Viimeinen päivä ennen lähtöä

Lienee turha sanoa, että viimeiset viikot ovat menneet todella nopeasti. Olen yrittänyt saada asioita valmiiksi niin töissä kuin kotonakin. Olemme poissa vain noin kaksi kuukautta, mutta niidenkin ajaksi mahtuisi yllättävän paljon hoidettavia asioita. Postit, laskut ja sen sellaiset täytyy yrittää hoitaa etukäteen.

Näinä muutamana päivänä ennen lähtöä olemme tulostaneet karttoja ja tarkistaneet tärkeiden paikkojen koordinaatteja. Kokeilimme jopa elää kenttäpäivän läpi mielikuvana, jotta mahdollisesti unohtuvat tärkeät varusteet tulisivat mieleen. Kannatti, sillä kuivaharjoittelussa tuli mieleen kohta ”ja sitten katsomme, onko siinä paljon oliviinia, otamme esiin luupin…” Luuppi oli vielä siinä vaiheessa väärässä paikassa mukaan lähtemistä ajatellen.

Tavarat ja pakkaus ovat tässä vaiheessa ehkä suurin huolenaihe. Syy on puhtaasti se, että retkikunnan ammattilaiset huolehtivat tai ovat huolehtineet pitkälle kaikesta muusta. Oman 10 kilogramman kantamuksen sisältö on ainoa kohta, johon voin vielä vaikuttaa. Mitään välttämätöntä tuskin on enää unohtumassa, mutta tässä vaiheessa punnitsen vielä eri vaihtoehtojen väliltä. Kirja luettavaksi vai toinen muistiinpanokirja? Neljännet villasukat vai sandaalit Etelä-Afrikkaan?

Huomenna mennään. Tästä tulee jännittävää.

Uusi kamera saapui

Olen jo vuosia suunnitellut päivittäväni järjestelmäkameran uudempaan. Vanha Nikon D50 on edelleen hienossa kunnossa 12 vuoden aktiivikäytön jälkeen, mutta sen ominaisuudet resoluutiosta lähtien ovat selvästi uusia malleja heikompia. Esimerkiksi revontulia kuvatessa ISO 800 on vanhalla kennolla jo liian suuri herkkyys, ja näkyy kuvissa kohinana.

Tulevalta Etelämantereen tutkimusmatkalta haluaisin saada joka tavalla kunnollisia kuvia, jotka kestäisivät aikaa kuten diat aikanaan. Päädyin hankkimaan käytetyn täyskennoisen ammattilaismallin, Nikon D800:n 24-70 objektiivilla. Yhdistelmän paino lasketaan kiloissa, ja verottaa siten rankasti muita henkilökohtaisia tavaroitani – sallittu henkilökohtaisten matkatavaroiden paino mukana kuljetettavaksi on vain 12 kg.

Vastedes on siis turha syyttää kameraa, jos ei onnistu. Entinen omistaja, nuori hääkuvausta harjoittava herrasmies, demonstroi niitä monia toimintoja, jotka olivat auttaneet hänen työskentelyään. Minun pitää vielä opetella itse löytämään omaan käyttööni parhaiten soveltuvat asetukset.

Nikon D800 – uusi kaveri mukaan matkalle.

Geologisten kokoelmien avoimet ovet

Luonnontieteellisen keskusmuseon geologiset kokoelmat ovat avoinna kesäkuukausien ensimmäisen viikonlopun perjantaina ja lauantaina, ja seuraavan kerran Suomen luonnon päivänä 26.8. Me museon geologit olemme silloin siellä vastaamassa kävijöiden kysymyksiin ja muutenkin puhumassa maapallosta.

Olen osallistunut avoimiin oviin lähes joka kerta sinä aikana kun kokoelmat ovat sijainneet Kumpulan kartanossa, mutta vielä ei ole tullut sellaista päivää, että ei olisi kysytty jotakin uutta. Tällä kertaa pohdittiin posliinin valmistukseen käytettäviä mineraaleja (ne ovat maasälvät, kvartsi ja kaoliini), eri alueiden kivilajien lujuuksia ja luonnon asbestimineraalien vaarallisuutta villieläimille. Toistuvia, mutta aina kiehtovia aiheita ovat geologinen iänmääritys, fossiilien löytömahdollisuudet ja jalokivien arvoon vaikuttavat tekijät.

Kumpulan kartanon suuri sali, jossa geologisten kokoelmien mineraalinäytteet on järjestetty kemiallisen koostumuksensa mukaisesti.

Kaikkiin kokoelman saleihin liittyy tarinoita ja anekdootteja, mutta omat mieluisimmat alustustarinani liittyvät meteoriittihuoneeseen. Suomalaisten meteoriittien vitriini on hieno ja arvokas, ja se herättää kävijöiden kiinnostuksen luonnostaan. Kun onnistuu johdattelemaan kävijöiden ajatukset sopivalla tavalla kallioperän, maapallon ja lopulta aurinkokunnan ikään, ja siitä siirrytään kondriittien kiistattomaan johtoasemaan kaikkeen muuhun maalliseen nähden, kävijät usein uppoutuvat vitriiniin hiljaisuuden vallitessa. Silloin en enää häiritse, vaan annan heidän jäädä pohtimaan tätä lyhyttä hetkeä maailmankaikkeuden historiassa. Muistan saman hetken omalla kohdallani, kun kävin ala-asteella luokkaretkellä Arppeanumin Kivimuseossa.

Monet vierailulla käyvät mineraali- tai meteoriittiharrastajat ovat erittäin hyvin perillä aloistaan, ja heiltä kuulee usein uuttakin.

Täällä käydään myös itse rakennuksen vuoksi. Kumpulan kartanon päärakennus hallitsi maisemaa ja ympärillä levittäytyneitä tiluksiaan valmistumisensa aikoihin. Myöhemmin se on toiminut kansakouluna, ihotautisairaalana ja matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan kansliana. Nyt rakennus on ensi kertaa avoinna yleisölle.

Uusia työkaluja

Uusi työasemani saapui tänään valmiiksi asennettuna omassa pienessä pahvilaatikossaan. Tästä kapeasta harmaasta läppäristä tulee toivottavasti hyvä kaverini monen vuoden ajaksi, ja se lähtee mukaan myös kentälle. Myös ulkoinen näyttö saapui. Nyt kelpaa! Otin heti ilon irti käyttelemällä uutta CorelDrawia, joka ei alkuunkaan pyörinyt väliaikaislaitteessa. Venytin myös virtuaalisen työpöydän kahdelle ulkoiselle näytölle, mikä helpottaa valtavasti suuren datamäärän ja tekstin käsittelemistä.

Kuvassa myös uudet geologinvasarat ja pari varavartta. Tämä nippu on lähdössä kentälle näytteenottoon etelään. Tällaiseen käyttöön menevien vasaroiden täytyy olla joko käyttämättömiä tai hyvin puhdistettuja, jotta pohjoisen pallonpuoliskon arktisten eliöiden siemeniä tai itiöitä ei päädy koskemattomalle napaseudulle. Vasarat voidaan siis sisäänajaa vasta perillä kohteessa.

Geologinvasaroita ja uusi työasema. Vasarat kestävät oikein käytettyinä kymmeniä vuosia.

Kuvaajia ja kukkasia

Työssäni on nyt menossa tasainen vaihe. Dokumentoin näytteideni geokemiaa artikkeliin ja vertaan sitä referenssiaineistoon. Valmistan kuvaajia ja muokkaan niiden graafisia ominaisuuksia sopiviksi. Yleensä teen saman asian useaan kertaan, kun jokin osa kaipaakin toisenlaista tarkastelua. Tähän vaiheeseen liittyy myös kivien koostumusten kopioimista vanhoista arkistoista taulukkolaskentaohjelmaan. Tämä on sellaista puuhaa, että tauko ja liikkeelle lähteminen on tarpeen välillä. Melkoinen lykky, että ympärillä sattuu olemaan niin upea puutarha.

Japaninkesäkamelia, Stewartia pseudocamelia.

Tästä pääsee lyhyellä kävelyllä kaikkiin maanosiin. Kävin tänään erityisesti Japanissa. Opin siellä, että japaninkesäkamelia voi kasvaa Suomessakin keskikokoiseksi puuksi ja kukkia kauniisti. Tieteellisen nimen pseudocamelia-osuus johtunee siitä, että kasvi ei ole varsinainen kamelia vaan niiden tapaan teekasvien heimolainen.

Mulperipuun marjat alkavat myös kypsyä, mistä räkättirastas näytti olevan kiinnostunut. Harmaasta säästä huolimatta kasvit kukkivat ja tuoksuvat voimakkaasti. Kävin paluumatkalla vielä vilkaisemassa erästä kiintoisimmista paikoista, kalkinsuosijakasvien saarta. Kaikki läntillä olevat kukkaset kuuluvat mielessäni jonnekin muualle, ehkä Saarenmaan rannoille. Näin toimitin samalla kävelyllä kaksi virkistävää ulkomaanmatkaa.

Kypsyvä mulperipuun marja.

Ensimmäiset viikot tohtorikoulutettavana

No niin. Nyt ollaan alussa. Tohtoriopintoni käynnistyivät virallisesti kesäkuun lopulla, kun sain opinto-oikeuden Helsingin yliopiston Luonnontieteellisessa tutkijakoulussa, ja 1.7.2017 lähtien olen ollut työsuhteessa Luonnontieteelliseen keskusmuseoon tohtorikoulutettavana.

Käynnistän tämän blogin jonkinlaiseksi lokikirjaksi, johon toivottavasti tallentuu väitöskirjatyön erilaisia osia myöhemmin tarkasteltavaksi. Aikomukseni on kirjoittaa melko vapaamuotoisia merkintöjä matkan varrelta. Mahdollisesti kokonaisuus saattaa hahmottua siinä sivussa.

Väitöskirjani on osa Suomen akatemian rahoittamaa, ohjaajani Arto Luttisen johtamaa VALVE-projektia (Volatiles and large volcanic eruptions) käsittelee Gondwanan supermantereen hajoamisen aikoihin aktivoitunutta valtavaa Karoon magmaprovinssia. Oma osani siitä keskittyy erityisesti tiettyjen primitiivisten kivien lähteisiin maapallon vaipassa. Projektilla on sellainen erikoisluonne, että siihen liittyy kenttätyötä Etelämantereella talvella 2017-2018, ja sitä kautta yhteistyötä FINNARP:in kanssa.

Alku on sisältänyt paljon valmistautumista tulevaan. Jo hyvissä ajoin ennen kesää huhtikuussa kävin terveystarkastuksissa ja toukokuussa arviointikeskustelussa retkikuntaa silmällä pitäen. Kesäkuun lopulla sovittuna päivänä kokoonnuimme pakkaamaan henkilökohtaiset tarvikkeet varustesäkkeihin. Tarpeelliset välineet villasukista jäärautoihin ja laudeliinasta termospulloihin ovat nyt valmiina laivattaviksi Kapkaupunkiin.

Kumpulan kartanon kulma.

Heinäkuun alussa siirsin toimistoni Kumpulanmäeltä Kumpulan kartanon historialliseen päärakennukseen, maantieteellisesti järjestetyn Kasvitieteellisen puutarhan keskelle. Tämä on mahtava ympäristö tehdä töitä, rauhallinen kukkiva paratiisi kaupungin laidalla. Juuri nyt ikkunan alla kukkii pioneja, ja likusterisyreeni lähellä porttia. Kartano on ollut ennenkin työpisteenäni, mutta nyt odotan näkeväni vuodenkierron tuomat muutokset täällä.

Viimeiset tutkimusmatkaan valmistautumiseen liittyvät etapit olivat viisaudenhampaani kiskominen pois (hammaslääkärin toivomus) ja SPR:n EA1-ensiapukurssi, jonka suoritin tämän viikon alussa Kampissa. Jälkimmäinen oli hauskempi tapahtuma kuin edellinen. Voin suositella, itse olin käynyt saman kurssin viitisentoista vuotta aikaisemmin, mutta useampi niksi oli siinä ajassa muuttunut tai unohtunut. Toivottavasti oppeja ei kuitenkaan tulevana talvena tarvita.

Juuri nyt kirjoittelen ensimmäistä artikkeliani, joka pohjautuu graduni aineistoon. Lupasin jättää täysmittaisen käsikirjoituksen kanssakirjoittajilleni elokuun puolivälissä, joten tekemistä riittää. Tämän ensimmäisen artikkelin tarkoitus on kuvata pikriittisarjan geokemia, mineralogia ja kahden systeemin isotooppigeokemia.

Katsotaan mitä tästä tulee. Tervetuloa mukaan!