Tein retken Brysselin biennaaliin. Koska biennaali on ensimmäinen laatuaan, sen katalogitekstit käsittelivät alueen erikoispiirteitä ja sitä miksi näinä biennaalintäyteisinä aikoina kannattaa perustaa vielä yksi biennaali. Pääkuraattori Barbara Vanderlinden on koonnut näyttelyn delegoimalla eli kutsumalla mukaan eri instituutioita. Näistä viisi tuli Belgian ja Hollannin alueelta, kaksi Euroopan ulkopuolelta.

Luin esittelyteksteistä, että Bryssel kuuluu ns. Eurocore-alueeseen. Eurocore yhdistää Brysselin, Amsterdamin ja Ruhrin alueen kokonaisuudeksi, jossa asuu 32 miljoonaa ihmistä, yhteensä 9 prosenttia Euroopan väestöstä. Eurocore on aina keskiajasta lähtien ollut kaupunkitiheintä aluetta. Myös roomalaisten perustama Maastricht kuuluu Eurocoreen, vaikka en olekaan törmännyt tähän nimeen aikaisemmin. Kukaan kollegoistakaan ei sitä tunnistanut, mutta heidän suhteensa Maastrichtiin (ja siten mahdolliseen Eurocoreen) ei olekaan mitenkään erityisen tiivis.

Rotterdamilainen tutkimuskeskus AMO eli Rem Koolhaas ja Renier de Graaf kutsuvat näyttelyluettelossa Eurocorea Hollocoreksi. Heidän mukaansa Eurocoren super-alue on epä-tapahtuma, ontto ydin: paradoksaalisesti alueen väkirikkaudesta huolimatta valtaosa väestöstä asuu alle 200 000 asukkaan kaupungeissa, joista kukaan ei ole kuullut. Selkeää keskusta ei ole. Alueen isommatkin kaupungit ovat menettämässä asukkaita. AMO:n mukaan ”Euroopan ytimessä” kaupunkikulttuuri on katoamassa ja periferia-alueet ovat muuttumassa epämääräiseksi toimisto-, huvila-, logistiikka- ja vapaa-ajan alueiksi. Jonkilaista nurmijärveläistymistä siis?

Myös ontossa Euroopan ytimessä voi löytää eroja tämän ja tuon paikan välillä. Maastricht on onnistunut kehittämään itselleen houkuttelevaa mainetta. Kaupunkia määrittää pitkälti yliopisto, joka vanhoista rakennuksista huolimatta on Alankomaiden nuorin. Yliopisto on perustettu 1970-luvulla, ja nykyään se houkuttelee englanninkielisillä ja poikkitieteellisillä opinto-ohjelmillaan opiskelijoita ympäri maailmaa. Opiskelijoista iso osa on saksalaisia, mutta nuoria tulee myös englanninkielisistä maista sekä Aasiasta. Samoin kuin Jan van Eyck Akatemian tapauksessa myös Maastrichtin yliopiston väki tuntuu olevan liikkuvaista, sekä opiskelijat että opettajat harvoin jäävät kaupunkiin. Olen onnistunut törmäämään muutamiin paikallisiin, jotka järjestään haluavat selitellä sijaintiaan. Useimmiten jääjien syynä on rakkaus.

Jos Eurocoren aluksi näyttäytyikin kaupunkiasutuksen ja suvaitsevaisuuden kehtona, tuntuu nykyinen kehitys pirstovan alueen yhä pienempiin yksiköihin ja korostavan NIMBY-henkeä. Brysselin biennaalissa Koen Theysin videoinstallaatio PATRIA (Vive la Roi! Vive a Rébublique!) teos kommentoi ennen kaikkea Belgian nykyistä tilaa, mutta liittyynee myös laajemmin Eurocoreen ja sen pirstoutuneisiin pienoismaailmoihin. Brysselin Flaamilaisen parlamentin portaille luodussa kaoottisessa asetelmassa mellakkapoliisit, poliisikoirat ja hevoset nuokkuvat puolinukuksissa toistensa päällä. Aina välillä joku huutaa –”Vive la liberté!” –”Lebe das Vaterland!” –”Vive l’ennui!” –”Leve het socialisme!”  –”Lebe die Hunde!” – ”Vive le syrop de Liège!” –”Leve de sponsors!”