Meriliikenne, haaksirikot ja sukellusseurat 1700-luvun Suomenlahdella

Pietarin (perustettu 1703) meritiestä Suomenlahdella tuli 1700-luvulla yksi Euroopan tärkeimmistä liikenneväylistä, jota pitkin pääasiassa hollantilaiset rahtialukset, flöitit, kuljettivat nousevaan metropoliin arvolasteja. Tämän lisäksi itäiselle Suomenlahdelle, Narvaan, Viipuriin ja Haminaan syntyi kansainvälisesti tärkeä sahatavaran vientikeskus, jonka vienti ylitti reippaasti koko muun Ruotsin sahatavaran vientimäärät. Kasvanut laivaliikenne lisäksi haaksirikkoja. Jotain oli tehtävä, ja nyt myös voitiin tehdä, sillä vedenalaisteknologia ja sukelluksen teoria (Boyle ja tyhjiökokeet) olivat kehittyneet jo edellisellä vuosisadalla. Uponneen aluksen nostoon oli olemassa tekniikka ja sukelluskellokin käytettiin jo Suomenkin vesillä tiettävästi ensimmäisen kerran 1730-luvulla.

Vuonna 1734 perustettiin pohjoinen sukellus- ja pelastusseura, jonka tehtävänä oli haaksirikkoutuneiden alusten tai ainakin niiden lastien pelastaminen. Yleensä talteen saatiin vain aluksen arvokas ja puolittain upoksiin jäänyt takila, joka myytiin eteenpäin. Suomenlahden merikaupungeille tällainen varhainen kierrätys- ja myyntitoiminta oli erittäin kannattavaa. Suomenlahdesta nostettuja takiloita tai niiden osia kaupattiin Espanjaan asti. Etelä-Euroopassa tarvittiin lehtikuusia mastopuita.

Sukellusseurat jatkoivat tavallaan vanhaa saaristolaisperinnettä, jossa merestä saatu hylkytavara oli tärkeä osa toimeentuloa ja joskus se mahdollisti jopa äkkirikastumisen. Mutta missä kulki pelastustoiminnan ja eriasteisen hylynryöstön raja käytännössä? Oliko julma hylynryöstöperinne kadonnut sittenkään vielä kokonaan?

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *