Kesäretki Kuninkaantiellä, osa 4

Espoon kirkolta eteenpäin lähtiessä Kuninkaantien vanha linjaus on myllätty melko tunnistamattomaksi. Ajamme Espoontietä yli Turun moottoritien. Tien oikealla puolella möllöttää valtavan kokoinen Ikea keskellä peltoa. Sen jälkeen käännymme oikealle Turuntielle (vanhalle Turun maantielle) ja olemme lounaspaikassamme Bembölessä.

222 vuotta ennen meitä tätä tietä kulki sotilaspappi Anders Winberg. Hän matkusti kohti Kustaan sodan sotarintamaa keväällä 1789, ärtyneenä mutaisista teistä, ja merkitsi matkapäiväkirjaansa seuraavan kommentin:

27. huhtikuuta taivalta ei taittunut kuin kaksi peninkulmaa. Bembölessä, kurjassa kestikievarissa aivan Helsingin lähellä, meidän täytyi odottaa 28. päivään asti niitä, joiden hevoset olivat väsähtäneet. Uudenmaan tiet olivat tähän vuodenaikaan paljosta ajosta aivan surkeassa kunnossa.

Espoon pitäjän ainoa kestikievari sijaitsi Bembölen kylässä. Kievarivelvollisuus kiersi kylän sisällä talosta taloon: 1700-luvulla kievari ehti toimia vuorotellen Glimsin, Bellin, Ersin ja Siisin taloissa. Näistä taloista on muutama vielä alkuperäisillä paikoillaan, pikku mäennyppylöillä Turuntien varrella. Bellin tilan vanhassa päärakennuksessa (rakennettu n. 1737) toimii nykyään Bembölen kahvitupa, joka mainostaa itseään kestikievariperinteillään.

http://i1237.photobucket.com/albums/ff468/backman1710/Itse%20otetut/Kuninkaantie12Bemblenkaffestuga.jpg

Mainion vanhan Suomen kulttuurihistorian mukaan 1700-luvun kestikievarin edellytettiin tarjoavan matkustajille “isännän varallisuuden ja paikkakunnan tason mukaiset sänkyvaatteet, pöytäliinat, taloustarpeet, kynttilät, polttopuut, tavallista ja parempaa ruokaa sekä olutta ja kaljaa itse matkustajalle ja hänen hevosiaan varten jyviä, kauroja, heiniä ja olkia”. 2000-luvun matkailija ei saa Bembölestä enää petivaatteita eikä polttopuita, mutta ruokaa ja kotikaljaa on tarjolla. Ja naapuritontilla on ruma huoltoasema, joten myös hevosvoimat tulevat ruokituiksi.

Vastapäisellä mäellä on Glimsin talo. Se toimi kestikievarina vielä 1800-1900-lukujen taitteessa, nyt siinä toimii kotiseutumuseo joka esittelee vanhan maailman talonpoikaista elämäntapaa. On sattumalta Espoo-päivä, ja pelkäämme hieman etukäteen, että Glimsissä saattaa olla tungosta. Pelko osoittautuu turhaksi: Glimsissä on “Rakkaimmat radiot ja äänilevyt” -näyttely, ja pihamaalla istuu puoli tusinaa vanhaa herrasmiestä ja rouvashenkilöä kuuntelemassa gramofonissa pyörivää Caruson savikiekkoa. Elegantein näkemäni kesätapahtuma tänä vuonna.

http://i1237.photobucket.com/albums/ff468/backman1710/Itse%20otetut/Kuninkaantie13Glims.jpg

Glimsin pihapiirissä on kaksi päärakennusta. Vanhempi on vuodelta 1790, mutta se on uudistettu myöhemmin läpikotaisin ulkoa ja sisältä, joten sen alkuperäisestä ilmeestä ei ole juuri mitään jäljellä. Uudempi, joka näkyy kuvassa vinttikaivon ja sireenipuskien takana, on vuodelta 1815 ja “tyylirestauroitu” alkuperäiseen asuunsa. Sen 1800-luvun tyyliin kalustetut kamarit näyttävät meidän makuumme hieman liian uudenaikaisilta, mutta tupainteriöörissä on leivinuuneineen, pirtinpöytineen, kerrossänkyineen ja rukkeineen hyvää 1700-luvun henkeä. (Piti tarkistaa Sammallahti-Lehdon Suomalaisesta sängystä etten puhu höpöjä, mutta muistin oikein: ensimmäiset todisteet kerrossängyistä Suomessa ovat juuri 1700-luvulta.)

http://i1237.photobucket.com/albums/ff468/backman1710/Itse%20otetut/Kuninkaantie14GlimsinKoiramki.jpg

Tuvan pöydällä on museovieraiden selailtavana yksi suomalaisen kansatieteen suurimpia klassikkoja, Mauri Kunnaksen Koiramäki.

http://i1237.photobucket.com/albums/ff468/backman1710/Itse%20otetut/Kuninkaantie15Glimsinaitta.jpg

Maatalojen vanhimpia rakennuksia ovat usein aitat. Tukevina pieninä hirsirakennuksina ne kestävät hyvin aikaa, eikä niitä ole korvattu uusilla yhtä innokkaasti kuin päärakennuksia, talleja tai navettoja. Myös Glimsissä luhtiaitta on pihapiirin metusalem, sen ovenpieleen on veistetty vuosiluku 1760. Aitan eri huoneissa on näytteillä maatalon töihin liittyviä esinekokoelmia. Tässä on täydellinen länsisuomalainen oluenpanovälineistö. Oikealla seisoo jalkojensa päällä olutkuurna jossa maltaat imelletään, vasemmalla penkin päällä kököttää oluttynnyri.

Neljän hengen seurueemme jatkaa matkaa. Jos olisimme nyt 1700-luvun kestikievarissa, voisimme jatkaa matkaamme hevosten vetämillä vaunuilla á 16 hopeaäyriä per peninkulma, virallisen taksan mukaan. Nyt jatkamme matkaa autolla. (Hopeaäyrien suhteuttaminen euroihin on valitettavasti aika mahdotonta, joten en tiedä, tuleeko henkilöauto meille kalliimmaksi vai halvemmaksi nykyisellä bensan hinnalla.)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *