Hakuteoksen kokoaminen

Mathiaksen Alphabetumissa on ollut arviolta 3000 asiasanaa ja suuri osa näistä asiasanoista viittaa vähintään muutamaan – toisinaan jopa kymmeniin – eri lähteisiin. Kyseessä on siis kaikilla mittapuilla valtava teos. Minulta useimmin kysytty kysymys on, miten tällainen teos on koottu. Ohessa joitain pohdintoja aiheesta perustuen väitöskirjani lukuun Alphabetumin lähdeaineistosta ja vähän sen sivusta.

Ensimmäinen vaatimus teoksen kokoamiselle on aineiston saatavuus. Tulen väitöskirjassani esittämään, että aineistoa kerättiin pääasiassa toisista kokoomateoksista, kuten tietosanakirjoista ja Raamatun kommentaarien kokoomateoksista. Ne keräsivät yhteen valtavan määrän tietoa eri kirjoittajilta ja ne esittivät tiedon jäsennetymmässä muodossa, joka mahdollisti tehokkaan tiedon haun. Monet tällaiset teokset olivat myös hyvin suosittuja ja paremmin saatavilla kuin ensikäden lähteen. Aikana, jona hyvin varustetut kirjastot sisälsivät vain jotain satoja tai tuhansia niteitä, kokoomateoksilla oli erittäin keskeinen merkitys tiedon välittäjinä.

Miten tietoa sitten konkreettisesti kerättiin ja jäsennettiin, jotta saatiin aikaiseksi uusi kokonaisuus? Hyvän kuvan aiheesta antaa Alberto Cevolinin tutkimus Robert Grossetesten (n. 1170–1253) teoksesta Tabula distinctionum. Grossetesten Tabula on myös eräänlainen teologisen tiedon hakuteos, joka tunnetaan ehkä parhaiten sen omaperäisestä merkkeihin perustuvasta hakujärjestelmästä.

Cevolini esittää, että hakuteoksen kokoaminen alkoi asiasanojen luettelon laatimisesta. Tiedämme, että joissain teologissa hakuteoksissa hyödynnettiin Raamattu-konkordansseja sanojen valinnassa. Ne olivat hyvä lähtökohta, koska niissä lueteltiin Raamatun keskeinen sanasto valmiiksi aakkosjärjestyksessä ja mainittiin, missä kohdin Raamattua kyseisestä teemasta puhutaan.

Seuraavaksi vaiheeksi Cevolini esittää aineiston läpikäynnin ja sopivan materiaalin merkitsemisen käsikirjoituksiin. Grossetesten tapauksessa tästä onkin viitteitä, mutta kyseenalaistaisin sen, että oliko tämä aina välttämätöntä. Jos kokoomateosten tekijät olisivat merkinneet sopivaa materiaalia käyttämiinsä käsikirjoituskopioihin, olisi tästä säilynyt jälkiä varsin runsaasti. Läpikäymissäni aineistoissa en ole kuitenkaan törmännyt tällaisiin merkintöihin, enkä ole myöskään kirjallisuudessa törmännyt tällaiseen huomioon. Merkintöjen tekeminen lähteisiin tuntuu lisäksi ylimääräiseltä välivaiheelta.

Cevolinin mukaan seuraavaksi sopivaksi katsottu materiaali kopioitiin erillisille lappusille. Viitteitä tällaisista muistiinpanolapuista on säilynyt, mutta erittäin vähän. Ne olivat kertakäyttötavaraa ja menettivät merkityksensä, kun niiden sisältö oli kopioitu itse teokseen – samoin kuin mekään emme arkistoi ostoslistoja kaupassa käynnin jälkeen. Materiaaliksi kelpasivat yli jääneet pergamentin ja paperin palaset. Toisaalta aineistoa saatettiin koota myös jonkinlaisiin muistivihkoihin. Ruotsin käsikirjoitusaineistossa on jonkin verran hajanaista muistiinpanomateriaalia, jota olisi tulevaisuudessa kiinnostavaa käydä läpi tätä näkökulmaa silmällä pitäen. Olen jopa törmännyt sellaiseen aineistoon, jossa sivuille on merkitty aakkoset ja jätetty niiden alle tyhjää tilaa merkinnöille.

Kun aineisto oli koottu lapuille, laput järjestettiin ja kirjoitettiin puhtaaksi varsinaiseksi teokseksi. Tätä versiota saatettiin sittemmin jatkojalostaa, kun teoksesta tehtiin uusia kopioita esimerkiksi lisäämällä tai poistamalla materiaalia – tai järjestämällä sitä uudestaan, jos aineistoa oli päätynyt vahingossa väärään järjestykseen. Teokseen saatettiin myös lisätä käyttöä helpottavia ominaisuuksia, kuten hakemisto. Tästä syystä varsin suuresta osasta keskiaikaisia hakuteoksia oli saatavilla hieman toisistaan poikkeavia versioita.

 

Aiheesta lisää:

Cevolini, A. (2017). Making notae for scholarly retrieval: a Franciscan case study. In M. Teeuwen & I. van Renswoude (Eds.), The annotated book in the Early Middle Ages: practices of reading and writing (pp. 343–367). Turnhout, Belgium: Brepols.

Thomson, S. H. (1934). Grosseteste’s Topical Concordance of the Bible and the Fathers. Speculum, 9(2), 139–144.

Aakkostaminen ja tiedon jäsennys

Aakkosjärjestys on meille lähes itsestäänselvyys erilaisten hakuteosten ja tietosanakirjojen jäsennystapana. Tosin mahdollisia muitakin tapoja jäsentää löytyy erityisesti teosten sisällä. Esimerkiksi kasvi- tai sienikirjoissa materiaali saattaa olla ensin lajiteltu yläkategorioihin esimerkiksi lajien mukaan ja kuvia sisältävässä teoksessa samalla sivulla saatetaan haluta esittää hyvin samannäköisiä yksilöitä tunnistamisen helpottamiseksi. Laajat tietokirjat ovat kuitenkin pääsääntöisesti aakkostettuja ja aakkostaminen ymmärretään absoluuttiseksi aakkosjärjestykseksi, jossa tarkastellaan koko kirjainjonoa suhteessa seuraavaan sanaan.

Kuvassa Alphabetumin sivu, jolta löytyvät asiasanat “Tacere, taciturnitas” (olla hiljaa, hiljaisuus), “Talamus” (kamari) ja “Talentum” (talentti eli Uuden testamentin aikainen rahayksikkö). Kuva: Kansalliskirjasto, Fragmenta membranea, Th AA 115, 1v.

Keskiajalla aakkostus sen sijaan ei ollut itsestäänselvyys tai varsinkaan se, miten aakkostaminen tulisi tehdä. Aakkosjärjestystä oli toki käytetty jo antiikin aikana, mutta vasta 1100–1200-luvulla siitä kehittyi systemaattinen tiedonjäsentämisen muoto ja se yleistyi. Asian merkityksestä ja uutuusarvosta kertoo sekin, että aakkosjärjestys saatettiin mainita erikseen jopa teoksen otsikossa. Kun aakkosjärjestystä systematisoitiin, niin keskiajan oppineet keskustelivat erityisesti siitä, millä tavalla sanat tulisi aakkostaa. Onkin hyvin tavallista, että teoksen johdannossa ohjeistetaan lukijaa, minkä periaatteen mukaan teos on jäsennetty. Teos käsitettiin aakkosittain järjestetyksi, vaikka sanat olivat aakkostettu vain ensimmäisen kirjaimen mukaan. Varsin tyypillistä oli, että teos aakkostettiin kahden tai kolmen ensimmäisen kirjaimen mukaan. Toisaalta absoluuttinenkin aakkosjärjestys saattoi sisältää poikkeuksia esimerkiksi vaihtelevan ortografian eli kirjoitusasun takia tai siksi, että kantasanan johdokset haluttiin esittää peräkkäin. Esimerkiksi Mathias pyrki seuraamaan absoluuttista aakkosjärjestystä, mutta se saattaa paikoitellen poiketa nykylukijan näkemyksestä. Esimerkiksi sana Philosophia (filosofia) löytyy F:n kohdalta sanojen Filius (poika) ja Filum (lanka) välistä.

Aakkosjärjestystä myös vastustettiin, sillä jotkut näkivät sen maailmanjärjestyksen vastaisena. Maailma, jossa enkelit (angelus) tulisivat ennen Jumalaa (Deus) oli absurdi ajatus. Tietosanakirjoissa aakkosjärjestys levisikin ensin sellaisiin sanoihin, jotka koettiin vähempiarvoisiksi tai neutraaleiksi suhteessa toisiinsa. Esimerkiksi kasvien tai kivien keskuudessa ei ollut hierarkiaa, joten ne voitiin hyvin käsitellä nimenmukaisessa järjestyksessä. Suurten tietosanakirjojen sisällä kuitenkin hierakinen ajattelu vallitsi ja esimerkiksi keskiajan tunnetuin ja levinnein tietosanakirja 1200-luvulla eläneen Bartholomaeus Englatilaisen (Anglicus) teos Asioiden ominaisuuksista (De proprietatibus rerum) on jaettu 18 kirjaan. Kirjoista ensimmäinen käsittelee Jumalaa ja sitä seuraavat enkelit, ihminen, ja lopulta muut luomakunnan osat. Kirjat sen sijaan ovat jäsennetty sisäisesti eri periaatteilla. Esimerkiksi ihmisen anatomiaa käsitelevässä kirjassa kuljetaan päästä kohti varpaita. Eläimet taas ovat jaettu kahteen kirjaan, lintuihin ja maaeläimiin, jotka seuraavat aakkosjärjestystä. Bartholomaeus koki kalat sen verran vähempiarvoisiksi olennoiksi, että niitä käsitellään vain yhdessä laajassa luvussa kirjassa, jonka teema on vesi. Aakkostusta voitiin kuitenkin hyödyntää myös niissä teoksissa, jotka olivat jäsennetty muulla tavoin ja niinpä monet Bartholomeuksen tietosanakirjan käsikirjoituskopiot sisältävät aakkosellisen hakemiston.

Erilaiset tavat jäsentää tietoa ja niiden kehitys keskiajalla oli yhteydessä kasvavaan tietohaun tarpeeseen ja laajeneviin teoksiin. Tiedonjäsennys ja tiedonhaun välineet syntyivät pikkuhiljaa uusien teoslajien koostamisen ”sivutuotteena”. Palataan näihin uusiin teoslajeihin ja tiedonhakumenetelmiin tässä blogissa tulevaisuudessa.

 

Lue lisää: Daly, L. W. (1967). Contributions to a history of alphabetization in Antiquity and the Middle Ages. Bruxelles: Latomus.

Rouse, R. H., & Rouse, M. A. (1990). The development of research tools in the thirteenth century. In M. A. Rouse & R. H. Rouse (Eds.), Authentic witnesses : approaches to medieval texts and manuscripts. Notre Dame, IN: University of Notre Dame Press.

Maisteri Mathias, kuka?

Vaikka tässä blogissa pääasiassa keskitytään kirjahistoriaan, on pieni henkilöhistoriallinen katsaus paikallaan. Nimittäin Mathias Linköpingiläisen (K. n. 1350) nimi tulee lukijalle pian tutuksi. Kuka siis oli Mathias?

Mathias kuvattuna Pyhän Birgitan Ilmeistyksien painetussa versiossa olevassa puupirrustuksessa vuodelta 1492.

Mathiaksen elämänvaiheista ei kovin paljoa tiedetä. Tämä on varsin tyypillistä monille keskiajalla eläneille henkilöille, sillä aikalaismerkintöjä ihmisistä tehtiin yleensä silloin, kun tapahtui jotain erityisen merkittävää tai sattumalta. Mathiaksen kohdalla nämä hänen elämänsä ajalta tunnetut maininnat ovatkin lähinnä satunnaisia mainintoja siitä, että hän on ollut erinäisten oikeudellisten tai taloudellisten toimenpiteiden – kuten testamentin – todistajana.

Tällaisiinkin merkintöihin voi kuitenkin jäädä kiinnostavia tiedon jyväsiä. Näin ollen esimerkiksi Mathiaksesta tiedetään, että hän oli Linköpingin (Itä-Götanmaa, Ruotsi) hiippakunnan kaniikki, eli piispan alaisuudessa olevassa korkean viran haltija, ja että hän oli magister in artibus ja baccalaureus in theologiae. Latinankieliset oppiarvot kääntyvät suhteellisen huonosti nykysuomeksi, mutta tämä merkitsee, että Mathias oli suorittanut Pariisin yliopistossa pitkälliset vapaiden taitojen perusopinnot ja osasi siten muun muassa erinomaisesti latinaa ja argumentoida sujuvasti. Sen jälkeen hän oli vielä jatkanut opintojaan vaativamman tieteenalan eli teologian parissa ja suorittanut siinäkin opintoja niin pitkälti, että hänelle oli myönnetty lupa opettaa Raamatun sisältöjä. Mathiasta kutsutaankin usein yhdeksi keskiajan oppineimmista henkilöistä Pohjoismaissa.

Toisaalta ihmisistä saatetaan tietää asioita myös muunlaisista lähteistä ja niinpä Mathiaksenkin elämän vaiheista on jäänyt meille myös tarinallisempaa aineistoa. Mathias tunnetaan ehkä parhaiten siitä, että hän oli yksi Birgitta Birgerdotterin eli Pyhän Birgitan rippi-isistä toisin sanoen hengellisistä ohjaajista. Näin ollen hän esiintyy monissa Birgittaan liittyvissä aineistoissa, jotka ovat kuitenkin luonteeltaan hyvin erilaisia kuin asiakirjalähteet. Niistä saattaa saada hyvin paljon elävämmän kuvan kuin lyhyistä asiakirjamerkinnöistä, mutta monesti niitä täytyy tulkita tietyllä varauksella – toki historiankirjoituksessa kriittinen suhtautuminen pätee kaikkien lähteiden kohdalla.

Ensinnäkin Mathias esiintyy Birgitan ilmestyksissä. Näiden pohjalta tutkimuksessa on tulkittu muun muassa, että Mathiaksella oli opiskeluaikoinaan sisäisiä ristiriitoja uskon takia, ehkä jopa taipumusta harhaoppeihin. Tämä varsin pitkälle vedetty tulkinta juontaa juurensa ilmestyksessä kerrottuun tietoon, että Mathias osasi erottaa hyvän ja pahan hengen. Ilmestyksien avulla tiedämme Mathiaksen olleen tunnettu saarnaaja ja Birgitan tukija. Mathias onkin kirjoittanut Birgitan ilmestyksille puolustuspuheenvuoron, joka on myöhemmin liitetty Ilmestys-kokoelman esipuheeksi.

Toiseksi Mathias esiintyy Birgitan kanonisaatio-asiakirjoissa, joita tuotettiin, kun Birgitasta puuhattiin pyhimystä. Pyhimykseksi julistaminen oli tuohon aikaan pitkällinen prosessi, johon vaadittiin sekä elämänkerta että runsaasti todistajalausuntoja pyhimyksen elämästä ja teoista. Näihin asiakirjoihin tallentui myös tietoja pyhimyksen lähipiiristä. Vaikka lausuntoja antaneet ihmiset usein saattoivat tuntea pyhimyksen ja tämän lähipiirin henkilökohtaisesti, olivat muistot saattaneet kultaantua. Esimerkiksi Mathias on näissä lähteissä korotettu oppiarvoltaan astetta korkeammalle ja mainitaan tittelillä magister in theologiae. Näistä asiakirjoista on peräisin myös tieto siitä, milloin suurin piirtein Mathias kuoli. Tosin maininta on suhteellisen epämääräinen: se tapahtui sen jälkeen, kun Birgitta oli matkustanut Roomaan joulukuussa 1349.

Seuraavat Mathiaksen elämäntarinan kerrostumat ovat peräisin varhaisilta historiankirjoittajilta Johannes Vastoviukselta ja Johannes Messeniukselta. Molemmat kirjoittivat 300-vuotta tapahtumien jälkeen pyrkimyksenään tarjota lukijoille eheä tarina ja lienee sanomattakin selvää, ettei heillä ollut asioista ensikäden tietoa. Vaikka toki on mahdollista, että heillä on ollut käytössään tänä päivänä kadonnutta aineistoa, ei monia asioita ei ole pystytty todistamaan muista lähteistä ja ne ovat siksi jokseenkin kyseenalaisia. Erityisesti huomio kiinnittyy siihen, että he osaavat lisätä tarinoihin yksityiskohtia, joita ei varhaisissa lähteissä mainita. Vastovius osasi lisätä tarinaansa esimerkiksi tiedon, että Mathias kuoli Tukholmassa. Hänet kyllä mitä ilmeisemmin haudattiin sikäläiseen dominikaaniluostariin – mikä on sinänsä yllättävää, sillä hän ei tiettävästi kuulunut domikaaneihin. Myöhemmässä historiankirjoituksessa Mathiaksen kuolema on liitetty jopa tuohon aikaa vallinneeseen ruttoon eli tuttavallisemmin mustaan surmaan.

Viimeinen ja itse asiassa ehkä se tärkein Mathiaksesta kertova lähderyhmä ovat hänen teoksensa. Vaikka teokset ovatkin monilta osin varsin käytännöllisiä ja oppikirjamaisia, ne kertovat silti siitä millaisia ajatuksia hän omaksui opiskeluidensa aikana Euroopan opillisista keskuksista. Mathias arvostelee toisinaan varsin kovalla kädellä oman aikansa oppineiden hiusten halkomista ja ihmisten turhaa tiedon janoa. Silti hänen teoksensa tarjoavat suuret määrät tietoa suodatettuina omalaatuisiksi kirjoiksi. Ne ovat harvoja oppineita teoksia, joita Pohjolassa tehtiin, sillä suuri osa ajan kirjallisuudesta oli kopioita Euroopan suurilta nimiltä.

Mathiakselta tunnetaan kuusi teosta. Näistä kaksi on ns. maallisempaa kirjallisuutta eli retoriikan (Testa Nucis) ja runouden (Poetria) oppikirjat. Neljä muuta ovat teologisia: esimerkillisten kansanomaisten tarinoiden kokoelma Copia exemplorum, kristillisen opin pääkohtien selitysteos Homo Conditus, Ilmestyskirjan selitysteos Expositio super Apocalypsim ja tässä blogissa usein esille tuleva hakuteos Alphabetum distinccionum. Nämä teokset olivat paikalliselle papistolle ja myöhemmin erityisesti Vadstenan luostarin veljille tärkeä apuväline, kun he selittivät Raamattua kirkkokansalle. Tämänkaltaisten teosten avulla saatiin samaan aikaan eläväisiä saarnoja ja voitiin olla varma oikeaoppisuudesta. Nämä teokset ovat tarjonneet ja tarjoavat yhä edelleen tutkijoille kiinnostavia uusia näkökohtia Mathiaksen ajatteluun, vaikka elämänkerralliset tiedot eivät niistä täydennykään.

 

Lisää aiheesta:

Anders Piltzin Mathiaksesta kertova elämänkerta-artikkeli Ruotsin kansallisbiografiassa ( Svenskt biografiskt lexikon) ja siinä mainitut lähteet.

Alphabetum – ensimmäinen luku

Blogin nimi juontaa juurensa väitöskirjani tutkimusaiheesta maisteri Mathias Linköpingiläisen suurteoksesta Alphabetum distinccionum, joka on eräänlainen sanakirjan ja viitehakuteoksen yhdistelmä. Latinan sana ”alphabetum” viittaa myös tapaan jäsentää erilaisia hakuteoksia aakkosellisesti. Tänä päivänä se saattaa tuntua itsestäänselvyydeltä, mutta keskiajalla oli myös muita aikalaisten näkökulmasta loogisia tapoja jäsentää asioita, esimerkiksi toisiinsa liittyvien teemojen kautta. Tällainen temaattisesti jäsennetty kokonaisuus on vaikkapa Isidorus Sevillalaisen Etymologiae, jonka eri lukuja ovat muun muassa eläimet, matematiikka sekä kivet ja metallit. Aakkostaminen osoittautui kuitenkin erittäin käteväksi tavaksi erityisesti, kun kokoelmien koko kasvoi, ja myöhäiskeskiajalla se olikin yleisin tapa jäsentää tämän tyyppisiä teoksia. Tästä aiheesta lisää myöhemmin…

Tämän blogin tarkoituksena on sukeltaa väitöskirjani aineistoon ja tarkastella niitä teemoja, joita keskiaikainen tietosanakirja saattoi sisältää. Tällaisia teemoja ovat esimerkiksi eläimet, kasvit, anatomia, sairaudet, mineraalit ja luonnonilmiöt. Koska aineistoni on hajanaista ja hajonnutta (lue siitä enemmän Historia-blogista), ammennan tietoa myös muista teoksista ja kirjallisuudesta. Vaikka Mathiaksen Alphabetum on ennen kaikkea saarnan apuvälineeksi tehty teos, keskityn blogissa enemmän sen ”maalliseen” sisältöön.

Kiinnostavaa on, että sellainen teos kuin Alphabetum oli käytössä 1300-luvun Pohjolassa, joka tuohon aikaan oli oppineisuuden kannalta varsin syrjässä Euroopan keskuksista. Tieto siirtyi oppineiden mukana kuitenkin myös kristikunnan rajoille ja näin myös siellä voitiin saada tietoa vaikkapa sellaisesta eläimestä kuin leopardi tai ihmeellisestä mausteesta nimeltä kaneli. Tarkoitukseni on myös kirjoittaa väitöskirjan rajapinnoilta ja avata esimerkiksi sitä, millaisia erilaisia hakuteoksia keskiajan oppineilla oli käytössään ja miten tietoa jäsennettiin.

– Sanna