Marraskuinen tiistaiaamu oli Mankbyn vuoden 2009 löytöjen kannalta siis tärkeä hetki. Löydöt oli edellisellä viikolla röntgenkuvattu. Nyt oli aika istua alas ja käydä ne yksitellen läpi konservoinnista vastaavien Leenan ja Pauliinan kanssa. Mielenkiintoisimmilta näyttävät esineet ja löydöt Elina oli jo etukäteen valinnut konservoitavien joukkoon, mutta loppujen kohtalosta oli syytä pohtia löytö kerrallaan. Monet mitättömiltä näyttävät raudanpalat saattavat esimerkiksi liittyä rautaesineiden valmistukseen ja työstöön. Nytkin löytyi pieniä rautakatkelmia ja luultavasti ahjossa sulanutta rautaa, jotka viittaavat kuonalöytöjen tavoin sepän työskentelyyn Mankbyssä. Kenties jo ensi kesänä löydämme myös raudanvalmistusjätteen ”emäsuonen” eli itse pajan jäännökset.

Röntgenkuvaus kertoo paljon ruosteen alla piilevästä esineestä. Tälläkin kertaa yksi paksu rautalevy osoittautui keskiaikaisen hevosenkengän puolikkaaksi. Vastaavasti näimme nyt ensi kertaa kunnolla kesällä löytyneen putkilukonavaimen. Haurasta esinettä emme uskaltaneet löytöhetkellä yhtään puhdistaa. Nyt kärsivällisyys palkittiin: röntgenkuvassa esine näkyi yksityiskohtineen. Samalla varmistui, että vuotta aiemmin Mankbystä oli löytynyt aivan samanlainen avain.

Kesällä 2009 löytynyt putkilukonavain konservoinnin jälkeen. Kuva: Pia Klaavu/Suomen kansallismuseo.

Pitkän aamupalaverin jälkeen konservoitavat löydöt on jälleen valittu. Pauliinalla on edessä pitkä urakka ”parhaiden” metallien kanssa. Parin kuukauden päästä kokoonnumme samalla joukolla uudelleen löytöjen ääreen. Tuolloin esineet on konservoitu ja ne paljastavat jälleen hieman enemmän itsestään – sekä Mankbyn vaiheista ja mankbyläisten elämästä.