Helsingin yliopisto
Nukuin hyvin levottomasti ja lyhyesti – olimmehan päättäneet palata normaaliin päiväjärjestykseen heti. Kattoikkunasta näkyvä kirkas valo herätti minut vähän väliä ajatukseen, että on päivä ja olen myöhässä jostakin. Toisaalta näin sekavia unia jäätiköistä ja erilaista liikkuvista ja lentävistä koneista. Herätessäni huomasin olevani edelleen niiden keskellä.
Aamiaiseksi oli kaurapuuroa. Pitkästä aikaa Kapkaupungin buffetaamiaisten jälkeen. Aamupäivällä kävimme yhdessä katsomassa ja tarkastamassa jokaisen rakennuksen etelän talven jäljiltä. Samalla sain opastetun kierroksen tutkimusaseman rakennuksista, konteista ja mittalaitteista. Tällä paikalla on monimutkainen infrastruktuuri, joka joutuu joka vuosi alttiiksi hirmumyrskyille ja alhaisille lämpötiloille. Tuuli on kasannut metrien korkuisia valleja kaiken sellaisen taakse, mikä on riittävän tukevaa ohjatakseen ilmavirtaa. Tällaisia paikkoja ovat traktori kaivinkoneineen, saunan terassi ja monituiset rakennusten sisäänkäynnit.
Me geologit valmistelimme ja kokosimme rahtilaatikoista kenttätamineemme päivällä. Iltapäivällä aika oli kypsä ensimmäiselle kenttäreissulle. Lähdimme tutkimaan moreenilaaksoa, josta Arto oli parikymmentä vuotta sitten ottanut näytteitä ferropikriiteiksi osoittautuneista lohkareista, joita myös Jussi Heinonen on myöhemmin tutkinut. Näytteet näistä kivistä on nyt tutkittu niin loppuun, että niitä tarvitaan lisää. Kivien itsensä lisäksi kaipailimme niiden tarkkoja koordinaatteja: 20 vuotta sitten Yhdysvallat häiritsi GPS-signaalia siinä määrin, että menetelmää ei voinut käyttää paljastumien tarkkojen paikkojen määrittämiseen.
Yrityksen menestys oli valtava. Lohkareita alkoi löytyä heti. Lopulta Arto tunnisti jopa eräitä alkuperäisistä näytteenottopaikoistaan. Materiaalia oli niin paljon, että kaikkia oli edes turha merkitä.
Kuljimme suuren lumikuopan jyrkälle reunalle saakka. Sana ei oikein kuvaa paikkaa. Se on kesken katkeavien basalttikerrosten ja jäätikön päälle muodostuneen kovan lumen välinen rotko, jolla on korkeutta vähintään kymmeniä, ellei satoja metrejä. Kipusimme hetken sen reunaa pitkin ja palasimme sitten asemalle.
Itse näytteitä pääsemme ottamaan vasta myöhemmin, kun vasarat on ensin turvotettu käyttökuntoon pitämällä niitä vesisoikossa. Vesihän on nyt erityisen kortilla. Saamme sitä vain sulattamalla lunta, ja varsinainen sulatuskone ei ala tuottaa vettä teholla kuin mahdollisesti huomenna. Siihen asti emme tuhlaa varantoja. Illalla olivat kuitenkin ensimmäiset saunavuorot, jossa kukin peseytyi parilla litralla vettä.
Tänä yönä tuskin on vaikea saada unta ainakaan väsymystilan puolesta.