Katso kuvaa. Tai lue ainakin teksti


On karkeistusta jakaa ihmiset kuva- ja sanasellaisiin. Mutta jos on pakko karkeistaa, kuulun sanaihmisiin.

Se ei estä nauttimasta/ärsyyntymästä päivittäin kuvien ääressä, usein jopa töissä. Olisikin ehkä vaikeaa tehdä aikakauslehteä näkemättä kuvan kuvaa.

Vaikka olen minä joskus kuunnellut kollegojen keskustelua Hesarin kirjapalastan hienosta piirroksesta muistamatta sellaista nähneenikään, vaikka kirja-arviot tuli luettua sanasta sanaan. Anteeksi kuvittaja Lasse Rantanen, sanaihmisillä on rajoituksensa!

Kuvitustöiden ohella Lasse Rantanen opettaa visuaalista journalismia ja lehdenteon dramaturgiaa. Paraikaa mietimme Yliopisto-lehden rakennetta ja kuva-asua Lassen koulussa.

Lukijamme kommentoivat aika vähän lehden kuvia ja kuvituksia. Jos Yliopisto-lehteen ui asiavirhe, valppaat lukijat kyllä heräävät, mikä on meille parahiksi. Mutta kuvamaailma ei tunnu herättävän suuria tunteita. Sääli jos ei minkäänlaisia tunteita. Kyllä jokaista kuvaa nimittäin pohditaan ennakkoon, usein niistä väitelläänkin, moneen kertaan, ettei graafikkomme työ helpottuisi.

Sanaihmisen suurin herääminen työelämässä, lehdenteossa, on liittynyt juuri kuvailmaisuun: tätä uutta kieltä voi puhua, tähän keskusteluun voi osallistua, vaikkei se olekaan äidinkieli. (Mutta kyllä lehti melko kamalalta näyttäisi, jos se jätettäisiin pelkkien sanaihmisten hoteisiin)

Lasse sanoi kaipaavansa vanhaa kunnon kuvajournalismia, jossa uskallettiin luottaa kuvan kykyyn kertoa. Hiukan samanlainen viesti tulee vastaan Caj Bremerin näyttelyssä Ateneumissa (jatkuu toukokuun puoliväliin, vielä ehtii). Bremer on lehtikuvaajana nostanut riman korkealle omalla työllään, mutta hän kaipailee samaa mahdollisuutta nuorille kuvaajille.

Rantasen ja Bremerin marssilauluun yhtyy kolmikymppinen valokuvaaja, kriisialueiden kuvaamiseen erikoistunut Niklas Meltio. Hän toivoisi lehdiltä New York Times -tyylistä kuvajournalismia, jotta kriisialueella käytäisiin toistuvasti ja työtä tehtäisiin pitkäjänteisesti, ei kertakeikkoina.

Nämä kolme herraa olivat mielessäni ekskursiolla Tampereen yliopistossa, kun Aikalainen-lehti esitteli toimintaansa. Aikalaisella on aikamoinen valtti kourassaan: toimituksessa on nyt työharjoittelussa kaksi kuvajournalismin opiskelijaa, jotka saavat vapaasti ideoida kuvauksia ja kuvituksia sekä osallistua juttujen suunnitteluun ja lehden taittoon. Harjoittelusysteemistä toivotaan pysyvää: uusia nuoria oppimaan lehdentekoa ja opettamaan visuaalista ajattelua sanaihmisille.

Kuvajournalismi siis elää ainakin Tampereella! Vaikkei Aikalainen voikaan ylpeillä New York Timesin resursseilla.

ARJA TUUSVUORI

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *