Stydi ry – Helsingin yliopiston sosiaalityön opiskelijat

Featured

 

Stydi ry on 20.10.2009 perustettu Helsingin yliopiston Valtiotieteellisen tiedekunnan sosiaalityön opiskelijoiden ainejärjestö.

Stydi ry:n hallituksen kokoukset ovat kaikille jäsenille avoimia tilaisuuksia. Kokouksen esityslista lähetetään sähköpostilistan kautta jäsenistölle vähintään viikkoa ennen kokousta.

 

 

Pikalinkit

Liity jäseneksi (Tutustu sääntöihin)
Liity sähköpostilistalle
Ongelmatilannelomake

Tykkää Stydistä Facebookissa

Opiskelija: Liity Stydin ryhmään Facebookissa
Seuraa Stydiä Instagramissa

 

 

 

 

 

Muutos mahdolliseksi rakenteellisella sosiaalityöllä

Mitä kaikkea sosiaalityön alalla tutkitaan ja miten jatko-opiskelijaksi päädytään? Stydin haastattelussa Mia Niemi kertoo tiestään väitöskirjatutkijaksi. Hänen väitöskirjansa käsittelee gerontologisen sosiaalityön asiakkaiden perhesuhteiden merkityksiä sekä niissä ilmeneviä sosiaalisia ongelmia. Kiinnostus gerontologiseen sosiaalityöhön heräsi jo vuosia sitten, kun kesätyöt ikääntyneiden parissa tutustuttivat alalla vallitseviin epäkohtiin.Miten päädyit opiskelemaan sosiaalityötä?

Polkuni sosiaalityöhön oli hieman mutkikas, mutta lopulta upea löytöretki. Akateemisuus oli itselleni vierasta, enkä oikein aluksi osannut tai uskaltanut hakea yliopistoon. Koin itselleni sopivammaksi käytännönläheiset sosionomiopinnot. Opintojen jälkeen minusta kuitenkin tuntui, että olin vasta päässyt alkuun jossakin kiinnostavassa. Hain lopulta yliopistoon ja valitsin pääaineeksi kasvatustieteen, koska halusin myös laajentaa opintojeni suuntaa.

Koska en saanut opinto-oikeutta sosiaalityön sivuaineopintoihin Helsinkiin, tein erillisen eSosiaalityön maisterikoulutuksen Lapin yliopistossa monimuoto-opintoina ja valmistuin samanaikaisesti sekä kasvatustieteen että yhteiskuntatieteiden maisteriksi. Olin jo siis sosiaalityön opintoja aloittaessani tehnyt käytännön töitä, myös siihen aikaan sosiaalityön sijaisuuksia, joten tiesin työkokemukseni perusteella, että haluan työskennellä nimenomaan sosiaalityöntekijänä. Sosiaalityön ilmiöt, kysymykset ja asiakastyön moninaisuus vetivät minua puoleensa.

Akateemisuus oli itselleni vierasta, enkä oikein aluksi osannut tai uskaltanut hakea yliopistoon.

Oman erityisalani, gerontologisen sosiaalityön, valinnan juuret ovat Islannissa, jossa 15 vuotta sitten työskentelin yhden kesän ajan ikääntyneiden hoivayksikössä. Toivoisin, että voisin kertoa kokemuksistani toisenlaisen tarinan, mutta järkytyin ulkoisesti varsin kauniissa talossa vuorten keskellä ilmenneistä ihmisoikeuksien, inhimillisyyden ja eettisyyden puutteista sekä hoivatyön tehdastyömäisyydestä. Palatessani kuulin hyvin samanlaisista tapauksista myös Suomessa. Kokemus sytytti halun puolustaa ikääntyneiden oikeuksia sekä kyseenalaistaa ikäsyrjiviä yhteiskunnallisia ja kulttuurisia rakenteita, kuten ongelmapuhetta hoivataakasta, kapea-alaisia tai medikalisoituneita käsityksiä iäkkäiden tarpeista sekä stereotyyppisiä mummomielikuvia.

Gerontologisessa sosiaalityössä, jossa työskentelin 10 vuoden ajan, koin pystyväni käsittelemään näitä epäkohtia sekä myös vaikuttamaan niihin. Ennen kaikkea gerontologisen sosiaalityön asiakastyö yllätti minut monipuolisuudellaan, kiinnostavuudellaan ja erityisillä kysymyksillään. Miten vanhojen ihmisten sosiaaliset oikeudet turvataan vallitsevissa rakenteissa? Mitä voidaan tehdä huono-osaisuudelle, joka on muodostunut vuosikymmenten aikana? Miten vanhuuden ylisukupolvisten perheiden yhteenkietoutuneet ongelmat ja tarpeet tulevat kohdatuksi sektoroituneessa palvelujärjestelmässä? Gerontologinen sosiaalityö avasi varsinaisen näköalapaikan yhteiskuntaan

Mieleenpainuvin kurssi perusopintojen ajalta?

Ammensin erityisesti Lapin yliopiston yhteiskunnallisen vaikuttamisen kurssista aineksia rakenteellisen työn toteuttamiseen. Merkittävimmät opit olivat sosiaalityön asiakaskokemusten esiin tuomisen tärkeys sekä rohkeiden kokeilujen merkitys ja pientenkin tekojen riittävyys. Myös oman organisaation kriittinen tarkastelu on tärkeää. Edelleenkin, kun olen tekemisissä verkostojen kanssa, joille sosiaalityö ei ole tuttua, pyrin tuomaan sitä esille ja kumoamaan siihen liitettyjä ennakkoluuloja. Pyrin osallistumaan keskusteluihin, joissa voin sanoittaa sellaisten sosiaalityön asiakkaiden elämäntilanteita ja tarpeita, joita julkinen keskustelu ei useinkaan koske.

Edelleenkin, kun olen tekemisissä verkostojen kanssa, joille sosiaalityö ei ole tuttua, pyrin tuomaan sitä esille ja kumoamaan siihen liitettyjä ennakkoluuloja.

Miten ja milloin ajatus väitöskirjan teosta syntyi?

Työskentelin erityissosiaalityöntekijänä gerontologisessa sosiaalityössä ja työtehtäviini sisältyi asiakastyön lisäksi kehittämistyötä. Kehittämistyö kohdentui ikääntyneiden kokemaan kaltoinkohteluun puuttumiseen, jota oli käsitelty yksikössämme pitkään monialaisen yhteistyön näkökulmasta. Olin itse erityisesti kiinnostunut ikääntyneiden perhesuhteisiin liittyvistä ilmiöistä sekä heidän ylisukupolvisissa perheissään ilmenevistä tarpeista.

Nykyinen väitöskirjaohjaajani Marjaana Seppänen teki yhteistyötä yksikkömme kanssa ja oli myös kiinnostunut perhesuhteiden ja kaltoinkohteluilmiön tutkimisesta. Kerran hän kysyi minulta, olinko ajatellut jatko-opintoja ja olisinko halukas tulemaan mukaan kaltoinkohtelua koskevaan tutkimushankkeeseen. Muistan, kuinka iloinen ja otettu olin tästä kysymyksestä ja sen kannustamana rohkaistuin hakemaan sosiaalityön jatko-opintoihin. Valitettavasti hanke ei silloin saanut rahoitusta, mutta olen jatkanut itsenäisesti tutkimuksen tekoa työn ohella ja laajentanut matkan varrella hieman sen näkökulmaa. Tällä hetkellä työskentelen yliopistolla kahdessa eri tutkimushankkeessa ja sen lisäksi työstän väitöskirjaani.

Mistä aiheesta teet väitöskirjaa? Missä vaiheessa olet?

Väitöskirjatutkimuksessani tarkastelen gerontologisen sosiaalityön asiakkaina olevien ikääntyneiden perhesuhteiden merkityksiä sekä mitä erityisiä tarpeita vanhuuden perheongelmiin liittyy. Minua kiinnostaa myös se että, miten gerontologinen sosiaalityö osana palvelujärjestelmää vastaa näihin tarpeisiin. Sovellan tutkimuksessani elämänkulun näkökulmaa, koska se tuo esille myös sen, miten erilaiset yhteiskunnalliset tekijät ja rakenteet ovat yhteydessä perheiden ja yksilöiden elämänkulkuun sekä heijastuvat perhesuhteisiin edelleen vanhuuden elämänvaiheessa.

Olen erityisesti kiinnostunut sellaisista kysymyksistä, joita ei usein käsitellä iäkkäiden näkökulmasta, kuten mitä perheiden ylisukupolvinen huono-osaisuus ja kasautuneet hyvinvointiongelmat merkitsevät vanhuudessa? Miten haavoittuvassa asemassa olevien ikääntyneiden perhe- ja läheissuhteita voitaisiin tukea? Olen juuri aloittamassa keräämään tutkimusaineistoani, joka muodostuu sekä gerontologisen sosiaalityön asiakastyössä syntyvästä aineistosta että ikääntyneiden haastatteluista ja heidän perhesuhdeverkostojensa kartoittamisesta.

Minkä näet tärkeänä väitöskirja-aiheessasi?

Ylisukupolvisen perhe-elämän monimuotoisuus ja kompleksisuus kasvavat jatkuvasti. Ikääntyneiden perhesuhteet pelkistyvät usein kuitenkin vain hoivavastuiden kysymyksiksi. Erityisesti ne vanhenevat perheet, joissa ilmenee yhteenkietoutuneita sosiaalisia ongelmia esimerkiksi väkivallan, köyhyyden, mielenterveys- ja päihdeongelmien sekä palvelujen puutteiden vuoksi, ovat jääneet lähes kokonaan tutkimuksen katvealueelle. On tärkeää tehdä tilaa sellaisille ikääntyneiden perhe-elämän kokemuksille, jotka usein jäävät kuulematta. Vaiettujen, näkymättömien ilmiöiden tunnistaminen ja nimeäminen tutkimuksen avulla lisää ymmärrystä niistä ja tuo ikääntyneiden tarpeita esille.

Gerontologisessa sosiaalityössä havaitaan tilanteita ja tapahtumia, joista ei juurikaan puhuta julkisesti tai joita ei vielä tunneta kovin hyvin.

Tutkimalla sosiaalityön käytäntöjä ja asiakkaiden kokemuksia, nousee esiin lisäksi palvelujärjestelmän ja sosiaalityön kehittämistarpeita. Itselleni tutkimuksen tekeminen on tästä syystä myös osaksi jatke rakenteelliselle sosiaalityölle, ja halua tarkastella sosiaalityössä kohtaamiani vaikeasti jäsennettäviä ilmiöitä tutkimuksen keinoin.

Gerontologisessa sosiaalityössä havaitaan tilanteita ja tapahtumia, joista ei juurikaan puhuta julkisesti tai joita ei vielä tunneta kovin hyvin. Tästä syystä minulle oli tärkeää, että väitöskirjani nivoutuu käytännön työstä nouseviin ilmiöihin. Toivon, että sen tuloksia hyödyntämällä voidaan myös kehittää gerontologisen sosiaalityön sisältöjä, varsinkin erityisen tuen tarpeisiin vastaamisessa.

Mikä tutkimuksen teossa on ollut mukavinta?

Jännitin aluksi sitä, että löydänkö paikkaani akateemisessa maailmassa. Huomasin kuitenkin, miten suuri ja monipuolinen se on ja, että sen sisällä on mahdollista löytää ja kuulua moniin erilaisiin ryhmiin. Olen kiitollinen, että olen saanut tutustua ohjaajani Marjaanan mukana erilaisiin vanhenemisen tutkimuksen ja sosiaalityön verkostoihin. Nämä uudet yhteisöt ovat rikastuttaneet omaa ajatteluani sekä tukeneet tutkimukseni muotoutumista.

Vaikka oman tutkijan identiteetin kehittyminen aiheuttaa toisinaan kipuilua, tutkimuksen teko on ollut valtavan antoisaa. Erityisesti oman tutkimusaiheen syveneminen on ollut innostava ja opettavainen prosessi. Hauskinta ovat olleet erilaiset tieteelliset konferenssit. Rakastan niiden tunnelmaa ja sitä kun ihmiset tulevat yhteen kuulemaan toisiaan, keskustelemaan, jännittävät omia esityksiään, innostuvat toistensa tutkimusaiheista ja tuloksista. Toivoisin, että erityisesti gerontologisen sosiaalityön osalta, syntyisi vastaavia verkostoitumisen mahdollisuuksia, jossa voitaisiin jakaa sekä tutkimuksen että käytännön kokemuksia ja tehdä yhdessä alalle uusia avauksia.

Terveisesi perustutkintoa opiskeleville

Kannustan lähtemään omalle löytöretkelle, kokeilemaan ja etsiskelemään omaa paikkaa sosiaalityöntekijänä sekä tutustumaan erityisaloihin, jotka eivät ole tuttuja. Rakenteellisen sosiaalityön otetta kannattaa harjoitella sekä kuljettaa mukana opinnoista asti. Rakenteellista työtä voi kuitenkin toteuttaa hyvin monella eri tavalla ja tasolla. Se voi tarkoittaa työorientaatiota asiakastyössä, verkostoissa ja osana palvelujärjestelmää, jossa pyrkii toimimaan tutkivalla ja kehittävällä työotteella.

Tilaa omille vaikutusmahdollisuuksille voi hakea erilaisissa arjen työtilanteissa, kohtaamisissa sekä keskusteluissa. Nostakaa rohkeasti esille epäkohtia, vaatikaa työyhteisöä sekä työtä tukevia rakenteita itsellenne ja laadukkaita palveluja asiakkaillenne. Itselleni rakenteellinen työ on parhaimmillaan ollut yhteisöllistä, voimauttavaa, uutta luovaa sekä esiintuonut sosiaalityön viisautta.

Teksti: Mia Niemi ja Kaisa Rahko | Kuvat: Mia Niemen albumista

Onko mielessäsi jokin kiinnostava, tekeillä oleva väitöskirja? Vinkkaa siitä Stydille sähköpostitse kaisa.rahko(at)helsinki.fi!

Sosiaalityön käytäntöjen kehittämistä tutkimusperustaisesti

Mitä kaikkea sosiaalityön alalla tutkitaan ja miten jatko-opiskelijaksi päädytään? Stydin haastattelussa Helsingin yliopiston sosiaalityön tohtorikoulutettava Nanne Isokuortti kertoo tiestään väitöskirjatutkijaksi. Väitöskirjassaan hän tarkastelee sitä, miten ulkomailla kehitettyjä tutkimusperustaisia innovaatioita voidaan ottaa käyttöön suomalaisessa lastensuojelussa. Isokuortti pitää tutkimustyössä tärkeänä kosketusta käytännön sosiaalityöhön ja kaipaa itsekin toisinaan sosiaalityöntekijän perinteisten työtehtävien pariin.

Miten päädyit opiskelemaan sosiaalityötä?

Lukion aikana minua kiinnostivat sekä yhteiskunnalliset kysymykset, että ihmisten auttaminen. Aluksi pohdin useampaa tieteenalaa sosiaalipolitiikasta sosiaali- ja kulttuuriantropologiaan. Välivuoden aikana tutustuin sosiaalityön pääsykoekirjaan, ja päätös hakea opintoihin oli selvä. Erityisesti minuun vetosi sosiaalityön käytännöllinen ulottuvuus; konkreettisen ammatin saaminen sekä mahdollisuus auttaa ihmisiä asiakastyön avulla.

Mikä on ollut mieleenpainuvinta perusopintojen ajalta?

Ollessani opiskelijavaihdossa Atlantassa Yhdysvalloissa, tein osana opintojani työharjoittelun paikalliseen asunnottomien lasten ja äitien hätämajoituskeskukseen. Harjoittelun aikana ympäröivän yhteiskunnan eriarvoisuus lävähti vasten kasvojani tavalla, jota en tule koskaan unohtamaan. Oli hämmästyttävää tajuta, kuinka helposti asunnottomaksi saattaa päätyä ja kuinka vaikea tilanteesta on päästä pois.

Opiskelijavaihdossa suorittamani harjoittelun aikana yhteiskunnan eriarvoisuus lävähti vasten kasvojani unohtumattomalla tavalla.

Opin vaihdon aikana ymmärtämään enemmän myös syrjinnän dynamiikkaa ja tunnistamaan omia etuoikeuksiani. Näitä teemoja käsiteltiin paljon myös opinnoissa. Oli myös kiinnostavaa huomata, kuinka valtavan tärkeä rooli järjestöillä ja kirkoilla oli ihmisten auttamisessa. Kaiken kaikkiaan opin vaihdon aikana aivan valtavasti niin itsestäni kuin sosiaalityöstä.

Myös kotimaassa sosiaalityön käytäntöjakso Helsingin lastensuojelussa on ollut itselleni merkittävä kokemus. Jakson aikana innostuin uudella tavalla sosiaalityöstä sekä lasten ja perheiden kanssa työskentelemisestä, mitä edesauttoivat jakson kannustavat opettajat.

Miten ajatus väitöskirjan teosta syntyi?

Atlantan opiskelijavaihdon jälkeen pääsin tutkimusavustajaksi Kalifornian yliopistoon, Berkeleyhin. Työskentelin sosiaalityön laitoksen alaisuudessa olevassa Mack-tutkimuskeskuksessa professori Mike Austinin kanssa. Mike oli huikea mentori ja sai minut innostumaan tutkimuksen tekemisestä.

Vaikka tutkimuksen ja käytännön vuoropuhelu kiinnosti minua jo opintojeni alkuvaiheista lähtien, väitöskirjan tekeminen ei ollut minulle itsestäänselvyys. Tavoitteenani oli tulevaisuudessa työskennellä nimenomaan sosiaalityöntekijänä lasten, nuorten ja perheiden parissa. Berkeleyssä kuitenkin innostuin valtavasti juuri tutkimuksesta, erityisesti tutkimuksen ja käytännön yhdistämisestä sosiaalityössä. Pääsin moneen käytäntötutkimusta sekä kuntien ja järjestöjen yhteistyötä käsittelevään projektiin mukaan, ja kirjoitimme Miken kanssa myös tutkimusartikkelin käytäntötutkimuksen opettamisesta.

Tutkimuksen ja käytännön vuoropuhelu kiinnosti minua jo opintojeni alkuvaiheista lähtien.

Palattuani Suomeen viimeistelin graduani suomalaisen lastensuojelun käytännöistä 1920–1930-luvuilla. Niihin aikoihin ohjaajani Mirja Satka kysyi minulta, olenko harkinnut jatko-opintoja. Vaikka viimeistään tässä vaiheessa minulle oli selvää, että haluan jonain päivänä väitellä, varsinainen alkusysäys projektille tapahtui vuosien päästä sosiaalityön käytännön kokemuksen kertymisen ja erityisen innostavan aiheen löytymisen jälkeen.

Mistä aiheesta teet väitöskirjaa?

Arvioin artikkelipohjaisessa väitöskirjassani systeemisen lastensuojelun toimintamallin  (tunnetaan myös nimellä Hackneyn malli) käyttöönottoa Suomessa. Systeemisellä viitataan tiettyyn teoriasuuntaukseen, jossa huomio kiinnitetään eri tekijöiden välisiin monitahoisiin vaikutussuhteisiin.

Mallin tavoitteena on muuttaa kokonaisvaltaisesti lastensuojelun työskentelyä yhdistämällä systeemistä perheterapiaa lastensuojelun sosiaalityöhön. Sen on todettu parantavan asiakastyön laatua alkuperämaassa Englannissa. Väitöskirjassani olen kiinnostunut siitä, miten toisessa maassa kehitetyn mallin käyttöönotto Suomessa onnistuu ja mitkä tekijät käyttöönoton onnistumiseen vaikuttavat sekä millä tavoin mallin on tarkoitus tuottaa hyviä lopputuloksia työntekijöille ja perheille.

Kokonaisuudessa väitöskirja koostuu 3-5 artikkelista ja yhteenvedosta. Tavoitteenani on lähettää väitöskirjani ensimmäinen artikkelikäsikirjoitus tiedejulkaisuun arvioitavaksi tänä keväänä.

Minkä näet tärkeänä väitöskirja-aiheessasi?

Minulle on tärkeää saada tehdä käytännönläheistä tutkimusta, josta voi olla hyötyä sosiaalipalvelujen kehittämisessä. Etenkin lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin edistäminen sekä palvelujen laadun parantaminen on minulle hyvin merkityksellistä.

Erityisesti toivon, että työni tuo esiin keinoja, miten sekä sosiaalityön asiakastyötä että johtamista voidaan tulevaisuudessa kehittää tutkimusperustaisesti. Millaisia tutkimukseen perustuvia käytäntöjä (evidence-based/informed practice) on olemassa? Miten niitä voidaan mahdollisimman onnistuneesti ottaa käyttöön sosiaalityön arjessa? Implementointi- eli toimeenpanotutkimuksen tavoitteena on pureutua juuri näihin kysymyksiin.

Millaisena olet kokenut väitöskirjan tekemisen?

Tutkimusprosessi on ollut valtavan mielenkiintoinen ja antoisa. On ollut ainutlaatuista saada haastatella lastensuojelun sosiaalityöntekijöitä, asiakkaita, johtajia ja kehittäjiä eri puolilla maata. Tämä on luonut moninäkökulmaisen kuvan niin toimintamallin pilotoinnista kuin yleisesti lastensuojelun nykytilasta.

Tutkimus on osoittanut, ettei työskentelytavan muuttaminen ja muutoksen johtaminen ole helppoa, vaan vaatii tukea monella tasolla. Työntekijöillä ja johtajilla on kuitenkin paljon innostusta systeemistä mallia kohtaan, ja prosessin aikana opitaan paljon niin mallista kuin sen implementoinnista. Lisäksi huomiota tulee kiinnittää siihen, että työympäristö tukisi mahdollisimman hyvin mallin käyttöönottoa.

Uteliaasta asenteesta on hyötyä niin käytännön sosiaalityöntekijälle kuin tutkijalle, ja molemmat voivat oppia toisiltaan.

Välillä tutkimuksen tekeminen on yksinäistä, ja monenlaisia sudenkuoppia tulee vastaan niin aineistonkeruussa, analyysissa kuin tutkimusta kirjoittaessa. Ohjaajien ja koko sosiaalityön tieteenalan työyhteisön tuki on hurjan tärkeää. Minusta on ollut myös mahtavaa saada tehdä yhteistyötä ja pohtia kiperiä kysymyksiä mallin vaikuttavuutta tutkivan Jyväskylän yliopiston tohtorikoulutettavan Elina Aaltion kanssa. Tutkijavaihto Oxfordin yliopiston Department of Social Policy and Intervention -laitoksella opetti paljon arviointitutkimuksen määrällisistä ja laadullisista menetelmistä sekä niiden yhdistämisestä.

Aloittaessani väitöskirjaa olin kokopäivätöissä, jolloin ajan löytäminen tutkimuksen tekemiselle oli välillä vaikeaa ja raskasta. Tämän vuoksi olen ollut erityisen kiitollinen viime vuonna solmimastani nelivuotisesta tohtorikoulutettavan työsuhteesta sosiaalitieteiden tohtoriohjelmassa. Toisaalta tutkimusprosessi on herättänyt minussa käytäntökaipuun, minkä vuoksi on ollut ihanaa saada välillä keikkailla lastensuojelussa tutkimuksen teon ohella.

Mikä sosiaalityöhön liittyvä taho on inspiroinut sinua?

Vierailin viime vuonna Melbournen yliopistossa, jossa tehdään runsaasti tutkimusta yhdessä asiakastyötä tekevien sosiaalityöntekijöiden kanssa. Oli upeaa havaita, miten lukuisat työntekijät keräsivät itse korkeatasoisia tutkimusaineistoja osana omaa käytännön työtään, kirjoittivat niiden pohjalta tutkimusartikkeleita ja osallistuivat konferensseihin.

Yhtä palkitsevaa oli huomata, kuinka työnantajat tukivat näitä ammattilaisia tutkimuksen tekemisessä. Toivon, että meillä on tulevaisuudessa Suomessa tarjolla enemmän vastaavia mahdollisuuksia tutkimuksen ja käytännön yhdistämiseen. Kirjoitimme Heidi Muurisen kanssa havainnoistamme myös blogi-tekstin.

Terveisesi perustutkinto-opiskelijoille

Haluaisin rohkaista niin opiskelijoita kuin muitakin sosiaalityön toimijoita pohtimaan mahdollisuuksia käytännön ja tutkimuksen vuoropuhelun lisäämiseen. Miten sinä voisit hyödyntää tutkittua tietoa nykyisessä tai tulevaisuuden työssäsi? Millaisia tutkimusideoita asiakastyön rajapinnasta voisi nousta?

Etenkin käytäntötutkimusta tehdessä tutkijoiden ja käytännön toimijoiden välinen yhteistyö on merkittävää. Uteliaasta asenteesta on myös hyötyä niin käytännön sosiaalityöntekijälle kuin tutkijalle, ja molemmat voivat oppia toisiltaan.

Miten sinä voisit hyödyntää tutkittua tietoa nykyisessä tai tulevaisuuden työssäsi?

Käytännön kriittinen tarkastelu voi parhaimmillaan tuottaa uudenlaisia havaintoja totutuista tavoista tai jopa itsestäänselvyyksistä sekä synnyttää ideoita toisin toimimiseen. Toisaalta arjen asiakastyössä nähdään mitä kiinnostavimpia ilmiöitä ja testataan käytäntöjä todellisissa olosuhteissa, mistä kertyy arvokasta tietoa. Kaiken kaikkiaan haluaisin, että puhuisimme tutkimuksesta ja käytännöstä enemmän “sekä-että” ja vähemmän “joko-tai”.

Haluatko tietää lisää sosiaalityön tutkimusperustaisesta kehittämisestä? Heikki Waris -instituutin tavoitteena on tuottaa uutta tietoa sosiaali- ja terveysalan kehittämiseen sekä edistää tutkittuun tietoon perustuvia ammattikäytäntöjä yhteistyössä pääkaupunkiseudun kuntien kanssa.

Teksti: Nanne Isokuortti ja Kaisa Rahko | Kuvat: Nanne Isokuortin albumista

Haastattelusarjalle jatkoa? Vinkkaa tekeillä olevista väitöskirjoista Stydille sähköpostitse kaisa.rahko(at)helsinki.fi!

Kansainvälisyys kannattaa myös sosiaalityössä

Mitä kaikkea sosiaalityön alalla tutkitaan ja miten jatko-opiskelijaksi päädytään? Stydin haastattelussa Saana Raittila kertoo tiestään väitöskirjatutkijaksi. Raittila aloittelee tutkimustaan dementiahoivasta Etelä-Afrikan maaseudulla ja ilahtuu arjessaan siitä, kun tapaa ihmisiä, jotka ovat innostuneita ja omistautuneita tutkimukselleen.

Miten päädyit opiskelemaan sosiaalityötä?

Sosiaalityön opiskelu ei ollut ensimmäisenä ajatuksissa heti lukion jälkeen. Ehdin opiskella suunnittelumaantiedettä Tukholmassa ja hain myös sosiaalipolitiikkaan Helsingin yliopistoon ja sosionomiksi ammattikorkeakouluun. Jossain vaiheessa ensimmäisen vuoden maantieteen opintoja tutustuin kuitenkin sosiaalityöhön. Tieteenalan näkökulma, joka tarkastelee paljon samoja yhteiskunnallisia ilmiöitä kuin maantiede, mutta yksilöiden ja yhteisöjen näkökulmasta, kiinnosti heti, joten päätin hakea Helsingin yliopistoon.

Mikä opinnoissa on jäänyt päällimmäisenä mieleen?

Vaihtovuosi Brasiliassa, São Paulon osavaltion yliopistossa (UNESP), oli merkittävä, ja sen aikana kävin myös itselleni tärkeimmät kurssit. UNESP-yliopistolla on useita kampuksia ympäri laajaa osavaltiota, ja sillä UNESP-Franca-kampuksella, jossa opiskelin, useat opettajat tekivät työtään vahvalla ihmisoikeuspainotuksella, joka perustui marxilaiseen teoriaan. Opetus perustui praxikseen, jossa teoriaa ja käytäntöä yhdistettiin.

Yksi esimerkki praxis-ajattelusta on yhteistyötä monien yhteisöjen kanssa. Osallistuin university extension -projektiin, jossa tuettiin Brasilian maattomien liikettä (Landless Workers’ Movement, MTS-liike). MST-liikkeen tavoitteena on käyttämättömien maa-alojen valtaaminen suurmaanomistajilta sekä yhteisöllisten kollektiivien ja setlementtien rakentaminen muun muassa marxilaisiin periaatteiden pohjalta. Me opiskelijat yövyimme säännöllisesti telttakylässä, opimme toiminnan kautta ja muun muassa sovittelimme ristiriitoja yhteisössä. Brasilian vaihdon jälkeen olen miettinyt, miten vastaavaa yhteiskunnallista toimintaa voisi järjestää myös Helsingin yliopistolla.

“Tutkimussuunnitelma kehittyy jokaisen hakemuksen myötä, ja ajatus aiheen merkittävyydestä vahvistuu koko ajan.”

Mikä on väitöskirjatutkimuksesi aihe?

Tutkimusaiheeni on informaali dementiahoiva ja sosiaalinen tuki Etelä-Afrikan maaseudulla, tarkemmin ottaen mosambikilaisissa yhteisöissä. Tutkimuksen kohderyhmä on mosambikilaiset epäviralliset hoivaajat eli henkilöt, jotka hoitavat muistisairasta läheistään ilman omaishoitajan asemaa. Tutkimus tarkastelee hoivaajien laajennettuja sosiaalisia verkostoja (extended social networks) ja sitä, kuinka sosiaaliset siteet tarjoavat apua ja tukea sukulaisille myös valtion rajojen yli sekä kaupungista maaseudulle.

Väitöskirjatyöni on ihan alkuvaiheessa, ja haen edelleen ensimmäistä rahoitusta. Teen kuitenkin tutkimusta työn ohessa, ja huhti-toukokuussa teen ensimmäisen kenttävierailun Etelä-Afrikkaan. Hakuprosessi jatko-opintoihin ja apurahojen hakeminen on ollut yllättävänkin mukavaa, koska tutkimussuunnitelma kehittyy jokaisen hakemuksen myötä ja ajatus aiheen merkittävyydestä vahvistuu koko ajan.

Miten ja milloin ajatus väitöskirjan tekemisestä syntyi?

Ajatus väitöskirjan tekemisestä vahvistui pro gradun kenttätyötä tehdessä, vaikka tavallaan olin aina opintojen aikana suunnitellut jatkamista jatko-opintoihin. Pro graduni käsitteli yhteisöterveystyötä Mosambikissa ja tein kolmen kuukauden kenttätyön Mosambikin pääkaupungissa Maputossa köyhällä asuinalueella, niin sanotussa semi-urbaanissa lähiössä – käytännössä kuitenkin slummissa. Kenttätyössä kohtasin paljon vanhusten heitteillejättöä, lasten aliravitsemusta ja naisiin kohdistuvaa väkivaltaa.

Aluksi ajatus väitöskirjasta oli palata Mosambikiin tutkimaan vammaisten lasten oikeuksia ja yhteisökehittämistä osallistavia menetelmiä käyttäen. Keskustelin aiheesta eri ihmisten kanssa ja lähetin ideapaperin ohjaajalleni. Sain ideapaperista positiivista palautetta ja ohjaaja kannusti hakemaan kyseisen tutkimussuunnitelman perusteella jatko-opiskelupaikkaa Helsingin yliopistolta.

Suunnitelmat kuitenkin muuttuivat, kun ohjaajani kuuli kansainvälisestä dementiahankkeesta Etelä-Afrikassa, johon oma tutkimustaustani ja kiinnostukseni sopisi hyvin, ja jossa olisi mahdollista työskennellä mosambikilaisten kanssa. Innostuin mahdollisuudesta, vaikka se tarkoitti vammaiskysymysten laittamista sivuun ja keskittymistä sen sijaan muistisairauteen ja hoivaan. Erilaisten vaiheiden jälkeen pääsin tekemään omaa väitöskirjaa dementiahankkeen yhteyteen, mutta omalla rahoituksella.

Miksi tutkimusaiheesi on mielestäsi tärkeä?

Tärkeää väitöskirjaprojektissani on yhteisölähtöisyys, kuten paikallisten arvojen ja käytäntöjen kunnioittaminen ja niiden nostaminen tutkimuksen aiheeksi. Olen jo alusta asti päättänyt tehdä tutkimusta yhteistutkimisena, tarkemmin ottaen community-based participatory research (CBPR) tutkimusstrategiaa käyttäen. Alusta alkaen olen halunnut tehdä tutkimusta, jossa yhteisön jäsenet osallistuvat tutkimuksen eri vaiheisiin, muun muassa tutkimusaiheen tarkempaan määrittämiseen.

“Alusta asti olen halunnut tehdä tutkimusta, jossa yhteisön jäsenet osallistuvat tutkimuksen eri vaiheisiin.”

Tutkimusaihe on lisäksi erittäin ajankohtainen myös Suomessa. Yhteisöissä tehtävä epävirallinen hoivatyö on puhuttava aihe laajemminkin globaalissa pohjoisessa, jossa hoivapoliittiset suuntaukset kuten aging-in-place eli pyrkimys mahdollistaa kodin piirissä asuminen mahdollisimman pitkään, siirtävät hoitovastuuta julkiselta sektorilta perheenjäsenille ja läheisille sekä yhteisöille ja järjestöille. Tutkimus vastaa kysymykseen siitä, miten yhteisöperustaisen sosiaalityön keinoin voidaan tukea epävirallisia hoivaajia ja omaishoitajia myös silloin, kun muistisairas henkilö asuu kotona pidempään dementiaa aiheuttavan sairauden edetessä.

Toisaalta tutkimus käsittelee Etelä-Afrikan maaseudun mosambikilaisen väestön kulttuurisia käsityksiä dementiasta. Koska dementia on pääosin lääketieteellisesti määritelty ilmiö ja käsite, sitä pitäisi tarkastella useammin myös sosiaalitieteiden näkökulmasta sekä tuoda esiin ihmisten omia kokemuksia ja muistisairaudelle annettuja merkityksiä.

Terveisesi perustutkinto-opiskelijoille

Sosiaalityön opiskelijana kannattaa harkita kansainväliseen opiskelijavaihtoon lähtemistä tai vaihtoehtoisesti tehdä työharjoittelu ulkomailla, jos se vain omaan elämäntilanteeseen sopii. Sosiaalityö on erilaista muualla Euroopassa ja varsinkin globaalissa etelässä, jossa työtehtävät voivat olla täysin irrallaan julkisesta byrokratiatyöstä. Sen näkeminen ja kokeminen kasvattaa ja antaa tilaa uusille tavoille tehdä myös valtiojohtoista, kuntien toteuttamaa sosiaalityötä Suomessa.

Teksti: Saana Raittila ja Kaisa Rahko | Kuvat: Saana Raittilan albumista

Onko mielessäsi jokin kiinnostava, tekeillä oleva väitöskirja? Vinkkaa siitä Stydille sähköpostitse kaisa.rahko(at)helsinki.fi!