Kaislan kielestä

Viime viikolla heräsin yhtenä yönä lastenhuoneen alasängystä kantautuvaan valitukseen. Jiem peesâ, jiem peesâ (‘En pääse, en pääse’), itki siellä unissaan Kaisla, 3 v. Se oli todistettavasti hänen  ensimmäinen inarinsaamenkielinen painajaisensa. Sitä, mihin raukka oli unessaan juuttunut, emme valitettavasti saa koskaan tietää.

Tämä oli merkki ilmiöstä, jota olen parin viime kuukauden aikana ounastellut: Kaislan inarinsaame on ruvennut aktivoitumaan. Hän meni kielipesään juuri täyttäessään vuoden, eli nyt on menossa kolmas vuosi. Lasteni kielellinen kehittyminen on ollut aika erilaista. Sammeli alkoi käyttää saamea heti, kun rupesi ylipäänsä puhumaan. Kokonaisia produktiivisia lauseita (eli ei vain ulkoa opittuja fraaseja) alkoi tulla vasta useamman vuoden jälkeen, mutta yksittäisiä sanoja oli runsaasti alusta asti. Kaisla on näihin aikoihin asti käyttänyt saamea aika vähän. On muutamia sanoja ja fraaseja, jotka hän kotonakin sanoo aina saameksi, mutta enimmäkseen kielitaito on ollut passiivista. Ensimmäisen kerran huomasin hänen vastaavan minulle saameksi noin kuukausi sitten, kun Kaislan bestis, kielipesäkaveri Milla oli meillä yökylässä ja puhuin lapsille koko illan ja aamun saamea.

Olen tehnyt suomen ja inarinsaamen välillä periaatteellisen, joskin joustavan työnjaon, jonka mukaan puhun lapsille yleensä suomea, mutta muitten saamenkielisten seurassa inarinsaamea – tämä koskee siis myös kielipesäkavereita. Samoin puhun saamea aamulla kielipesään mennessä ja iltapäivällä kotiin tullessa. Tämä ei noudata ihanteellista “yksi kieli, yksi henkilö” –periaatetta, mutta passaa meille. Yksinomaan inarinsaamen puhuminen ei tunnu ainakaan tässä vaiheessa luontevalta, koska olemme umpisuomalaisia, sitä paitsi henkilökohtaisesti kokisin liian isona uhrauksena omasta äidinkielestäni luopumisen. Toisaalta olen halunnut lasten sisäistävän, että saamea voi puhua kielipesän ulkopuolellakin, ja että minulle saa puhua saamea, jos haluaa.

Tänä aamuna pyöräillessämme kielipesään Kaisla puheli selkäni takana omiaan. Taisi olla kyse päiväkerhoista, joita on erikseen isommille ja pienemmille lapsille. Minä kommentoin hajamielisesti saameksi, Kaisla puhui enimmäkseen suomea. Yhtäkkiä lastenistuimesta kuului täydellinen, hieno inarinsaamenkielinen lause – ihan oma-aloitteisesti, ilman minun malliani: Tot lii ucebij párnái várás ‘Se on pienempiä lapsia varten’. Ohhoh! Sitä ollaan sitten kaikessa hiljaisuudessa omaksuttu inarinsaamen komparatiivi ja postpositiorakenteet!

Lapsen kaksikielistyminen on hidas prosessi. Siihen mahtuu edistysaskeleita, takapakkeja ja pitkiä aikoja näennäistä paikoillaan junnaamista. On yksi ominaisuus ylitse muiden, jota vanhemmilta ja opettajilta vaaditaan, ja se on kärsivällisyys.

2 thoughts on “Kaislan kielestä

  1. Tiervâ Annika,

    Toden totta kärsivällisyyttä tarvitaan. Meillä on tilanne, että puhun lapsille (2,7v., 2,5kk) saamea ainoana aikuisena kotiympäristössä. Tuntuu, että päivä päivältä saamen kielen sanat vähenevät Pihlan puhekielestä, ja korvautuvat suomen kielen sanoilla. Viimeisin vaihto oli ennistä äitiin (saamen kielen äidistä suomen äitiin). Toissa iltana Pihlan sängystä alkoi kuulua äiti! Äitii! Äääiitiii!. Aikani kuunneltuani menin Pihlan luo ja sanoin: “Enni sátáččij kuullâđ pyerebeht, jis tun eđâččih sämikiellân” (äiti saattaisi kuulla paremmin, jos sanoisit saameksi). Peittelin tytön uudelleen sänkyynsä ja lähdin huoneesta. Ei aikaakaan, kun sängystä alkoi kuulua: “Sämikiella! sämikielaaa! Säämiikiielaaa!” (saameksi! saaameeksi! saaaameeeksiiii!) Kylläpä minua nauratti, vaikka toisaalta aloin pohtia myös lapsen kielitaitoa…

    Hitruu luuhâđ tuu mainâsijd párnái kielâmáátust!
    Tiervuođâigijn,
    Petra.

  2. Tiervâ, Petra!

    On iso, etten sanoisi valtava haaste siirtää inarinsaamen kieli lapsille puhuma-alueen ulkopuolella. Kielen siirtämistä tukevaa materiaalia on olemattoman vähän – joskin tilanne on vähin erin parantumassa. Suomen kielen paine on kova, lapsilla ei ole arkipäivässään yhtään omanikäistä roolimallia kielen puhumisesta. Kaksi- ja monikielisten perheiden joukossa on paljonkin esimerkkejä siitä, että vähemmistökielen taito voi pysyä lapsella passiivisena vuosikausia, ja lapsella voi tulla kausia, jolloin hän vastustaa koko kieltä – mutta sitten, vähitellen tai yhtäkkiä hän alkaakin itse puhua kieltä. Molemmat tiedämme hyvin perheen, jossa lapset ovat omaksuneet inarinsaamen kielen vielä paljon kauempana puhuma-alueesta 🙂 Uskon, että äitinä turhauttaa, kun ei saa lapselta vastausta sillä kielellä, mitä itse puhuu. Minusta kuitenkin tärkeintä on tässä vaiheessa, että jaksat jatkaa inarinsaamen kielellä – ja tiedän, että jaksat – ja että lapset ymmärtävät kieltä. Olet yksi inarinsaamen kielen revitalisaation arkipäivän sankareista!

    Annika

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *