Väärän kuninkaan päivä yliopistolle?

Koulutusjärjestelmää myllerretään oikein olan takaa. Kataisen, Stubbin ja Sipilän hallitukset ovat ryhtyneet talkoisiin, joiden päämääränä tuntuu olevan väkilukuun suhteutettuna yhden maailman parhaista koulutusjärjestelmistä romuttaminen ja palauttaminen ajassa 50 vuotta taaksepäin. Nykyinen koulutusta ja jokaista tiedeyhteisön jäsentä kurittava politiikka synnyttää helposti päättymättömän kierteen, jonka päätepisteenä on valtameren pohja. Koulutuksen alalle osoitetut uusimmat leikkaustoimenpiteet johtavat henkilöstövähennyksiin sekä opiskelijoiden ja henkilökunnan kokeman epävarmuuden lisääntymiseen. Heikentyneet toimintaedellytykset johtavat tilanteeseen, jossa koulutuksen tuomaa lisäarvoa ympäröivälle yhteiskunnalle ja maailmalle ei ymmärrettävistä syistä hahmoteta yhtä selvästi, jolloin säästämisestä tulee entistä helpompaa. Lopulta ikiaikaisen yliopistolaitoksen ovet voisi yhtä hyvin sulkea.

Mikä sitten on yliopistolaitoksen perimmäinen tehtävä? Kasvattaa kriittisiä, ajattelevia ja maailmaa parantavia kansalaisia, vapaasti tutkia ja tavoitella mahdollisimman korkeaa osaamista sekä sivistystä. Vähenevistä resursseista huolimatta voimme onneksi tehdä aika pienillä asioilla suuria juttuja, jotka edesauttavat luovan, kansainvälisen oppimisen ja huippututkimuksen ympäristön syntymistä.

Yliopisto on erinomainen “miniyhteiskunta” ilmiöiden tutkimiselle. Tutkimustuloksia voi hyödyntää välittömästi omassa yksikössä, josta niitä voi edelleen jalkauttaa koko maailmalle. Tieteen vapaus ja yliopiston autonomia ovat kuitenkin niin kauan näennäisiä, kuin yliopistossa vallitsee vahva, hierarkkinen kulttuuri, perusrahoituksen asema heikkenee tai yliopiston riippuvuussuhde ulkopuolisista tahoista vahvistuu. Toimimme eräänlaisessa sääty-yhteiskunnassa, jossa opiskelijoille, tutkijoille, opettajille, professoreille ja johdolle on luonnollisen järjestyksen mukainen paikkansa. Nämä epäviralliset, formaalit ja vahvat roolit estävät osaltaan oivallusten syntymisen.

Yliopiston tehtävä on olla kriittinen yhteisö, joka tarkastelee näiden valtarakenteiden lisäksi aiempia muutoksia ja niiden vaikutuksia tehtävänsä edistämiseksi. Pitäisikö opiskelijan, tutkijan, professorien rooleja vähän rikkoa? Opiskelijat voisivat hyvin opettaa professoreja sosiaalisen median mahdollisuuksista, innostua tutkimuksesta osallistumalla tutkimusryhmien toimintaan, pohtien käytännön sovellutuksia tutkimuksen aikaansaannoksille tai osallistua vaikkapa tietojärjestelmien kehittämiseen. Yliopistolla on valtavasti potentiaalia todellisena asiantuntijaorganisaationa hyödyntää sitä paitsi sisäisesti myös ulkoisesti. Se tuntuu unohtuvan liian usein.

Vain kahleemme ovat rajanamme. Kisälli- ja mestarijärjestelmän voisi tuoda uudelleen käyttöön. Voisiko yliopistolla järjestää väärän kuninkaan päiviä?

Yliopiston tavoitteena on kauan ollut kivuta Shanghain listalla 50 maailman parhaan yliopiston joukkoon. Haluammeko todellakin huipulle? Huipulla tulee nopeasti yksinäinen olo ja suunta on vain alaspäin. Listan kärjen saavuttaminen ei tee autuaaksi: arvostetuissa julkaisuissa palstamillimetrien metsästämisen sijaan yliopisto voisi keskittyä pitkäjänteiseen, kokeilevaan ja vapaaseen tutkimukseen. Viittausten metsästäminen ja itseisarvoinen arvostettuihin kv-julkaisuihin kipuaminen vie meidät vain kauemmaksi. Tutkijoiden pitää voida epäonnistua ja vapaasti etsiä vahvuuksiaan.

Yliopiston tulisikin löytää itse asemansa kansainvälisellä koulutuskentällä, ei seurata muita. Strategian on tulkittava yliopistoyhteisön tunteita ja luotava yhteinen, innostunut kokemus suunnasta, jota kohden voimme yhdessä kulkea. Selkeän tavoitteen synnyttyä on vuoro keskustella siitä, mitkä ovat esteitä matkallamme kohti tasa-arvoista, kollegiaalista ja sivistystä tukevaa yliopistoa.

 

Vihtori Suominen

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *