Sosiaalityön käytäntöjen kehittämistä tutkimusperustaisesti

Mitä kaikkea sosiaalityön alalla tutkitaan ja miten jatko-opiskelijaksi päädytään? Stydin haastattelussa Helsingin yliopiston sosiaalityön tohtorikoulutettava Nanne Isokuortti kertoo tiestään väitöskirjatutkijaksi. Väitöskirjassaan hän tarkastelee sitä, miten ulkomailla kehitettyjä tutkimusperustaisia innovaatioita voidaan ottaa käyttöön suomalaisessa lastensuojelussa. Isokuortti pitää tutkimustyössä tärkeänä kosketusta käytännön sosiaalityöhön ja kaipaa itsekin toisinaan sosiaalityöntekijän perinteisten työtehtävien pariin.

Miten päädyit opiskelemaan sosiaalityötä?

Lukion aikana minua kiinnostivat sekä yhteiskunnalliset kysymykset, että ihmisten auttaminen. Aluksi pohdin useampaa tieteenalaa sosiaalipolitiikasta sosiaali- ja kulttuuriantropologiaan. Välivuoden aikana tutustuin sosiaalityön pääsykoekirjaan, ja päätös hakea opintoihin oli selvä. Erityisesti minuun vetosi sosiaalityön käytännöllinen ulottuvuus; konkreettisen ammatin saaminen sekä mahdollisuus auttaa ihmisiä asiakastyön avulla.

Mikä on ollut mieleenpainuvinta perusopintojen ajalta?

Ollessani opiskelijavaihdossa Atlantassa Yhdysvalloissa, tein osana opintojani työharjoittelun paikalliseen asunnottomien lasten ja äitien hätämajoituskeskukseen. Harjoittelun aikana ympäröivän yhteiskunnan eriarvoisuus lävähti vasten kasvojani tavalla, jota en tule koskaan unohtamaan. Oli hämmästyttävää tajuta, kuinka helposti asunnottomaksi saattaa päätyä ja kuinka vaikea tilanteesta on päästä pois.

Opiskelijavaihdossa suorittamani harjoittelun aikana yhteiskunnan eriarvoisuus lävähti vasten kasvojani unohtumattomalla tavalla.

Opin vaihdon aikana ymmärtämään enemmän myös syrjinnän dynamiikkaa ja tunnistamaan omia etuoikeuksiani. Näitä teemoja käsiteltiin paljon myös opinnoissa. Oli myös kiinnostavaa huomata, kuinka valtavan tärkeä rooli järjestöillä ja kirkoilla oli ihmisten auttamisessa. Kaiken kaikkiaan opin vaihdon aikana aivan valtavasti niin itsestäni kuin sosiaalityöstä.

Myös kotimaassa sosiaalityön käytäntöjakso Helsingin lastensuojelussa on ollut itselleni merkittävä kokemus. Jakson aikana innostuin uudella tavalla sosiaalityöstä sekä lasten ja perheiden kanssa työskentelemisestä, mitä edesauttoivat jakson kannustavat opettajat.

Miten ajatus väitöskirjan teosta syntyi?

Atlantan opiskelijavaihdon jälkeen pääsin tutkimusavustajaksi Kalifornian yliopistoon, Berkeleyhin. Työskentelin sosiaalityön laitoksen alaisuudessa olevassa Mack-tutkimuskeskuksessa professori Mike Austinin kanssa. Mike oli huikea mentori ja sai minut innostumaan tutkimuksen tekemisestä.

Vaikka tutkimuksen ja käytännön vuoropuhelu kiinnosti minua jo opintojeni alkuvaiheista lähtien, väitöskirjan tekeminen ei ollut minulle itsestäänselvyys. Tavoitteenani oli tulevaisuudessa työskennellä nimenomaan sosiaalityöntekijänä lasten, nuorten ja perheiden parissa. Berkeleyssä kuitenkin innostuin valtavasti juuri tutkimuksesta, erityisesti tutkimuksen ja käytännön yhdistämisestä sosiaalityössä. Pääsin moneen käytäntötutkimusta sekä kuntien ja järjestöjen yhteistyötä käsittelevään projektiin mukaan, ja kirjoitimme Miken kanssa myös tutkimusartikkelin käytäntötutkimuksen opettamisesta.

Tutkimuksen ja käytännön vuoropuhelu kiinnosti minua jo opintojeni alkuvaiheista lähtien.

Palattuani Suomeen viimeistelin graduani suomalaisen lastensuojelun käytännöistä 1920–1930-luvuilla. Niihin aikoihin ohjaajani Mirja Satka kysyi minulta, olenko harkinnut jatko-opintoja. Vaikka viimeistään tässä vaiheessa minulle oli selvää, että haluan jonain päivänä väitellä, varsinainen alkusysäys projektille tapahtui vuosien päästä sosiaalityön käytännön kokemuksen kertymisen ja erityisen innostavan aiheen löytymisen jälkeen.

Mistä aiheesta teet väitöskirjaa?

Arvioin artikkelipohjaisessa väitöskirjassani systeemisen lastensuojelun toimintamallin  (tunnetaan myös nimellä Hackneyn malli) käyttöönottoa Suomessa. Systeemisellä viitataan tiettyyn teoriasuuntaukseen, jossa huomio kiinnitetään eri tekijöiden välisiin monitahoisiin vaikutussuhteisiin.

Mallin tavoitteena on muuttaa kokonaisvaltaisesti lastensuojelun työskentelyä yhdistämällä systeemistä perheterapiaa lastensuojelun sosiaalityöhön. Sen on todettu parantavan asiakastyön laatua alkuperämaassa Englannissa. Väitöskirjassani olen kiinnostunut siitä, miten toisessa maassa kehitetyn mallin käyttöönotto Suomessa onnistuu ja mitkä tekijät käyttöönoton onnistumiseen vaikuttavat sekä millä tavoin mallin on tarkoitus tuottaa hyviä lopputuloksia työntekijöille ja perheille.

Kokonaisuudessa väitöskirja koostuu 3-5 artikkelista ja yhteenvedosta. Tavoitteenani on lähettää väitöskirjani ensimmäinen artikkelikäsikirjoitus tiedejulkaisuun arvioitavaksi tänä keväänä.

Minkä näet tärkeänä väitöskirja-aiheessasi?

Minulle on tärkeää saada tehdä käytännönläheistä tutkimusta, josta voi olla hyötyä sosiaalipalvelujen kehittämisessä. Etenkin lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin edistäminen sekä palvelujen laadun parantaminen on minulle hyvin merkityksellistä.

Erityisesti toivon, että työni tuo esiin keinoja, miten sekä sosiaalityön asiakastyötä että johtamista voidaan tulevaisuudessa kehittää tutkimusperustaisesti. Millaisia tutkimukseen perustuvia käytäntöjä (evidence-based/informed practice) on olemassa? Miten niitä voidaan mahdollisimman onnistuneesti ottaa käyttöön sosiaalityön arjessa? Implementointi- eli toimeenpanotutkimuksen tavoitteena on pureutua juuri näihin kysymyksiin.

Millaisena olet kokenut väitöskirjan tekemisen?

Tutkimusprosessi on ollut valtavan mielenkiintoinen ja antoisa. On ollut ainutlaatuista saada haastatella lastensuojelun sosiaalityöntekijöitä, asiakkaita, johtajia ja kehittäjiä eri puolilla maata. Tämä on luonut moninäkökulmaisen kuvan niin toimintamallin pilotoinnista kuin yleisesti lastensuojelun nykytilasta.

Tutkimus on osoittanut, ettei työskentelytavan muuttaminen ja muutoksen johtaminen ole helppoa, vaan vaatii tukea monella tasolla. Työntekijöillä ja johtajilla on kuitenkin paljon innostusta systeemistä mallia kohtaan, ja prosessin aikana opitaan paljon niin mallista kuin sen implementoinnista. Lisäksi huomiota tulee kiinnittää siihen, että työympäristö tukisi mahdollisimman hyvin mallin käyttöönottoa.

Uteliaasta asenteesta on hyötyä niin käytännön sosiaalityöntekijälle kuin tutkijalle, ja molemmat voivat oppia toisiltaan.

Välillä tutkimuksen tekeminen on yksinäistä, ja monenlaisia sudenkuoppia tulee vastaan niin aineistonkeruussa, analyysissa kuin tutkimusta kirjoittaessa. Ohjaajien ja koko sosiaalityön tieteenalan työyhteisön tuki on hurjan tärkeää. Minusta on ollut myös mahtavaa saada tehdä yhteistyötä ja pohtia kiperiä kysymyksiä mallin vaikuttavuutta tutkivan Jyväskylän yliopiston tohtorikoulutettavan Elina Aaltion kanssa. Tutkijavaihto Oxfordin yliopiston Department of Social Policy and Intervention -laitoksella opetti paljon arviointitutkimuksen määrällisistä ja laadullisista menetelmistä sekä niiden yhdistämisestä.

Aloittaessani väitöskirjaa olin kokopäivätöissä, jolloin ajan löytäminen tutkimuksen tekemiselle oli välillä vaikeaa ja raskasta. Tämän vuoksi olen ollut erityisen kiitollinen viime vuonna solmimastani nelivuotisesta tohtorikoulutettavan työsuhteesta sosiaalitieteiden tohtoriohjelmassa. Toisaalta tutkimusprosessi on herättänyt minussa käytäntökaipuun, minkä vuoksi on ollut ihanaa saada välillä keikkailla lastensuojelussa tutkimuksen teon ohella.

Mikä sosiaalityöhön liittyvä taho on inspiroinut sinua?

Vierailin viime vuonna Melbournen yliopistossa, jossa tehdään runsaasti tutkimusta yhdessä asiakastyötä tekevien sosiaalityöntekijöiden kanssa. Oli upeaa havaita, miten lukuisat työntekijät keräsivät itse korkeatasoisia tutkimusaineistoja osana omaa käytännön työtään, kirjoittivat niiden pohjalta tutkimusartikkeleita ja osallistuivat konferensseihin.

Yhtä palkitsevaa oli huomata, kuinka työnantajat tukivat näitä ammattilaisia tutkimuksen tekemisessä. Toivon, että meillä on tulevaisuudessa Suomessa tarjolla enemmän vastaavia mahdollisuuksia tutkimuksen ja käytännön yhdistämiseen. Kirjoitimme Heidi Muurisen kanssa havainnoistamme myös blogi-tekstin.

Terveisesi perustutkinto-opiskelijoille

Haluaisin rohkaista niin opiskelijoita kuin muitakin sosiaalityön toimijoita pohtimaan mahdollisuuksia käytännön ja tutkimuksen vuoropuhelun lisäämiseen. Miten sinä voisit hyödyntää tutkittua tietoa nykyisessä tai tulevaisuuden työssäsi? Millaisia tutkimusideoita asiakastyön rajapinnasta voisi nousta?

Etenkin käytäntötutkimusta tehdessä tutkijoiden ja käytännön toimijoiden välinen yhteistyö on merkittävää. Uteliaasta asenteesta on myös hyötyä niin käytännön sosiaalityöntekijälle kuin tutkijalle, ja molemmat voivat oppia toisiltaan.

Miten sinä voisit hyödyntää tutkittua tietoa nykyisessä tai tulevaisuuden työssäsi?

Käytännön kriittinen tarkastelu voi parhaimmillaan tuottaa uudenlaisia havaintoja totutuista tavoista tai jopa itsestäänselvyyksistä sekä synnyttää ideoita toisin toimimiseen. Toisaalta arjen asiakastyössä nähdään mitä kiinnostavimpia ilmiöitä ja testataan käytäntöjä todellisissa olosuhteissa, mistä kertyy arvokasta tietoa. Kaiken kaikkiaan haluaisin, että puhuisimme tutkimuksesta ja käytännöstä enemmän “sekä-että” ja vähemmän “joko-tai”.

Haluatko tietää lisää sosiaalityön tutkimusperustaisesta kehittämisestä? Heikki Waris -instituutin tavoitteena on tuottaa uutta tietoa sosiaali- ja terveysalan kehittämiseen sekä edistää tutkittuun tietoon perustuvia ammattikäytäntöjä yhteistyössä pääkaupunkiseudun kuntien kanssa.

Teksti: Nanne Isokuortti ja Kaisa Rahko | Kuvat: Nanne Isokuortin albumista

Haastattelusarjalle jatkoa? Vinkkaa tekeillä olevista väitöskirjoista Stydille sähköpostitse kaisa.rahko(at)helsinki.fi!

1 thought on “Sosiaalityön käytäntöjen kehittämistä tutkimusperustaisesti

  1. Pingback: Sosiaalityön käytäntöjen kehittämistä tutkimusperustaisesti | Waris lentää

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *