Torstai 23.11.2017: Lähes myrsky

Tuuli yltyi yöllä myrskylukemiin. Aamullakin oli yli 40 solmun keskimääräinen sekuntinopeus. Se kuului tutkijankonttiin kotoisana pauhaavana jyrinänä. Tänäänkään ei siis ollut asiaa pois pihapiiristä.

Aamulla porasimme Arton kanssa samaa Hiltillä samaa lohkaretta, joka oli aikaisemmin roudansulatusoperaation kohteena. Tällä kertaa tarkoituksena oli erottaa palanen poraamalla tiheä verkko reikiä. Tämä toimitus onnistuikin parin tunnin ahertamisen jälkeen. Kappale sisältää paljon hyväkuntoisen näköistä oliviinia, joten se toivottavasti mahdollistaa toivotut tutkimukset.

Porausvuorossa Arto.

Käytin iltapäivän arkisesti sisällä tietokoneen ääressä. Kirjasin loput havainto- ja näytteenottopisteiden koordinaatit ja ryhdyin vertaamaan aineistoa aikaisemmin havaittuihin juoniin ja otettuihin näytteisiin. Koostin nämä aineistot topografikarttaan, jonka voimme nyt toivottavasti ottaa mukaan seuraavalle kenttämatkalle ja nähdä ulkona liikkuessamme missä ollaan ja onko käsillä olevasta kohteesta olemassa aikaisempia näytteitä.

Eilen kylvetyt siemenet olivat jo itäneet. Pienet juuret olivat lähteneet alaspäin salaatinsiemenistä. Uudet kiuaskivet olivat tänään käytössä. Arto valitsi illan elokuvaksi kiehtovan uutuuden Toivon tuolla puolen.

Yöllä tuuli vaimeni hetkeksi ja maisema Plogen-nunatakille päin oli hienon pastellisävyinen keskiyön auringon paistaessa matalalta.

Keskiyön aurinko Plogenin yllä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *