Tekijä: Sanni T Turunen

Sää oli aamulla pilvisempi ja hieman tuulisempi kuin eilen. Aamupäivällä toimitettiin erilaisia askareita. Sovittelin jälleen havaintopisteitämme kartalle. Punnitsimme Arton kanssa tähän mennessä kerätyt kivinäytteet. Lentomme pois Aboalta on muutaman päivän kuluessa, ja se tapahtuu aikaisempia kulkuvälineitämme pienemmällä Twin Otterilla. Se tarkoittaa, että lastin määrä on laskettava tarkasti, jotta kone on tasapainossa eikä liian raskas laskeutumaan. Näytteiden yhteismäärä tässä vaiheessa oli 147 kg.

Iltapäivän ohjelmaksi oli eilen sovittu retki Fossilryggenille saksalaisten vieraidemme kanssa. Samalla tarjoutui mahdollisuus etsiä meiltä paleontologinen näyte opetuskäyttöön.

Matka taitettiin korotetuilla offroad-avolava-autoilla. Jäätikön pinta oli paikoin niin tasainen, että päästiin jopa yli 30 km/h nopeuksiin, mutta suurimman osan matkasta sastrukit (myöh. huom. sastrugit) ja upottava lumi hidastivat hieman matkantekoa. Matkaa oli kokonaisuudessaan noin 40 km.

Fossilryggen poikkesi ihmeellisesti kahdesta lähimmästä naapurivuorestaan. Siellä vallitsevia kivilajeja ovat hiekkakivi ja hyvin hienorakeiset muut sedimenttikivet, joissa esiintyy runsaasti permikautisia kasvifossiileja. Hiekkakivien rapautuminen noudatteli niiden kerrosrajoja, ja erityisesti ristikerrokselliset yksiköt näyttivät vaikuttavilta.

Opetuskokoelmaan sopivan näytteen etsimiseen osallistui koko seurue, ja lopulta löydettiin kappale, jossa kasvin rakenneosat olivat hyvin edustettuina, ja kivi oli vieläpä riittäävän luja kestämään töyssyisen matkan takaisin Basenille ja sieltä pakattuna edelleen Suomeen.

Antarktiset elokuvafestivaalit jatkuivat illalla kahden hyvin hämmentävän elokuvan merkeissä.

Yksi pitkään mielessä ollut geologinen tehtävä oli Basenin koilliskulman laen tutkiminen pikriittijuonien varalta. Nunatakilla on muuten runsaasti tällaisia juonia, mutta Aboalta katsoen kauimmaisessa nurkassa ei ollut toistaiseksi niistä lainkaan havaintoja. Lähdimme siis selvittämään, miltä paikan päällä näytti.

Ajoimme moottorikelkoilla toissapäiväiseen paikkaan ja kiipesimme rinteen ylös. Varustuksena olivat goretex-asut, ja kelkkaa ajaessa niiden päällä pilkkihaalarit ja jäätikkövaljaat. Vuoren laelle päästyä ilmeni nopeasti, että päivästä oli tulossa lämmin ja lähes tuuleton.

Lintuja oli saapunut jälleen lisää. Valkoinen lumimyrskyliitäjäpyörre kiersi jatkuvasti jyrkkiä kalliorinteitä ja jyrkänteitä. Tänään kuulin ensi kertaa niiden ääntelevän. Liitäjät piirittivät ja ahdistivat kahta etelänkihua, jotka arvatenkin pahoissa aikeissa olivat saapuneet niiden pesimäpaikoille. Lumimyrskyliitäjien joukossa oli kaksi tummaselkäistä liitäjää, lienevätkö sitten jäämyrskyliitäjiä.

Vaikka lumipääskyt ovat käsittämättömän elegantteja, ketteriä ja naamastaan hyväntahtoisen näköisiä, meistä alkoi pian tuntua, että ne juonivat jotakin päidemme menoksi. Aina kun menimme kiikkerän jyrkänteen reunalle, muutama sellainen ilmestyi alhaalta ja teki päätä huimaavan tynnyrikäännöksen ympärillä. Jos viuhahtavia lintua erehtyisi seuraamaan katseellaan, ei olisi kuin ajan kysymys, koska asentotaju menisi hetkeksi sekaisin ja seuraava askel olisi tyhjän päällä.

Liitäjien siivistä kuuluu ihmeellinen suhahtava ääni, vähän kuin nopean hävittäjälentokoneen. Erityisesti silloin, kun ne syöksyvät ja oikaisevat lentonsa.

Vuoren ylätasangolle oli jo muodostunut sulavedestä pieni lammikko, jossa kasvoi tummanvihreää levää. Siinä on jälleen yksi paikka, jossa täytyy elää erityisen sitkeää väkeä.

Sää on edelleen tyyni ja pilvetön. Pakkasta on noin 7 astetta.

Päätimme hoitaa tänään kaksi tehtävälistamme kohdetta ja käydä Basenin huipulla ottamassa uusia näytteitä eräästä Jussin (myöh. huom. Jussi Heinosen) aikaisemmin tutkimasta juonesta, ja vierailla sinisen jään alueella moreenin luona meteoriittien toivossa. Traversen mukana saapui saksalainen Etelämantereen veteraanigeofyysikko Erich, joka liittyi seuraamme, kunnes Twin Otter –lentokone saapuisi ja hän jatkaisi etelään Utpostanelle.

Aamupäivällä kiipesimme Basenin laelle. Ei tuullut juuri nimeksikään, ja näkyvyys oli loistava. Traversen eilinen ajoura erottui selvästi kymmenien kilometrien päähän saakka. Tullessamme vuoren lounaisjyrkänteelle havaitsimme, että kesäsää oli tuonut mukanaan lisää lumimyrskyliitäjiä. Niitä oli jyrkänteellä sankoin joukoin katsastamassa pesäpaikkojaan. Kaikkien piti tietysti tehdä tavanomainen tarkastuskierros ympärillämme hirvittävällä nopeudella. Niiden valokuvaaminen on erittäin haastavaa. Linnut ovat nopeita kuin pääskyset ja lentävät mieluusti aivan ihmisen vierestä. Kamera ei ehdi tarkentaa, sillä ne ovat seuraavassa hetkessä jo poissa tai kymmenien metrien etäisyydellä.

Lounastauolla havaitsimme, että saksalaisten koneiden ja kuljettajien voimallisella avustuksella kotiväki oli jo saanut yhden uuden asuinkontin paikoilleen, ja toista parhaillaan asennettiin. Suuret lumikissat nostivat konttia kahdestaan molemmista päistä.

Iltapäivällä vuoren juurella sinisellä jäällä koetimme jälleen selvittää, olisiko alueelta mahdollista löytää meteoriitteja. Hetken etsiskelyn jälkeen alkoi vaikuttaa siltä, että tuuli ja muuta luonnonvoimat kuljettavat niin tehokkaasti basalttista kivenmurua Basenilta moreenille, että tummien ja hienorakeisten meteoriittien erottaminen olisi ensinnäkin hankalaa, mutta toisaalta myös niiden suhteellinen osuus kaiken kiviaineksen joukossa olisi hyvin pieni. Etsiminen ei toki silti ole täysin turhaa.

Hyvin liukkaalla sinisellä jäällä seikkaillessamme saimme havainnon kesän ensimmäisestä etelänkihusta. Pitäisi ehkä sanoa mieluummin toisinpäin, sillä lähes kotkan kokoinen ruskea lintu (näin sen havaitsin) kaarsi matalalta välistämme. Kihun suuria räpyläisiä jälkiä on kyllä näkynyt lumessa aiemminkin.

Paluumatkalla vuoren juurelta Erich pyysi meitä katsomaan traversen karavaania nyt, kun olimme jo valmiiksi alhaalla. Ajoneuvot oli eilen jätetty pääasiassa alas, ja ihmiset olivat tulleet ylös Aboalle autokyydillä. Tänään ylhäällä työskennelleet lumikissat oli irrotettu varsinaisista kuormistaan. Kun sitten näin Pistenbullyn kolmine perävaunuineen, se oli vaikuttava näky. Suuri kuin juna, totesi Arto. Isännät näyttivät, miten näissä konteissa asutaan. Suuressa vedettävässä makuuhytissä oli yhdeksän makuupaikkaa, ja messikontissa jopa hieno olohuone. Tila on varmasti hyödyksi pitkien taipalien ja myrskyjen aikana.

Illalla alkoi paikallinen suurtapahtuma, Antarktiset lyhytelokuvafestivaalit, johon Aboa osallistuu. Meistä kaikista tuli arvovaltaisia raadin jäseniä. Katselimme kuusi elokuvaa ja arvostelimme ne.

Traverse on ollut matkalla jo päiviä, ja olemme odottaneet, koska siihen saa yhteyden VHF-radiolla. Aamulla ennakoitiin, että saattue alkaisi olla jo kantaman päässä. Aamupäivällä tulikin yhteydenotto Priitiltä terveisineen, ja siitä lähtien alettiin tähyillä koillishorisonttiin.

Lähdimme tänään Arton kanssa ottamaan näytteitä poran avulla Basenin koillisrinteessä sijaitsevasta hyvin säilyneestä pikriittijuonesta, mikä oli myös sopiva paikka tähystämiseen. Juoni oli noin 85 metrin korkeudella jään pinnasta, johon päästiin ajamaan kelkoilla, joten tuon verran saimme kantaa työvälineitä rakkarinteessä. Teimme aggregaatille ja Hilti-poralle kuormaliinoista henkselit, joilla ne sai kannettua selässä. Lekat, johtokelat ja reput jäivät toiseen erään. Takaisin tullessamme meillä oli lisänä vielä kaksi hienoa kivinäytettä, joten saimme yhteensä nousta ja laskeutua rinteen neljä kertaa.

Ylhäällä oli mahdollista havainnoida kiintoisaa ilmiötä, kun kirkkaansiniselle taivalle muodostui sumupilviä Basenin päällä. Nämä pilvet liittyivät tovereihinsa vuoren sivuilla ja matkustivat jäätä pitkin koilliseen. Niihin aikoihin näin koillisen suunnasta syrjäsilmällä kirkkaan valonvälähdyksen. Se oli lyhyt, mutta mikä muu se olisi saattanut olla kuin ajoneuvon ikkuna? Kuulimme pian radiokeskustelun, että traverse oli juuri ajamassa sumuun.

Ehdimme jo ajaa takaisin Aboalle ja purkaa kelkat. Silloin kiipesin Laran kanssa vielä kerran katsomaan koilliseen, ja siellä traverse sitten oli. Näky tiesi, että näkisimme kohta uusia ihmisiä ensi kertaa melkein kahden viikon jälkeen. Kolme, pitkänomaista, teräväpiirteistä hahmoa liikkui jääaavikolla hitaasti ja kaukana. Ne olivat painavia rekiä vetäviä Pistenbully-traktoreita.

Traversen lähestyminen kiihdytti asemalla alkanutta valmistautumishulinaa. Messiä laitettiin jälleen hienoksi, hytteihin vietiin uusia liinavaatteita ja Pekka valmistautui laittamaan illallisen ulkogrillillä. Saunassa käytiin hyvissä ajoin ennen vieraiden saapumista, jotta he pääsevät heti radionkin välityksellä kaipaamaansa löylyyn. Jo aikaisemmin oli sisäänkäynnin yläpuolelle pystytetty salot, joissa roikkui tulijoiden kansallisuuksia edustavat Viron ja Saksan liput.

Kun traverse oli jo lähestymässä vuoren juurta, Mika ja Esa lähtivät saapujia vastaan lumirenkaisilla maastoautoilla. Keräännyimme pihalle vastaanottamaan vieraat. Näimme viimein melkein kaksi viikkoa sitten Neumayerille jättämämme Priitin ja neljä saksalaista traversen jäsentä. Saimme vieläpä tuliaisiksi karamelleja.

Aamu oli aurinkoinen, jopa lämmin. Kokoonnuimme heti aamiaisen jälkeen moottorikelkkakulkueeksi ja lähdimme kohti eteläistä näkymää hallitsevaa Plogen-nunatakia. Retkikunnan muut jäsenet halusivat korjata vuoren huipulla seisovan repeater-maston, jonka avulla alueen radioliikenne saa paremman kattavuuden. Laite ei ole ollut toiminnassa, ja pelättiin sen särkyneen talvimyrskyissä.

Ajoimme ensin suoraan kohti naapurivuorta. Jäätikön päällä oli enimmäkseen varsin tasaista lunta. Lähestyessämme Plogenin jyrkkää, basalttikerroksista koostuvaa seinämää aloimme erottaa siinä rakenteita. Nousimme idän kautta kiertäen vuoren päälliselle jäätikölle. Ensimmäinen etappi oli repeater-antenni. Siinä oleva vika osoittautui pieneksi ja helposti korjattavaksi.

Me geologit lähdimme moottorikelkoilla pohjoiseen päin pitkin vuorta reunustavaa kruunua. Maasto oli haastavaa, ja etenkin huipun tuntumassa täynnään syviä sastrukeja (myöh. huom. sastrugeja). Pääsimme perille putoamatta railoihin ja pysäköimme kelkat aivan moreenin kupeeseen. Mahdollisesti railoisilla alueilla on turvallisempaa liikkua ajoneuvolla kuin kävellen, ja vauhtia saisi olla sen verran että mahdolliset lumikannet eivät ehdi murtua. Möykkyisessä kovassa hangessa vauhdin pitäminen on kuitenkin haastavaa tällä ajokokemuksella.

Kiersimme pitkin laavakivistä koostuvaa vuorenharjaa kohti pohjoista ja toivoimme löytävämme juonen, josta on otettu näyte aikaisemmin. Tarkastimme kahteen kertaan alueen, jossa juonen olisi kaikkien merkkien mukaan pitänyt olla*. Juonia löydettiinkin, mutta ei tätä kyseistä hyvin säilynyttä ja oliviinipitoista. Tältä osin geologin työ on helpottunut teknologian myötä. Nykypäivän käsi-GPS:stä saatavat koordinaatit riittävät helposti kivinäytteen sijoittamiseen vuoren kokoiselle paljastumalle, mutta vielä 20-30 vuotta sitten tällaisia laitteita ei joko kannettu joka kenttäreissulla mukana tai sitten signaalia häirittiin tarkoituksella, jolloin merkitty piste saattoi sijaita 200 metrin säteellä missä vain. Niin oli tämänkin pisteen laita. Otimme paluumatkalla kuitenkin näytteen Plogenin huipun ohi kulkevasta juonesta. Se oli hienorakeinen, mutta siisti ja terve.

Paluumatkan maisemat olivat oikein hienot. Ajoimme taas lujaa, tasaisilla jopa 50 km/h. Kaasukäteni tuppasi tottumattomana väsymään pitkän matkan aikana. Maisemaa hallitsivat kaksi vuorta, Plogen ja Basen. Illalla tapahtui hämmästyttävä ilmiö: tuuli loppui. Aseman lippu roikkui tangossa.

*Myöh. huom. Ennen GPS:n valtakautta hankalissa paikoissa sijaitsevien näytteenottopisteiden kuvaamiseen käytettiin muun muassa tarkkaa korkeustietoa. Esimerkiksi tässä tilanteessa se ei kuitenkaan sulkenut pois riittävästi paikkoja, jotta paljastuma olisi löytynyt käytettävissä olevassa ajassa.

Aamu oli hieman eilistä tuulisempi, ja taivaalla on jonkin verran pilviä. Sää oli joka tapauksessa kirkas ja valoisa, mikä oli hyvä, sillä generaattori oli yöpynyt vuorenrinteessä. Ajoimme aamiaisen jälkeen moottorikelkoilla jatkamaan eilisen juonipaljastuman poraamista. Maisema siitä paikasta on hyvin hieno. Vuoren rinteen vierellä näkyy lumikuopaksi kutsuttu valkea rotko. Taivaalla liiteli yksittäisiä lumimyrskyliitäjiä. Taivaalla oli myös tänään suuria värillisiä rengashaloja.

Kun olimme lopettelemassa töitä ennen lounasta ja henkisesti valmistautumassa nostamaan painavaa aggregaattia nyt alamäkeen kelkan reen luokse, näimme alhaalla liikkuvan oranssin pisteen. Se saapui yllättäen luoksemme jyrkempää lumiluiskaa myöten. Mika oli lähtenyt testaamaan Arctic Truck –maastoautoa talven jälkeen ja päättänyt tulla työpistettämme katsomaan. Auto pääsi nousemaan rinnettä kelkkoja ylemmäs, ja painava kone saatiinkin sen kyytiin kuten muutkin tykötarpeemme.

Matkalla alas huomasin, että moottorikelkan ajaminen onkin oikeastaan aika hauskaa.

Iltapäivällä saimme geologisille tutkimusvälineille autokyydin moreenilaaksoon. Generaattori sai nyt käydä auton lavalla, kun porasimme irti kappaletta ensimmäisenä kenttäpäivänä tavatusta Vestfjellan pikriittien kantamuotolohkareesta. Poran terä antoi periksi iltapäivän lopulla. Se oli loppuun ajettu, täysin tasapäinen. Radioteitse saatiin asemalta Esalta tieto, että varakappale on olemassa, ja lähdin sitä noutamaan. Työ saatiin päätökseen sen avulla.

Meillä on nyt pitkälti kaikki näytteet, mitä täältä toivottiin saatavan. Huomenna, jos sää pysyy hyvänä, koko retkikunta suuntaa naapurivuori Plogenille, ja meillä on mahdollisuus yrittää saada sieltä vielä yksi toiveissa ollut näyte.

Yö ja seuraava aamu olivat tyyniä, kirkkaita ja aurinkoisia. Kaikki odotuksessa olleet tehtävät ja askareet lähtivät aamulla käyntiin kerralla. Ajoneuvoille perustettiin tankkauspiste, ja logistikot jatkoivat viimeisiä valmisteluja, jotta olisimme valmiit ottamaan vastaan pian saapuvan lentokoneellisen vierailevia tutkijoita ja traversen, joka pääsi viimein lähtemään Neumayerilta.

Me Arton kanssa lähdimme tiedustelemaan, pääsisimmekö moottorikelkoilla viime tiistaina löydetyn juonenpätkän lähelle. Idea oli kuljettaa sinne myöhemmin moottorikelkan reellä aggregaatti. Suuresta kiintokallion palasta taikka lohkareesta saataisiin silloin irti näyte käyttämällä samaa poraa, jota käytettiin juuri ennen myrskyä Aboan pihapiirissä.

Matka Aboan kaakkoiskulmassa sijaitsevalle paljastumalle oli alkuosastaan hieno. Ensin lasketaan vuorta alas kohti etelää, ja edessä avautuu silloin valtava jäälakeus ja noin 30 kilometrin päässä toinen nunatak Plogen. Rinteen alla käännytään vasemmalle sitten, kun railoiset alueet vuoren juurella on vältetty. Lumi on välillä kovettunut aaltoilevaa merenpintaa muistuttaviksi sastrukseiksi*. Vuoren tullessa vastaan alkoivat hankaluudet. Reitti huipulle voi kulkea ainoastaan lumella, ja sitä on rinteen tuossa kohdassa ainoastaan paksun, jäisen luiskan päällä. Luiska on vielä jyrkkä ja vino joka suuntaan. Äskeinen myrsky oli ajanut jään päälle uutta pehmeää lunta, joka liukui alta, kun sille varasi painoa. Sopiva reitti lähes ylös asti kuitenkin löytyi.

Borschkeittolounaan jälkeen lähdimme kohti paljastumaa. Mukana oli toisen moottorikelkan reessä painava aggregaatti, polttoainekannu, leka, vasaroita ja piikkauskone. Ajoreittejä sommittelemalla molemmat kelkat olivat lopulta niiin ylhäällä kuin ne sai vain ajettua, mutta piste oli silti vielä noin 30 metrin päästä siitä, minne maksimimäärä jatkojohtoliitoksia yletti. Rakensimme liinoista kantolaitteen, jolla painavan koneen kuljettaminen muuttui hieman kätevämmäksi. Toivottu sijainti saavutettiin, ja lohkareesta saatiin irti suuri palanen.

Ilta kuitenkin yllätti. Painavat tarvikkeet ja irti saatu pala jäivät rinteeseen odottamaan huomista. Sään pitäisi pysyä hyvänä, joten kaiketi jatkamme töitä siellä.

*Myöh. huom. Olen yrittänyt kirjoittaa ”sastrugeiksi”. Sastrugi on monikkomuotoinen nimitys polaarialueilla esiintyville koville lumidyyneille.

Päivä alkoi jo tutuksi käyneeseen tapaan myrskyisenä. Tuuli ulisi nurkissa koko yön. Sunnuntai on kokin vapaapäivä, ja tuurausvuoro osui tänään geologeille. Lähdin vain ulkona käydäkseni viemään roskia. Biojätteelle, poltettavalle jätteelle ja sekajätteelle on kaikille omat asemansa noin sadan metrin säteellä aseman päärakennuksesta. Polttojätteen kontti on kauimpana. Kun myrskytuuli pöllytti pehmeää lunta ja sitä tuli vielä taivaaltakin, asema näytti päätepisteessä vain hennolta varjolta. Voin kuvitella, että ei tarvitsisi mennä kovin kauas eksyäkseen kunnolla. Roskapussin asentaminen kontin sisäpuolelle ei ollut ihan helppo juttu sekään, kun pussi itse olisi mielellään lähtenyt tuulen mukaan kuten kontin ovikin.

Päivää vietettiin katselemalla Kummeli-jaksoja. Laittelimme samalla ruoaksi makaronilaatikkoa tuoreiden itujen kera ja jälkiruoaksi creme brulé’ta poltetulla sokerilla.

Ruokailun aikana ujellus nurkissa loppui ja taivas alkoi kirkastua. Sininen tuli näkyviin pilvien takaa ja auringonsäteet osuivat sinne tänne jäätiköllä. Ilma leppyi hetkessä lähes tyyneksi.

Vesihuolto oli pitkään ollut pelkästään lumen varassa, joten nyt päätettiin lähettää tiedusteluryhmä katsomaan, josko jäätiköltä saataisiin jo juomavettä. Me geologit saimme luvan lähteä mukaan, sillä olemme olleet kiinnostuneita vedenottopaikan lähellä sijaitsevasta moreeniharjanteesta.

Lähtö tarkoitti, että sain aloittelijan opastuksen moottorikelkan käyttöön. En ollut ajanut sellaista värkkiä koskaan, ja kyydissäkin ollut vain täällä noin viikkoa aikaisemmin. Kelkka kulki kuitenkin kuuliaisesti ja saavutimme sinisen jään vuoren juurella nopeasti.

Jää oli mahtavan kaunista. Se hohti arvokkaan turkoosina ja syvänä. Sisälle oli jäänyt vangiksi erikokoisia ja –muotoisia ilmakuplia. Moreeni itsekin oli vaikuttava kokoelma alueen kivilajeja. Sen korkeimmalla kohdalla sijaitsi selvästi kihun mieluisa ruokailupaikka: kivillä oli pieniä, kevyitä luita ja oksennuspalloja.

Hyvin samantyyppinen myrsky on jatkunut myös tänään koko päivän. Näkyvyys on heikko ajoittaisen sankankin lumisateen ja ajolumen vuoksi. Tuuli tulee pohjoisesta.

Tänäänkin on siis pysytty sisällä. Konemestari Esa kävi laittamassa toisen generaattorin käyntiin ja Antti ja Lara täyttivät sulatussäiliötä lumella, mutta muuten ollaan keskitytty pitämään säätä sisällä. Pekalla on tietysti joka tapauksessa työtä, koska syömme myrskystä huolimatta.

Luin päivällä Shackletonin muistelmia Endurancen matkasta aivan näillä kulmilla. Illansuussa suunnittelimme uutta keittokatosta kotipihaani Mikan kanssa. Selvyys syntyi ainakin siitä, että nuotiopaikan tulisi olla pitkänomainen, suuri ja luonnonkivistä rakennettu.

Illan elokuva oli Badass.

Tänä yönä kaikki olivat heräilleet myrskyyn. Kontit tärisevät ja jyrinä on taukoamatonta. Tässä kirjoittaessani pöytä tärisee. Aikaisemmin tuulen mukana on tullut vain heikkoa lumisadetta tai pieniä jäisiä pisaroita sekä ajolunta, mutta nyt sataa kunnolla. Tuulen keskinopeus on tähän mennessä ollut jo 52 solmua*, puuskissa yli 59 solmua. Vain välttämättömiä ulkotöitä siis tehdään.

Käytimme aamupäivän messin ja asuinhyttien siivoamiseen. Asemalle on tulossa säiden hellitettyä vieraita sekä traversen että lentokoneen mukana, ja paikat haluttiin laittaa sieviksi. Messi oli oikein kodikas ulkona raivoavan myrskyn keskellä imuroituna ja pestynä. Kun kannoin pölynimurin pihan poikki omaan hyttiini, imuri oli hankala saada ovesta sisään. Lisäksi toinen korva täyttyi lumella tuon noin 10 metrin matkan aikana.

Lepoaikamme alkoi lounaasta kello 14. Iltapäivällä harrastettiin lukemista ja vanhojen retkikuntavideoiden katselua. Tulin jälkimmäisistä hieman merisairaaksi ja nukahdin hyttiini hetkeksi.

Vietimme illalla hienosti katetun pöydän ääressä juhlia asemalle saapumisen sekä kaksien samalla viikolla olleiden syntymäpäivien kunniaksi. Kokkimme Pekka oli leiponut tapahtuman kunniaksi hienon persikka-suklaakakun.

*Myöh. huom. Noin 27,8 m/s.