Malmen – tie linnaan?

Georg Haggrén Raaseporin linnan kaivauksilla

Lapioimme Raaseporin Slottsmalmenilla paksua keskiaikaista täyttökerrosta. Kuopasta nousee sanko sangon perään seulottavaksi tiilimurskan ja saven sekaista hiekkaa, josta pilkottaa lukemattomia luita.

Viime vuonna kaivoimme aivan tämän kohdan vieressä. Tiedämme siis jo, että kyseessä on täyttökerros, jota voimme huoleti kaivaa lapiolla, eikä hauras kulttuurikerros, jota olisi kaivettava varoen.

Raaseporin linnan itäpuolella sijaitseva Slottsmalmen eli Linnanmalmi eli Malmi on pitkään ollut tutkijoiden mieltä askarruttava arvoitus. Paikalta on jo aiemmin talletettu keskiaikaisia löytöjä, ja paikkakuntalaisten keskuudessa kiertää lukuisia tarinoita niin linnankirkosta kuin laakson pohjalla loimottavista aarnivalkeista. Erään väitteen mukaan paikalla on ollut Suomen seitsemäs keskiaikainen kaupunki, Tuna. Saa nähdä, millaiseen tulkintaan päädymme kaivausten jälkeen.

Ennen Malmin kaivausten alkua viime vuonna olimme tarkalla kammalla käyneet läpi historialliset kartat ja linnan vanhat tutkimusraportit. Tarja oli analysoinut joukon vanhoja ilmakuvia, joista paljastui erilaisia ihmistoiminnan jättämiä jälkiä, esimerkiksi pellossa erottuvia ympäristöään tummempia kohtia.

Kaivausten alla Malmin maaperän arvoituksia selvitettiin maatutkan avulla. Tällöin paljastui yllätys, jollaista tutkaa vuosikymmeniä käyttänyt Leevi ei heti muistanut nähneensä. Malmin läpi kulkeva harjanne onkin alkujaan ollut notkelma. Asia varmistui viime vuonna, kun annoimme kaivinkoneen kaivaa paikalle syvän kuopan. Paikalle oli jo keskiajalla tuotu tonnikaupalla hiekkaa.

 Malmilla oli siis ollut paljon erilaista toimintaa, mutta mikä parasta, tämä toiminta oli päättynyt linnan hylkäämisen jälkeen 1550-luvun lopulla. Vuosisatojen ajan paikalla oli vain niittyä.

Vuoden 2008 kaivausten myötä varmistui, että Malmin läpi oli kulkenut alkuperäinen kulkutie linnalle. Merenrantaan pengerretty tie päättyi kivirakennelmaan, joka on säilynyt jäänteenä linnaan johtaneesta sillanpäästä. Nyt paikka on kolmisen metriä meren pinnan yläpuolella, mutta keskiajalla meri oli lähes kaksi metriä korkeammalla. Vesi ympäröi tuolloin linnaa ja huuhtoi myös Malmin rantoja.

Kun linnaa 1800-luvun lopulla alettiin restauroida ja tutkia, kulku sinne oli siirtynyt raunion toiselle puolen, minne perustettiin 1890-luvun alussa Suomen vanhimpiin kuulunut turistimaja. Tämän vuoksi lähes kaikki 1800-luvun ja 1900-luvun alkupuolen kuvat linnasta ovat turistimajan suunnasta eli oikeastaan linnan takasivulta. Vain äskettäin löytynyt vanhin piirros Raaseporista vuodelta 1695 kuvaa linnaa keskiaikaisesta tulosuunnasta – siis Malmilta päin.

 Malmi unohtui vuosisadoiksi ja sai nukkua ruususen unta aina 2000-luvun alkuun asti. Arkeologin silmissä paikka on lähes käsittämättömän tyhjä moderneista löydöistä. Kaivausalueita on kahtena vuonna avattu satoja neliöitä. Tuloksena on ollut vain kaksi modernia löytöä: yksi pullolasin pala 1800-luvun alusta ja haulikon hylsy 1900-luvulta. Malmin muut löydöt ovat linnan ajalta eli noin vuosien 1375 ja 1560 väliltä.

Arkeologin kannalta alue on unelma: heti peltomullan alla levittäytyvät paksut keskiaikaiset kerrokset. Tavallisesti tällaiselta alueelta löytyy pullonkorkeista ja kahvikupin paloista lähtien kymmenittäin moderneja esineitä. Nyt varmistui, etteivät turistivirrat ole koskaan löytäneet tänne. Eipä se tosin ole ihmekään – linnan ja Malmin välistä Stallholmenia ja sen edustalla olevaa vanhaa merenpohjaa peittää lähes läpitunkematon pusikko.

Keskiajalla Malmi kuhisi elämää. Väki kulki mantereelta linnalle ja sieltä pois Malmin kautta. Nyt tiedämme, että linnasta tuotiin aikoinaan myös runsaasti jätteitä ja purkumassoja Malmin alavien rantojen täytteeksi. Tämä selvisi viime vuonna.

Tänä kesänä kuvaa Malmin käytöstä koetetaan tarkentaa entisestään. Paikoin Malmilla on myös mahdollisia rakennusten jäännöksiä, ja juuri niitä yritämme nyt selvittää. Ensimmäiset dokumentointitasot on saatu esille ja joka aamu odotamme jännityksellä, mitä alta paljastuu.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *