Vaihtoon vasta, kun pää kestää

elina_mattila-niemi_300x200_BTutkijan vaimo raportoi elämästä Texasissa ja on kolmikymppisenä kypsempi kuin kaksikymppisenä.

Mikä on oikea aika lähteä opiskelija- tai tutkijavaihtoon? Kun suoritin opintojani Tampereen yliopiston toimittajakoulutuksessa, professori ihmetteli nykyopiskelijoiden nirsoilua. Kukaan ei enää halunnut lähteä kesäharjoitteluun Kainuun Sanomiin, vaan kaikki halusivat harjoittelupaikan Helsingistä tai Tampereelta.

Ymmärsin pääradan-nyhjääjiä. Olin juuri aloittanut elämäni ihmissuhteen – saman joka myöhemmin lennätti minut Texasiin – enkä todellakaan aikonut viettää edes neljän kuukauden rupeamaa yksin kaukana korvessa. Mielestäni opiskelijat olivat aikuisia, kokonaista elämää eläviä ihmisiä eivätkä mielivaltaisesti siirreltävää harjoittelijamassaa.

Minusta tämä on edelleen hyvä ohje. Korkeuksiin ei kannata kurkotella ennen kuin perusta on kunnossa. Jos ulkomaille lähtee ikävöimään, niin kurjaahan siitä tulee. Jos tutkijavaihto näyttää osuvan perheelle epäedulliseen aikaan, kannattaa harkita uudelleen.

Jokainen tietysti laskee omat plussansa ja miinuksensa. Kaikille ihmissuhteet eivät ole elämisen ydin, eivätkä kaikkien ihmissuhteet kärsi etäisyydestä. Ja jossain mielessä vaihdon ajoitukseen pätee sama neuvo kuin miehillä asevelvollisuuteen: heti, välittömästi, ensimmäisen tilaisuuden tullen, ennen kuin on mitään palloja jalassa.

Sitten ovat tietenkin tilanteet, joissa elämä kääntää kaiken ylösalaisin. Opiskelupaikka on valittu yhdessä lukioheilan kanssa, mutta suhde loppuu. Jännittävä työhaaste katkeaa, kun läheinen kuolee. Niistä tilanteista voi todeta vain, että ajan aalloissa menetyksistä syntyy jotain uutta.

ELINA MATTILA-NIEMI

Kirjoittaja on työvapaalla oleva Helsingin yliopiston tiedottaja. Hän asuu parhaillaan Yhdysvalloissa, Austinissa Texasissa, miehensä tutkijantyön vuoksi.

1 thought on “Vaihtoon vasta, kun pää kestää

  1. Kansainvälinen liikkuvuus ja erityisesti opiskelijaliikkuvuus on muodostanut keskeisen osan (työ)elämääni viimeisen viidentoista vuoden ajan. Ihan en ennättänyt opiskelijavaihdon alkuvuosiin mukaan mutta moni asia on muuttunut. 1990-luvun alkupuolella varovaisesti joku jaksoi toivoa, että Suomeenkin joku tulisi; eipä silloinen minäni varmaan olisi uskonut, jos joku olisi kertonut Suomeen tulevien Erasmus-vaihtareiden määrän reilusti ylittävän lähtijäluvut.

    Yksi kysymys kuitenkin on ja pysyy: miksi vaihtoon pitäisi lähteä? Onko se itseisarvo, vai pyritäänkö ulkomailla tapahtuvalla vaihdolla tai harjoittelulla johonkin konkreettiseen, ehkä mitattavaankin yksilössä tapahtuvaan muutokseen?

    Kielitaidon kehittyminen, toiselle kulttuurille altistuminen tai uusien opintosisältöjen suorittaminen kuuluvat kaikki rationaalisiin syihin, joilla vaihtoja perustellaan. Uskon kuitenkin, että viime kädessä tarvitaan annos uskoa vaihdon merkityksellisyyteen. Lähteminen muualle ja poissa oleminen muuttavat ihmistä ja itseni kaltaisten “vaihtouskossa” olevien mielestä parempaan suuntaan!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *