Luento 25.2.2011: Helsinki kauppakaupunkina 1750-1800

Historiansa ensimmäiset vuosisadat, 1740-luvulle asti, Helsingin kaupunki oli elänyt kaupallisesti kituen. Se oli tuhoutunut säännöllisin väliajoin sodissa tai tulipaloissa ja pysynyt ajoittain hengissä vain kruunun tukitoimien ansiosta.  Viaporin rakennuskausi (aikakausi Pikkuvihasta Suomen sotaan) oli Helsingille poikkeuksellinen. Ensimmäisen kerran kaupunki tuli taloudellisesti hyvin toimeen ja jopa rikastui kaupallaan. Se sai nauttia myös yli kuusi vuosikymmentä kestäneestä liki keskeytymättömästä rauhanomaisesta kehityksestä.

Aikakauteen mahtuu yksi sota, Kustaa III:n sota, ja senkin vaikutukset Helsinkiin olivat pienet. Sotaa käytiin rintamalla kaukana kaupungista, ja vaikka kaupunkilaiset joutuivat majoittamaan sotajoukkoja ja kärsimään häiriöistä kaupankäynnissään, sota ei merkinnyt Helsingille kehityksen katkeamista vaan ainoastaan kehityksen suvantovaiheen.

Viapori nopeutti valtavasti Helsingin kehitystä. Raaka-aineita niellyt linnoitustyömaa ja monituhatpäinen sotilaiden joukko tarjosivat kaupungin porvaristolle uusia ja ennennäkemättömiä ansaitsemismahdollisuuksia. Kaupungin väkiluku kasvoi poikkeuksellisen nopeasti, samoin myönnettyjen porvarisoikeuksien määrä. Tavaroiden toimittaminen linnoitustyömaalle tarjosi monille kauppiaille oikotien vaurastumiseen. Mitalilla oli kuitenkin myös kääntöpuolensa: poliittisten suhdanteiden heilahdellessa linnoitustyöt keskeytettiin useita kertoja, mikä merkitsi liiketoimintamahdollisuuksien äkillistä, romahdusmaista vähenemistä. Tämä heijastuu suoraan esim. kaupungin veroluetteloissa ja konkurssien määrässä.

Linnoitustöiden ja helsinkiläisporvariston väliseen suhteeseen pätee sama kuin lähes kaikkiin Viaporin historian aihepiireihin: tietomme siitä ovat puutteelliset, koska perustuskimusta ei ole tehty. Vanha tutkimus on keskittynyt mahtiporvareihin, ja alalta tunnetaankin lähinnä menestystarinoita. Lähes klisheiseksi muodostunut esimerkki on Johan Sederholm, joka pitkälti Viaporin avulla loi itselleen ja jälkeläisilleen pysyvän vaurauden. Sen sijaan vaatimattomammin onnistuneet ja epäonnistujat ovat jääneet pimentoon. Kuitenkin Viaporin vaikutus kosketti suoraan tai välillisesti jokaista helsinkiläistä, aina pienimpiin kaupunkieläjiin asti.

Helsinki oli Viaporin vaikutuksen vuoksi poikkeustapaus, eikä sen voi katsoa edustavan aikansa tyypillistä ruotsalaista kaupunkia. Samalla, paradoksaalista kyllä, se on erinomainen kohde aikansa ruotsalaisen kaupunkikehityksen tutkimiselle. Viaporin ansiosta monet 1700-luvun kaupunkihistorian yleiset kehityslinjat – väkiluvun kasvu, kaupungistumisen kiihtyminen, porvariston taloudellisen ja poliittisen aseman vahvistuminen – näkyvät Helsingissä kuin pikakelauksena. Tutkijalle Helsinki näyttäytyykin pienenä koelaboratoriona, missä luonnollisia kehitysprosesseja on keinotekoisesti nopeutettu.

1700-luvun loppupuolta voi pitää Helsingin kaupungin historian tärkeimpänä käännekohtana. 1740-luvulla Helsinki oli perifeerinen, taloudellisista vaikeuksista kärsinyt pikkukaupunki. 1800-luvun alussa Helsinki-Viaporin “kaksoiskaupunki” oli sekä asukasluvultaan että kaupankäynniltään toisiksi suurin suomalaiskaupunki Turun jälkeen. Helsingin kaupungin historia II:n kirjoittajan Eirik Hornborgin mukaan se oli ulkomaanmerenkulun volyymissä parhaimmillaan jopa neljänneksi suurin Ruotsin valtakunnan kaupungeista. Ilman Viaporin vaikutusta Helsingistä ei olisi koskaan kasvanut sitä asutuskeskusta, jonka 1800-luvun alussa katsottiin soveltuvan Suomen uudeksi pääkaupungiksi.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *