Aikalaiskuvauksia Viaporista, osa 20: Nils Reinhold Broocman

Esitelläänpä Abraham Hülphersin jatkoksi toinen kotimaanmatkailija. Nils Reinhold Broocman (1731-1770) oli myös porvarin poika, hänen isänsä oli tupakkatehtailija Norrköpingistä. Lundin yliopistossa maisteriksi lukenut Broocman teki uransa Antikvitetsarkivetin virkailijana ja Kungliga biblioteketin kirjastonhoitajana. Hän osallistui tanskalaisen historioitsijan Jakob Langbekin Ruotsin-kiertomatkaan 1753-54 ja laati matkakertomuksen, jossa hän kuvaili myös käyntiään Helsingissä ja Viaporissa.

Siteeraan Broocmania suoraan suomennettuna Pekka Kilpisen mainiosta Kuninkaantieltä kerrottua -kirjasta:

Helsinki on kaupunki, joka ei tee erityisempää vaikutusta. Hyvän satamansa vuoksi se ansaitsee kuitenkin paremman kohtalon. Voin verrata sitä Söderköpingiin tai Skänningeen. Pienenpuoleisena se sijaitsee niemellä, jota ympäröivät kolmelta suunnalta korkeat mäet; matala neljäs sivusta viettää kohti satamaa.

Broocman valittaa edelleen, että Helsingissä ei ollut paremmalle väelle soveliasta kestikievaria, ja että seurue oli joutunut yöpymään erään paikallisen luutnantin heille hankkimassa, välttävän tasoisessa majapaikassa. Viaporista hän antaa tavanomaiset perustiedot, eli saarien lukumäärä luetellaan ja Kustaanmiekan strateginen merkitys mainitaan:

Viapori on linnoitus, joka muodostuu kuudesta tai seitsemästä pienemmästä linnakkeesta. Ne on rakennettu erillisille pikku saarille itsenäisiksi linnoituksiksi, joista monet kuitenkin pystyvät tulittamaan yhtä aikaa samaa maalia. Niistä Kustaanmiekka on se, joka vartioi sisääntuloväylää. Väylä on täällä niin kapea, että vain yksi laiva kerrallaan pääsee satamaan, jonne helposti mahtuu kolme laivastollista ja joka lisäksi on riittävän syvä.

Linnoituksen vaurastuttava vaikutus kaupungille ei jää tehtailijanpoika Broocmanilta huomaamatta:

Kun koko linnoitus valmistuu ja sinne sijoitetaan 4000 miehen varusväki, se varmasti kasvattaa kaupunkia. Tähän mennessä siellä on hyödytty kuuden vuoden ajan niistä 6000 miehestä, jotka vuosittain työskentelevät Viaporissa. Tiettävästi porvariston piirissä kiertää nykyisin joka vuosi kolme tynnyrillistä sotaväen tarpeisiin tarkoitettua kultaa.

[Suomennetut sitaatit kirjasta Pekka Kilpinen (toim. ja suom.): Kuninkaantieltä kerrottua. Matkailijoiden kuvauksia 1700-luvulta. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2005.]

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *