Tylsämielinen

Voiko ihminen tyhmistyä varoittamatta, saamatta tälliä päähänsä tai juomatta aivojaan tärviölle?

Mitä aivoille tapahtuu keski-iässä? Nimet alkavat katoilla. Ei ihme, sillä ihminen tapaa aivan liikaa ihmisiä. Kaikkia ei ole tarpeen muistaa. Vaan entä kun myös ne nimet, joihin on liittynyt tunnetta, vahvaakin tunnetta, katoavat?

Kenen ohjaama se tosi hyvä ysärileffa olikaan, se jossa näytteli se mainio luonneroolien hahmo, jonka nimeä en just nyt muista? Keskustelut mieheni (jonka nimen vielä muistan) kanssa noudattavat jo tätä kaavaa. Aika usein silti tajuamme, mitä kanssahorisko yrittää sanoa. Tylsä tylsää taluttaa?

Miten pitkä matka on siihen, että haastelen Matti Röngälle, joka näyttää harva se ilta nököttävän olohuoneen nurkassa? Mummoni dementia ilmeni muun muassa Arvi Lindin arasteluna: kun tuo mies on täällä taas.

Numerot katoilevat niin ikään. Jos nyt jollain on joskus päässyt henkseleitä paukuttamaan, niin hyvällä muistilla. Moni vihasi opiskeluaikain isoja kirjatenttejä, minä tykkäsin. Uiskentelin historiassa pontevasti kuni delfiini. Mahtavia laajoja linjoja ja triviaa mausteeksi, ihanaa! Vuosilukuja! Flensburgin rauha! Kaarle Kaljupää! Mihin runsaan tiedon ihanuus kaikkosi?

Alkoholinkäyttöäkin olen pohtinut: tylsistyykö pääni jokailtaisen keskioluen ja voileipäin auvosta? Voista en ainakaan luovu, kirjoitti Tiede-lehti mitä kirjoitti. Niin kauan kuin aikuisella on terveydenhoitajan lausunnon mukaan lapsen ja luonnonkansojen kolesterolit, hän syököön kevein mielin voita ja juustoa. Hiilareista puhumattakaan.

Let’s talk about wine -tapahtumassa toukokuussa yliopistolla ylistettiin alkoholin kohtuukäyttöä. Absolutistin ja neljä annosta päivässä hörppäisevän terveys on samalla viivalla! Neljää pienemmän päiväannoksen nauttija on terveempi kuin totaalikieltäytyjä. Siis voisin ihan hyvin lisätä oluen määrää sairastumatta? Mutta olisinko kuitenkaan entistä fiksumpi? Ehkä en vain välittäisi enää siitä, etten muista.

Älynpalautus täytyy kaiketi tehdä jotenkin toisin. Käsityöt pitävät dementiaa loitolla, mutta ajatus virkkuukoukkuun tarttumisesta on ihan yhtä ahdistava kuin alakoululaisena. Pidin koulussa kaikesta muusta paitsi käsitöistä. Lintulautani muistutti kymmentä tikkua, no, laudalla.

Sanaristikot? Shakki? Isä vilkuttaisi pilvenlongalta. Fysiikan opiskelu? Ainakin avaruudellisten suureiden ymmärtämisestä olisi etua työnhaussa, sillä soveltuvuusarviointien käsittämättömillä kolmio-neliöhässäköillä on suurempi painoarvo kuin sanallisella näppäryydellä ja numerosarjojen nopealla hahmotuksella. Vieläkin puistattaa konsultin jäinen arvio: keskinkertaista. Keskinkertainen — minä, entinen valopää?

Konsultin täytyi olla väärässä. Tai sitten hän vain näki sen, mikä oli tuleva. Ehkä yliopistolla pääsee kaikkien oletusten vastaisesti tyhmistymään ja keskinkertaistumaan. Eikö työ ole kyllin haastavaa? Vai viekö juuri työarki järjen päästä? Muistiin kertyy liikaa (keskinkertaista) töhnää, jotta voisi ajatella kirkkaita ajatuksia?

Ehkä aivot pitää vain saada raksuttamaan syyttämättä työnsä sisältöä tai työnsä olosuhteita. Opiskelu on tehnyt hyvää ennenkin, olisiko seuraavaksi kielten paikka? Ranskankielinen Tintin-albumi odottaa: Les Bijoux de la Castafiore! Jos primadonnan kaksiviivainen cee ei palauta älliä päähän, kaikki on menetetty. Muisti ainakin.

ARJA TUUSVUORI

1 thought on “Tylsämielinen

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *