Käsityö ja sen jalanjälki

Ekologinen jalanjälki kertoo, kuinka suuri maa- tai vesialue tarvitaan ihmisen tai ihmisryhmän kuluttaman ravinnon, materiaalien ja energian tuottamiseen sekä syntyneiden jätteiden käsittelyyn. Tästä suppeampia tassun kuvia tarjoavat hiili- ja vesijalanjälki. Lisäksi löytyy ekologista selkäreppua, MIPS-laskelmaa jne.

Yksittäisellä ihmisellä yhä suurempi osa näistä jalanjäljistä muodostuu vapaa-ajan vietosta ja harrastuksista. Vapaa-ajan aktiviteetteihin ollaan valmiita kulkemaan yhä pitempien matkojen takaa. Harrastuksia varten rakennetaan, lämmitetään ja kunnossapidetään erilaisia halleja, kenttiä jne.  Puhumattakaan siitä, että harva harrastus on mahdollinen ilman minkäänlaisia välineitä.

Minulla lienee oikeita harrastuksia kaksi. Toiseen kuljen ympäristöystävällisesti mustalla Pikkuharrikalla, kuten polkupyörääni tuttavallisesti kutsun. Varusteiksi pakkaan reppuun mailan ja kengät, pelivaatteiksi sopii vanhat lökähousut ja t-paita. Kesällä pelaaminen onnistuu myös ulkosalla. 

Toinen harrastukseni liittyy kädentaitoihin.  Ennen vanhaan käsitöissä hyödynnettiin kaikenlainen vanha ja rikkinäinen. Vaikka vanhasta uutta -ajatus on taas selvästi pop, minä en kykene loihtimaan luovuuteni tuotteita ainoastaan kierrätys- ja luonnonmateriaalista. En siis revi vanhoja lakanoita matonkuteiksi, istu kannon nokassa vuolemassa puulusikoita tai tekemässä pärekoreja ja risuluutia. 

Joku markkinamies- tai nainen onkin osunut heikkoon kohtaani keksimällä askartelukaupat, nuo pienet aarreaitat! Niissä vierailen toisinaan turhankin ahkerasti. Ja kyllähän sitä kaikenlaista alkaa kertyä: Kahden litran vetoinen muovilaatikko on pyhitetty muovihelmille. Öljy- ja akryylimaalit löytyvät kangaspussista. Muovailumassat ovat omassa laatikossaan, samoin langat, vaijerit, siimat ja koruntekovälineet. Villat ja kankaat on sullottu neljään muovikassiin. Sakset, liimat, neulat, pihdit ja muu pikkusälä asustelee peltipurkissa. Pahvit ja paperit säilyvät siististi kansiossa. Napit löytyvät muovipussista. Voi jessus sitä tavaran määrää! 

Työmatkat (ja yleensä muutkin) kuljen polkupyörällä ja Valtion Rautateiden avustuksella. Katson mitä ostoskärryyni kasaan: ei yksittäispakattua, mielummin kotimaista tai luomua – parhaassa tapauksessa molempia, ympäristömerkkikin pitäisi löytyä. Säästän vettä ja sähköä. Ja jos talvitakki jää pieneksi, suuntaan kirpputorille ennen vaatekauppoja. Olen ”roskapoliisi”, siis tarkka siitä, mihin roskakoriin mikäkin jätejae päätyy.

En väitä, että pääni päällä olisi täydellisen ympäristötietoisen kuluttajan sädekehä, mutta ehkä keskivertoa vihreämpi. Vaan paljonko mahtaa jalanjälkeni kasvaa käsityöharrastuksen takia?  Akryyli- ja öljymaalit, liuottimet, polymeerimassat, muovihelmet.. Ei niitä ympäristöystävällisimpiä tuotteita. Niihin käytetty materiaali ja kemikaalit, kuljetuksesta ja valmistamisesta syntyneet päästöt ja energiankulutus… Miten paljon jalan koko on ehtinyt kasvaa siihen mennessä, kun minä kiikutan tarvikkeet kaupasta kotiin? Eikä se hävittäminenkään välttämättä ole ihan helppoa. Ongelmajätettä ja sekajätettä suurin osa! Ja kun inspiraatio askartelulehteä selaillessa iskee, en jää miettimään, voisinko käyttää vanhat materiaalit pois, vaan ostan uutta sen mukaan, mitä ohjeessa sanotaan. 

Sukulaiset, ensi jouluna saattaakin paketeistanne paljastua käpylehmiä. Ja seuraavana jouluna muutama lisää: kerää koko sarja!

2 thoughts on “Käsityö ja sen jalanjälki

  1. Pingback: Kulutusjuhla » Käsityöharrastuksen ekologinen jalanjälki

  2. Sans muuta…

    Noista polymeerimassoista sen verran, että aikoinaan viime vuosituhannella kun halusin löytää jonkun keraamisen materiaalin josta tehdä pienesineitä (koruja ja pikkusälää) ystäväni opiskeli materiaalitekniikkaa ja laski mulle sitten erilaisten materiaalien ekologista jalanjälkeä. Yllätyksekseni savi oli kaikkein epäekologisin materiaali pienesineissä. Askartelumassat, vaikkakin muovia ovat, osottautuivat todellisuudessa ekologisesti vähiten luontoa kuormittavaksi muovailtavista (ja kestävistä) materiaaleista kun puhutaan pienistä esineistä. Niin savea kuin keramiikkaa vaivaa kuljetuksen lisäksi myös myrkyt ja energiahukka. Polymeerimassoja tehtiin vielä vuosituhannen vaihteessa myös muovituotannon jätemateriaalista, nyttemmin valmistajien omat ilmoitukset implikoivat että tästä ollaan luovuttu muovituotteiden sisältövaatimusten muututtua. Tai ainakaan yksikään valmistaja ei tämänhetkisiä koostumuksiaan julkisesti mainosta raaka-ainekierrättävinä.

    Jos koruja haluaa tehdä niin aidosti ekologisia vaihtoehtoja löytyy lähinnä metsästä poimilla. Lasihelmet ja hopean joutuu rankkaamaan välittömästi ulos ja metalleista taas monet sisältävät nikkeliä joka ei taas terveyssyistä ole kovin suositeltavaa…

    Eettisintä ja ekologisinta olisi ilman muuta olla tuottamatta maailmaan enää yhtään uutta esinettä. Mutta toisaalta jos/kun esineitä tekee on hyvä, että ne ovat kestäviä eivätkä kertakäyttötavaraa. Turhauttavaa askartelutuotteissa on usein se, että niiden laatu on liian heikko kestääkseen muutamaakaan vuotta hyvänä. Maalien kohdalla esim. akryylimaaleissa on suurinpiirtein sama määrä muovia oli maali sitten huonoa laatua (ei kestä uv-säteilyä) tai gallerialaatua (luvattu värinkesto joko 50 tai 100 vuotta).

    Edelleen 10+ vuoden käytön ja edellä kerrotun tiedon hankittuanikin koen ajoittain tuskaa siitä, että polymeerimassat eivät kovetuksen jälkeen koskaan häviä. Itse pyrin siihen etten koveta mitään sellaista, joka ei ole kovetuskelpoista vaan mielummin sotken sitten rumista massajämistä helmien sisään sekoitusta. Toisaalta eivätpä ne savipystitkään maadu…

    Pörrö

    Diclaimerina: mainittakoon nyt niille jotka eivät minua tunne että nykyään myös myyn polymeerimassoja jotta ei jää kuvaa että tässä salakavalasti yritän viherpestä asioita. Se ei ole tarkoitukseni vaan yrittää vähän valottaa asiaa sen pohjalta mitä tiedän.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *