Kesäretkellä Espoonkartanossa

Augustin Ehrensvärd ohitti Espoonkartanon 11. syyskuuta 1747, ollessaan paluumatkalla Helsingistä Tukholmaan pitkin Suurta rantatietä. Matkapäiväkirjaansa hän kirjasi seuraavan havainnon:

Iltapäivällä kello 3 lähdimme Helsingistä, Bemböle 2 peninkulmaa, Sundsbergiin 1 1/4 peninkulmaa, jossa yövyimme paroni Axel Leijonhufvudin luona. (…) Bebmbölestä tie jatkuu pitkin kaunista laaksoa, joka on melkein katkeamaton Sundsbergiin asti. Matkalla on Espoon herraskartano, suuri kreivi Wrede Sparrelle kuuluva säteri. Tuntuu siltä, että omistaja on aikonut jakaa suuren rakennuksen pöllöjen ja varisten kanssa.

http://i1237.photobucket.com/albums/ff468/backman1710/Itse%20otetut/Espoonkartanontienviitta.jpg

Espoonkartano perustettiin 1500-luvulla kruunun ylläpitämäksi kuninkaankartanoksi, mutta läänitettiin myöhemmin yksityisomistukseen. Sen “pöllöjen ja varisten” valtaaman kartanorakennuksen, jota Ehrensvärd ohi kulkiessaan kummasteli, oli rakennuttanut paroni Fabian Wrede 1600-luvun lopulla. Se oli yksikerroksinen, kulmatornien koristama hirsilinna, vaatimaton jäljitelmä niistä barokkipalatseista joita Wreden säätyveljet rakennuttivat Pohjanlahden länsipuolelle. Ehrensvärdin aikana se oli jo ajastaan jälkeen jäänyt ja Pikkuvihan aikana pahoin rapistunut.

Espoonkartanossa alkoi tapahtua, kun maaherra Anders Henrik Ramsay sai sen omistukseensa 1750-luvulla. Ramsay asui vakituisesti Porvoossa Jakkarilan kartanossa, ja nykyisin Kansallismuseon näyttelyn helmiin kuuluva Jakkarilan salin rokokoointeriööri seinämaalauksineen on hänen teettämänsä. Hän uudisti kuitenkin tarmokkaasti myös Espoonkartanoa. Kartanon päärakennuksen ohi virtaava Mankinjoki perattiin, ja siihen rakennettiin harmaakivinen mylly. Sen toinen kerros on rakennettu myöhemmin uudelleen punatiilistä, mutta jykevä kivijalka on yhä Ramsayn aikainen.

http://i1237.photobucket.com/albums/ff468/backman1710/Itse%20otetut/Espoonkartanonmylly.jpg

Kivinen myllysilta, jota pitkin Suuri rantatie ylittää Mankinjoen, rakennettiin yhtä aikaa myllyn kanssa ja on Suomen vanhin kiviholvisilta. Sillan yli kulkee yhä käytössä oleva maantie, ja kiireinen autoilija voi helposti suhahtaa sen yli huomaamatta mitään ihmeellistä. Sillan ihailemiseen vaaditaan viitseliäisyyttä ja hyvät kengät, sillä sen näkee kunnolla vain laskeutumalla pusikoituneen Mankinjoen syvään uomaan. Vaiva kuitenkin kannattaa, kuten alla olevasta kuvasta näkee. Historiallinen slta ja kuohuva joki muodostavat niin maalauksellisen näkymän, että on helppo kuvitella vaikkapa kuningas Kustaa III ajamassa vaunuillaan sillan yli.

http://i1237.photobucket.com/albums/ff468/backman1710/Itse%20otetut/Espoonkartanonkivisilta.jpg

Kustaa III tosiaan “kävi täällä”. Hän ohitti Espoonkartanon matkatessaan pitkin Suurta rantatietä vuoden 1775 Eerikinretkellään. Maaherra Ramsay hakkautti tämän kuninkaallisen ohikulkijan kunniaksi muistolaatan ja kiinnitti sen myllyrakennuksen päätyyn. Kyltissä lukee (jäljessä vapaa suomennos):

Åhr 1775 då Svea Konung Gustaf III reste sin Erics Gatu igenom Nylands Län lades Grundstenarne till Denna Qwarn och Denna Bro af Länets Höfdinge Högher Baron Gen. Lient. och Com. af Kong. Maii. Sverds Ordens Stora Kors A. H. Ramsay och stenen restes af Öfvermasmäst. B. B. Qvist

Vuonna 1775, kun Ruotsin kuningas Kustaa III matkasi Eerikinretkellään läpi Uudenmaan läänin, laski tämän myllyn ja tämän sillan peruskivet läänin maaherra, korkeasyntyinen paroni, kenraaliluutnantti ja Kuninkaallisen Majesteetin miekkaritarikunnan suurristin komentaja A. H. Ramsay, ja kivet pystytti ylimasuunimestari B. B. Qvist.

http://i1237.photobucket.com/albums/ff468/backman1710/Itse%20otetut/Espoonkartanonkyltti.jpg

Muistotaulun koukeroinen teksti on ovelasti laadittu ja johtaa tulkitsijan helposti harhaan. Vakavissakin historiateoksissa näkee mainintoja, joiden mukaan Kustaa III muurasi Espoonkartanon myllyn ja sillan peruskivet. Todellisuudessa Kustaa III:lla ei ollut myllyn ja sillan kanssa oikeastaan mitään tekemistä: hän vain matkusti ohi sen paikan, johon ne pari vuotta myöhemmin valmistuivat. Mutta kartanonherra Ramsay osasi näppärästi käyttää tätä hyväkseen liittääkseen suuren kuninkaan nimen kartanonsa historiaan. Kannattaa huomata myös, että vaikka taulu on virallisesti pystytetty kuninkaan kunniaksi, melkein puolet sen tekstistä koostuu maaherra Ramsayn arvonimistä ja korostaa siten kartanonherran mahtia.

A. H. Ramsayn veljenpoika ja perijä Otto Wilhelm Ramsay hävitti vanhan puukartanon pöllöineen ja variksineen. Hän suunnitteli Espoonkartanon mäelle suurta palatsimaista kartanorakennusta, jonka edessä olisi ollut kahden siipirakennuksen reunustama kunniapiha. O. W. Ramsay sai kuitenkin ennen kuolemaansa valmiiksi vain siipirakennukset, jotka valmistuivat 1700-1800-lukujen taitteessa; itse päärakennusta ei koskaan rakennettu. Nykyinen Espoonkartanon päärakennus, joka tässä kuvassa paistattelee päivää myllylampensa rannalla, on todellisuudessa vain toinen näistä Ramsayn siipirakennuksista. Mahtipontisen barokihtavan ulkonäkönsä se sai vasta 1900-luvun alun “tyylirestauroinnissa”, alun perin se oli vaatimaton punatiilirakennus.

http://i1237.photobucket.com/albums/ff468/backman1710/Itse%20otetut/Espoonkartanonlntinensiipirakennus.jpg

Otto Wilhelm Ramsayn ja hänen vaimonsa Sofia Lovisa Ramsayn kaksi upseeripoikaa kaatuivat Suomen sodassa. J. L. Runeberg ikuisti Ramsay-veljekset ja heidän surevan äitinsä Vänrikki Stoolin tarinoiden runoon Matkamiehen näky. Siinä Suurta rantatietä pitkin matkaava kulkija näkee Espoonkartanon ikkunasta, miten vapaaherratar Ramsay kulkee kynttilä kädessä salissaan toivottamassa hyvää yötä kuolleiden poikiensa muotokuville. Runoilija venytti tosiasioita aika tavalla taiteellisen vapauden nimissä: Sofia Lovisa Ramsay ei erakoitunut Espoonkartanoon palvomaan poikiensa muistoa, vaan muutti sodan jälkeen Ruotsiin. Runon ensimmäisen säkeistön perusteella Runeberg myös kuvitteli kohtauksen tapahtuvaksi siinä palatsimaisessa kartanorakennuksessa, jota Otto Wilhelm Ramsay ei koskaan saanut rakennettua. Kartanon todellinen päärakennus oli vain paremmanpuoleisen maalaistalon kokoinen ja tuskin vastasi runoilijan kuvausta:

Hvems är palatset, som jag för förbi
i qvällens mörker nyss? Hvem bor deri?
Så graflik hemskt det stannat i mitt minne:
det höjde sig så stolt bland nejdens hus,
men det var mörkt och tomt och dödt der inne,
blott ur ett rum, ett enda, lyste ljus.

Kenenkä linna se, jonk’ äskettäin
tien varrell’ illan hämärässä näin?
Niin komeaa ei tienoill’ ollut toista.
Mut kolkoksi kuin haudan muistan sen
ja synkäks, autioksi; akkunoista
vain valo loisti yhden huonehen.
(suom. Paavo Cajander)

Luultavasti myös Ehrensvärd ja Kustaa III katselivat lehmiä Espoonkartanon laidunmailla (Runebergin matkamies tuskin, koska hän oli liikkeellä iltayöstä). Nämä mainiot lehmät laiduntavat kartanon vanhalla niityllä Espoonlahden rannalla ja pitävät perinnemaisemaa avoimena.

http://i1237.photobucket.com/albums/ff468/backman1710/Itse%20otetut/Espoonkartanonlehmt.jpg

[Ehrensvärd-sitaatti teoksesta Augustin Ehrensvärd: Matka Suomessa 1747 (SKS 2002), suom. ja toim. Sampo Honkala.]