Helsingin yliopisto
Ihmisseurueissa tulee usein puheeksi ammatinvalinta ja se, kuinka kukakin on omalle polulleen päätynyt. Kuten varmasti tavallisinta onkin, omakin tieni on ollut kaikkea muuta kuin suoraviivainen. Hakeuduin lukiosta opiskelemaan fysiikkaa päämääränäni tähtitiede ja planeetat. Opiskelijavaihto Islannissa vulkanologiaan ja glasiologiann tutustuen innosti geotieteiden pariin, mutta toisaalta synkistyin samaan aikaan ympäristön- ja ilmastonmuutosaiheista. Pidinpä sivutoimena pientä käsityöyritystäkin.
Näistä kaikista vaiheista opin jotakin, mutta muun muassa sen, että geologia on erinomainen tieteenala planeettojen koostumuksesta, alkuperästä ja sisäisestä dynamiikasta kiinnostuneelle. Geologi pääsee vieläpä raikkaaseen ilmaan kenttätöihin silloin tällöin. Hektisten vuosieni jälkeen mielenkiintoni kohdistui erityisesti ajattomaan perustutkimukseen. Mikään ei anna elämälle parempaa perspektiiviä kuin ymmärrys ajan valtavasta määrästä sekä menneisyydessä että tulevaisuudessa. Se ei toki tarkoita, että millään ei olisi mitään väliä – ehkä jopa päinvastoin.
Kun opastan kävijöitä Luomuksen geologisissa kokoelmissa, usein kysytään että oliko tämä lapsuuteni toiveammatti. Tiukasti ottaen en ole varma, tiesinkö tällaisen ammatin olemassaolosta. Sen tiedän, että halusin alun perin olla ”kissainsinööri” ja myöhemmin paleontologi (joka toki on myös geotieteellinen ammatti).
Pari vuotta sitten löysin kuitenkin vanhempieni arkistoista unohtuneen dokumentin, joka ei jätä juuri tulkinnan varaa. Olen ilmeisesti noin 7-8-vuotiaana yrittänyt perustaa kivikerhon kivenkerääjien yhteyden takia. Vaatimattomasti olen varannut itselleni vetäjän roolin, ja ehdotan muiden osallisten lahjoittavan minulle kauniin kiven kokoelmistaan. Tarkoituksena on ollut retkien järjestäminen ja käydä kivimuseossa!
Muistan, että olin kuullut silloisesta Kivimuseosta, enkä ollut koskaan käynyt siellä. Muistaakseni neljännellä luokalla toteutui kivipajan luokkaretki Arppeanumin kolmannessa kerroksissa silloin sijainneeseen museoon. Kyseessä on kuitenkin tosiaan sama instituutio (Luonnontieteellisen keskusmuseon Luomuksen Geologiset kokoelmat), jonka alaisuudessa nykyään työskentelen. Vaikka kivikerho ei tainnut saada koskaan tuulta purjeisiinsa, pääsin lopulta kivimuseoon oikein ajan kanssa.