Turkoosivanu ja hiidennahka

Näyttelijä Lucy Lawless osallistui helmikuun lopussa Greenpeacen tempaukseen, jolla haluttiin estää pohjoisnavalle kohdistuvaa öljynporausta. Hän haluaa säilyttää maagisen sarvivalaan tuleville sukupolville.

Maagisen sarvivalaan. Just joo. Sen ekologiaa tunnetaan. Ja eikö pitäisi täsmällisyyden vuoksi puhua eliöistä ihan vaan niiden lajinimellä? Siis tähän tapaanMonodon monoceros –populaatioissa voi tapahtua heikentymistä niiden ympäristömuutosten takia, joita arktinen öljynporaus aiheuttaa.

Nimellä on selvästi väliä, ja jotkut lajit kuulostavat hauskemmilta kuin toiset. Ja suomenkieliset nimet ovat paljon hauskempia kuin lattarit.

Viime viikolla uutisoitiin Suomesta löytyneestä uudesta sienestä. Tammisaaresta löydetty turkoosivanu (Byssocorticium caeruleum) on tieteelle uusi laji. Turkoosivanu on, no, turkoosi. Ihanan pörheä. Sellaista haluaisi suojella.

Turkoosivanun löytäjät,  Heikki Kotiranta ja Reima Saarenoksa, ovat kuvanneet vuonna 2006 toisenkin sienen, hiidennahan (Crustoderma efibulatum). Hrrrr, hiisiä! Spekulatiivista fiktiota julkaiseva kirjallisuuslehti Usva on julkaissut muutama vuosi sitten Boris Hurtan kauhunovellin Hiiden nahka, onkohan se sattumaa?

Limasienistäkin löytyy täyttä horroria. Paranvoi (Fuligo septica) on nimetty Para -nimisen taruolennon mukaan, joka varastaa voita ja oksentaa sitä metsään. Parasta ja paranvoista kerrotaan muitakin erilaisia tarinoita, joita on talletettu kansanperinteenä. Toinen jännittävä limasieni on sudenmaito (Lycogala epidendrum), ensimmäinen tieteellisessä kirjallisuudessa mainittu limasienilaji. Se on vaaleanpunainen, ihan niin kuin veristä maitoa.  

Paranvoi ja sudenmaito olivat pitkään ainoita limasieniä, joilla on suomenkielinen nimi. Nyt niitä on useita.  On korusta, takkusta, putkista ja solmusta. Vuonna 1973 on myös kuvattu pamppusten suku, johon on yhdistetty lajeja käämisten (Stemontis) ja tupsusten (Comatricha) suvuista. Nämä eivät enää ole hyytävää fantasiaa vaan lastenkirjakamaa.

Kun huvittelee eliöiden nimillä, voi pitää itsensä hilpeänä halvalla ja pitkään. Lajeja löydetään lisää, ja suomenkielisiä nimiä pohtivat nimistötoimikunnat ahkeroivat sovittaessaan latinankielisiä lajinimiä meikäläisille sopiviksi. Luonnontieteellisen keskusmuseon mukaan hyvä yleiskielinen nimi on lyhyt, suomenkielen äänneasuun sopiva ja kuvaa eliötä jollakin tapaa. Niin kuin vaikka turkoosivanu.

Kun aiemmin tieteelle tuntemattomia lajeja löydetään, tunnettuja katoaa. Omantunnon ihmisen pitäisi olla asiasta huolissaan. Ja nyt käsi sydämelle. Kumman kohtalo surettaa enemmän, menninkäisten maailmaan kuuluvan aarnimäihiäisen vai Ipidia sexguttatan?

Ehkä puhuminen maagisesta sarvivalaasta ei lopulta olekaan niin paha veto.

Hanna Kaisa Hellsten

 

Hanna Kaisa Hellsten on Yliopisto -lehden tilapäistoimittaja, jonka akateeminen alkuperä on Viikissä. Hän tarkkailee maailmaa lähinnä yhteiskuntatieteilijän ja luonnontieteilijän vinkkelistä, sopivasti sekaisin.

 

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *