Ravitsemuksen perusteet: Kirsi Pietiläinen vastaa

Apulaisprofessori Kirsi Pietiläinen vastaa kahteen tekstiviestikysymykseen, joita ei ennätetty esittää Studia Generalia -tilaisuudessa 11.10.2012:

1) Miten voisi tutkia, onko ihmisellä sisäelinten ympärillä rasvaa? Miten sen voi estää? Taikka parantaa?

Sisäelinten rasva on pikemminkin elinten sisäistä. Näin on esimerkiksi maksassa ja haimassa, samoin lihaksessa. Toisaalta esim. munuaisten ja sydämen ympärille kertyy rasvaa.

Ongelmallisinta on tuo sisäelinten sisäinen rasva. Esimerkiksi maksan rasvoittuminen. Muiden elinten rasvoittumisesta ei voi nykytekniikoin lääkärin vastaanotolla saada selkoa, mutta maksan rasvoittumista voi tutkia ultraäänellä tai maksakokeilla sekä veren insuliinin mittaamisella.

Maksan rasvoittumista voi estää pysyttelemällä normaalipainoisena. Kaikilla ei ole taipumusta maksan rasvoittumiseen lihavanakaan, toisaalta on pieni joukko ihmisiä, joilla maksa on rasvoittunut, vaikka paino on normaali. Tällaista taipumusta ei voi tietää eikä estää. Toisaalta, jos on ylipainoa ja erityisesti jos se on kertynyt vatsan kohdalle, se ennustaa maksan rasvoittumista. Maksan rasvoittumista ja myös muita sisälmysrasvoja voi parantaa laihduttamalla.

2) Tehtiinkö voi- ja margariinitutkimus sekaruokavaliota syöville vai joillekin muille? Eli toimiiko voi paremmin karppaajille?

Kertomiani voi vs. margariinitutkimuksia oli parisenkymmentä, ja todennäköisesti ne oli tehty sekaruoan syöjille. Karppaaja ei ole suojassa voin kolesterolia nostavilta ominaisuuksilta. Toisaalta kyllä laihtuminen maskeeraa ruokavalion itsenäisiä vaikutuksia, eli niin kauan kuin paino laskee, voi saada kolesteroliin paranemista useammankinlaisella ruokavaliolla. Kasviöljyjä ja kalarasvaa kannattaa aina suosia.