Katson Googlesta

Internet demokratisoi tietoa, usein sanotaan. Erityisesti olen viehättynyt Wikipediasta. Jos ei käyttäjiensä luoma ja päivittämä tietosanakirja olekaan täydellinen, objektiivinen tai kiireestä kantapäähän demokraattinen, opettaa se silti mahdollisesti suhtautumaan yhtä kriittisesti muihinkin lähteisiin. Ihmisten tietoa, ihmisen maailmassa.

Wikipediaan on ehkä hyvä suhtautua jonkinlaisena globaalina ja vertaistarkastettuna muistiinpanoalustana. Tavallisestihan Google-haku antaa tuloksinaan ensin aihetta käsittelevän Wikipedia-artikkelin, jota seuraavat artikkelin lähdesivustot. Wikistä löytyvä informaatio on hajallaan internetissä. Hyvä käytäntö wiki-artikkeleihin kirjoittamisen suhteenkin on, että lisää artikkeliin löytämäänsä informaatiota omaa ja muiden myöhempää käyttöä varten.

Silti monesti opettajat ja joskus myös muut tahot suosittelevat välttämään epäluotettavan ja hallitsemattoman Wikipedian käyttöä.  Aikoinaan Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja Pekka Hyvärinenkin sanoi Aamulehden paljon kommentoidussa kolumnissaan etsivänsä tietonsa vakiintuneiden viestimien sivuilta, eikä Wikipediasta, jossa salatut motiivit ja sisällölliset puutteet vievät uskottavuuden. (Kolumni on poistettu verkosta)

Puolustan Wikipediaa sisällöllisine puutteineen ja salattuine motiiveineenkin. Ammatti-identiteettini ei ole niin vankka, että hybrisyyksissäni uskoisin ammattitoimittajaan informanttina erityisen paljon. Vaikka monissa medioissa taustoitukset ja ammattitaito olisivatkin kunnossa, salattuja motiiveja (mitä ikinä lienevätkin) ja sisällöllisiä puutteita (vertailukohtana joku absurdi täydellisyys vai?), on varmasti niissäkin, paremmissa piireissä.

Suosittelen uskomaan, että kaikissa omissa kirjoituksissani on varmasti joitakin, usein itseltänikin salattuja motiiveita — esteettisiä, moraalisia, you name it.

Opettajien hybris Wikipediaa kohtaan on ymmärrettävää sekin. Yhtä lailla se on kiinnostavaa ja paljastavaa.

Muistiinpanoalustana Wikipedia, kuten myös internet yleensä Googlen ja muiden hakumoottorien armollisen yhteensaattamiskyvyn ansiosta, toimii ikään kuin ulkoistettuna muistina kaikille, joilla on vain pääsy tiedon valtaväylille. Matkapuhelinten ansiosta internet on saavuttamassa yhä useamman myös Afrikassa (Esim.).

Ja pitää kysyä, pelkääkö opettaja työnsä puolesta. Mihin opettajia tarvitaan, kun meillä on Google?

Ian Gilbertin kirja Why do I need a teacher, when I’ve got Google kysyy tätä, ja vastaa siihen, mihin oikeastaan opettajaa tarvitaan. Raflaavasti nimetty ope-opas ensinnäkin löytyy Googlen avulla, senkus hakee, ja kiertelee suoraa vastausta kysymykseen viimeiseen asti.

Me suomalaiset, maailman parhaiten koulutettu kansa, tiedämme että opettajaa tarvitaan Googlen aikanakin. Ei sijasta, koska opettajan ei missään nimessä tule sivuuttaa internetin mahdollisuuksia. Koulu, jossa Wikipedia on kielletty tai sensuroitu, ei opeta, miten verkkoinformaatioon pitää suhtautua.

Karkeasti voisi sanoa, että opettajaa, jonka voisi Googlella korvata ei ole koskaan kaivattu. Gilbert nimittäin nostaa lukemisen arvoisessa kirjassaan esiin hyvin tärkeitä perusasioita.

Ensinnäkin koulumenestys mittaa ainoastaan koulumenestystä tietyissä oloissa ja tietyillä motivaattoreilla. Hyvät arvosanat eivät tarkoita suoraan korkeampaa älykkyyttä tai jämäkämpää motivaatiota, saati sitten herra paratkoon menestystä työelämässä.

Toiseksi ihminen ei käytä vain murto-osaa aivoistaan, kuten usein ohimennen sanotaan. Ihminen käyttää noin pääsääntöisesti koko aivojaan, ja niiden kyky oppia lisää ja tulla paremmaksi eri asioissa on mahtava. Harvasta tulee huippumatemaatikkoa, eikä kuka tahansa ole mestaripiirtäjä, mutta omiinkaan oppimisrajoihinsa asti harva on elämänsä aikana kasvanut.

Gilbertin tärkein muistutus opettajalle on, että hän tekee maailman tärkeintä työtä. Joka päivä opettaja muovaa lasten aivoja. Toivonmukaisesti parempaan, pahimmillaan aiheuttaen esteitä ja jarruja uuden oppimiselle. Tiedon demokratisoituminen on hyvä asia, mutta oppimista ei pidä demokratisoida typistämiseen ja tasapäistämiseen asti. Koulun tulee antaa mahdollisuuksia, ei ulkopäntättyjä knoppilistoja, joista on hyötyä vain pubivisoissa.

Tärkein asia, mitä lapselle voi ja pitää opettaa on ajattelun taito. Gilbertin kirjasta eroteltu ajatuskoe kysyy, onko koulussa opitulle käyttöä silloin kun tietää, miten asiat menevät vai silloin kun ei tiedä, miten pitäisi toimia. Hyvä opetus antaa lapsille eväitä nimenomaan jälkimmäiseen. Opettajan työ ei koskaan ole yhdentekevää.

Salattu motiivini tässä blogikirjoituksessa on hyvinkin sama kuin Gilbertin julkilausuttu motiivi. Lapset ovat maailman suurin voimavara. Kamalinta tuhlausta on opettaa lapsille vain miten me luuaivoiset aikuiset ajattelemme. Nykyaikuisten sukupolvien luotsaamassa maailmassa on kaiken hyvän ohella moni asia menossa karmeasti mönkään. Se on tämän toimittajan subjektiivinen ja oikeastaan ei-niin-salattu motivaatio tuntea vahvasti opetuksen suhteen.

Ajattelutaitoinen ajattelee itse ja aina uudestaan.

MIKKO PELTTARI

2 vastausta artikkeliin ”Katson Googlesta

  1. Google ja Wikipedia ovat erittäin käytettyjä tietolähteitä eikä siinä mitään, kunhan muistetaan suhtautua niihin kriittisesti. Google rahoittaa toimintansa 99 prosenttisesti mainonnalla ja siksi kiusaus on suuri tuoda mainostajat esille hakutuloksissa. Miten sitten Wikipedia onnistuu rahoittamaan toimintansa jatkossa? Jos sen tieto on tarpeeksi hyvää niin eikö se voisi myös ottaa vaikka osasta tietoa maksun. Niinkuin Financial Times.

    Ongelma on se, että tiedon haku uhkaa monopolisoitua muutamille saiteille, kun ihmiset eivät käytä vaihtoehtoja riittävästi. Monopoli ei ole hyväksi millään elämän alueella. Haitat tulevat yleensä näkyviin vasta kun monopoli on päässyt hallitsevaan asemaan.

  2. Nimenomaan, kriittisyys informaation suhteen on tärkeintä — oli se sitten präntätty bitteihin tai paperille. Jotenkin optimistisesti jaksan ajatella, että jos oppii ymmärtämään, miksi Wikipedian suhteen tulee olla kriittinen, voisi juuri opittua sitten soveltaa myös muihin, autorisoidumpiinkin tietolähteisiin.

    Wikipedian suhteen maksullisuus on mielestäni mörkö. Sinne voi kuitenkin täysin varatonkin tuottaa sisältöä.

    Hakuasioissa monopoli on jo pelottavasti Googlella. Wikipedian suhteen pelottava monopoli voisi tulla sisältä: jos vertaisyhteisö alkaa sensuroida (ja tuottaa) sisältöjä jonkin pienemmän sisäisen blokin tavoitteiden mukaan. Mitä enemmän on tekijöitä, sitä heterogeenisempaa ja demokraattisempaa on meno, uskon ma. Kriittisyyttä kaivataan tietty silti, ja myös juuri siksi.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *