Helsingin yliopisto
Heräsin aamuyöllä tuulen ujellukseen asuntoni, keskimmäisen tutkijanhytin, ilmastointikanavissa. Sängystä käsin tulkitsin tilanteen niin, että ehkäpä suuri lumimyrsky on nyt puhjennut ja joudumme viettämään päivän sisätiloissa. Vilkaisu ulos kuitenkin paljasti, että kysymys oli vain heränneestä pienestä tuulesta. Ilma oli edellisten päivien tapaan kaunis. Taivas oli ennen ollut lähes selkeä, mutta tänä aamuna siellä ajelehti ohuita pilviäkin.
Aloitimme aamun täyttämällä lumensulatusarkkua, johon oli yön aikana sulanut pieni määrä siemenvettä. Kannoimme jonossa lumilohkareita puhtailta alueilta laitokseen sulamaan. Kaiken sujuessa hyvin oli toiveita saada aseman vesijärjestelmä toimimaan iltaan mennessä. Tämän ponnistuksen jälkeen kaikki hajaantuivat omiin töihinsä. HF-antenni nostettiin mastoihin ja kokki järjesteli uusia ruokatarvikkeita.
Me geologit olimme saaneet vasarat illalla likoamaan vesisaaviin (raskaan puuvartisen vasaran tulee turvota hetki vedessä, jotta terä ei liiku iskettäessä), joten tänään olimme täysin valmiina ottamaan näytteitä. Suuntasimme ensin jo eilen tavatulle lohkareelle, josta Arto moukaroi palasia ja minä pyöristelin niistä kulmat ja merkitsin näytteet.
Lounaan jälkeisenä aikana etsimme uusia lohkareita moreenin ylärinteiltä. Sato oli valtavan runsas. Aika kului kuin siivillä kuljeksiessa pitkin rinnettä, selvitellessä kivien mineraalisuhteita sekä tuoreelta että rapautuneelta pinnalta ja ihaillessa lukuisia vaihtelevia ja eksoottisia kivilajeja, joita moreenin seassa niin ikään esiintyy. Siellä on niin lasimaisia basaltteja, kvartsivaltaisia konglomeraatteja, prehniitti- ja pumpellyiittipallukoita kuin pinnastaan silkkimäiseksi hioutuneita meteoriitin näköisiä järkäleitäkin. Jännittävin uusi havainto oli eräs oliviinipitoinen lohkare aivan tutkimusaseman läheisessä rinteessä. Asento näytti siltä, että se voisi olla jopa kiintokalliota.
