Jari Valkonen: Riittääkö ruoka vielä vuonna 2025?

Professori Jari Valkosen luento Studia Generalia -luentosarjassa 1.11.2012. Tilaisuuden teemana Riittääkö ruoka, riittääkö vesi?

Ruuan riittävyys on suuri haaste ihmiskunnalle nykyisten väestönkasvuennusteiden ja ilmastonmuutosennusteiden valossa. Nykyisinkään ravinto ei jakaudu tasaisesti väestölle, minkä seurauksena aliravitsemus ja suoranainen nälänhätä vaivaavat osaa maapallon ihmisistä. Ongelmat kumpuavat mm. ruuantuotannon kannalta vaikeista tai arvaamattomista luonnonolosuhteista, maailmantalouden mekanismeista, köyhyydestä ja osaamistason eroista.

Kasvit muodostavat ruuantuotannon perustan, sillä ne sitovat auringon energian ihmiselle, kotieläimille ja muille eliöille käyttökelpoiseen muotoon sekä tuottavat samalla hapen ilmakehään. Syömällä kasvisravintoa saadaan mahdollisimman suuri osa auringon energiasta suoraan ihmisen käyttöön. On kuitenkin myös ravitsemuksellisia sekä viljelyoloihin liittyviä syitä jalostaa kasvien biomassaa eläintuotteiksi ja käyttää niitä ruuaksi.

Suurin osa alueista, jotka sopivat kasvien viljelyyn, on jo viljelykäytössä. Siten ruuantuotantoa ei voida enää suuresti lisätä viljelyalaa kasvattamalla. Monilla viljelyyn sopivilla, tiheästi asutetuilla alueilla veden riittämättömyys sekä viljelyyn että talouskäyttöön on muodostumassa vaikeaksi ongelmaksi. Kasvien kuivuuden sietoa ja satoisuutta voidaan lisätä jalostuksen avulla, mikä on tärkeää. Ruuan riittävyyttä voidaan parantaa myös estämällä ruuan ja sen raaka-aineiden hukkaantumista nykyistä tarmokkaammin. Taudit ja tuholaiset verottavat noin kolmanneksen kasvien sadosta pelloilla ja varastoissa. Taudinkestävät lajikkeet sekä terveet siemenet ja taimet estävät tehokkaimmin ja edullisimmin näitä tuhoja. Kotieläinten taudit aiheuttavat nekin noin kolmasosan menetyksen eläintuotteissa. Lisäksi teollisuusmaissa valmiista syömäkelpoisesta ruuasta jopa kolmannes päätyy jätteeksi. Näiden menetysten ja tuhlailun suitsiminen parantaisi merkittävästi ruuan riittävyyttä.

Ruuan riittävyyttä voidaan parantaa edistämällä ruuan tuotantoa siellä, missä sitä tarvitaan. Yksinkertaistettuna voitaisiin ajatella, että ruuan riittävyydestä ei tule ongelmaa, jos jokainen maa tuottaa tarvitsemansa ruuan. Teollisuusmaat ovat luopuneet ruokaomavaraisuuden ajatuksesta uskoen, että voivat täydentää varastojaan ostamalla tarvitsemaansa ruokaa muualta. Köyhillä mailla tätä mahdollisuutta ei ole. Epätasapainon korjaamiseksi on tärkeää auttaa kehittyviä maita ruuantuotantonsa kohentamisessa ja organisoimisessa. Usein puutteet ovat melko yksinkertaisissakin perusasioissa, kuten kunnollisen siemenen saatavuudessa ja koulutuksessa. Kuudesta maailman tärkeimmästä ruokakasvista kolmea – vehnää, perunaa ja ohraa – viljellään Suomessa, joten meillä on kokemusta niiden viljelyn sopeuttamisesta paikallisiin kasvuoloihin. Peruna on asettumassa ruokavaliossa perinteisten ruokakasvien, kuten maniokin ja bataatin rinnalle tropiikin maissa, joissa perunan viljely on voimakkaassa kasvussa viileillä ylängöillä. Kiina tuottaa enemmän perunaa kuin koko Eurooppa yhteensä.

Koulutusta ja teknologian siirtoa käyttäen meillä on roolimme maailman ruokahuollon turvaamisessa.