University of Helsinki
Helsingin yliopiston Viaporin vaikutukset –luentosarjalla oli tänä perjantaina vuorossa vierailuluento. Yksi tämän hetken johtavista eurooppalaisista Venäjän historian tutkijoista, professori Janet Hartley London School of Economicsista, puhui suomalaiselle opiskelija- ja tutkijayleisölle otsikolla ”Old Finland in the Early Nineteenth Century: Manning of the Russian Navy”.
Luennossaan prof. Hartley selosti uusimman teoksensa Russia 1762–1815: Military Power, the State and the People (2008) tutkimustuloksia. Teoksen tutkimuskaudella Venäjästä, joka oli kaikilla yhteiskunnallisilla mittapuilla kehittymätön läntisen Euroopan maihin verrattuna, tuli voimapoliittinen suurvalta. 1800-luvun alussa Venäjä kukisti taistelukentällä aikansa moderneimman ja tehokkaimman valtion, Napoleonin Ranskan, ja Aleksanteri I marssi armeijansa kärjessä Pariisiin. Hartley on etsinyt tälle kehitykselle selittäviä tekijöitä ja analysoinut sen vaikutuksia Venäjän historiaan.
Venäjän mahtiasema perustui lähes yksinomaan sotilaalliseen voimaan. Suuri sotakoneisto, joka hankki sotilaansa elinikäisin pakkovärväyksin, ylläpiti ja vahvisti maan vanhentuneita yhteiskuntarakenteita. Liikaväestö ei päässyt muodostumaan sosiaaliseksi ongelmaksi koska se rekrytoitiin armeijaan. Hartleyn teorian mukaan venäläiset maalaisyhteisöt itse asiassa hyötyivät armeijan kovaotteisista pakko-otoista: ne pääsivät rekrytointien avulla eroon köyhistään, irtolaisistaan ja muista tuottamattomista jäsenistään.
Tämä yksinomaan sotilaalliseen voimaan perustunut mahtipolitiikka aiheutti maalle suuria ongelmia. Hartleyn mukaan Venäjä kesti jopa voimainsa päivinä vain hädin tuskin valtavan armeijan aiheuttaman taloudellisen rasituksen. Veronkanto armeijan rahoittamiseksi tuotti huonosti ja maaorjien työvoimaa hyödyntänyt sotatarviketeollisuus oli tehotonta. Koska Venäjän suurvalta-asema oli kokonaan sidottu sen sotilaalliseen voimaan, maa tarvitsi yhteiskunnallisen stabiliteettinsa polttoaineeksi kunniakkaita sotilaallisia voittoja. Hävityt sodat johtivat aina sisäpoliittisiin mullistuksiin. Krimin sodan jälkeen vapautettiin maaorjat, Japanin sodan jälkeen siirryttiin parlamentaariseen demokratiaan, ja Ensimmäisen maailmansodan jälkeen koko keisarikunta kaatui vallankumouksessa.
Yksi Hartleyn tutkimuksessaan käyttämistä lähderyhmistä on Mikkelin maakunta-arkistossa säilytettävä aineisto, joka käsittelee Venäjän laivaston rekrytointia Vanhassa Suomessa eli Viipurin läänissä 1700-luvun lopulla. Hartleyn mukaan tämä aineisto, joka evakuoitiin Viipurista Toisen maailmansodan aikana, on ainutlaatuinen aarreaitta Venäjän sotahistorian tutkijalle. Verrattuna muuhun venäläiseen rekrytointiaineistoon, joka on tietoarvoltaan varsin niukka ja keskittyy määrälliseen luettelointiin, Vanhan Suomen rekrytointiaineisto on paljon yksityiskohtaisempi ja rikkaampi. Sen avulla Hartley on kyennyt analysoimaan esimerkiksi rekrytoitujen merisotilaiden ikiä, varallisuutta ja avioituneisuutta. Aineistossa on dokumentoituina myös ilmiöitä, joista ei ole säilynyt lainkaan lähteitä muualla Venäjällä, esimerkiksi sopimuksia joilla pakkorekrytoidut sotilaat ovat palkanneet itselleen maksua vastaan sijaisen. Myös vapaaehtoiset värväytyneet ovat ilmiö josta Hartley ei ole tavannut merkkejä venäläisissä aineistoissa.
PhD Janet Hartley on yleisen historian professori London School of Economics and Political Sciencissa. Tutkimuksissaan hän on keskittynyt Venäjän historiaan 1600-luvulta 1800-luvulle. Hänen keskeisimpiin teoksiinsa kuuluvat Aleksanteri I:n elämäkerta (1994), A Social History of the Russian Empire 1650–1825 (1999) sekä Russia 1762–1815: Military Power, the State and the People (2008). Hän on myös päätoimittanut useita Venäjän historiaa käsitteleviä yleisteoksia sekä oppaita brittiläisen arkistoaineiston käyttöön Venäjän historian tutkimuksessa.