Asento! Hiha ylös! Rokotus! Lepo!

Eilisen uskontotunnin ihmeiden ihmettely jäi lyhyeksi, kun kenraalimme Pirkko marssitti oppilaamme armeija-tyyliin rokotusjonoihin. Muutenkin tunnelma oli kuin alokkaiden keskellä konsanaan – erittäin jännittynyt. Yhtä valkoisia naamoja ja hiljaisia suita olimme viimeksi nähneet Viikin normaalikoulun aulassa omissa opettajankoulutuksen soveltuvuuskokeissa kolmisen vuotta sitten.

Kova vakuuttelu piikin hellästä sipaisusta ei tuntunut vakuuttavan jonossa seisovia “alokkaitamme”. Onneksi turvana oli Nalle Puhista tuttu Ihaa-aasi kumppaneineen. Harmillisesti edellämainitulla oli suru tosin puserossaan jo ennen pelokasta rutistusta. Piikin pelkoa tuskin lievensi auditorion ylisillä majailleet jo piikin saaneet itsevarmat kolmos- ja nelosluokkalaiset “veteraanit”.

“No ei se nyt niin paha ollut”- kommentit ehtivät kaikua salissa noin 10 minuuttia, kunnes pahamaineiset piikin jälkioireet alkoivat levitä jo karaistuneessa komppaniassamme kulovalkean tavoin. Eikä aikaakaan, kun “sidontapaikka” täyttyi huonovointisista rokotetuista sisseistämme.

Onneksi pienen hengähdystauon jälkeen kaikki pääsivät kuitenkin omin jaloin kävelemään rokotuspisteeltä pois. Päivä jatkui taistelulla matikan parissa innokkaasti, mutta koettelemuksesta johtuen hieman väsyneesti.

Rokotukseen voi kuulua pieni lämmön nousu, jonka vuoksi muutama urhea sissimme oli tänään jäänyt kotiin lepäämään. Kaikille flunssaisille pikaista paranemista ja possutonta loppuvuotta!

Toivoo kadetit:

-Pyry ja Retu

One thought on “Asento! Hiha ylös! Rokotus! Lepo!

  1. veikkaisin että “prinsessa reetta” keksi pikaisten paranemisten toivottelut, “pyry cowboy” puolestaan keksi komppanja jutut! he molemmat kyllä varmasti keksivät “kalpeat naamat”,kyllä he sen verran kenkkuja ovat! 🙂 T: anna 4a

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *