Hasardikartat

Kurssikerralla kuusi kerättiin itse paikkatietoaineistoa, ja käsiteltiin hasardeja itsenäisessä tehtävässä. Aluksi olin aivan pulassa tulivuori- ja maanjäristysaineistojen kanssa, ja siinä panikoidessa en osannut sitten enää pohjakarttaakaan liittää ohjelmaan. Myös netistä löytämäni hasardidatan muokkaaminen CSV-aineistoksi aiheutti hieman harmaita hiuksia. Jatkoa ajatellen olisi ehkä helpompi käyttää materiaalia Rosanna Lindgrenin löytämästä loistavasta materiaalipankista, jonka hän vinkkaa kurssiblogissaan (https://blogs.helsinki.fi/rosannal).

Lopulta onnistuin kuitenkin työstämään vaaditut kolme karttaa opetuskäyttöä silmällä pitäen. Päädyin toteuttamaan tehtävän niin, että laadin karttojen pohjalta tehtäväkokonaisuuden, joka voisi olla esimerkiksi lukion oppikirjassa. Kas tässä:

Tutki karttoja 1-3. Vastaa niiden pohjalta seuraaviin kysymyksiin. Voit käyttää vastauksessasi myös tehtävänannon ulkopuolista materiaalia. Merkitse tällöin käyttämäsi lähteet vastaukseesi.

a) Mitä havaintoja karttojen perusteella voit tehdä tulivuorenpurkausten ja maanjäristysten sijainnista maapallolla? Miten selittäisit ilmiön?

b) Millä tavoin vulkaaninen aktiivisuus maapallolla on muuttunut ajasta ennen ajanlaskun (EAA) alkua nyt elettävään moderniin aikaan?

c) Kuvaile lyhyesti, millaisia paikallisia ja toisaalta myös globaaleja ongelmia hasardien keskittyminen tietyille alueille voi aiheuttaa?

d) Kirjoita essee otsikolla “Euroopan hasardit ennen ja nyt”. Viittaa vastauksessasi kartan 3 tarjoamiin tietoihin. Voit käyttää lisäksi muitakin tietolähteitä. Muista mainita lähteet! Voit käyttää lähteinä myös karttoja 1-2.

Kartta 1. Voimakkaat maanjäristykset ja tuoreimmat tuliuorenpurkaukset
Kartta 2. Tulivuorenpurkaukset EAA ja vuoden 1964 jälkeen
Kartta 3. Euroopan hasardit

______________________________________________________________________

Hasardien tiedot on poimittu netistä.

Muut viittaukset:

Lindgren, Rosanna. Kurssiblogi rosannal, https://blogs.helsinki.fi/rosannal. Katsottu 8.4.2018

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *