Kuukausi: joulukuu 2020

Sää oli aamulla pilvisempi ja hieman tuulisempi kuin eilen. Aamupäivällä toimitettiin erilaisia askareita. Sovittelin jälleen havaintopisteitämme kartalle. Punnitsimme Arton kanssa tähän mennessä kerätyt kivinäytteet. Lentomme pois Aboalta on muutaman päivän kuluessa, ja se tapahtuu aikaisempia kulkuvälineitämme pienemmällä Twin Otterilla. Se tarkoittaa, että lastin määrä on laskettava tarkasti, jotta kone on tasapainossa eikä liian raskas laskeutumaan. Näytteiden yhteismäärä tässä vaiheessa oli 147 kg.

Iltapäivän ohjelmaksi oli eilen sovittu retki Fossilryggenille saksalaisten vieraidemme kanssa. Samalla tarjoutui mahdollisuus etsiä meiltä paleontologinen näyte opetuskäyttöön.

Matka taitettiin korotetuilla offroad-avolava-autoilla. Jäätikön pinta oli paikoin niin tasainen, että päästiin jopa yli 30 km/h nopeuksiin, mutta suurimman osan matkasta sastrukit (myöh. huom. sastrugit) ja upottava lumi hidastivat hieman matkantekoa. Matkaa oli kokonaisuudessaan noin 40 km.

Fossilryggen poikkesi ihmeellisesti kahdesta lähimmästä naapurivuorestaan. Siellä vallitsevia kivilajeja ovat hiekkakivi ja hyvin hienorakeiset muut sedimenttikivet, joissa esiintyy runsaasti permikautisia kasvifossiileja. Hiekkakivien rapautuminen noudatteli niiden kerrosrajoja, ja erityisesti ristikerrokselliset yksiköt näyttivät vaikuttavilta.

Opetuskokoelmaan sopivan näytteen etsimiseen osallistui koko seurue, ja lopulta löydettiin kappale, jossa kasvin rakenneosat olivat hyvin edustettuina, ja kivi oli vieläpä riittäävän luja kestämään töyssyisen matkan takaisin Basenille ja sieltä pakattuna edelleen Suomeen.

Antarktiset elokuvafestivaalit jatkuivat illalla kahden hyvin hämmentävän elokuvan merkeissä.

Yksi pitkään mielessä ollut geologinen tehtävä oli Basenin koilliskulman laen tutkiminen pikriittijuonien varalta. Nunatakilla on muuten runsaasti tällaisia juonia, mutta Aboalta katsoen kauimmaisessa nurkassa ei ollut toistaiseksi niistä lainkaan havaintoja. Lähdimme siis selvittämään, miltä paikan päällä näytti.

Ajoimme moottorikelkoilla toissapäiväiseen paikkaan ja kiipesimme rinteen ylös. Varustuksena olivat goretex-asut, ja kelkkaa ajaessa niiden päällä pilkkihaalarit ja jäätikkövaljaat. Vuoren laelle päästyä ilmeni nopeasti, että päivästä oli tulossa lämmin ja lähes tuuleton.

Lintuja oli saapunut jälleen lisää. Valkoinen lumimyrskyliitäjäpyörre kiersi jatkuvasti jyrkkiä kalliorinteitä ja jyrkänteitä. Tänään kuulin ensi kertaa niiden ääntelevän. Liitäjät piirittivät ja ahdistivat kahta etelänkihua, jotka arvatenkin pahoissa aikeissa olivat saapuneet niiden pesimäpaikoille. Lumimyrskyliitäjien joukossa oli kaksi tummaselkäistä liitäjää, lienevätkö sitten jäämyrskyliitäjiä.

Vaikka lumipääskyt ovat käsittämättömän elegantteja, ketteriä ja naamastaan hyväntahtoisen näköisiä, meistä alkoi pian tuntua, että ne juonivat jotakin päidemme menoksi. Aina kun menimme kiikkerän jyrkänteen reunalle, muutama sellainen ilmestyi alhaalta ja teki päätä huimaavan tynnyrikäännöksen ympärillä. Jos viuhahtavia lintua erehtyisi seuraamaan katseellaan, ei olisi kuin ajan kysymys, koska asentotaju menisi hetkeksi sekaisin ja seuraava askel olisi tyhjän päällä.

Liitäjien siivistä kuuluu ihmeellinen suhahtava ääni, vähän kuin nopean hävittäjälentokoneen. Erityisesti silloin, kun ne syöksyvät ja oikaisevat lentonsa.

Vuoren ylätasangolle oli jo muodostunut sulavedestä pieni lammikko, jossa kasvoi tummanvihreää levää. Siinä on jälleen yksi paikka, jossa täytyy elää erityisen sitkeää väkeä.

Sää on edelleen tyyni ja pilvetön. Pakkasta on noin 7 astetta.

Päätimme hoitaa tänään kaksi tehtävälistamme kohdetta ja käydä Basenin huipulla ottamassa uusia näytteitä eräästä Jussin (myöh. huom. Jussi Heinosen) aikaisemmin tutkimasta juonesta, ja vierailla sinisen jään alueella moreenin luona meteoriittien toivossa. Traversen mukana saapui saksalainen Etelämantereen veteraanigeofyysikko Erich, joka liittyi seuraamme, kunnes Twin Otter –lentokone saapuisi ja hän jatkaisi etelään Utpostanelle.

Aamupäivällä kiipesimme Basenin laelle. Ei tuullut juuri nimeksikään, ja näkyvyys oli loistava. Traversen eilinen ajoura erottui selvästi kymmenien kilometrien päähän saakka. Tullessamme vuoren lounaisjyrkänteelle havaitsimme, että kesäsää oli tuonut mukanaan lisää lumimyrskyliitäjiä. Niitä oli jyrkänteellä sankoin joukoin katsastamassa pesäpaikkojaan. Kaikkien piti tietysti tehdä tavanomainen tarkastuskierros ympärillämme hirvittävällä nopeudella. Niiden valokuvaaminen on erittäin haastavaa. Linnut ovat nopeita kuin pääskyset ja lentävät mieluusti aivan ihmisen vierestä. Kamera ei ehdi tarkentaa, sillä ne ovat seuraavassa hetkessä jo poissa tai kymmenien metrien etäisyydellä.

Lounastauolla havaitsimme, että saksalaisten koneiden ja kuljettajien voimallisella avustuksella kotiväki oli jo saanut yhden uuden asuinkontin paikoilleen, ja toista parhaillaan asennettiin. Suuret lumikissat nostivat konttia kahdestaan molemmista päistä.

Iltapäivällä vuoren juurella sinisellä jäällä koetimme jälleen selvittää, olisiko alueelta mahdollista löytää meteoriitteja. Hetken etsiskelyn jälkeen alkoi vaikuttaa siltä, että tuuli ja muuta luonnonvoimat kuljettavat niin tehokkaasti basalttista kivenmurua Basenilta moreenille, että tummien ja hienorakeisten meteoriittien erottaminen olisi ensinnäkin hankalaa, mutta toisaalta myös niiden suhteellinen osuus kaiken kiviaineksen joukossa olisi hyvin pieni. Etsiminen ei toki silti ole täysin turhaa.

Hyvin liukkaalla sinisellä jäällä seikkaillessamme saimme havainnon kesän ensimmäisestä etelänkihusta. Pitäisi ehkä sanoa mieluummin toisinpäin, sillä lähes kotkan kokoinen ruskea lintu (näin sen havaitsin) kaarsi matalalta välistämme. Kihun suuria räpyläisiä jälkiä on kyllä näkynyt lumessa aiemminkin.

Paluumatkalla vuoren juurelta Erich pyysi meitä katsomaan traversen karavaania nyt, kun olimme jo valmiiksi alhaalla. Ajoneuvot oli eilen jätetty pääasiassa alas, ja ihmiset olivat tulleet ylös Aboalle autokyydillä. Tänään ylhäällä työskennelleet lumikissat oli irrotettu varsinaisista kuormistaan. Kun sitten näin Pistenbullyn kolmine perävaunuineen, se oli vaikuttava näky. Suuri kuin juna, totesi Arto. Isännät näyttivät, miten näissä konteissa asutaan. Suuressa vedettävässä makuuhytissä oli yhdeksän makuupaikkaa, ja messikontissa jopa hieno olohuone. Tila on varmasti hyödyksi pitkien taipalien ja myrskyjen aikana.

Illalla alkoi paikallinen suurtapahtuma, Antarktiset lyhytelokuvafestivaalit, johon Aboa osallistuu. Meistä kaikista tuli arvovaltaisia raadin jäseniä. Katselimme kuusi elokuvaa ja arvostelimme ne.