Viikon vainaja: vapaaherratar Ulrica Beata Rehbinder

Sarjassa esitellään Helsingin Vanhan kirkkopuiston hautakiviä ja niiden alla lepäävien Ruotsin ajan helsinkiläisten elämänkohtaloita.

Vanhan kirkkopuiston hautakivistä merkittävä osa on pystytetty naispuolisten vainajien muistoksi. Tässä sarjassa on jo esitelty rakennusmestarin vaimo ja kauppiaan vaimo, ja nyt saa kolmantena vuoron upseerin vaimo. Kivi on jälleen miellyttävän helppolukuinen:

http://i1237.photobucket.com/albums/ff468/backman1710/UlricaBeataRehbinder_zps8ba54286.jpg

Här under hvilar framl. Majoren o. Ridd. Johan G. Focks enka, Friherrinnan Ulrica Beata Rehbinder, född d. 7. October 1747, död d. 9. Maij 1829. Af ett tacksamt barnbarn U. J. F. F.

[Tässä lepää edesmenneen majuri ja ritari Johan G. Fockin leski, vapaaherratar Ulrica Beata Rehbinder, syntynyt 7. lokakuuta 1747, kuollut 9. toukokuuta 1829. Kiitolliselta lapsenlapselta U.J.F.F:ltä. ]

Ulrica Beata Rehbinder oli yksi luutnantti Gustaf Reinhold Rehbinderin (1702-1786) yhdestätoista lapsesta. Lapsikatras oli varsin sotilaallinen, sillä paria poikkeusta lukuunottamatta kaikki pojat ryhtyivät upseereiksi ja kaikki tytöt menivät naimisiin upseerin kanssa. 1700-luvulle tyypilliseen tyyliin Rehbinderit olivat kosmopoliittinen upseerisuku: yksi veljeksistä kuoli Länsi-Intiassa Ranskan armeijan palveluksessa, toinen kaatui Ranskan ja Englannin laivastojen välisessä yhteenotossa Yhdysvaltain vapaussodan aikana. (Kiinnostuneille tiedoksi mainittakoon myös, että suvun kuuluisin jäsen, ministerivaltiosihteeri Robert Henrik Rehbinder, oli Ulrica Beatan veljenpoika.)

Ulrica Beatan aviomies, majuri Johan Georg Fock (1778-1816), teki sen sijaan varsin hillityn kotimaisen upseerinuran. Hän palveli koko elämänsä Turun läänin jalkaväkirykmenttiä, kuten myös hänen isänsä oli tehnyt ennen häntä. Majuri Fock kuoli Turussa, mikä lienee syynä siihen, että hän ei lepää samassa haudassa vaimonsa kanssa.

Entä kuka on “lapsenlapsi U.J.F.F.” joka on pystyttänyt hautakiven isoäidilleen? Elgenstiernan aatelismatrikkelin perusteella nimikirjaimet osuvat Ulrica Beatan tyttären Anna Charlotta Fockin, o.s. Fock (naimisissa serkkunsa kanssa) tyttäreen Ulrika Johanna Fredrika Furuhjelmiin (1795-1856). Hänen aviomiehensä Otto Vilhelm Furuhjelm oli 1800-luvun keisarillisen virkamiehistön edustava edustaja, joka huipensi uransa Venäjän valtionmaatilojen ministeriön suo- ja nevaviljelysneuvonantajana valtioneuvoksen arvolla.

Furuhjelmin suku on muuten ottanut aatelisnimensä sukukartanonsa Urjalan Honkolan mukaan (honka=furu). Honkolan kaikki kotimaisen kirjallisuuden ystävät taas muistavat Väinö Linnan Täällä pohjantähden alla -romaanin kartanon esikuvana. Romaanin paronin esikuvaksi on veikkailtu asessori Elis Furuhjelmia joka menetti henkensä vuonna 1918. Mutta tämä menee nyt vähän sivuun.

Ulrika Johanna Fredrika Furuhjelmin kaikki pojat nousivat korkeisiin asemiin Venäjän keisarikunnassa. Niin korkeisiin, että heidän mukaansa on nimetty useampikin paikka maailmankartalla. Alaskan Baranofinsaarella on Furuhelm-vuori (Mount Furuhelm), joka on saanut nimensä Alaskan toisiksi viimeisen venäläisen kuvernöörin Johan Hampus Furuhjelmin (1821-1909) mukaan. Toisella puolella Tyyntä valtamerta, aivan Venäjän ja Pohjois-Korean rajalla, on puolestaan Furugelm-saari (Остров Фуругельма). Wikipedia väittää senkin saaneen nimensä Johan Hampus Furuhjelmin mukaan, mutta Elgenstiernan aatelismatrikkelin mukaan kyseessä on hänen veljensä, Itä-Siperian aluehallituksen korkea virkamies Carl Harald Felix Furuhjelm (1830-1871). Tiedä häntä.

Tämän Furuhjelmien lahjakkaan sisarussarjan lapsuudenkoti – edelleen Elgenstiernan mukaan – oli Kammion huvila Helsingin Töölössä. Sen paikalla toimi myöhemmin Kammion mielisairaala, joka on suomalaisen kirjallisuudenhistorian tärkeimpiä paikkoja: siellä hoidettiin takaisin kirjoituskuntoon muiden muassa Uuno Kailas, Larin-Kyösti, F. E. Sillanpää ja Mika Waltari.  Kammiokatukin Taka-Töölössä oli, ennen kuin sen nimi Jean Sibeliuksen satavuotisjuhlan kunniaksi vaihdettiin Sibeliuksenkaduksi.

Tästä tuli nyt harvinaisen hajanainen ja vähän kirjallisuustieteen puolelle karkaileva kirjoitus… Yritän olla kompaktimpi ensi sunnuntaina.