Ihan niin kuin minä!

Välistävetäjä olettaa muidenkin vetävän välistä, ja yhteispeliin panostava uskoo myös muiden panostavan. Näemme muut kaltaisinamme. Omat ajattelutavat muka vallitsevat kaikkialla.

Niin myös rahasta kiinnostunut uskoo, että raha panee vipinää muihinkin. Kannustinloukut ja euroin motivoitu yrittäminen ovat mammonanvartijain lempiaiheita.

Suomalaisen sosiaalipsykologian henkilöitymäksi tituleerattu Klaus Helkama puhui jäähyväisluennollaan viime viikolla näistä projisoinneista. Erilaisten ihmisryhmien — vaikka kansojen tai ammattikuntien — arvojen erot ovat olleet yksi hänen tutkimustensa aihe vuosikymmeniä. Helkaman ja kumppanien löydöt ovat palvelleet aineistona, kun maailmankuulua Schwartzin arvomallia on viilailtu.

Schwartzin mallilla tiiraten esimerkiksi kauppatieteilijän ja yhteiskuntatieteilijän arvot asettuvat etäälle toisistaan, Helkama sanoo. Ja katso: kun yhteiskuntatieteilijä heijastaa oman ihmiskuvansa ympärillään eläviin, hän ajautuu vähemmän harhaan kuin Homo economicus -olettamukseen luottava lajitoveri. Kauppatieteilijöiden vaalimat arvot kuten valta ja suoriutuminen nimittäin eivät osu kovin hyvin yksiin ihmisten keskimäärin kunnioittamien arvojen kanssa.

Ruotiessaan humanistisia arvoja Helkama kritisoi raskaasti yliopistojen nykyjamaa ja kehittämisen tapaa. Hierarkiat ja tieteelle myötäsyntyisestikin ominaisen kilpa-asetelman raaistaminen syövät sitä mikä on Helkaman toinen rakas tutkimuskohde: sosiaalista pääomaa. Sosiaalipsykologina Helkama kokee velvollisuudekseen irtisanoutua ajatuksesta, että viisasta vipinää syntyisi Homo economicuksen reseptein. Tai “thatcherilaisittain”, kuten professori itse asian määrittelee.

Päinvastoin, kilpailun ja epätasa-arvon lisäämisen sijaan olisi lisättävä yhteistyötä. Sosiaalinen pääoma ja osallistumisen perinne rakensivat Helkaman mukaan humboltilaisen yliopiston ja niistä syntyisi myös — kuin väärän koivun takaa — tuotto. Jopa sellainen tuotto jota yliopiston nykyiset kehittäjät kaipaavat.

2 thoughts on “Ihan niin kuin minä!

  1. Vähän kapeaa todeta, että taloustieteen ihmiskuva olisi itsekäs ja pyrkyrimäinen. Viime kädessä taloustieteen rationaalisuusoletus on vain se, että kahdesta vaihtoehdosta ihminen valitsee itselleen miellyttävimmän, enemmän “utiliteettia” tuottavan vaihtoehdon. Utiliteetin kääntäminen “hyödyksi” saati sitten “rahalliseksi hyödyksi” on aika kapeaa. Alkaen siitä, ihminen jatkuvasti valitsee helppouden ja toisaalta ostosten tai työnteon optimoinnin välillä. Eli ei raha laita meihin vipinää, jos sen saaminen tai säästäminen vaatii liikaa vaivaa, mutta laittaa usein kyllä, jos sen saa helpolla.

    Mitä tulee organisaation sisäisiin kannustinmekanismeihin, niin kyllä kauppa- ja hallintotieteilijät ovat aika kauan tienneet, että työntekijöitä motivoi moni muukin asia kuin raha, eikä vähiten työyhteisön sosiaalinen kyvykkyys ja “hyvä fiilis”.

  2. Eikö vaan, super-kiintoisaa, että empiirisesti tutkien tieteenalojen edustajat kuitenkin erottuvat ryhmiksi arvojensa mukaan. Huolimatta siitä, mitä esimerkiksi hallintotieteilijä(t) tietä(v)ä(t) tai miten rationaalisuusoletus on muotoiltu.

    Schwartzin mallissa tosin puhutaan vallasta ja suoriutumisesta arvoina, niin kuin tuossa kirjoitin, ei itsekkyydestä tai pyrkyrimäisyydestä.

    Kannattaa tsekata Helkaman ja kumppanien tuloksia, ne ovat herättäviä. Prof itsehän vetäytyi syrjään yliopiston johtohommista, kun koki, että esimerkiksi VM:n ja Sitran hengessä ajetut “kehittämistoimet” sotivat sitä vastaan, minkä hän tutkimustensa perusteella näki viisaaksi muutoksen suunnaksi.

Leave a Reply

Your email address will not be published.