Vaikeuden ylistämisestä

Vaikeuden ylistämistä kuulee silloin tällöin ainakin filosofian, taidemusiikin ja taidekirjallisuuden harrastajien suusta. Viimeksi lääkäri ja taiteentutkija Janne Kurki kehui vaikeutta Hesarin haastattelussa. Samalla hän haukkui suomalaista filosofianopetusta, mikä sai seuraavina päivinä filosofit Markus Lammenrannan ja Panu Raatikaisen vastaamaan kritiikkiin.

Filosofiassa rajalinja näyttää menevän mannermaisen (Kurjen alaa) ja analyyttisen (Lammenrannan ja Raatikaisen työmaata) perinteen välillä. Heideggerin ja Lacanin harrastajat kannattavat vaikeutta, kun taas analyyttiseen perinteeseen sitoutuvat filosofit pitävät selkeyttä ja ymmärrettävyyttä arvossa. Joidenkin analyytikoiden mielestä edellisten ”vaikeus” on hämäryyttä joka ei kestä tarkempaa tarkastelua, kun taas mannermaiset saattavat pitää analyyttistä filosofiaa vähän latteana ja yllätyksettömänä.

Kerran haastattelin tunnettua kansantaloustieteilijää, joka ohimennen provosoivasti vähätteli filosofiaa helpoksi. Helppous ei todellakaan ollut hänelle kiittävä adjektiivi. Hän oli kertomansa mukaan aikanaan opiskellut yliopistossa filosofiaa mutta oli hylännyt sen, koska se oli tuntunut liian helpolta. En silti usko hänen kaivanneen enemmän Heideggeria, Derridaa ja Lacania, jotta hänen vaikeudentarpeensa olisi tullut tyydytetyksi. Epäilen että hän kaipasi matemaattisia haasteita, joita kaiketi sai kansantaloustieteestään.

Toisaalta miksei hän saman tien siirtynyt matematiikkaan, jos se kerran ylipäätään on vaikeuden synonyymi? Miksi tyytyä kansantaloustieteeseen? Samoin jos Kurki kaipaa vaikeutta, miksei hän filosofian sijasta perehdy matemaattiseen topologiaan? Siinä olisi eliniäksi vaikeutta. Klassisen musiikin kompleksisuutta ylistävät voisivat niin ikään tutkia korkeamman matematiikan yhtälöitä – varmasti mutkikkaampaa ja työläämpää kuin kvartettojen kuuntelu.

No joo, vaikeus ei ole varmaankaan ainoa asia mitä nämä ihmiset etsivät elämässään. Sen lisäksi he hakevat esimerkiksi yhteiskunnallista tai eksistentiaalista merkitsevyyttä. Tämän vuoksi he hakeutuvat kansantaloustieteen, filosofian tai musiikin pariin sen sijaan, että asuisivat pylväspyhimyksen tavoin pylvään päällä, mikä sekin on vaikeaa.

Mikä vaikeudessa vetoaa? Ainakin se saa tuntemaan itsensä jotenkin harvinaiseksi. Jonkin hankalan asian haltuunotto vaatii työtä, jota kaikki eivät ole valmiita tekemään. Ponnistelujen ja mielihyvän lykkäämisen vaatimus karsii ihmisiä pois, ja läpipäässeet voivat tuntea omistavansa jotakin harvinaista. Vaikeus aateloi työllä.

Mutta vaikeus voi olla myös häiritsevä fetissi. Vaikka saisit harvinaisuuden etuja harrastamalla vaikeita ajatuksia, eikö tärkeämpi kriteeri ajattelulle ole totuus? Koulutetuille ihmisille saattaa olla vaikea hyväksyä totuutta yksinkertaiseksi ja helpoksi. Tuskin totuus aina on yksinkertainen, mutta sekin mahdollisuus kannattaa ottaa huomioon. Minimalisti Steve Reich on säveltänyt musiikkikappaleen, jossa ei muuta lauleta kuin tätä Wittgensteinin lausetta: “How small a thought it takes to fill a whole life.”

MIKKO PUTTONEN

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *