Lähteet:
Wikipedia <http://en.wikipedia.org/wiki/Pacific_Ring_of_Fire> 17.02.2014.
Helsingin yliopisto <http://www.helsinki.fi/geo/seismo/maanjaristykset/suuret/sumatranlaattaliikkeet.html> 17.02.2014.
Volcano world <http://volcano.oregonstate.edu/what-quotring-firequot> 17.02.2014.
Minni Aalto (3/2014): https://blogs.helsinki.fi/mmaalto/